Sikuri
Sivulta puuttuu | Sikuri | ||||||||||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
 |
||||||||||||||||||||
| Tieteellinen luokittelu | ||||||||||||||||||||
|
||||||||||||||||||||
| Kaksiosainen nimi | ||||||||||||||||||||
| Cichorium intybus L.[1] |
||||||||||||||||||||
| Katso myös | ||||||||||||||||||||
 Sikuri Wikispeciesissä |
Sikuri (Cichorium intybus) on Euraasiassa luonnonvaraisena kasvava sikurilaji, jota on hyödynnetty jo hyvin pitkään ruoka- ja rohdoskasvina.
Sisällysluettelo |
Ulkonäkö ja koko [muokkaa]
Monivuotinen sikuri kasvaa 50–100 cm korkeaksi. Juuri on usein monihaarainen pääjuuri. Koko kasvi on karheakarvainen. Varsi on jäykkä, särmikäs ja niukkahaarainen. Alemmat lehdet ovat ruodillisia ja lehden lapa pariliuskainen tai isohampainen. Ylemmät lehdet ovat tavallisesti sepiviä ja lehden lapa on ehyt ja nirhalaitainen. Kukka on vaaleansininen. Perättömät, 4–5 cm leveät kukkamykeröt ovat usein pareittain lehtihangoissa. Sikuri kukkii Suomessa luonnonvaraisena heinä-syyskuussa. Pähkylästä puuttuu pappus.[2]
Sikurista tunnetaan kolme muunnosta:lähde?
- sikuri (Cichorium intybus var. intybus)
- salaattisikuri (Cichorium intybus var. foliosum)
- juurisikuri (Cichorium intybus var. sativum)
Levinneisyys [muokkaa]
Sikuria kasvaa villinä koko Euroopassa pohjoisinta Fennoskandiaa ja Venäjää lukuun ottamatta. Sitä tavataan myös Pohjois-Afrikassa, Turkissa, Lähi-idässä ja Keski-Aasiassa. Se on levinnyt ihmisen mukana myös Pohjois-Amerikkaan, erityisesti mantereen itäosiin.[3] Suomessa sikuria on tavattu Oulun korkeudelle saakka. Nykyään lajin esiintymät painottuvat Etelä-Suomeen ja Ahvenanmaalle.[4]
Elinympäristö [muokkaa]
Suomessa sikuria tapaa rautateillä, myllyillä, satamissa, kaatopaikoilla ja pelloilla. Toisinaan laji saattaa olla myös lyhytaikainen viljelyjäänne.[2]
Käyttö [muokkaa]
Monia sikurin muunnoksia, mm. salaattisikuria, viljellään salaatiksi. Se kylvetään avomaalle kesäkuussa. Sikurin juuria on toisinaan käytetty kahvin korvikkeena, Suomessa viimeksi toisen maailmansodan aikana ja sen jälkeen.[3][5]
Sikuri on vanha, jo antiikin aikana käytetty rohdoskasvi. Sen lehtiä ja juuria on käytetty sappikiviä ja huonoa ruoansulatusta vastaan. Sikurin juuri sisältää ainakin inuliinia, karvasaineita, koliinia, parkkiaineita, C- ja K-vitamiinia.[5]
Katso myös [muokkaa]
Lähteet [muokkaa]
- Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
- Suomen terveyskasvit. Luonnon parantavat yrtit ja niiden salaisuudet. Toim. Huovinen, Marja-Leena & Kanerva, Kaarina. Oy Valitut Palat – Reader's Digest Ab, Tampere 1982.
Viitteet [muokkaa]
- ↑ ITIS Viitattu 17.2.2011.
- ↑ a b Retkeilykasvio 1998, s. 444.
- ↑ a b Anderberg, A & A-L: Den virtuella floran: Cikoria (myös levinneisyyskartta) 2004-2010. Tukholma: Naturhistoriska riksmuseet. Viitattu 17.2.2010. (ruotsiksi)
- ↑ Lampinen, R. & Lahti, T. 2010: Kasviatlas 2009: Sikurin levinneisyys Suomessa. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki. Viitattu 17.2.2011.
- ↑ a b Suomen terveyskasvit 1982, s. 243.
