Vol. 4

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee Black Sabbathin albumia. Muistä merkityksistä, katso Volume 4.
Vol. 4
Black Sabbath
Studioalbumin Vol. 4 kansikuva
Studioalbumin tiedot
 Nauhoitettu  Record Plant Studios, Los Angeles, Kalifornia, keväällä 1972
 Julkaistu 25. syyskuuta 1972
 Formaatti LP, C-kasetti, CD
 Tuottaja(t) Patrick Meehan ja Black Sabbath
 Tyylilaji heavy metal, hard rock[1]
 Kesto 42.38
 Levy-yhtiö Yhdistyneen kuningaskunnan lippu Vertigo
Yhdysvaltain lippu Warner Bros.
Listasijoitukset

Australian lippu 1. (2 viikkoa, 13.1.1973)[2]
Suomen lippu 2. (lokakuu 1972)[3]
Kanadan lippu 3. (28. lokakuuta 1972)[4]
Norjan lippu 7. (lokakuu 1972)[5]
Yhdistyneen kuningaskunnan lippu 8. (syyskuu 1972)[6]
Yhdysvaltain lippu 13. (1972)[7]
Saksan lippu 14. (1972)[8]

Black Sabbathin muut julkaisut
Master of Reality
1971
Vol. 4
1972
Sabbath Bloody Sabbath
1973

Vol. 4 on englantilaisen heavy metal -yhtye Black Sabbathin syyskuussa 1972 julkaistu, nimensäkin mukaan, neljäs studioalbumi. Albumi on edellisiä levyjä kokeilevampi, sillä on mm. kosketinsoittimia ja jousisovituksia. Albumilta löytyy yhtyeen tunnetuimpia kappaleita, kuten "Snowblind" ja "Supernaut", ja se on myynyt platinaa Pohjois-Amerikassa. Albumi tunnetaan myös kokaiini-viittauksistaan; yhtye nuuhki sitä runsaasti levyttämisen aikana.[9][10]

Taustaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kolmen tuottaja Rodger Bainin kanssa tehdyn albumin jälkeen yhtye päätti tuottaa seuraavan albumin itse. Laulaja Ozzy Osbourne kertoo: "Levy-yhtiö määräsi Bainin alunperin tuottajaksemme. Hän sai päähänsä olevansa yksin vastuussa musiikistamme ja halusi kontrolloida meitä aivan liikaa".[11]

Albumi nauhoitettiin uudessa ympäristössä: Los Angelesin Record Plant-studiolla. Yhtye oli kyllästynyt jatkuvaan kiertue/levy/kiertue-oravanpyörään ja päätti käyttää tulevaan albumiin kerrankin kunnolla aikaa. Kitaristi Tony Iommi: "Kokeilimme jo jonkin verran Master of Realitylla, mutta sekin tehtiin muutamassa päivässä. Vol 4:ään meni kuusi viikkoa. Testasimme mitä ihmeellisimpiä ideoita ja joskus kokonaisen päivänkin vienyt nauhoitus saattoi lopulta jäädä käyttämättä."[11]

Myös studion ulkopuoliset olosuhteet L.A.:ssa olivat kohdallaan: "Vuorasimme talon Bel Airista", muistelee Osbourne. "Kokaiinia, huumeita, viinaa ja naisia riitti. Pidimme todellakin hauskaa siellä".[11] Butler oli samoilla linjoilla vuonna 2001: "Kokkeli oli tosiaan tullut kuvioihin. Menimme Losiin ja aloitimme aivan toisenlaisen elämäntyylin. Puolet budjetista meni kokaiiniin ja puolet levyntekoon. Irstailu Bel Airissa oli uskomatonta".[12]

Nauhoitukset ja sisältö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Albumi nauhoitettiin kesällä 1972 Los Angelesin Record Plant-studioilla. Tuottajina toimi yhtye itse; myös manageri Patrick Meehan sai krediitin tuottajana. Iommi: "Patrick Meehan listasi itsensä tuottajaksi, en tiedä miksi. Hän tosin oli studiossa mukana joten kait hän ajatteli olevansa tuottaja. Yhdessä yhtyeen kanssa tuottaminen oli tietenkin kaikenlaista 'minä haluan sitä' ja 'minä haluan tuota', mutta kaikki meni kuitenkin ihan hyvin tuolloin."[9] Nauhoittajina toimivat Colin Caldwell ja Vic Smith. Kaikki kappaleet on merkitty kaikkien jäsenten säveltämiksi.

