Phish

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Phish

Phish oli yhdysvaltalainen rockyhtye Vermontista. Se perustettiin Vermontin yliopistolla vuonna 1983 ja se hajosi vuonna 2004. Phish oli varsin suosittu esiintyjä, erityisesti opiskelijapiireissä. Pohjois-Amerikan ulkopuolella ei ollut mainittavampaa menestystä. Levymyynnin suhteen Phish ei ollut mikään tähti, parhaiten myynyt albumi, Billy Breathes, nousi Billboardin listan seitsemänneksi. Tosin monet albumit ovat myyneet pitkällä aikavälillä paljon.

Yhtyeen musiikissa on vahvoja vaikutteita myös jazzista. Yhtyeen oli tapana improvisoida esiintymisissään, niin että kappale muuttui keikoilla moneen suuntaan. Samoin teki Grateful Dead, jonka seuraajana Phishiä on pidetty.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Jäsenet

[muokkaa] Albumit

  • The White Tape, kasetti, omakustanne, 1986, CD 1998
  • The Man Who Stepped Into Yesterday, omakustanne, 1987
  • Junta, 1988
  • Lawn Boy, 1990
  • A Picture of Nectar, 1992
  • Rift, 1993
  • Hoist, 1994
  • A Live One, 1995 (live)
  • Billy Breathes, 1996
  • Slip Stich and Pass, 1997 (live)
  • The Story of the Ghost, 1998
  • Hampton Comes Alive, 1999 (6CD, live)
  • Farmhouse, 2000
  • The Siket Disc, internet-sivuilta ladattava albumi, 2000
  • Round Room, 2002
  • Undermind, 2004
  • New Year's Eve 1995 - Live at Madison Square Garden, 2005 (live)
  • Live in Brooklyn, 2006 (live)
  • Colorado '88, 2006 (live)

[muokkaa] Live-albumisarjat

  • Live Phish Series, 20 kokonaista konserttia, 2001-2003
  • Bonus Shows, seitsemän konserttia, 2004-2005

[muokkaa] Videot ja DVD:t

  • Tracking, 1994, VHS-dokumentti
  • Bittersweet Motel, 2001, dokumentti
  • Live in Vegas, 2002, live
  • Specimens of Beauty, 2004, dokumentti
  • It, 2004, live
  • Live in Brooklyn, 2006, live

DVD:nä, ellei toisin mainita.

[muokkaa] Aiheesta muualla

phish.net

Tämä musiikkiyhtyeeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia tai muita samantapaisia artikkeleita.

Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet
Muuttujat
Toiminnot
Valikko
Osallistuminen
Tulosta tai vie
Työkalut
Muilla kielillä