Venäjän ilmavoimat

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Venäjän ilmavoimat

Малая эмблема Военно-воздушных сил России.png Средняя эмблема Военно-воздушных сил России.png RuAF emblem.png
tunnukset

Flag of the Air Force of the Russian Federation.svg
lippu

Emblem of the Armed Forces of the Russian Federation(2014).png
konetunnus[1]

Venäjän ilmavoimat, virallisesti Venäjän federaation sotilasilmavoimat (ven. Военно-воздушные силы Российской Федерации, Vojenno-vozdušnyje sily Rossijskoi Federatsii) on Venäjän asevoimien puolustushaara.

Ilmapuolustusjoukot liitettiin ilmavoimiin 1998. Tammikuusta 2003 lähtien kaikki armeijan ilmavoimien yksiköt siirrettiin ilmavoimiin. Venäjän federaation sotilasmerilaivaston ilmailu (ven. Авиация Военно-Морского Флота Российской Федерации, Aviatsija Vojenno-Morskogo Flota Rossijskoi Federatsii) toimii Venäjän merivoimien omina ilmavoimina. Ilmavoimien 37. ilma-armeija eli kaukotoimintailmavoimat on osa strategisia pidäkevoimia.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Venäjän keisarikunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Venäjän ilmavoimat luotiin hieman ennen ensimmäistä maailmansotaa. Tukikohtia sillä oli mm. Suomessa. Suomessa olevat tukikohdat sijaitsivat pääosin Lounais-Suomessa Pietarin suojana. Ilmavoimia tuki lentokoneteollisuus, jonka tehtaita oli etenkin Pietarissa. Venäjä oli kuuluisa ensimmäisistä raskaista Igor Sikorskyn suunnittelemista nelimoottorisista Ilja Muromets-pommikoneista. Nämä pommikoneet olivat erittäin onnistuneita ja moni muu valtio kopioi sittemmin konseptin.

Neuvostoliitto 1920- ja 1930-luvuilla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Venäjän luhistuttua ja kommunistisen järjestelmän noustessa ilma-ase oli 1920-luvun puoliväliin huonossa kunnossa. Tuolloin alkoi intensiivinen lentokoneiden kehitys, joka kiihtyi vuoden 1937 puhdistusten jälkeen. Leninin aikana kehityksen kohteena olivat etenkin ajankohtaan nähden valtavat pommikoneet (douhetismi). Tämä muuttui 1930-luvun alussa pyrkimykseen aikaansaada nopeita kokometallisia ja suorituskykyisiä lentokoneita. Esim. Polikarpov I-16 oli nk. ensimmäinen moderni hävittäjäkone, joka voitti saksan Espanjan sisällissodassa käyttämät kaksitasoiset ja kiinteälaskutelineiset lentokoneet, mikä pani vauhtia Messerschmitt Bf 109:n käyttöön otolle, minkä saksalaiset saivat korvaamaan aikaisempia tyyppejä.

Toinen maailmansota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toisen maailmansodan edellä Neuvostoliitto sai lentosotakokemusta taisteluissa Japania vastaan Aasiassa ja Espanjan sisällissodassa. Kuten Suomessa talvisodan aikana todettiin, neuvostolentäjät lensivät ilman aloitteellisuutta ja joustavuutta. Saksan hyökättyä oppi meni perille vasta parin sotavuoden jälkeen. Tuolloin ongelmana oli uusien lentäjien huono lentotaito johtuen koulutuksesta. Sodan lopulla Jak-9 ja Il-2 osoittautuivat menestyksellisiksi. Neuvostoliitolla oli vain pari kourallista raskaita pommikoneita Pe-8, joilla ei ollut merkitystä sodankäynnin kannalta. Neuvostoliittolle ja Saksalle ei muodostunut vastaavassa mielessä strategisia ilmavoimia strategisia pommituksia varten kuin Britannialle ja Yhdysvalloille, jotka maailmansodan loppuvuosina järjestivät suurimittaisia pommituksia Saksan hallussa pitämien alueiden sotilaskohteisiin ja lopulta itse Saksan asutuskeskuksiin saksalaisten moraalin murtamiseksi.

Katso myös: Neuvostoliiton kalustoa sotasaalis- ja pudotuslistojen perusteella Suomen ilmavoimien historia -artikkelissa

Kylmä sota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ydinase[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toisen maailmansodan aikana Neuvostoliitto sai haltuunsa neljä pudonnutta ja pakkolaskeutunutta B-29-lentokonetta. Näiden avulla Neuvostoliitto kopioi lentokoneet ja yhdessä oman ensimmäisen atomipomminsa valmistumiseen mennessä sai valmiiksi oman versionsa Tupolev Tu-4:n, joka kykeni viemään ydinpommin kauas. Näin Neuvostoliitolle alkoi muodostua vähitellen strategiset ilmavoimat kauhun tasapainon ylläpitämiseen.

Korean sota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Korean sodassa neuvostoliittolaiset toimittivat kiinalaisten vapaaehtoisten lennettäviksi MiG-15-hävittäjiä, jotka pian sodan alettua tuhosivat liian monia Yhdysvaltain potkurikoneita ja estivät niiden päiväkäytön. MiGit olivat merkittävä vastapaino myös Sabre-hävittäjille, joiden puutteet saivat yhdysvaltalaisen John Boydin, jolla itsellään oli hyvin vähän sotakokemusta Korean sodasta eikä lainkaan taistelumenestystä, kehittämään teorian hävittäjistä, minkä teorian kehityksen pitkäaikaisina tuloksena voidaan katsoa olleen F-15, F-16 ja F-18, mutta lyhyellä aikajänteellä Yhdysvallat kehitti F-104 ja F-4 Phantom koneet, jotka molemmat olivat Korean ilmasodan opetusten vastasia hävittäjälentokoneita.

