Alexander von Collan

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Alexander von Collan (vuoteen 1874 Collan; 4. syyskuuta 1819 Iisalmi3. syyskuuta 1910 Helsinki) oli suomalainen lääkäri, joka sai Venäjän keisariperheelle tekemiensä palvelusten ansiosta keisarillisen kunniahenkikirurgin arvonimen vuonna 1877.

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Collan syntyi vuonna 1819. Hänen vanhempansa olivat Iisalmen kirkkoherra Pehr Johan Collan ja Kristina Elisabeth Crohns. Perheessä oli kaikkiaan kuusi poikaa ja neljä tytärtä. Alexander oli järjestyksessä viides lapsista.

Collan suoritti ylioppilastutkinnon joulukuussa 1836 ja aloitti sen jälkeen opinnot Helsingin yliopistossa. Hän valmistui filosofian kandidaatiksi keväällä 1840 ja hänet promovoitiin maisteriksi samana kesänä. Opiskeluaikana Collan harrasti menestyksellä miekkailua, ja opettajansa Gioacchino Ottan kuoltua hän haki vuonna 1848 yliopiston miekkailunopettajan virkaa, mutta tuloksetta.

Lääkäriksi valmistuttuaan Collan toimi syksyllä 1847 kolme kuukautta Lapinlahden sairaalassa eli "Houruhuoneessa Helsingin kaupungin tykönä" alilääkärin viransijaisena, mikä oli tarpeen valtion virkojen saamiseksi. Sen jälkeen hänet nimitettiin tammikuussa 1848 Suomen meriekipaasin alilääkärin virkaan. Kesällä 1850 Collan haki virkavapautta ulkomaista opintomatkaa varten. Hän viipyi ensin Wienissä maaliskuuhun 1851 saakka ja opiskeli siellä tunnettujen kliinikkojen ohjauksessa patologista anatomiaa, synnytyksiä, ihotauteja, lastentauteja, auskultaatiota ja perkussiota, kirurgisia leikkauksia ja silmätauteja. Wienistä Collan matkusti Pariisiin, jossa hän opiskeli erityisesti silmätauteja ja niiden hoitoa. Hän hankki opintomatkansa aikana huomattavan määrän lääketieteellisiä instrumentteja sekä Haminan kadettikoululle että itselleen. Hän palasi kotimaahan elokuussa 1851.

Keisari Nikolai I (1796–1855) kävi Suomessa vuoden 1854 alkupuolella ja yöpyi maaliskuussa Haminassa. Keisarin seurueeseen kuulunut kenraali Rostovzeff oli silloin majoitettuna Collanin luokse. Kenraali mieltyi kielitaitoiseen ja sivistyneeseen isäntäänsä, ja ehdotti tälle siirtymistä Pietariin Nikolajevin ratsuväenkoulun nuoremman lääkärin pian vapautuvaan virkaan. Kun Collan esiteltiin keisarille, tämä yhtyi kenraalin ehdotukseen. Collanille myönnettiin hovineuvoksen arvo jo vuonna 1854. Collanin yhteiskunnallinen asema kohosi jatkuvasti. Hän sai todellisen valtioneuvoksen arvon vuonna 1873 ja hänet aateloitiin vuonna 1874, jolloin hän otti nimen von Collan. Vuonna 1877 hänelle myönnettiin keisarillisen henkikirurgin arvonimi. Keisari Aleksanteri II murhattiin vuonna 1881 pommiattentaatissa ja keisariksi tuli hänen poikansa Aleksanteri III (1845–1894), jonka aviopuoliso oli ylempänä mainittu Maria Feodorovna (eli Tanskan prinsessa Dagmar). Aleksanteri III:n valtakaudella Collan sai vuonna 1884 eron ja eläkkeen Nikolajevin ratsuväenkoulun vanhimman lääkärin virasta, minkä lisäksi hänelle myönnettiin salaneuvoksen arvonimi. Hän oli saanut myös korkeita kunniamerkkejä, mm. Pyhän Annan 2 lk:n ritarimerkin keisarinkruunun kera vuonna 1871 ja Pyhän Stanislauksen 1 lk:n ritarimerkin vuonna 1883.

