Minkälainen Suomi meidän on luotava?
| Minkälainen Suomi meidän on luotava? | |
|---|---|
 |
|
| Kirjailija | Martti Pihkala |
| Kieli | suomi |
| Genre | yhteiskuntatieteet |
| Kustantaja | Gummerus |
| Julkaistu | 1918 |
| Sivumäärä | 160 |
 Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Minkälainen Suomi meidän on luotava? on vuonna 1918 ilmestynyt kansakoulunopettaja Martti Pihkalan kirja, jossa hän hahmottelee samana vuonna käydyn Suomen sisällissodan jälkeisen Suomen yhteiskuntaa. Se sisälsi Pihkalan luonnostelemat perusperiaatteet, joiden pohjalle uusi itsenäinen Suomi pitää rakentaa. Pihkala on päivännyt kirjan käsikirjoituksen Jyväskylässä sisällissodan loppuvaiheessa 14. huhtikuuta 1918 ja se ehti ilmestymään vielä saman kuun aikana ennen sodan päättymistä. Kustantaja mainosti teosta Helsingin Sanomissa ensimmäisen kerran kolme viikkoa sisällissodan päättymisen jälkeen kesäkuun alussa.[1]
Kirja on tunnettu erityisesti vaatimuksistaan rodunjalostukseen ja sitä pidetäänkin tuolloin eri puolilla Eurooppaa vaikuttaneen rotuhygieenisen liikkeen suomalaisena ääripäänä. Pihkala vaatii muun muassa pakkosterilisaatioita.[2] Martti Pihkalan ohella hänen urheilumiehenä tunnetulla veljellään Lauri Pihkalalla oli samansuuntaisia ajatuksia. Sisällissodan aikana molemmat olivat valkoisen osapuolen pääideologeja.[2] Joidenkin tutkijoiden mukaan Pihkalan rotuhygieenisiä oppeja otettiin käyttöön sisällissodan aikaisilla vankileireillä ja ne johtivat muun muassa naiskaartilaisten teloituksiin. Esimerkiksi valkoisten pahamaineisimpana teloittajana tunnetun Hans Kalmin tiedetään olleen innostunut veljesten ajatuksista.[3] Myöhemmin vuosina 1935–1970 Suomessa tehtiin noin 11 000 pakkosterilisaatiota, joista yli 7 000 oli selkeästi rotuhygieenisin perustein tehtyjä.[2]
Sisältö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suomen maantieteellinen asema ja suhteet ulkovaltoihin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Itsenäisen Suomen pinta-alaksi Pihkala määritteli noin 600 000 neliökilometriä, kun se maan itsenäistyessä oli vain hieman yli puolet siitä. Neuvosto-Venäjän haltuun jääneitä alueita pyrittiinkin myöhemmin liittämään osaksi Suomea vuosina 1918–1922 käydyissä heimosodissa. Pihkalan hahmotelmissa korostuivat erityisesti Petsamon, Kuolan ja Vienan alueiden elikeinojen hyödyntäminen. Uusia rautatietä Pihkala kaavaili muun muassa Rovaniemen ja Kantalahden välille. Rakentamisen tekisivät pakkotyönä sisällissodan jälkeen vangitut punaiset. Viipuria hän haaveili yhdistettäväksi kanavalla Laatokan ja Äänisen kautta Volgaan ja sitä myöten edelleen Kaspianmereen saakka. Näin kaupungista tulisi Koillis-Euroopan uusi keskus keinotekoisesti rakennetun Pietarin tilalle, josta ei jäisi jäljelle raunioitakaan.
