Paul Poiret

Paul Poiret
Alexandre Paul Poiret
Henkilötiedot
Syntynyt	20. huhtikuuta 1879 Pariisi, Ranska
Kuollut	30. huhtikuuta 1944 (65 vuotta) Pariisi, Ranska
Ammatti	muotisuunnittelija
Puoliso	Denise Boulet, 1905-1928
Lapset	Rosine, Perrine, Marine, Colin ja Gaspard
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Alexandre Paul Poiret (20. huhtikuuta 1879 Pariisi – 30. huhtikuuta 1944 Pariisi, Ranska) oli ranskalainen muotisuunnittelija, Pariisin kuuluisin pukusuunnittelija ja muotitalon perustaja ennen ensimmäistä maailmansotaa.

Hänet tunnetaan erityisesti uusklassista ja itämaista tyyliä olevista luomuksistaan sekä nilkkoihin asti yltävistä pitkistä, tiukoista hameista ja korsetin korvaamisesta rintaliiveillä.

Suku ja koulutus

Alexandre Paul Poiret syntyi kangaskauppiaan poikana Les Hallesin köyhällä alueella Pariisissa. Poiret asui vanhempiensa Auguste Poiret'n (n. 1840–1903) ja Louise Heinrichin sekä kolmen sisarensa kanssa kauppaliikkeen yläpuolella olevassa asunnossa. Perheen kiinnostus taiteeseen ja muotiin näkyi koko taloudessa, kun vanhemmat sisustivat kotiaan ja maalaistaloaan niillä taideteoksilla, joihin heillä oli varaa. Hänen vanhemmasta sisarestaan ​​Jeannesta Boivinista (1871–1959) tuli avioliittonsa kultaseppä René Boivinin myötä korusuunnittelija ja nuorimmasta sisaresta Germainesta (1885–1971) modisti ja taidemaalari. Paul oli kiinnostunut muodista ja nautti aikakauslehtien ja myyntiluetteloiden selailusta. Hän piti myös teatterissa ja taidenäyttelyissä käymisestä.

Yrittäessään saada synnynnäiseti ylpeän pojan nöyremmäksi, vanhemmat lähettivät tämän 18-vuotiaana sateenvarjojen valmistajan oppipojaksi. Hän keräsi talteen sateenvarjojen silkkikankaiden leikkaustilkut ja muokkasi niistä vaatteita nukelle, jonka yksi hänen sisaristaan ​​oli antanut hänelle.

Teini-ikäisenä Paul Poiret vei piirtämiään muotiluonnoksia Louise Chéruitille, tunnetulle muotisuunnittelijalle, joka osti niitä tusinan. Poiret jatkoi piirustusten myyntiä suurille pariisilaisille muotitaloille, kunnes huomattava pariisilainen muotisuunnittelija Jacques Doucet palkkasi hänet vuonna 1898. Hänen ensimmäinen suunnittelemansa malli, punainen kangasviitta myi 400 kappaletta. Hänestä tuli kuuluisa suunnittelmastaan, jossa oli musta tyllivaippa mustan taftin päällä, johon maalasi kuvioita kuuluisa viuhkamaalari Billotey. Näyttelijä Réjane käytti asua näytelmässä Zaza, jolloin teatterin näyttämöstä tuli Poiretille markkinointistrategia.

Vuonna 1901 Poiret siirtyi assistentiksi muotialan eliittiin kuuluvaan Worthin muotitaloon, jota johtivat Charles Worthin pojat Gaston ja Jean-Pierre, jossa hän pettymyksekseen vastasi pelkästään yksinkertaisten, käytännöllisten pukujen suunnittelusta, joita Gaston Worth kutsui "paistinperunoiksi", koska niitä pidettiin Worthin "tryffelien" eli pääruoan lisukkeina.

Hänen malliensa röyhkeä nykyaikaisuus osoittautui kuitenkin liialliseksi Worthin konservatiiviselle asiakaskunnalle. Kun Poiret esitteli tuolloin 85-vuotiaalle venäläiselle ruhtinatar Bariatinskille (Leonilla Ivanovna Bariatinskaja, Sayn-Wittgenstein-Sayn prinsessa (Леонилла Ивановна Барятинская) 1816–1918) esimerkiksi Kungfutse-tyylistä takkia, jossa oli innovatiivinen kimonomainen leikkaus, tämä huudahti: "Mikä kauhistus! Kun alhaisyntyiset ​​miehet juoksevat rekiemme perässä ja ärsyttävät meitä, heidän päänsä leikataan poikki ja laitetaan säkkeihin tuosta vain." Tämä reaktio ja luovan vapauden puute sai Poiretin miettimään oman muotitalonsa rahoittamista.

