Sirpa Kähkönen

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Sirpa Kähkönen Helsingin kirjamessuilla vuonna 2010.

Sirpa Helena Kähkönen (s. 15. syyskuuta 1964 Kuopio)[1] on suomalainen kirjailija ja suomentaja.

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kähkönen valmistui ylioppilaaksi vuonna 1983 Kuopion klassillisesta lukiosta. Vuosina 1983–1989 hän opiskeli Tampereen ja Helsingin yliopistossa[1] kirjallisuustiedettä ja historiaa[2]. Vuosina 1988–1990 Kähkönen työskenteli Helsingin yliopiston historiaprojektin tutkimusapulaisena ja vuosina 1991–1996 kustannustoimittajana Otavassa, minkä jälkeen hän jättäytyi vapaaksi kirjailijaksi ja kääntäjäksi.[3]

Kähkösen omien sanojen mukaan hänen kirjoittamisintoonsa vaikuttivat ensimmäisinä savolainen isoisä, joka oli hyvä kertoja, ja isoäiti, jonka ”kuiskailuista” hän yritti lapsena ymmärtää kaiken sen, mitä ei kotona sanottu ääneen. Myöhemmin nuorta kirjailijaa inspiroivat hänen kotikaupungissaan Kuopiossa vaikuttaneet Minna Canth ja Juhani Aho. Muita tärkeitä kirjallisia vaikuttajia ovat olleet Virginia Woolf ja Marcel Proust.lähde?

Ensimmäiset kaksi Kähkösen kirjaa olivat nuortenromaaneja. Varsinaisen läpimurtonsa kirjailijana hän teki historiallisella romaanisarjallaan Mustat morsiamet (1998), Rautayöt (2002), Jään ja tulen kevät (2004), Lakanasiivet (2007) ja Neidonkenkä (2009). Sarjan uusin osa Hietakehto julkaistiin syyskuussa 2012. Kähkösen romaani Graniittimies (2014) oli Finlandia-palkintoehdokas.[4] Hänen tietokirjansa Vihan ja rakkauden liekit (2010) oli vuoden 2010 Tieto-Finlandia-palkintoehdokas.

Helmikuussa 2014 Kähkönen valittiin Suomen Pen -sananvapausjärjestön puheenjohtajaksi kolmivuotiskaudelle.[5] Hän on ollut myös Teuvo Tulio -seuran puheenjohtaja vuodesta 1995 ja Kansanvalistusseuran hallintoneuvoston jäsen vuosina 1999–2008.[3]

Kirjallinen tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nuortenkirjat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kähkösen ensimmäinen nuortenkirja Kuu taskussa ilmestyi vuonna 1991. Se kertoo epäsovinnaisesta rakkaudesta. Tarinan minäkertoja, 15-vuotias Martin, rakastuu itseään 11 vuotta vanhempaan naiseen Ainoon. Rakkaus on toiselle tinkimätön totuus ja toiselle leikkiä. Tästä teoksesta Kähköselle myönnettiin Lasten- ja nuortenkirjallisuuden valtionpalkinto vuonna 1992.

Toinen nuorille suunnattu teos Lukittu lähde (1994) on realistinen kuvaus kolmen nuoren elämästä. Perheen vanhemmat ovat eronneet, isä on avoliitossa uuden naisen kanssa. Lapset, 18-vuotias Anna, 16-vuotias Niina ja kuopus, 14-vuotias Aleksi, asuvat alkoholisoituneen äitinsä luona. Kolmikko häpeää taustaansa ja piilottelee ongelmiaan ulkopuolisilta. Lapset joutuvat ottamaan vastuun itsestään sekä tulemaan toimeen keskenään. Molemmat kirjat liikkuvat nuoruuden ja aikuisuuden välimaastossa.

Kuopio-sarja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kähkönen on kertonut, että hänen historiallisten romaaniensa sarja sai alkunsa kysymyksistä, jotka liittyivät hänen oman sukunsa historiaan ja hänen haluunsa ymmärtää suvun ristiriitoja ja vaiteliaisuutta. Hän halusi kuvata historiaa sisältäpäin, ei valtavirran kertomusta, vaan sitä mitä yksityiset pienet ihmiset tunsivat historian tapahtumien myllerryksessä. Omien perhetarinoidensa kautta sekä aikakauden historiaan tutustumalla, kuten sen ajan lehtiä lukemalla, hän pystyi uppoutumaan kuvaamaansa aikaan ja saamaan henkilönsä puhumaan, ajattelemaan ja toimimaan kyseisen ajan ehdoilla. Tätä historiallista kerrontatapaa kutsutaan myös termillä ”kaunokirjallinen mikrohistoriointi”, jonka Kähkönen on maininnut haastatteluissa vakavana tavoitteenaan.

Romaanien tapahtumapaikkana on kuopiolainen puutalokortteli 1930-luvun, talvisodan, välirauhan ja jatkosodan aikaan. Kuopiolainen työläismiljöö ihmistyyppeineen on kuvattu elävästi ja savolaismurre miellyttää kielikorvaa. Sota-ajan elämän ankaraa ja väliin järkyttävää kuvausta lievittää lauhkea savolainen huumori.