Albumin avaa sen pisin kappale, ilmeisen selvästi huumausaineiden vaikutuksesta kertova "Wheels of Confusion". Yhtyeen tyyliin se on monirakenteinen. Alun introssa on Iommin melankolinen kitarakuvio, mutta säkeistöissä riffi muuttuu "iloisemmaksi". Kappaleessa on nopea, rokkaavampi väliosa. Kappaleen päättää n. 3-minuuttinen nopeatempoisampi, hieman Eric Claptonin "Layla"-kappaleen loppua muistuttava[13] outro, jossa on lukuisia kitaradubbauksia ja jonka psykedelis-henkistä kitarakuviota hammond-urut säestävät. Tämä kappale tunnetaan nimellä "The Straightener" joissain levyn painoksissa. Rumpali Bill Ward: "Se oli vain julkaisutekninen kikka. En todellakaan tiedä mistä se nimi ("The Straightener") tulee. Joskus ne tulevat muistiinpanoista, kuten 'Luke's Wall' Paranoidilla. Joskus kustannusyhtiöiden täytyy tuottaa tietty määrä biisejä, joten ne alkavat halkoa hiuksia. Se on tietenkin kusetusta ja todella paskamaista".[13]

"Tomorrow's Dream" oli ensimmäisiä albumille levytettyjä kappaleita. Kaupallista potentiaalia omaava kappale julkaistiin myös singlenä ja siitä tuli avausnumero yhtyeen seuraavilla kiertueilla vuosina 1972-1974. "Minun ja Geezerin komppi on todella vahva siinä kappaleessa", kertoo Ward.[11]

Kolmas kappale "Changes" on hyvä esimerkki yhtyeen kokeilunhalusta. Musiikillisesti kappale on balladi, jonka Osbourne laulaa pianon ja mellotronin säestyksellä. "Se kertoo miehestä, jonka nainen on jättänyt. Pieni ja sievä balladi kaikinpuolin", kertoo Osbourne.[11] "'Changes' oli minun ideani ja Ozzy piti siitä. Geezer soitti mellotronia ja itse soitin pianoa", muisteli Iommi.[9] Osbourne nauhoitti kappaleesta uuden version tyttärensä Kellyn kanssa vuonna 2003 ja kyseinen versio nousi Britannian singlelistan kärkeen.

Lyhyt ja efektimäinen "FX" vei kokeilut vielä pidemmälle. Butler muistelee: "Tuohon aikaan ei ollut syntikoita ja sämpläys-koneita. Tony teki äänet lyömällä kaulassa roikkunutta rautaristiä kitaraansa".[11]

"Supernaut"-kappale on albumin tunnetuimpia. Kappale on nopeatempoisempi ja se sisältää hieman yllättäen "calypso"-vaikutteisen, lyhyen väliosan. Lyriikka on tieteisaiheinen ja se kertoo avaruuteen matkaamisesta. Edesmennyt muusikko Frank Zappa on maininnut kappaleen olevan hänen suosikkinsa yhtyeen tuotannossa.[11]

Albumin kenties tunnetuin kappale ja klassikoksi noussut "Snowblind" kertoo, kuten nimikin viittaa (suom. lumisokea, tulee aineen valkoisesta väristä), kokaiinista. Butler: "Päämme olivat täynnä kokaiinia kun olimme L.A:ssa. Käytimme enemmän kokaiinia kuin teimme musiikkia, joten pitihän siitäkin tehdä laulu".[11] Keskitempoinen kappale on kuitenkin yhtyeen tyyliin monivivahteinen sisältäen erilaisia riffikulkuja ja yksi säkeistö menee nopeammalla tempolla. Viimeisessä säkeistössä ja loppusoolossa käytetään jousisovitusta taustalla. Osbourne kuiskaa kuuluvasti sanan "cocaine" 1. säkeistön jälkeen. Kappaleesta tuli pysyvä numero Sabbathin settiin Osbournen aikakaudella.

