Veikko Sippola
Kalervo Kuudes Veikko Sippola (18. huhtikuuta 1887 Vaasa – 9. maaliskuuta 1955 Helsinki) oli suomalainen rakennusmestari, joka syyllistyi Suomen sisällissodan aikana jopa 70 ihmisen surmaamiseen.lähde? Sippolan surmateot tapahtuivat laajalla alueella: suurin osa Jämsän seudulla, lisäksi Pohjanmaalla, Lempäälässä ja viimeksi sodan jo päätyttyä Lammin–Kärkölän seudulla. Viimeksi mainituista sodan jälkeen tehdyistä surmista Sippola joutui oikeuden eteen, mutta lopulta hänet vapautettiin syytteistä.
Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Veikko Sippolan isä oli maanviljelijä, metallinkaivertaja ja tunnettu nuorisoseuramies Matti Sippola (1848–1908), joka perusti Suomen ensimmäisen nuorisoseuran, Kauhavan Nuorisoyhtiön, Kauhavalle juhannuksena 1881, ja hänen äitinsä oli Maria Josefina Silverberg (1856–1917). Perheessä oli 12 lasta. Sippolan veljistä Ahto Sippola (1885–1941) oli rakennusmestari, jääkärivärväri ja aktivistien sisärenkaan jäsen, joka toimi myöhemmin Lapuan liikkeessä.
Veikko Sippola muutti veljiensä perässä Pohjanmaalta Helsinkiin ja toimi sitten vaatimattomalla menestyksellä rakennusmestarina. Hänen johtamillaan työmailla kerrotaan olleen usein työrettelöitä, ja on arveltu että Sippolan vihamielinen suhtautuminen työväenliikkeseen sai alkunsa näistä yhteenotoista.
Vuonna 1914 Sippola hankki maatilan Kärkölän kunnan Lappilan kylästä ja ryhtyi maanviljelijäksi. Seuraavana vuonna hän meni naimisiin Elina Emilia Pelinin kanssa. Tämän isä, kauppaneuvos Johannes Pelin, omisti Helsingin maalaiskunnassa sijainneen Hämeenkylän kartanon. Heille syntyi 1916 yksi poika, mutta liitto päättyi eroon 1919.
Suomen sisällissodassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ennen sisällissodan alkua Sippola oleskeli Helsingin lähellä perheensä ja appivanhempiensa luona. Sodan alettua Sippola onnistui pääsemään valkoisten puolelle ja hän siirtyi Jämsän seudulle. Sippola toimi virallisesti Pohjois-Hämeen rykmentin 1. pataljoonan tiedusteluosaston päällikkönä. Rykmentti oli olemassa lähinnä paperilla ja 1. pataljoona tunnettiin Hans Kalmin johtamina Kuhmoisten piruina. Sippola toimi sotapoliisina Jämsän seudulla johtaen punaisten ja sellaisiksi epäiltyjen pidätyksiä ja kuulusteluja. Hän osallistui myös vangittujen teloituksiin.[1] Sotapoliisit tekivät pidätyksiä Jämsässä ja lähiseuduilla ja kuljettivat pidätetyt Jämsässä sijainneeseen tilanomistaja Jalmari Saaren eli Saaren Jallun omistamaan Saaren taloon. Täällä pidätettyjä kuulusteltiin ja myös kidutettiin. Teloitukset tapahtuivat Jämsän kirkon kivisen kellotapulin alakerrassa jonne teloitettavat kuljetettiin yöllä. Poliisien toimintaa johtivat Jalmari Saari ja Jämsän suojeluskunnan esikunta. Sotapoliiseina olivat Sippolan lisäksi muun muassa jämsäläinen suutari Johannes From eli Rummin Jussi.[2] Lisäksi mukana olivat Lammista kotoisin olleet talollisen poika Tyko Iso-Lukkari ja eläinlääkäri Lauri Kauhanen sekä Sutinen ja Olkkonen -nimiset miehet.