Muotitalo

Työskenneltyään ensin suunnittelijana Charles Frederick Worthin muotitalossa Paul Poiret avasi pienen liikkeen Pariisissa vuonna 1903. Vuoteen 1907 mennessä hän elvytti empiretyylin, joka oli ollut Ranskassa suosittua Napoleon I:n valtakaudella.

Paul Poiret perusti oman muotitalon vuonna 1903, jossa hän saavutti mainetta muunnelmilla konservatiivista asiakasta kuohuttaneesta itämaisesta Kongfutse-takista. Hänellä oli alusta alkaen ainutlaatuinen kyky itsensä saattamiseen julkisuuteen, markkinoimiseen ja brändäykseen, jollaista ei ollut kenelläkään muulla suunnittelijalla, ei edes suurella Charles Frederick Worthilla, joka oli hänen entisen työnantajansa Gastonin isä.

Paul Poiret'n asuja, Paul Iriben kuvitus albumiin Les Robes de Paul Poiret, 1908

Iltatakkeja, Les Robes de Paul Poiret, Paul Iribe 1908

Poiret suunnitteli mahtipontisia näyteikkunoita ensimmäiseen myymäläänsä, järjesti legendaarisia juhlia upeissa taloissaan ja yökerhossaan L'Oasisissa, jotka liittyivät aina hänen sen hetkiseen muotikokoelmaansa. Vierailtuaan vuonna 1910 Josef Hoffmannin Wiener Werkstätten suunnittelutyöpajassa Wienissä, Poiret alkoi sen innoittamana luoda konseptia, joka kattaisi muodin lisäksi myös huonekalut, sisustuksen ja tuoksut. Sisustuslinjan nimeksi hän antoi l'Atelier Maison Martine tyttärensä mukaan.

Amerikkalainen Vogue noteerasi hankkeen innovatiivisuuden ja kommentoi, että "muotisuunnittelijat eivät ole koskaan aiemmin vaatineet, että tuolit, verhot, matot ja seinien verhoukset tulisi ottaa huomioon pukua valittaessa." Useat yksityiset ja julkiset tilaukset kokonaisista sisätiloista, kuten näyttelijä Isadora Duncanin koti ja Helena Rubinsteinin pariisilainen kauneussalonki, todistivat uuden yrityksen menestyksestä.

Hän oli ensimmäinen muotisuunnittelija, joka lanseerasi muotitalolleen tuoksun. Tuoksuosasto Parfums de Rosinen ensimmäinen tuoksu oli Nuit Persane (Persialainen yö) vuonna 1911. Muita tuoksuja olivat itämaisen eksoottisesti nimetyt Le Minaret (1912), Aladin, Arlequinade, Borgia, Fruit Défendu (Kielletty hedelmä) ja Nuit de Chine (Kiinan yö).

Kuten ihailemansa mestarinsa Jacques Doucet hän suosi myös taiteita. Hän lähipiiriinsä kuuluivat Francis Picabia, Maurice de Vlamincki ja André Derain, hän keräsi muun muassa Brâncușin, Matissen, Modiglianin ja Picasson töitä sekä tilasi graafiset taiteilijat Georges Lepapen ja Paul Iriben luomaan upeat käsinväritetyt kuvitukset himoituihin, rajoitetun painosmäärän albumeihin, joita lähetettiin valikoiduille asiakkaille.

Kaksi iltapukua, Les Choses de Paul Poiret, Georges Lepape 1911

Vuoteen 1909 mennessä Poiret'n maine oli sitä luokkaa, että Margot Asquith, Ison-Britannian pääministeri Herbert Asquithin siekailematon vaimo – joka osoitti mieltymyksensä suunnittelijan työhön vilauttamalla hänelle violetteja culottejaan eli pitkälahkeisia alushousujaan, jotka Poiret teki suosituiksi – kutsui suunnittelijan esittelemään luomuksiaan osoitteessa 10 Downing Street, mikä kuohutti lehdistöä. He kutsuivat pääministerin asuntoa "Gowning Streetiksi" (engl. gown = puku) ja kertoivat, että halvin vaate oli hinnaltaan 30 guineaa, mikä vastasi kyökkipiian kahden vuoden palkkaa.

Vuonna 1911 Poiret teki neljän viikon kiertueen yhdeksän mannekiininsa kanssa Euroopassa ja Venäjällä. Vuonna 1913 hän oli ensimmäinen ranskalainen muotisuunnittelija, joka teki promootiomatkan Yhdysvaltoihin.