"Cornucopia" edustaa levyn raskaampaa puolta intron osalta ja säkeistöt menevät nopeammalla ja erikoisemmalla tahtilajilla. Kappale sisältää psykedeelis-vaikutteisen väliosan. "Vihasin 'Cornucopiaa'", kertoo Ward. "Siinä oli rumpujuttuja, jotka olivat hirveitä tehdä. Lopulta sain tehtyä sen, mutta muut eivät olleet vakuuttuneita: 'Jos menisit vaikka kotiin', he sanoivat. Pelkäsin todella saavani potkut tuolloin."[14]

"Laguna Sunrise" on jousikvartetilla säestetty Iommin kitarainstrumentaali. Bill Ward kertoo kappaleen taustasta: "'Laguna Sunrise' on loistava kappale. Kävin Ozzyn ja Geezerin kanssa Laguna Beachilla ja osallistuimme siellä hippiporukoiden juhliin. Tonyn tekeillä ollut kitaraimprovisaatio sopi mainiosti Lagunan tunnelmaan". Iommi: "'Laguna Sunrise'n inspiraationa oli Laguna Beachin auringonnousu jota olin katsomassa roudarimme Spock Wallin kanssa. Spock oli työskennellyt orkesterin kanssa aiemmin, joten yhdessä hänen kanssa teimme nuotit, joista jouset sitten soittivat".[9]

"St. Vitus Dance" on sisältää folk-vaikutteisen pääriffin, mutta säkeistöissä riffi on raskaampi. Nimi viitannee kristinuskon pyhimykseen Pyhä Vitus, joka paransi "tanssitautisia" ihmisiä.

Levyn päättää "Under the Sun", jonka matalalla vireellä soitettu hidas intro on yhtyeen raskain tuohon aikaan mennessä. Säkeistöissä tempo hieman nousee ja kappale sisältää nopeamman, rock-henkisen väliosan, joka tunnetaan joissain painoksissa nimellä "Every Day Comes & Goes".

Albumin julkaisu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Albumin nimeksi piti alunperin tulla Snowblind. Osbourne: "Päätimme nimetä albumin sillä nimellä, koska olimme löytäneet kokaiinin taian, mutta levy-yhtiössä sanottiin 'ei missään nimessä!'."[11] Lopulta albumi julkaistiin arkisemmalla Vol. 4-nimellä maailmanlaajuisesti 25. syyskuuta 1972. Osbourne promotoi albumia vuonna 1972 seuraavasti: "Uusi levymme on aiempaa melodisempi, mutta se kuulostaa edelleen Black Sabbathilta. En laula enää kitarariffin mukana kuten 'Iron Man'issa, vaan laulan erilaisia melodisia juttuja ja skaalamme on laajempi. Tony sävelsi juuri kitarabiisin, jossa on jousisektio. Se on hieno kappale, ja me halusimme tehdä iloisen kappaleen."[13]

Kanteen tuli kelta-oranssi, värikyllästetty keikalla otettu kuva Osbournesta mustalla taustalla. Kannet olivat avattavat ja sisältä löytyi valokuvaliite, jossa oli lisää konserttikuvia yhtyeen jäsenistä. Kannessa muistetaan kiittää myös Los Angelesin "loistavaa COKE-Cola-yhtiötä". "Se oli typerä pikku mainos, joka viittasi silloiseen runsaaseen kokaiininkäyttöömme"[15], kertoo Ward tänä päivänä. Geezer Butlerilla oli albumin jälkeisellä kiertuella bassossaan tarra, jossa luki "Enjoy CoCaine", parodia sloganista "Enjoy Coca-Cola".

