MiG-25
Wikipedia
| MiG-25PD NATO:Foxbat-E | ||
|---|---|---|
 |
||
| Kuvaus | ||
| Tyyppi | hävittäjä | |
| Miehistö | 1 ohjaaja | |
| Ensilento | 6. maaliskuuta 1964 | |
| Palveluskäyttöön | ||
| Valmistaja | Mikojan-Guveritš (MiG) | |
| Mitat | ||
| Pituus | 23,82 m | |
| Kärkiväli | 14,02 m | |
| Korkeus | 6,10 m | |
| Siipipinta-ala | 61,4 m² | |
| Massa | ||
| Massa tyhjänä | 20 000 kg | |
| Lentoonlähtömassa | 36 720 kg | |
| Voimanlähde | ||
| Moottori | 2 x Tumansky R-15BD-300 | |
| Työntövoima | 2 x 110 000 N jälkipolttimilla | |
| Suoritusarvot | ||
| Huippunopeus | 3000 km/h | |
| Lentomatka | 1 250 km yliääni, 1 730 km aliääni | |
| Lakikorkeus | 20 700 m | |
| Nousunopeus | 12 480 m/min | |
| Siipikuorma | 598 kg/m² | |
| Työntövoima-painosuhde | 0,41 | |
| Aseistus (ilmataisteluohjukset) | ||
| A) vaihtoehto | 4 x R-40 | |
| B) vaihtoehto | 2 x R-23 + 4 x R-60 tai 4 x R-73 | |
| Ääriviivat | ||
 |
||
| Käyttäjämaat | ||
| Venäjä, Ukraina, muut IVY-maat, Algeria, Bulgaria, Intia, Irak, Libanon, Syyria | ||
MiG-25, NATO-raportointinimi Foxbat, on neuvostoliittolainen, Yhdysvaltain strategisten yliäänipommikoneiden torjumiseksi kehitetty, nopea hävittäjä, jonka seuraajamalli on MiG-31.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] MiG-25:n historia
MiG-25 suunniteltiin 1950-luvun lopulla tavoitteena kyky torjua Yhdysvaltain ilmavoimien kaksinkertaisella äänennopeudella lentävä General Dynamicsin B-58 Hustler -pommikone sekä suunnitteilla ollut vielä nopeampi XB-70 Valkyrie.
Yhdysvaltain nopein ilmaa hengittävä lentokone on Lockheed SR-71 tiedustelukone, eikä sillä ollut tarvetta mach 3 -nopeudella lentävällä hävittäjälle. XB-70 sen sijaan pakotti Neuvostoliiton kehittämään uuden hävittäjän ja uusia ohjuksia. Kun Yhdysvaltain puolustusministeri Robert McNamara peruutti XB-70-hankkeen vuonna 1967, jolloin kaksi prototyyppiä oli valmistunut, ei myöskään Neuvostoliitolla olisi ollut enää tarvetta kehittää vastineeksi miltei kolminkertaisella äänennopeudella lentävää torjuntahävittäjää.
Ensimmäinen prototyyppi Je-155-R1 (tiedusteluversio) lensi 6. maaliskuuta 1964. Hävittäjäversion prototyyppi Je-155-P1 lensi 9. syyskuuta 1964. Je-266-nimikkeiset prototyypit tekivät useita lentoennätyksiä vuosina 1965, 1966, ja 1967.
[muokkaa] Japaniin lennetty kone
Luutnantti Viktor Ivanovitš Belenkon lennettyä MiG-25:n 1976 Japaniin, Hakodaten kentälle Hokkaidoon, ja pyydettyä poliittista turvapaikkaa Yhdysvalloista, kone tutkittiin. Osoittautui, ettei MiG-25 ollut niin suorituskykyinen kuin mitä 1960-luvun lopussa tai 1970-luvun alussa oli uskottu.
[muokkaa] Teknisiä tietoja
Koneen yllättäviä yksityiskohtia olivat muun muassa se, että siinä valtaosaltaan käytettiin transistorien sijasta perinteisiä elektroniputkia sekä se, että koneen runko oli hitsattu käsin. Tumanski R-15D-300 -moottorit olivat niin tehokkaat, että lentokone oli enemmän raketti kuin lentokone (lentäjiä oli kielletty yleensä ylittämästä 2,5 Machia (2 655 km/h) ja punainen raja lentonopeusmittariin oli asetettu 2,8 Machin (3 000 km/h) kohdalle). Vuonna 1973 Israelissa amerikkalaiset olivat mitanneet MiG-25:n nopeudeksi 3,2 Machia (3 400 km/h) tietämättä, että koneen moottorit vaurioituivat kyseisestä nopeudesta. Koneen taistelusäde oli 300 kilometriä.
Ilman jälkipoltinta kone saattoi lentää suoralla lennolla vain 1 200 kilometriä. Koneen lentokorkeus, kahdella ohjuksella varustettuna, oli 24 000 metriä ja neljällä ohjuksella 21 000 metriä. Ilman ohjuksia koneen lentokorkeus saattoi olla jopa 27 000 metriä.
MiG-25:n tutka ei paljastanut alle 500 metrin korkeudessa lentävää lentokonetta. Tämä oli perusteltua, koska kone oltiin suunniteltu korkealla nopeasti lentävien koneiden tuhoamiseen. USAF oli kuitenkin 1970-luvulla siirtänyt ydiniskuvoimaansa osin matalalla lentäviin F-111 ja tuleviin B-1-pommikoneisiin. MiG-25:n kaarto-ominaisuudet eivät kestäneet kuin 2,2 G:n voiman täysillä polttoainetankeilla, lisäksi miltei tyhjillä tankeilla 5 G:tä saattoi olla vaarallinen. Konetta ei oltu valmistettu titaanista, vaan teräksestä, vaikkakin korkean lämpötilan kestoa vaativissa kohdissa oli käytetty titaanilevyjä. Tiukoissa kaarteissa saattoivat ohjukset irrota siivistä. MiG-25:n etsintä- ja jäljitystutka ulottui vain 50 kilometrin päähän.
[muokkaa] Aiheesta muualla