Paul Poiret oli kiinnostunut laajasti itämaisesta taiteesta sekä venäläisestä balettiseurue Ballets russes'sta ja näistä inspiroituneena hän loi prameita ja koristeellisia luomuksia. Hän käytti suunnittelemissaan iltapuvuissa, turbaaneissa ja haaremihousuissa väreinä kirkasta violettia, punaista, oranssia, vihreää ja sinistä. Paul Poiret oli vaikutusvaltainen suunnittelija ennen ensimmäistä maailmansotaa, mutta suosio hiipui 1920-luvulla.

Sultana-hameita ja haaremihousuja, Paul Poiret 1911

Iltapuku, Paul Poiret, La Gazette du Bon Ton, Paul Iribe 1912

Ensimmäisen maailmansodan aikana sotamies Poiret palveli maataan virtaviivaistamalla univormutuotannon räätälöintiprosessia, samalla kun hänen muotitalonsa oli konkurssin partaalla ja hänen tyttärensä Rosine kuoli espanjantautiin pikkuveljensä Gaspardin kanssa. Poiret vapautettiin armeijan palveluksensa vuonna 1919 ja palasi luomaan muotitalonsa uudelleen. Hänen sotaa edeltänyt ylivertaisuutensa oli kuitenkin vähitellen murentunut lukuisten nuorten eteenpäin pyrkivien suunnittelijoiden luoman kilpailun vuoksi. "Kieltäydyn tekemästä mallia, joka myy paljon", Poiret sanoi brittilehdistölle 1920-luvun alussa. "En halua kaikkien naisten näyttävän ja pukeutuvan täsmälleen samalla tavalla. Haluan heidän olevan yhtä erilaisia ​​pukeutumisessaan kuin persoonallisuudessaan."

Ranskalainen Vogue julisti vuonna 1924: "Poiretin luomus ei ole koskaan banaali", mutta Chanelin ja Patoun kaltaisten suunnittelijoiden tarjoaman tyylikäs yhtenäinen ilme oli päivän uusi sana. "Steriili ja lammasmainen", Poiret arvosteli uutta garçonne- eli poikatyttötyyliä. Coco Chanelin beigejen asujen ja pikkumustien sekä Jean Patoun urheilullisten yhdistelmäasujen rinnalla Poiretin monimutkaiset ja folkloristiset luomukset näyttivät yht'äkkiä nukkavieruilta. Uusi yksinkertaisuus perustui erinomaiseen vaatturin ammattitaitoon. Niin uraauurtavia kuin Poiretin mallit olivatkin, vaatteet valmistettiin usein yllättävän karkealla tavalla. "Muotitalossa oli spontaanisuutta", Metropolitan Museum of Artin tutkija Howard Koda sanoo. "Puvun ideana oli että se näytti kauniilta kaukaa katsottuna."

Ajastaan jäljessä olevana ja epäystävällisten liikekumppaneiden ympäröimänä sekä viimeisen suuren hankkeensa – kolme upeasti varusteltua proomua Seinen rannalla nimeltä Amours, Délices ja Orgues, jotka luotiin Arts Décoratifs -näyttelyä varten vuonna 1925 – aiheuttamien valtavien velkojen vuoksi Poiret meni konkurssiin ja jätti nimeään kantaneen muotitalon, joka suljettiin vuonna 1929. Jäljelle jääneet asut myytiin kilohinnalla lumpuksi.

Yksityiselämä ja sen vaikutus muotisuunnitteluun

Vuonna 1905 Poiret, pahamaineinen naistenmies, hämmästytti kaikki ystävänsä avioitumalla maalta kotoisin olevan, lapsuudestaan asti tuntemansa Denise Boulet'n (1886–1982) kanssa. Heille syntyi viisi lasta: Rosine (1906), Perrine (n. 1910), Martine (1911), Colin (1912) ja Gaspard (n. 1913).

Denise oli hänen ihanteensa ruumiillistuma, omalla tavallaan yhtä voimakas muotia luova voima kuin mikä tahansa kuulu salonginpitäjä. "Kaikki ne, jotka ovat ihailleet häntä sen jälkeen, kun tein hänestä vaimoni, eivät varmasti olisi valinneet häntä siinä tilassa, jossa hänet löysin", Poiret kirjoitti ilkeästi vuonna 1928 tapahtunutta avioeroa seuranneissa muistelmissaan nimeltä King of Fashion. "Mutta minulla oli suunnittelijan silmä ja näin hänen kätketyt sulonsa ... Hänestä piti tulla yksi Pariisin kuningattarista."