Vastaanotto mediassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vol. 4 menestyi jälleen hyvin Britanniassa ja Yhdysvalloissa. Britanniassa sijoitus oli 8. ja Yhdysvalloissa se nousi sijalle 13 myyden kultaa jo kuukaudessa. Ennenpitkää albumi möi siellä platinaa, jolloin siitä tuli jälleen yksi miljoonan myynyt Sabbath-albumi. Suomessa, Australiassa ja Kanadassa albumi nousi top-3:een. Kappale "Tomorrow's Dream" julkaistiin singlenä, mutta se ei saanut listasijoituksia osakseen. Sabbath tunnettiin enemmän albumi-painotteisena yhtyeenä, joten singlen menestyksettömyys ei tullut yllätyksenä.

Kriitikot olivat montaa mieltä albumista. Rolling Stone-lehden kriitikko Tom Clark oli innoissaan: "Voin digata tästä tosissani. Sabbath on nerokas!".[16] Phonograph Recordin Mike Saunders oli kahta mieltä: "Yhtye on tehnyt pahan virheen vaihtaessaan tuottajaa: soundi on selvästi huonompi. Mutta yhtye soittaa myös nopeammin ja kappaleet ovat monipuolisempia kuin ennen. Vol. 4 on hämmentävä ja jännittävä albumi: hyvä mutta ei loistava".[17] Zoo Worldin kriitikko oli pettynyt: "Ihmettelen suuresti, kun jotkut yrittävät kertoa minulle, että Vol. 4. on Sabbathin paras albumi". Samoilla linjoilla oli myös Let it Rock -lehden virkaveli: "Vaikka albumiin olisi kuinka käytetty aikaa ja rahaa, on se silti äärimmäisen tylsä"[18]

Osbourne kritisoi vuonna 1972 yhtyeen saamaa mainetta pelkkänä huumeiden- ja lääkkeiden väärinkäyttäjien suosimana, yksipuolisena yhtyeenä: "Kriitikot sanovat meitä "downer rock" (suom. masennus-rock) yhtyeeksi. Sanovat, että jengi vetää pään sekaisin lääkkeillä ja tulee keikoillemme sekoamaan desibeleistä. Se on paskapuhetta. Mitä ihmiset tekevät konserteissamme, ei kuulu meille niin kauan kuin he nauttivat siitä. Olen lavalla viihdyttääkseni kansaa".[11]

Albumin nykyinen arvostus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaikkakin albumi lasketaan yleisimmin yhtyeen klassikosarjaan kuuluvaksi, se on kuitenkin saanut ristiriitaisen vastaanoton niin kriitikoiden kuin fanienkin keskuuudessa. Albumia on pidetty monipuolisempana mutta myös hajanaisempana kuin kolmea aiempaa albumia.[13] "Kolme ensimmäistä levyä voisivat olla samasta puusta veistettyjä, mutta Vol. 4:llä aloimme tosissamme kokeilla eri juttuja", totesi Iommi myöhemmin.[9]

Allmusic.comin arvostelija antaa levylle viisi tähteä, vaikka toteaakin, että "albumilla ei ole niin paljon voimaa ja klassisia riffejä kuin parilla edeltäjällään, mutta yhtye kuitenkin kokeilee onnistuneesti uusia elementtejä musiikkiinsa.[19] Sputnik Music.comin arvostelija on kriittinen: "Näin käy kun bändi tekee kiireessä neljä albumia vajaassa kolmessa vuodessa. Huolimatta yleisestä hehkutuksesta, Vol. 4 on väsyneen yhtyeen tunkkainen ja laiska albumi. Siitä kuulee selvästi, että Iommilla on ollut inspiraatiovaikeuksia".[20]

1001 Albums You Must Hear Before You Die -kirjan kirjoittaja Jason Chow toteaa albumista seuraavasti: "Selvän tunnushymnin (singlen) puutteesta johtuen Vol. 4 usein vähemsytään. Siinä ei ole ehkä "Paranoid"in tai "Sweet Leaf"in kaltaista klassikkoa, lukuunottamatta ehkä "Snowblind"ia, mutta sen vahvuus on kokonaisuudessa ja uusissa kokeellisissa elementeissä"[17]

Arvostettu Kerrang!-lehti listasi albumin sijalle 48. "100 Greatest Heavy Metal Albums of All Time"-listauksessaan vuonna 1989 ja Q-magazine sijoitti albumin sijalle 60. "The 100 Greatest British Albums Ever"-listassaan vuonna 2000.

