Muumit ja Salaperäiset huudot

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Muumit ja salaperäiset huudot
Muumit ja salaperaiset huudot.jpg
Julkaisija Nordic Softsales
Julkaisupäivä 2007, Heinäkuu 2009
Pelimuoto Yksinpeli
Alusta Windows, Nintendo DS
Gamepad.svg
Lisää peliartikkeleitaVideopelien teemasivulla

Muumit ja Salaperäiset huudot on seitsemäs Muumi-tietokonepeli. Se ilmestyi vuonna 2007. Peli on julkaistu myös Nintendo DS -käsikonsolille.[1] Peli on edennyt grafiikaltaan runsaasti edellisestä Muumi-tietokonepelistä, pääosin taustojen ja maisemien osalta. Pelin juoni ei perustu mihinkään aikaisempaan tehtyyn Muumi-tarinaan, mutta muistuttaa Muumilaakson tarinoissa nähtyä kaksiosaista jaksoa, jossa myös ihmetellään öistä melua. Peli ei ole teemaltaan aivan niin synkkä kuin esimerkiksi aiemmat osat Taikatalvi ja Näkymätön lapsi.

Peli on myös ensimmäinen Muumi-peli, jossa vaikeustason voi valita. Niisku puhuu myös ensimmäistä kertaa Muumi-tietokonepelissä. Yksikään Muumilaakson tarinoista tuttu ääninäyttelijä ei esiinny pelissä, ja peli onkin ensimmäinen, jossa näin on (Muumit piilosilla -pelissä ei ole varsinaista puhetta lainkaan).

Pelissä on tehtävänä selvittää, mistä oudot huudot ovat peräisin ja saada ne loppumaan. Muumipeikolla on edessään hauskoja, ovelia ja jännittäviä seikkailuja. Hän tapaa Pikku Myyn, Hemulin, Nuuskamuikkusen ja monta muuta Muumilaakson asukasta. Löytämällä kadonneet osat Niiskun lentävään laivaan, hän pääsee lentämään merelle ratkaisemaan salaperäisten huutojen salaisuuden. Tärkeitä osia on lähdettävä etsimään ympäri Muumilaaksoa. Pelaajan täytyy myös korjata lentohärveliä sisältä päin kahdessa eri tehtävässä. Tämän jälkeen voi lähteä selvittämään outojen äänien alkuperää..

Lähteet [muokkaa]

  1. Muumit ja salaperäiset huudot Amo oy. Viitattu 18.9.2009.
Muumi-tietokonepelit
Muumit piilosilla | Muumit meren aalloilla | Muumit ja Taikurin hattu | Muumit ja Näkymätön lapsi | Muumit ja Taikatalvi | Muumit ja Taikalamppu | Muumit ja Salaperäiset huudot | Muumit ja Suuri syysjuhla
Tämä videopeleihin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia tai samankaltaisia artikkeleita.