Iltapuku, Paul Poiret 1914

Denise muusanaan Poiret ryhtyi mullistamaan muotia. Hän poisti alushamekerrokset vuonna 1903 ja vuonna 1906 pienensi tiimalasikorsetit nauhaksi, joka oli vahvistettu lyhyillä valaanluukaistaleilla ja ommeltu itse vaatteeseen. Samalla kun hän vapautti naiset korseteista, hän rajoitti heidän liikkumistaan kapeilla, nilkasta kiristetyillä hameilla ja epäkäytännöllisillä haaremihousuilla.

"Denise Poiret ei ole koskaan käyttänyt korsettia ..." kirjoitti Vogue vuonna 1911. "Hän ei ole koskaan käyttänyt korkeaa kaulusta ... pukua ei ole tehty hänen vartalonsa mukaiseksi, eikä siinä ole yhtään turhaa koristetta." Rouva Poiret kuvattiin Vogueen Yhdysvaltojen matkallaan vuonna 1913 samettihameessa, jonka halkion alta näkyivät venäläisen kuskin saappaat, joita hän aina käytti päivisin, ja lepäilemässä tyynyillä hyvin yksinkertaisessa paitapuvussa, joka oli leikattu nilkkoihin asti kuin silkkinen t-paita.

Poiretin omaelämäkerta vähättelee vaimon roolia hänen omassa menestyksessään, mutta Denise Boulet'n vaikutus hänen elämäänsä ja työhönsä oli poikkeuksellinen. Hän oli Paul Poiret'n muotitalon taiteellinen johtaja, ja hänen vapaamielinen lähestymistapansa pukeutumiseen edelsi Gabrielle "Coco" Chanelin, Poiretin vihollisen lähestymistapaa. Poiretin väitettiin tavanneen Chanelin, joka oli pukeutunut yhteen kuuluisaksi tulleista vaatimattomista pikkumustistaan – täysi vastakohta hänen omalle ylenpalttiselle tyylilleen – ja kysyneen häneltä: "Ketä surette, neiti?" Coco Chanel oli vastannut: "Teitä, monsieur."

Paul ja Denise Poiret Tuhannen ja yhden yön juhlassa 1911, valokuvaaja Henri Manuel

Poiretin legendaarisessa Tuhannen ja yhden yön juhlassa Pariisissa vuokratussa yksityispalatsissa osoitteessa 109 Rue du Faubourg Saint Honoré vuonna 1911 Denise oli pukeutunut sulttaanin suosikkina kullanväriseen lampunvarjostimen muotoiseen tunikaan, jossa helma oli tuettu vanteella ja haaremihousuihin. Tapahtuma oli muotitalon ensimmäisen tuoksun Nuit Persane lanseeraustilaisuus. Sheban kuningattarena toisessa pukugaalassa Denise Poiret käytti lantioon asti leikattua pukua paljastaen jalkansa koko mitaltaan, mikä oli järkyttävä ele vuonna 1914 jopa boheemin pariisilaisen yläluokan piirissä.

Kävelyasu, Paul Poiret 1914

Huolimatta heidän kitkerastä, aviomiehen jatkuvasta uskottomuudesta johtuvasta avioerostaan vuonna 1928, Denise Poiret piti edelleen arvossa entisen aviomiehensä työtä ja huolehti vaatekokoelmastaan museotutkijan tavoin. Poika Colin Poiret antoi osan äitinsä upeista vaatteista Pariisin Musée de la Modelle. Hän ompeli pukujen vuoreihin kangaslaput, joihin hän merkitsi luomispäivämäärän, teoksen nimen ja joskus tilaisuuden, jota varten se oli tehty. Colin Poiret käsitteli isänsä Paul Poiret'n työtä tämän oman väitteen mukaisesti: "Olen taiteilija enkä ompelija."

Perintö

Paul Poiret'n entisen vaimon Denise Poiret'n, Poiret'n ja heidän lasten vaatteita varastoitiin valtavissa arkuissa, kunnes ne vuonna 2005 huutokaupattiin Pariisissa, josta Metropolitan Museum of Art hankki kokoelmiinsa 28 mestariteosta. Huutokauppa-asiantuntija ja muotihistorioitsija Françoise Auguet käytti kaksi vuotta kaksiosaisen huutokauppaluettelon tekemiseen. Tutkimuksen aikana hän katsoi filmin, joka oli kuvattu Colin Poiret'n ristiäisissä vuonna 1912. "Kaikki muut naiset olivat hyvin 1800-luvun tyylisiä, mutta Denise Poiret erottui selvästi, koska hän oli pukeutunut yksinkertaiseen valkoiseen leninkiin."