Sippola nimitettiin maaliskuun alussa Korpilahden suojeluskunnan päälliköksi ja hän lähti rintamalle osallistuen taisteluihin Kuhmoisissa, Länkipohjassa, Orivedellä, Lempäälässä, Vesilahdella ja Tampereella.
Jälkipuhdistukset johtavat oikeudenkäynteihin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sodan päätyttyä Sippola palasi Kärkölään, jossa hän otti osaa sodan jälkipuhdistuksiin. Näiden tekojen takia hän joutui myöhemmin myös oikeuden eteen. Sippola ja toinen kärköläläinen maanviljelijä Nestor Juhola ampuivat 22. toukokuuta 1918 Lammilla Kekomäen veljekset ja Otto Ojasen.lähde? Muutamia päiviä myöhemmin 26. toukokuuta Sippola vangitsi Kärkölässä Kalle Nummela -nimisen miehen, joka oli ollut pakolla värvättynä punaisten joukoissa. Nummelaa pahoinpideltiin kaksi päivää ja hänet ammuttiin 29. toukokuuta, kun Sippola kumppaneineen ei ollut löytänyt Nummelan kuulusteluissa kertomia punaisten asekätköjä.
Sippolasta tuli Kärkölän suojeluskunnan päällikkö 14. kesäkuuta 1918 ja heinäkuun alussa hän käynnisti puhdistusoperaation, jonka tarkoituksena oli saada kiinni Kärkölän metsissä vielä piileskelevät punaiset. Operaation ensimmäisenä päivänä tavattiin Maatian talossa Helsingistä kotoisin ollut Senaatinlinnan talonmies Mikko Vuoristo, joka oli lähtenyt maaseudulle ostamaan elintarvikkeita. Sippola ja kolme muuta suojeluskuntalaista pahoinpiteli Vuoristoa ja he ottivat myös Vuoriston elintarvikkeiden ostoon varaamat 3 000 markan rahasumman. Vuoristo vietiin parin kilometrin päähän metsään, jonne hänet ammuttiin.lähde? Pari päivää myöhemmin 3. heinäkuuta ammuttiin vielä August Lund -niminen mies. Nämä toimet herättivät suuttumusta kärköläläisten joukossa ja 21. heinäkuuta Sippola erotettiin suojeluskunnasta. Hänet pidätettiin 29. heinäkuuta ja toimitettiin Hämeen lääninvankilaan.
Alioikeus vapautti Sippolan ja Juholan syytteistä Kekomäen veljesten ja Otto Ojasen omaisten haastettua heidät oikeuteen. Vapautuksen perusteena oli valtionhoitaja P. E. Svinhufvudin 7. joulukuuta 1918 antaman armahdusasetuksen kohta, jossa todettiin, että jos kapinan kukistajat ja järjestyksen palauttajat ”ovat teoissaan menneet yli sen, mitä mainittujen tarkoitusten saavuttamiseksi olisi ollut tarpeen, jätettäkööt niistä syytteeseen panematta ja rankaisematta”.
Sotaylioikeus puolestaan vaati syytettyjä vangittavaksi ja palautti jutun uudestaan alioikeuteen. Sippolaa ei kuitenkaan vangittu, vaikka siihen olisi ollut mahdollisuus, ja hän pääsi pakenemaan vuoden 1920 lopulla ulkomaille. Muista jutun syytetyistä tuomittiin joulukuussa 1921 Mäkelä 4,5 kuukaudeksi vankeuteen pahoinpitelystä ja Nestori Juhola elinkautiseen kuritushuonerangaistukseen taposta. Myös Vuoriston ja Lundin murhista Sippola sai vapauttavat tuomiot alioikeuksissa vuoden 1919 aikana.