Collan laati em. lehteen vuonna 1850 kirjoituksen "Om Delphinium staphysagria emot Scabies", erään kannusruoholajin käytöstä syyhytaudin hoidossa. Hänen vuonna 1851 julkaisemansa kirjoitus syyhypunkista "Om scabies sarcoptosa (enl. Hebra)" oli selvästi enemmänkin Ferdinand von Hebran luennoista Wienissä tehtyihin muistiinpanoihin perustuva kirjoitus kuin uutisartikkeli, ja samalla se oli osoitus hänen kasvavasta kiinnostuksestaan ihotauteja kohtaan. Lisäksi Collan julkaisi aikakauskirjassa Finska Läkaresällskapets Handlingar V (1853–1856) kaksi kirjoitusta aiheesta "Om Eczem", jotka julkaistiin vuonna 1856 myös eripainoksena nimellä "Om hudens sjukdomar. Förra afdelningen". Kirjoituksesta voidaan päätellä, että Collanin tarkoituksena oli laatia ihotauteja koskeva oppikirja, mutta ensimmäinen osa ei saanut koskaan jatkoa. Pietarissa olonsa aikana Collan kirjoitti FLH:iin vuonna 1880 kirjoituksen "Bidrag till behandlingen af difteri". Se julkaistiin samana vuonna saksaksi aikakauslehdessä "St. Petersburger Medizinischer Wochenschrift".

Finska Läkaresällskapet alkoi julkaista vuonna 1849 lääketieteellistä uutislehteä Notisblad för Läkare och Farmacevter. Silloin Collan liittyi lehden avustajakuntaan ja vaikutti osaltaan lääketieteen uusien aatteiden levittämiseen lääkärikunnan ja lääkkeenvalmistajien tietoisuuteen. Hän kirjoitti vuosina 1849–1856 lehteen toistakymmentä 1–4 sivun mittaista selostusta ulkomaisista artikkeleista.

Aateloimisensa jälkeen von Collan oli sukunsa edustajana aatelissäädyssä kaikilla säätyvaltiopäivillä vuosina 1882–1906.

Alexander von Collan kuoli Helsingissä kesäkuussa 1910 lähes 91 vuoden ikäisenä.

Perhe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taloudellisen asemansa parannuttua Collan solmi avioliiton 1857 Adèle Marie Grotenfeltin (1839–1858) kanssa, jonka vanhemmat olivat kollegiasessori Reinhold Wilhelm Grotenfelt ja Rosalie Wilhelmina Stålarm-Tavast. Nuori puoliso menehtyi jo seuraavana vuonna vaikeaan synnytykseen ja myös lapsi kuoli kolmen päivän ikäisenä. Collan avioitui uudelleen vuonna 1859 ensimmäisen puolisonsa serkun Marie Lovisa Karolina Grotenfeltin (1840–1916) kanssa, jonka vanhemmat olivat hovioikeudenneuvos Herman Bernt Grotenfelt ja Lovisa Adolfina Karolina Grotenfelt. Tästä avioliitosta syntyi kaksi lasta, tytär ja poika.

Alexander von Collanin poikia olivat Suomen pankin pääjohtaja Clas von Collan ja taidelahjoittajana tunnettu asessori Alexander von Collan.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • J. E. Railo: Collan, Alexander von (1819 - 1910) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 4.5.2001. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  • Kotivuori, Yrjö: Alexander Collan. Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852. Helsingin yliopiston verkkojulkaisu 2005.
  • Alexander von Collanin sukuarkiston arkistoluettelo Kansallisarkisto
  • Harju, Virpi & Seitsalo, Seppo: Keisarillisen hovin henkilääkärit Carl von Haartman ja Alexander von Collan vanhempi: taide yhteisenä kiinnostuksen kohteena, Suomen Museo 2007, s. 81–97