Okko

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Okko
Nimipäivä  
– suomenkielinen 13. elokuuta
– ruotsinkielinen
– ortodoksinen 27. helmikuuta,
8. heinäkuuta
Muunnelmia
Vastineita eri kielissä
Nimen alkuperä Oskari, Otto tai Prokopius

Okko on miehen etunimi. Suomessa nimi on käsitetty Oskari-nimen puhuttelumuodoksi, Saksassa sen sijaan Oton rinnakkaisnimeksi.[1]

Suomessa nimi Okko tuli käyttöön 1920-luvulla. Vuoden 2020 loppuun mennessä se on annettu noin 1 020 henkilölle, joista suurin osa on syntynyt 2000-luvulla.[2]

Okon nimipäivä on 13. elokuuta. Ensimmäisen kerran nimi otettiin kalenteriin vuonna 1929.[1] Vuonna 1950 se poistettiin kalenterista, mutta nimen yleistyttyä se palautettiin samalle päivälle vuodesta 2015 lähtien.[3] Ortodoksisessa nimipäiväkalenterissa Okon nimipäivää vietetään 27. helmikuuta, koska se on käsitetty lyhentymäksi Prokopius-nimen muunnoksesta Prokko.[1]

Nimi Okko esiintyy Suomessa myös sukunimenä.

Okko etunimenä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Okko sukunimenä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Aatu Okko (1852–1917), maanviljelijä, opettaja, kirjakauppias ja valtiopäivämies
  • Antti Okko (1916–2008), varatuomari, apulaisoikeuskansleri 1974−1981
  • Helli Okko, alk. Helli Kautto (s. 1931), kiekonheittäjä ja kuulantyöntäjä
  • Marjatta Okko (1925–1998), geologi, kirjastotieteen ja informatiikan professori
  • Paavo Okko (s. 1944), kansantaloustieteen professori
  • Veikko Okko (1912–2009), maantieteen professori
  • Väinö Okko (1892–1965), kansanedustaja (Maalaisliitto), kunnallisneuvos

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Pentti Lempiäinen: Suuri etunimikirja, s. 427. WSOY, 1999. ISBN 951-0-23323-4.
  2. Nimipalvelu Digi- ja väestötietovirasto. Viitattu 13.8.2020.
  3. Uusia nimiä vuoden 2015 kalenteriin (pdf) Helsingin yliopiston almanakkatoimisto. Viitattu 30.12.2014.