Yhdysvaltain 88. jalkaväkidivisioona

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
88th Infantry Division
88th Infantry Division SSI.svg
Yksikön hihamerkki
Toiminnassa 1917-1919
1942-1947
Valtio Yhdysvallat
Puolustushaarat Maavoimat
Aselajit Jalkaväki
Koko Divisioona
Lempinimi "Fighting Blue Devils"
"Clover Leaf Division"

Yhdysvaltain 88. jalkaväkidivisioona (eng. 88th Infantry Division, lempinimiltään "Fighting Blue Devils" ja "Clover Leaf Division") oli Yhdysvaltain armeijan jalkaväkiyksikkö, joka osallistui molempiin maailmansotiin.

Divisioonan olkayksikkötunnuksessa sininen muoto muodostui kahdesta kahdeksaisesta, jotka tekivät onnea tuovan neliapilan muodon. Yleensä sen yläpuolella oli lisätty teksti "Blue Devils" divisioonan lempinimen mukaan.[1]

Ensimmäinen maailmansota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Divisioona perustettiin Camp Dodgessa, Iowassa 5. elokuuta 1917. Se ehti juuri ja juuri mukaan ensimmäisen maailmansodan rintamalle Eurooppaan syyskuussa 1918, mutta ei ehtinyt osallistumaan taisteluihin pientä kahakointia lukuun ottamatta. Sen kärsimät tappiot sodassa olivat 12 kaatunutta ja 66 haavoittunutta. Sodan päätyttyä 11. elokuuta 1918 divisioona laivattiin takaisin Yhdysvaltoihin ja hajotettiin Camp Dodgessa 10. kesäkuuta 1919.

Toinen maailmansota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Divisioona aktivoitiin uudestaan 15. heinäkuuta 1942 Camp Gruberissa, Oklahomassa. Se oli yksi ensimmäisistä toiseen maailmansotaan lähetetyistä täysin värvätyistä koostuneista divisioonista. Divisioona saapui Marokkoon joulukuussa 1943 ja lähetettiin Algeriaan harjoittelemaan.[1]

Italian rintama[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1944[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pohjois-Afrikasta yksikkö siirrettiin Italiaan helmikuussa 1944 ja koottiin sotaharjoituksiin Piedmont d'Alifen alueelle. Vihdoin helmikuun lopulla 88. jalkaväkidivisioona siirtyi etulinjaan ja vapautti Gariglianojoen rannoilla olleet brittiläiset joukot. Sen toiminta keskittyi aluksi partiointiin ja puolustuksen harjoitteluun.[1]

11. toukokuuta divisioona eteni pohjoiseen valloittaen Spignon, Mount Civitan, Itrin, Fondin ja Roccagorgan saavuttaen Anzion 29. toukokuuta. Yksikkö ajoi vihollista takaa aina Roomaan saakka, ollen ensimmäinen amerikkalainen yksikkö kaupungissa esikaupunkialueella käydyn kiivaan taistelun jälkeen. Kun divisioona oli ylittänyt Tiberjoen ja edennyt Bassanelioon se siirrettiin lepäämään ja harjoittelemaan 11. kesäkuuta. Vajaata kuukautta myöhemmin se siirtyi puolustusasemiin, joista aloitti hyökkäyksen Volterraan 8. heinäkuuta. Se valtasi kaupungin seuraavana päivänä, edeten Laiaticoon 11. heinäkuuta ja Villamagnaan kahta päivää myöhemmin. Arnojoen divisioona ylitti vihollisen kiivaasta vastarinnasta huolimatta 20. heinäkuuta.[1]

Giogion sola Gootti-linjalla.

Lyhyen harjoitus- ja lepotauon jälkeen 88. divisioona avasi hyökkäyksensä Gootti-linjaa vastaan 21. syyskuuta. Se eteni nopeasti Firenzuolan ja Imolan välistä tietä vallaten Mount Battaglian 28. syyskuuta. Saksalaiset aloittivat hurjan vastahyökkäyksen ja divisioona joutui raskaisiin taisteluihin edetessään kohti Pojoen laaksoa. Se onnistui valtaamaan strategisesti tärkeät asemat Mount Grandessa ja Farnettossa 20.–22. lokakuuta. Yksikkö jäi varmistamaan aluetta partioiden Mount Granden ja Mount Cerreren sektoria sekä Mount Fanon aluetta seuraavan vuoden tammikuun lopulle.[1]

1945[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

24. tammikuuta – 2. maaliskuuta 1945 88. divisioona varmisti Loiano Liverganon aluetta ja palasi rintamalle lyhyen tauon jälkeen. Rynnistys kohti Pojoen laaksoa alkoi 15. huhtikuuta. Monterumici antautui 17. huhtikuuta voimakkaan tykistökeskityksen jälkeen ja Pojoki ylitettiin vihdoin 24. huhtikuuta, kun 88. divisioona alkoi ajaa saksalaisia kohti Alppeja. Veronan ja Vicenzan kaupungit tuli divisioonan haltuun 28. huhtikuuta mennessä, joten yksikkö pääsi ylittämään Brentajoen 30. huhtikuuta. 88. jalkaväkidivisioona kulki Alppien Dolomiittien halki, jossa se ehti tavoittamaan Yhdysvaltain 103. jalkaväkidivisioonan vihollisuuksien loppuessa Italiassa 2. toukokuuta 1945. Se jäi miehittämään Italiaa lakkauttamiseensa 24. lokakuuta 1947 saakka.[1]

Toisen maailmansodan aikan yksikkö oli taistelussa yhteensä 344 päivää. Se kärsi tappioita yhteensä 15 173 kuolleina, haavoittuneina ja kadonneina.[1]

Komentajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kenraalimajuri John E. Sloan (heinäkuu 1942 – syyskuu 1944)
  • Kenraalimajuri Paul W. Kendall (syyskuu 1944 – heinäkuu 1945)
  • Prikaatinkenraali James C. Fry (heinäkuu 1945 – marraskuu 1945)
  • Kenraalimajuri B. E. Moore (marraskuu 1945 – lokakuu 1947)
  • Lokakuussa 1947 divisioona lakkautettiin.[1]

Yksiköt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Triesten Miramaren puistossa on Blue Devilseille omistettu muistolaatta.

Toisen maailmansodan aikana 88. jalkaväkidivisioonaan kuuluneita, sille alistettuja tai siihen liitettyjä yksiköitä:[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i The Army Almanac
  2. public domain, work of U.S. government

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]