Rumpali Bill Wardilla oli ristiriitaiset tunteet albumista vuonna 2001: "Kyllä, Vol. 4 on hieno albumi, mutta minulle henkilökohtaisesti se oli käännekohta, jolloin huumeista ja alkoholista tuli hauskuuden sijaan ongelma".[12]

CD-julkaisut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Albumista on vuosien aikana julkaistu useita CD-painoksia. Vertigo Records ja Warner Bros julkaisivat CD-painoksensa 1980-luvulla ja Castle Communications on julkaissut useammankin painoksen. Vuoden 1986 CD-painos sisältää bonuksena "Children of the Grave"-kappaleen live-version, joka on otettu Live at Last -albumilta.[21] Amerikkalainen Creative Records on julkaissut albumin CD:nä nimellä Children of the Grave, jossa on bonuksena samaisen kappaleen sama live-versio. Cstle julkaisi ensimmäiset remasteroidut versiot 1990-luvulla ja vuonna 2004 Rhino Records julkaisi Pohjois-Amerikassa albumin osana Black Box-kokoelmaa. Vuonna 2009 Universal Music Group julkaisi albumista uuden remasteroidun version. Remasteroidut versiot eivät sisällä lisämateriaalia.

Kappaleet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaikki kappaleet san. Geezer Butler, kaikki kappaleet säv. Tony Iommi, Bill Ward, Geezer Butler ja Ozzy Osbourne.

A-puoli
Nro Nimi Kesto
1. Wheels of Confusion/The Straightener   8:02
2. Tomorrow's Dream   3:12
3. Changes   4:45
4. FX (instrumentaali) 1:44
5. Supernaut   4:50
B-puoli
Nro Nimi Kesto
6. Snowblind   5:33
7. Cornucopia   3:55
8. Laguna Sunrise (instrumental) 2:56
9. St. Vitus Dance   2:30
10. Under the Sun/Every Day Comes and Goes   5:53
  • "The Straightener" (outro kappaleessa "Wheels of Confusion") ja "Every Day Comes & Goes" (nopea väliosa kappaleessa "Under the Sun") ovat kappaleiden osien nimiä, jotka esiintyvät albumin joissain myöhemmissä Pohjois-Amerika:n painoksissa. Kappaleet eivät eroa Euroopan ja Britannian versioista.
  • Joissain myöhemmissä (NEMS ja Castle) painoksissa on "Wheels of Confusion"-kappaleen jälkeen n. 10:n sekunnin mittainen, hiljaisella voimakkuudella nauhoitettu ote kappaleen outron ("The Straightener") kitaramelodiaa. Tätä ei ole alkuperäisissä painoksissa tai Pohjois-Amerikan painoksissa eikä vuoden 2009 remasteroidussa versiossa.[22]

Singlejulkaisut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tomorrow's Dream[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tomorrow's Dream   (syyskuu 1972, Yhdistyneen kuningaskunnan lippu Vertigo 6059 061, Yhdysvaltain lippu Warner Bros WB 7625)
  • A: Tomorrow's Dream – 03:07
  • B: Laguna Sunrise – 02:49

Kokoonpano[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Black Sabbath ja Patrick Meehan - tuotanto
  • Colin Caldwell ja Vic Smith - nauhoitus
  • Bloomsbury Group - kannen suunnittelu
  • Keith McMillan - valokuvaus