Neuvostoliittolaiset asiantuntijat, jotka kuten useat Yhdysvaltain lentäjät olivat toisen maailmansodan konkareita, lensivät taistelulentoja kiinalaisten ja korealaisten lentäjien kanssa, vaikka Neuvostoliitto ei valtiona osallistunutkaan Korean sotaan. Sodan johtavat hävittäjä-ässät olivat venäläisiä.

Sota käytiin Yhdistyneiden kansakuntien ja Korean demokraattisen kansantasavallan välillä, tosin käytännössä Yhdysvaltojen ja sen eräiden NATO- ja SEATO-liittolaisten edustaessa YK:ta. Yhdistyneiden kansakuntien osallistuminen mahdollistui sen 51. artiklan pohjalta ja Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvoston päätöksellä. Jälkimmäinen mahdollistui, koska veto-oikeuden omaava Neuvostoliitto ei osallistunut Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvoston työskentelyyn päätöksenteon aikana, koska Kiinan kansantasavaltaa ei päästetty Yhdistyneiden kansakuntien jäseneksi. Tämä taas johtui "yhden Kiinan politiikasta", jossa Kiinaa edusti Yhdistyneissä kansakunnissa Kiinan tasavalta eli Taiwan, joka oli YK:n perustajajäsen aikana, jolloin Kiinan kansantasavalta ei ollut syntynyt.

Vietnamin sota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vietnamin sodassa neuvostoliittolaiset osallistuivat pääasiassa ilmatorjuntaan ohjuksin, vaikka toimittivatkin ajanmukaisia hävittäjiä Vietnamin demokraattiselle tasavallalle. Neuvostoliitto niin kuin Yhdysvallatkaan ei virallisesti osallistunut Vietnamin demokraattisen tasavallan ja Vietnamin tasavallan kesken. Yhdysvallat ei voinut julistaa sotaa, koska se epäili, että Vietnamin demokraattisella tasavallalla olisi ollut ystävyys-. yhteistyö- ja avunantosopimus, josta olisi voinut juridisesti seurata sotatila Neuvostoliiton kanssa.

Vietnamin sodan johtavat hävittäjä-ässät olivat pääosin vietnamilaisia, jotka lensivät MiG-17- ja MiG-21-koneilla.

"Rauhanomainen" kylmä sota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kylmän sodan aikana Neuvostoliiton ilmavoimien konekanta nousi suureksi, lentokoneita oli käytössä yli 10 000 kappaletta. Tämä oli omiaan ehkäisemään uusien lentokonetyyppien kehittämistä. Luottamus suureen määrään lentokoneita, jotka eivät ole suorituskyvyltään parhaita, oli ilmeisesti väärä strateginen valinta vaikka Vietnamin sodassa ko. konetyypit menestyivät hyvin Yhdysvaltain kalustoa vastaan.

Väitetään, että neuvostoliittolaiset lentäjät tekivät sotalentoja Egyptistä käsin Israeliin 1960-luvun lopussa.

Afganistanin sodassa Neuvostoliiton hävittäjälentokoneet joutuivat pommituskonerooliin, joka ei sopinut hyvin esim. MiG-21-kalustolle. Tässäkin sodassa suuremmalla osapuolella oli vaikeuksia vihollisen paikallistamisessa lentopommituksia varten.

Venäjän federaation ilmavoimat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joulukuussa 1991 Neuvostoliitto purkautui synnyttäen Venäjän federaation ja muita maita kuten Valko-Venäjä, Ukraina sekä Kazakstan. Neuvostoliiton lentokalusto ja henkilöstö jakautui näiden kesken. 40 % konekannasta ja 65 % henkilökunnasta jäi Venäjälle. Ukrainasta tuli toineksi suurin Neuvostoliitosta syntynyt sotilasmahti - sen haltuun jäi mm. ydinohjuksia ja lentokoneteollisuutta.

Venäjällä ilmavoimat, VVS, organisoitiin uudelleen.

Venäjän ilmavoimat suoritti pommituslentoja Tšetšeniassa vuosina 1999–2002. Tässä sodassa ilmavoimien ongelma oli asymmetriselle sodankäynnille tyypillinen: selkeitä viholliskohteita ei ollut paljon ja niiden määrittely oli vaikeaa.

2000-luvulla Venäjän ilmavoimat on uudistanut kalustoaan hallituksen linjausten mukaisesti. Toisin kuin 1990-luvulla Venäjän kasvaneiden öljytulojen ansiosta ostot ovat pääosin realisoituneet. Vuonna 2009 Venäjän ilmavoimat saa toimituksina teollisuudelta 50 lentokonetta - 24 MiG-29-hävittäjää ja loput erityyppisiä Suhoin taistelukoneita - ja 50 helikopteria.[2]

Venäjän ilmavoimien konemenetyksiä eri lentotehtävissä ei tunneta kovin hyvin. Elokuussa 2009 kaksi Suhoin hävittäjää törmäsi toisiinsa taitolentoharjoituksessa, joka edelsi MAKS 2009-ilmailunäyttelyä.

Nykyinen lentokalusto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hävittäjät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1 295 konetta

Rynnäkkökoneet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

767 konetta

  • Su-24, 497 kpl, joista 130 laivastolla
  • Su-25 262 kpl, joista 70 laivastolla
  • Su-34, 8 kpl

Strategiset pommikoneet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

368 konetta

Elektroninen ja valokuvaustiedustelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

180 konetta

  • Su-24, 100 kpl, joista 20 laivastolla
  • MiG-25, 80 kpl

Ennakkovaroitus- ja taistelunjohtokoneet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuljetuskoneet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

345 konetta

Tankkauskoneet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Il-78 (Il-76aan perustuva)

Kuvia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]