Grigori Ordžonikidze

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Sergo Ordžonikidze

Grigori Konstantinovitš Ordžonikidze (ven. Григорий Константинович Орджоникидзе, georg. გრიგოლ კონსტანტინეს ძე ორჯონიკიძეგრიგოლ, Grigol K’onst’ant’ines dze Ordžonik’idze, alias Sergo Ordžonikidze; 24. lokakuuta (J: 12. lokakuuta) 1886 Goreša, Kutaisin kuvernementti18. helmikuuta 1937 Moskova) oli georgialaissyntyinen vallankumouksellinen, neuvostoliittolainen poliitikko ja NKP:n politbyroon jäsen.

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Grigori Ordžonikidze syntyi Kharagaulissa, läntisessä Georgiassa.

Hän tutustui radikaaliin poliittiseen toimintaan vuonna 1903 ja liittyi Venäjän sosialidemokraattiseen puolueeseen. Valmistuttuaan lääkäriksi Mihailovin sairaalan lääketieteellisestä tiedekunnasta Tbilisissä hänet pidätettiin aseiden salakuljetuksesta. Hänet kuitenkin vapautettiin, ja hän pakeni Venäjältä Saksaan. Hän palasi Venäjälle ja asettui Azerbaidžanin Bakuun, jossa toimi Stalinin ryhmän kanssa.

Vallankumouksellinen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ordžonikidze osallistui Persian vallankumoukseen bolsevikkien lähettämänä toimijana. Hän vietti vuoden 1909 Teheranissa.

1910-luvun alussa hänet pidätettiin Venäjällä sosiaalidemokraattisen puolueen jäsenyyden takia ja karkotettiin Siperiaan, josta hän pakeni kolme vuotta myöhemmin. Hän palasi Stalinin luo Pietariin huhtikuussa 1912. Hän nousi Leninin johtaman keskuskomitean jäseneksi vuonna 1912. Jälleen hän jäi tsaarin poliisin vangiksi ja sai kolmivuotisen pakkotyörangaistuksen.

Venäjän sisällissodan aikana hänestä tuli Ukrainan komissaari ja hän osallistui taisteluihin valkoisia vastaan Kaukasuksella. Vähän myöhemmin hän osallistui Armenian bolševikkivaltaukseen.

Kommunistisen puolueen Kaukasian toimiston päällikkönä Ordžonikidze varmisti Gruusian liittämisen Neuvostoliittoon vuonna 1921 ja pyrki auttamaan Mirza Khanin lyhytikäiseksi jäänyttä Gilanin sosialistista tasavaltaa Pohjois-Iranissa. Hän toimi Persiassa vuosina 1920-1921. Vuonna 1922 hän oli mukana Gruusian autonomisen aseman nujertamisessa.

Vuonna 1926 hän eteni kommunistisen puolueen keskuskomitean politbyroohon. 1930-luvulla Ordžonikidze toimi kansantalouden korkeimman neuvoston puheenjohtajana ja raskaan teollisuuden kansankomissaarina. Hän, Stalin ja Anastas Mikojan muodostivat ryhmän, jota kutsuttiin Kaukasialaiseksi klikiksi.

Kuolema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ordžonikidzen kuolinsyyksi vuonna 1937 ilmoitettiin itsemurha. Ennen kuolemaansa hän ei vastakkaisista väitteistä huolimatta vastustanut Josif Stalinin toimeenpanemaa puolueen sisäistä puhdistuskampanjaa edes alaisensa Juri Pjatakovin tuomitsemistapauksessa. Hän aikoi pitää puheen, jossa kehotettiin sabotöörien tehokkaampaan eliminointiin.

Ordžonikidze kuoli 18. helmikuuta 1937 ennen kuin sai pidettyä puhettaan. Virallinen kuolinsyy oli sydänkohtaus. Nikita Hruštšovin länsimaissa toimitetussa muistelmissa kerrotaan Ordžonikidzen tappaneen itsensä, mutta tässäkään kertojalla ei ollut omakohtaista tietoa asiasta. Venäläinen historiantutkija Vladimir Bobrov on vuonna 2008 perustellut itsemurhaväitettä.[1]

Neuvostoliitossa oli useita Ordžonikidzen mukaan nimettyjä kaupunkeja, kuten nykyinen Vladikavkaz ja Ukrainan Pokrov. Moskovan ilmailuinstituutti (MAI) nimettiin aikanaan Sergo Ordzhonikidzen mukaan.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • R.W. Davies: Ordzhonikidze (1960)
  • Bobrov, Vladimir L'vovich. "Taina smerti Ordzhonikidze ('The Secret of Ordzhonikidze's Death"
  • Ebrahim Fakhrayi, Sardar-e Jangal (The Commander of the Jungle), Tehran: Javidan,1983.
  • Gregor Yaghikiyan, Shooravi and jonbesh-e jangal (The Soviet Union and the Jungle Movement), Editor: Borzouyeh Dehgan, Tehran: Novin, 1984.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]