Arvosteluja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Mark Prindle (10/10) linkki
  • Metal Observer (9/10) linkki
  • Levyarvostelut.fi (positiivinen) linkki
  • Rolling Stone, Tom Clark 1972 (positiivinen) linkki

Julkaisuhistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 1972: Vertigo 6360-071 (UK/EU, LP, avattavat kannet + välilehti)
  • 1972: Warner Bros BS-2602 (US, LP, avattavat kannet + välilehti)
  • 1973: WWA WWA-009 (UK, LP)
  • 1976: NEMS NEL-6005 (UK, LP)
  • 1986: Castle CLACD 199 (EU, CD)
  • 1986: Castle NELCD6005 (UK, CD) (sisältää "Children of the Grave"-live)
  • 1988: Warner Bros 2602-2 (US, CD 1988)
  • 1989: Vertigo 832703-2 (EU, CD 1989)
  • 1996: Creative Sounds PSNEMS 6011-2 (US, CD, julkaistiin nimellä "Children of the Grave", sisältää myös kyseisen kpl. livenä)
  • 1996: Essential ESMCD304 (UK, CD, remasteroitu)
  • 2004: Sanctuary SMRCD034 (UK, CD, remasteroitu)
  • 2004: Rhino R2-73923-D (US, CD, osana Black Box-kokoelmaa)
  • 2009: Universal 2716857 (UK, CD, remasteroitu)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Vol 4 by Black Sabbath : Reviews and Ratings - Rate Your Music rateyourmusic.com. Viitattu 9.9.2012. (englanniksi)
  2. 20 January 1973 poparchives.com.au. Viitattu 13.7.2009. (englanniksi)
  3. Timo Pennanen: Sisältää hitin, sivu 102, Otava 2006
  4. 28 1972&type=1&interval=24&PHPSESSID=hrg50o22lgammqcogv27ve6d95 Volume 18, No. 11, October 28 1972 collectionscanada.gc.ca. Viitattu 2.8.2009. (englanniksi)
  5. http://norwegiancharts.com/showitem.asp?interpret=Black+Sabbath&titel=Vol+4&cat=a
  6. http://www.everyhit.com/
  7. http://wm02.allmusic.com/cg/amg.dll?p=amg&searchlink=BLACK%7CSABBATH&sql=11:gifoxqw5ldse~T5
  8. http://www.charts-surfer.de/musiksearch.php
  9. a b c d e Tony Iommi: Iron Man - My Journey Through Heaven and Hell with Black Sabbath, Da Capo Press 2011
  10. Ozzy Osbourne ja Chris Ayres: Minä Ozzy, Like Kustannus 2009
  11. a b c d e f g h i j Vol 4.-albumin vuoden 2009 remasteroidun version kansilehti
  12. a b Yhtyeen haastattelu Guitar World-lehdessä vuonna 2001
  13. a b c d Joel McIver: Sabbath Bloody Sabbath, Like Kustannus 2006
  14. Yhtyeen jäsenten haastattelut, Steven Rosen
  15. http://www.hailsandhorns.com/featuresandinterviews/black-sabbath-interview-with-drummer-bill-ward/ Wardin haastattelu Hails and Horns.com-sivustolla
  16. http://www.rollingstone.com/music/albumreviews/black-sabbath-vol-4-19721207arvostelu Rolling Stone-lehdessä
  17. a b http://www.superseventies.com/blacksabbath.html arvosteluja Super Seventies-sivustolla
  18. http://www.rocksbackpages.com/ haku: Black Sabbath, referaatteja lehtijutuista
  19. http://www.allmusic.com/album/black-sabbath-vol-4-mw0000199950 arvostelu Allmusic.com-sivustolla
  20. http://www.sputnikmusic.com/review/15132/Black-Sabbath-Volume-4/ arvostelu Sputnik Music.com-sivustolla
  21. http://www.vintagecd.ru/black_sabbath_castle.html tietoa CD-painoksesta
  22. http://www.black-sabbath.com/vb/showthread.php?32530-Wheel-of-confusion-the-ending keskustelua aiheesta