Poiret julkaisi elämästään kolmet muistelmat: King of Fashion / My first Fifty Years (ransk. Revenez-y) vuonna 1931 ja En habillant l'époque vuonna 1930.

Muotiuransa jälkeen Paul Poiret elätti itsensä satunnaisilla töillä ja väitetään että hänen entinen mallimestarinsa France Martano Benureau tarjosi hänelle kotonaan aterioita. Toisen lähteen mukaan hän vetäytyi Provenceen maalaamaan. On myös sanottu että Elsa Schiaparelli maksoi hänen hautajaisensa vuonna 1944. Hänet on haudattu Montmartren hautausmaalle Pariisiin.

Poiret tavaramerkki oli käyttämättä vuoden 1933 jälkeen, kunnes luxemburgilainen investointiyritys Luvanis osti sen maailmanlaajuiset tavaramerkkioikeudet 2010-luvun alussa. Tämän jälkeen tuotemerkin käyttöoikeus myytiin eteläkorealaiselle muoti- ja luksusalan konglomeraatti Shinsegae Internationalille vuonna 2015.

Vuonna 2018 Shinsegae vahvisti virallisesti Poiretin muotitalon uudelleenlanseerauksen belgialaisen liikenaisen Anne Chapellen johdolla ja kiinalaisen muotisuunnittelija Yiqing Yinin sen taiteellisena johtajana. Vain kahden sesongin jälkeen Shinsegae ilmoitti Yiqing Yinin lähdöstä ja muutti brändin toiminnan ensisijaisesti kosmetiikkaan ja ihonhoitoon keskittyväksi.

Paul Poiret'n muotiluomuksia

• 
  Kesäpuku (1910-luku),Eremitaašin taidemuseo Pietari
• 
  Iltapuku silkkiä ja puuvillaa, metallikoristeltu, (1911), New York, Metropolitan Museum of Art.
• 
  Päällystakki villaa, silkkiä, nahkaa ja turkista (n. 1919), New York, Metropolitan Museum of Art.
• 
  Päällystakin yksityiskohta.
• 
  Leninki villaa ja silkkiä (1925), New York, Metropolitan Museum of Art.
• 
  Pitkä leninki kreppiä ja silkkimusliinia, (n. 1920), Palais Galliera, musée de la Mode de la Ville de Paris.
• 
  Lyhyt leninki kultalameeta, kirjailtu miehusta (n. 1919), Palais Galliera, musée de la Mode de la Ville de Paris.
• 
  Leninki pellavakreppiä, sininen ja valkoinen Rodier (1912), Palais Galliera, musée de la Mode de la Ville de Paris.
• 
  Puku, jossa päälleommeltu miehusta (1919), Palais Galliera, musée de la Mode de la Ville de Paris.
• 
  Päiväpuku silkkiä ja satiiinia,(1919), Palais Galliera, musée de la Mode de la Ville de Paris.
• 
  Hääpuku norsunluunväristä silkkiä (1923), Palais Galliera, musée de la Mode de la Ville de Paris.
• 
  Iltapuku kulta- ja hopealameeta « Thamara » (1924), Palais Galliera, musée de la Mode de la Ville de Paris.
• 
  Iltapuku lameeta ja tylliä (1925), Palais Galliera, musée de la Mode de la Ville de Paris.
• 
  Iltapuku « Comedia » (1923), Palais Galliera, musée de la Mode de la Ville de Paris.
• 
  Iltapuku (1922), Palais Galliera, musée de la Mode de la Ville de Paris.
• 
  Puku sintsiä, painettuja kukkakuvioita (1937 - 1939), Palais Galliera, musée de la Mode de la Ville de Paris.
• 
  Puku laivastonsinistä silkkijerseytä, kirjottu kultalangalla (1922), Palais Galliera, musée de la Mode de la ville de Paris.
• 
  Laulajan esiintymisasu (1923), Palais Galliera, musée de la Mode de la ville de Paris.
• 
  Puku silkkisatiinia, tyllivoiléeta, kirjottu (1910 -1912), Palais Galliera, musée de la Mode de la ville de Paris.
• 
  Empirelinjainen puku Robe (1910), Palais Galliera, musée de la Mode de la ville de Paris.

Aiheesta muualla

• Poiret Le Magnifique - Paul Poiret, virallinen kotisivu
• King of Fashion - Paul Poiret'n retrospektiivinen näyttely 2007 Metropolitan Museum of Artissa
• Poiret, Paul: Revenez-y, Gallimard, Paris 1932; En habillant l’epoque, B. Grasset, Paris 1930.
• King of Fashion - katkelma Paul Poiret¨n omaelämäkerrasta (englanniksi)

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Paul Poiret Wikimedia Commonsissa