Heimosotiin osallistuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sippola otti osaa syksyllä 1918 suomalaisten vapaaehtoisten Viron-retken valmisteluihin ja lähti vuoden lopulla Viroon, jossa hän toimi 1. komppanian varapäällikkönä ja joukkueenjohtajana osallistuen taisteluihin Narvan ja Rakveren suunnilla. Sippola palasi Virosta Suomeen maaliskuun lopulla 1919. Hän lähti pian Aunuksen retkikunnan mukaan ja toimi aluksi Aunuksen eteläisellä rintamalla komppanianpäällikkönä. Tämä tehtävä päättyi kuitenkin Sippolan kannalta nolosti, kun komppania eräänä päivänä kieltäytyi etenemästä, ja tämän jälkeen pataljoonan komentaja Hyppölä erotti komppanian edessä Sippolan tehtävästään. Sippola siirtyi nyt Aunuksen pohjoisrintamalle ja oli paremmalla menestyksellä räjäytysosaston päällikkönä Paavo Talvelan johtamissa joukoissa.
Sippola pakenee Amerikkaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sippola poistui Suomesta joulun ja uuden vuoden välillä 1920 väärien henkilöllisyyspaperien avulla ja suuntasi kohti Yhdysvaltoja. Hänestä oli annettu Suomessa vangitsemismääräys keskeneräisten oikeusjuttujen vuoksi, mutta poliisi ei halunnut pidättää Sippolaa, vaikka siihen olisi ollut mahdollisuus vuoden 1920 lopulla, kun Sippola esiintyi humalassa Helsingin Rautatientorilla ja haastoi riitaa paikalla olleiden pirssiajurien kanssa.
Yhdysvalloissa Sippola asui San Franciscossa ja työskenteli rakennustyömailla muurarina esiintyen Jalo Anttilan ja Paul Silverin nimillä. Hän meni myös uudelleen naimisiin Anna-Liisa Jalavan kanssa. Amerikassa asuneet suomalaiset punaiset tunnistivat kuitenkin Sippolan ja pyrkivät järjestämään hänelle vaikeuksia. Vuonna 1926 Sippola pidätettiin, koska hän oli tullut maahan väärällä nimellä. Suomalaiset viranomaiset eivät vaatineet Sippolan luovuttamista Suomeen, ja hänet laskettiin pian vapaaksi takuita vastaan. Sippola pakeni nyt rajan yli Kanadaan ja asettui ensin Brittiläiseen Kolumbiaan ja myöhemmin hän asui muun muassa Ontarion Sudburyssä. Sippola joutui myös Kanadassa kahnauksiin suomalaisten punaisten kanssa.
Paluu Suomeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sippola palasi Suomeen vuonna 1930. Vuoriston ja Lundin ampumisjuttu avattiin uudelleen Keski-Suomen rykmentin sotaoikeudessa. Juttu sai ratkaisunsa 1931, kun oikeus vapautti Sippolan syytteistä vedoten Svinhufvudin antamaan armahdusasetukseen. Sippola asettui nyt Helsinkiin ja liittyi Vapaussodan Kenttäharmaat -järjestöön. Sippolan toinen avioliitto oli päättynyt hänen muutettuaan Suomeen, ja hän meni vielä kolmannen kerran naimisiin 1946. Veikko Sippola kuoli Helsingissä kevättalvella 1955 67-vuotiaana.
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Aapo Roselius: Teloittajien jäljillä. Valkoisten väkivalta Suomen sisällissodassa, s. 184–214. Tammi, 2007. ISBN 951-31-3841-0.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Rislakki, Jukka: Kauhun aika - Neljä väkivallan kuukautta Jämsässä 1918. , 2007. ISBN 978-951-20-7486-0..
- ↑ Minna Matintupa: Silmitöntä tappamista ja teloituksia tapulissa – Vuoden 1918 terrori kauhistuttaa Jämsässä edelleen Yle.fi, Uutiset. 11.3.2018. Viitattu 11.3.2018.