Palindromi

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Palindromi on sana, virke, luku tai mikä tahansa merkkijono, jonka merkkien järjestys on etu- ja takaperin sama. Palindromia toiseen suuntaan luettaessa voivat sanavälit, välimerkit ja isot kirjaimet olla eri kohdissa. Pitkät palindromit ovat usein outoja ja vaikeaselkoisia.

Palindromi-sana johtuu kreikan sanoista palin (πάλιν) 'takaisin' ja dromos (δρóμος) 'tie, suunta'. Suomalaiseksi vastineeksi on ehdotettu sanaa peroinen, koska palindromi on luettavissa sekä etu- että takaperoisesti.

Palindromeja on ollut jo ainakin 2 000 vuotta sitten. Niitä on luotu esimerkiksi antiikin Kreikassa ja Roomassa. Sotades Maronealaista (275 eaa.) pidetään yhtenä ensimmäisistä palindromien kirjoittajista. Sotadesin tiedetään käyttäneen tekniikkaa monissa kirjoituksissaan, jotka olivat usein niin häpeämättömiä ja loukkaavia, että lopulta, loukattuaan Egyptin kuningasta Ptolemaios II:ta, hänet valettiin lyijyyn ja hukutettiin.

Myöhäisantiikin klassinen palindromi on kirjailija Sidoniuksen säe:

Roma tibi subito motibus ibit amor – "Roomasta sinun luoksesi intohimoinen rakkaus on äkkiä kulkeva".

Sator Arepo tenet opera rotas

Toinen antiikin ajoilta periytynyt klassikko on tuntemattoman tekijän Sator Arepo tenet opera rotas - "Kylväjä Arepo pitelee vaivalloisesti pyöriä". Tämä on samalla taikaneliölause: kun sanat kirjoittaa allekkain, ne muodostavat saman lauseen myös pystysuoraan etu- ja takaperin. Siksi sitä onkin tavattu kaiverrettuna eri puolilta Eurooppaa ja eri ajoilta.

Palindromeja esiintyy monissa länsimaisissa kielissä, mutta erityisen paljon englannissa ja suomessa. Suomea on kuvailtu "palindromien kieleksi".

Humoristit Simo Frangén ja Pasi Heikura ovat kehittäneet paljon palindromeja. He ovat kirjoittaneet myös kaksi palindromirunokirjaa: Retki – Dikter (1991) ja Aito idiotiA (2002). Paitsi kirjojen nimet, ovat niiden julkaisuvuodetkin palindromeja. Alivaltiosihteeri-radio-ohjelmassa kuullaan viikoittain kaksi Frangénin ja Heikuran tekemää palindromia.

Myös runoilijana paremmin tunnettu Esa Hirvonen on kirjoittanut palindromirunokokoelman Takana kapakan akat (Savukeidas 2002), jossa hän yhdistelee palindromirunoon muita mittoja, muun muassa haikua, tankaa ja loppusoinnullista runoutta.

Joskus palindromin määritelmää on laajennettu myös sanoihin ja lauseisiin, jotka eivät ole takaperin samoja mutta merkityksellisiä: olut - tulo.

Maailmalla on koettu hetkiä, jolloin päivämäärä, vuosi ja kellonaika on sama etu ja takaperin. Palindromipäivän palindromihetkiä on ollut seuraavasti:

Seuraava palindromiminuutti koetaan 21.12. 2112 kello 21.12.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Suomenkielisiä palindromeja

  • Aattona Jania aina janottaa. (Tai: Aattona janottaa.)
  • Aatu osaa soutaa.
  • Allill’ on tilit nollilla.
  • Asko, anna oksa!
  • Atte-kumiorava, varo imuketta!
  • Innostunut sonni
  • Neulo taas niin saat oluen.
  • Saippuakauppias
  • Saippuakivikauppias (tämä on tiettävästi maailman pisin yksisanainen palindromi, jolla on järkevä merkitys[1][2])
  • Iso rikas sika sökösakissa kirosi

[muokkaa] Katso myös

[muokkaa] Aiheesta muualla

[muokkaa] Viitteet

  1. http://www.funtrivia.com/askft/Question54445.html
  2. http://www.damninteresting.com/?p=270
Henkilökohtaiset työkalut