Mustat morsiamet -romaanissa Kähkönen kertoo Savon takamailta Kuopioon muuttavasta Annasta ja tämän kaupunkilaistumisesta. Anna on aluksi piikana lääkäriperheessä ja avioituu sitten vallankumoukseen uskovan Lassi Tuomen kanssa. Lassin jouduttua Tammisaaren vankileirille kommunistisesta toiminnasta tuomittuna Anna kokee miehensä parhaan ystävän Hanneksen kanssa lyhyen rakkaustarinan. Miehensä vapauduttua vankilasta Anna ottaa hänet takaisin ja synnyttää kaksosvauvat. Hän jää asumaan kuopiolaiseen pihapiiriin yhdessä vanhan ja sairaan anoppinsa ja pyykinpesulla perhettä elättävän Hilda-kälynsä kanssa. Kähkönen sai romaanista Savonia-kirjallisuuspalkinnon vuonna 1999.

Rautayöt-romaanissa kuvataan vuoden 1940 kesää. Talvisota on tuoreessa muistissa, ja uudesta sodasta huhutaan. Lassi on jämähtänyt puhumattomaksi ja liikkumattomaksi ja eristäytyy perheestä. Vankila- ja sotakokemukset ovat koetelleet häntä kovasti. Hänestä ei ole perheen elättäjäksi, mutta lapset on silti ruokittava joka päivä ja vanhasta anopista huolehdittava, joten jälleen on Annan vastuulla, että perhe pystyy jatkamaan elämäänsä päivästä toiseen. Tämä romaani, kuten koko trilogiakin, kuvaa sitä, miten naiset sitkeinä tarmokkaina ja vastuuntuntoisina pystyvät miehiä nopeammin toipumaan sodan traumoista ja tasaannuttamaan arkipäivän kotirintamalla jotakuinkin normaaliksi armottomissakin elämänehdoissa.

Jään ja tulen kevät jatkaa Tuomen perheen tarinaa. Eletään välirauhan aikaa talvella ja keväällä 1941, mutta ilmassa on levottomuutta ja lähenevän uuden sodan uhkaa. Evakkoystävänsä Helvin kautta Anna saa työpaikan ravintolasta ja Hilda ostaa mankelituvan. Tässä romaaniosassa perheen ja suvun kuvaus laajenee yhteisön ja ajan kuvaukseksi. Henkilögalleria kasvaa ja kuvaan tulee porvarillinen Lehtivaaran rouva, englantilainen sotilas Mulligan eli ”Mullikka”, ja varhain aikuistuneet sota-ajan lapset, ukkinsa kanssa asustava Juho-poika ja karjalainen evakkotyttö Mari. Taustalla vaikuttavat ajan poliittiset aatteet, kansallissosialismin ihannointi ja kommunismin pelko, sekä ihmisten ajatuksissa elävät sodan uhrit. Anna lukee Minna Canthin Työmiehen vaimon ja samastuu sen feministiseen sanomaan: ”naisten pitää yrittää auttaa toisiaan aina”. Tuomen naisväen rohkeus, käytännöllisyys ja selviytymisvaisto estävät nytkin elämää kokonaan suistumasta raiteiltaan, kuten ilmenee Hildan tokaisusta ”Ukkoin varraan ei meillä lasketa yhtään mittään.” Kirja loppuu jatkosodan puhkeamiseen.

Lakanasiivet ja Neidonkenkä ovat yhdenpäivänromaaneja. Niissä henkilögalleria laajenee edelleen niin, että tuloksena on ”kaupunkisinfonia”. Lakanasiivet tapahtuu 1. heinäkuuta 1941, ainoana päivänä jolloin Kuopiota jatkosodassa pommitettiin. Neidonkenkä tapahtuu 9. kesäkuuta 1942.

Tietokirja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2010 Kähkönen julkaisi tietokirjan Vihan ja rakkauden liekit. Kohtalona 1930-luvun Suomi. Se kertoo hänen äidinisästään Lauri Tuomaisesta (1904–1971), joka vietti vuosia Tammisaaren pakkotyölaitoksessa.[6] Teos oli vuoden 2010 Tieto-Finlandia-palkintoehdokkaana.[7]

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kähkösen asuu Helsingissä. Hänellä on yksi lapsi.[3]

Palkinnot ja tunnustukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Lasten ja nuortenkirjallisuuden valtionpalkinto 1992
  • Savonia-palkinto 1999
  • Kuopion taiteilijaseuran Minna Canth -tunnustuspalkinto 2003
  • Kiitos kirjasta -mitali 2008
  • Otavan kirjasäätiön Veijo Meri -tunnustuspalkinto 2012

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nuortenkirjat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuopio-sarja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muut romaanit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tietokirjat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Kähkönen, Sirpa Aapeli ja muita tuttavia, pohjoissavolaisen kaunokirjallisuuden bibliografia. 16.2.2011. Kuopion kaupunginkirjasto / Pohjois-Savon maakuntakirjasto. Viitattu 9.1.2015.
  2. Sirpa Kähkönen Otava. Viitattu 9.1.2015.
  3. a b c Kuka kukin on 2011, s. 456–457. Helsinki: Otava. ISBN 978-951-1-24712-8.
  4. Kirjallisuuden Finlandia-palkintoehdokkaat 2014 Yle Uutiset. 14.11.2014. Viitattu 20.11.2014.
  5. Tiihonen, Marita: Kirjailija Sirpa Kähkösestä Suomen PEN:in puheenjohtaja Savon Sanomat. 5.2.2014. Viitattu 9.1.2015.
  6. Lappalainen, Marja-Liisa: Isoisän raskaat vankilavuodet. Ilta-Sanomat, 2010, nro 18.9., s. 32.
  7. Sirpa Kähkösen Vihan ja rakkauden liekit pysäyttää lukijan Plaza.fi. 10.11.2010. Viitattu 20.11.2014.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]