Pihkalan mukaan Suomen piti liittoutua voimakkaana ja oikeamielisenä pidetyn Saksan keisarikunnan kanssa, jonka hän vielä tuolloin uskoi voittavan ensimmäisen maailmansodan ja luovan sen myötä aivan uuden maailmanjärjestyksen. Saksan liittolaisena Suomi auttaisi maata lyömään ympärysvallat taistelussa, jonka brittiläisen maailmanvallan murtava loppunäytös käytäisiin Egyptin pyramiden juurella ja Jerusalemin porteilla. Saksan voiton ja bolševikkien kukistumisen myötä Suomen piti myös luoda läheiset suhteet Venäjällä eläviin suomensukuisiin kansoihin.[1] Niitä hän kutsui sivistyksellisesti alhaisiksi, mutta arvosti kuitenkin suomensukuisten rotupuhtautta, joka hänen mukaansa saattaa olla jopa eräs ”jumalallisen eugeniikan vaihe”.[4]
Moraali ja yhteiskunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pihkalan yhteiskuntakäsitys perustui korkealle moraalille ja etiikalle, joka estää ongelmakäyttäytymisen. Hän painotti myös siveellistä kuria ja piti kansakunnan pahimpina uhkina tapainturmelusta ja nautinnonhalua. Rodullista puhtautta vaalittiin lisääntymisoikeutta rajoittamalla, lisäksi Pihkala halusi pakkolaitoksia prostituoiduille, joita hän piti sosialistien ohella moraalisesti kaikkein alhaisimpina kansalaisina. Pihkalan mukaan kansakunnalla oli tehtävä, jota varten sen piti jalostaa jäseniään. Tämän seurauksena kehittyisi ”uusi väkevä ihminen” ja ”uusi ylimystö”, jonka alhaisemmista ihmisistä erottaisi terävä äly, korkea ja puhdas sivistys, voimakas tahto sekä terve ruumis ja sielu. Hän pohti myös, tulisiko suomalaisista kansa, joka ”puhdistuneena, jalona ja väkevänä saa nähdä Jumalan”.[1]
Pihkala laajensi ajatuksensa koskemaan Suomen lisäksi myös koko muuta maailmaa. Hän uskoi käynnissä olevan maailmansodan päättyvän Saksan voittoon, jonka maailmanherruus sitten muokkaisi väkivalloin oikeutta loukkaavista ja niskoittelevista kansoista lainkuuliaisia, ahkeria ja rauhallisia ihmisiä. Eurooppalaisen kulttuurin Pihkala näki ylivertaisena kaikkeen muuhun nähden ja koki sillä olevan erityisen tehtävän ensimmäisenä globaalina kulttuurina. Hänen mukaansa myös tulevaisuudessa tulee olemaan ylhäisempiä ja alhaisempia kansoja, kuten myös niiden sisällä ylä- ja alaluokka, joista toinen on heikommassa taloudellisessa asemassa. Pihkala myönsi yhteiskunnallisen epätasa-arvon olemassaolon, mutta oli valmis korjaamaan sitä vain niin paljon, kuin sosialismin pysäyttämiseksi ja ”kansanruumiin tervehdyttämiseksi” on pakko. Oikeuksiaan vaativia maattomia hän piti ainoastaan yksinkertaisina propagandan uhreina ja heidän ongelmansa ratkaistaan sijoittamalla tilaton väestö Vienan Karjalaan. Rikkaiden tulonjakoa Pihkala kuvaili ryöstämiseksi ja riistämiseksi.[4]
Pihkalan ajatusmallin mukaan valtion piti armeijan ja ammattikoulutuksen kautta ryhtyä järjestelmällisesti kasvattamaan ”oikeaa suomalaista isänmaallista työmiestä”. Seksiä ei hänen tavoittelemassaan yhteiskunnassa harrastettu kuin lisääntymistarkoituksessa, vaan ainoaksi nautinnoksi sai riittää työnteko. Myös alkoholin käyttö olisi rajoitettua. Ehkäisy oli Pihkalan mukaan luonnonvastaista ja hän kutsuikin vain kaksi lasta synnyttäneitä naisia itsekkäiksi. Naisten tarkoitus on synnyttää mahdollisimman paljon lapsia miehille, jotka kelvottoman aineksen sijaan ansaitsevat lisääntyä. Myös tytöt pitää kasvattaa äitiyteen, joka on Pihkalan mielestä naisen suurin oikeus ja velvollisuus. Riippumaton ja valistunut nainen on hänen mukaansa ”sukupuoleton” kauhistus. Naisten äänioikeus ja mahdollinen tasa-arvo olivat Pihkalalle vain välikappale, jota he eivät tarvinneet omaksi, vaan ainoastaan jälkeläistensä ja tulevien sukupolvien eduiksi.[4]
Eugeniikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kirjansa luvussa Puhdistusta ja jalostusta hänen arvostelunsa kohteeksi joutuvat erityisesti kaupunkien ja teollisuusyhteisöjen työväenluokkaiset naiset. Hän varoitti lyhyttukkaisista, miestä jäljittelevistä naisista ja vaati prostituoituja pakkosteriloitavaksi. Eri asteella olevia naisia varten piti perustaa erilaatuisia laitoksia, joissa he sitten olisivat pakkotyössä ja mahdollisesti osa voisi saavuttaa yhteiskuntakelpoisuuden. Saastan ja turmeluksen levittäjät piti hänen mukaansa ”upottaa myllynkivi kaulassa meren syvyyteen”. Myös suvunjatkamiseen epäkelvot miehet piti sterilisoida. Pihkalan mielestä sellainen ihmistyyppi oli ”törkeäsanainen ja pitkätukkainen jätkä”, joita hän piti eläimiä alemmaksi vajonneena ihmislajina ja joka oli poistettava säälimättömästi. Lisäksi Pihkala arvosteli runsaasti alkoholia käyttäviä ja yleisten naisten parissa viihtyviä ”keikareita”. Rotujen sekoittamista Pihkala piti vastenmielisenä ajatuksena, ja hänen mukaansa ”kiinalais-ryssäläiset”, joilla suomalaiset ovat tulleet saastutetuiksi, on toimitettava pois maasta.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c Laitamo, Mikko: Vankeja, kuningaskeskustelua ja muita avoimia työpaikkoja 1998. Suomi 80. Viitattu 12.10.2016.
- ↑ a b c Myyryläinen, Heikki: Rotuhygieniaa 1900-luvun alkuvuosikymmeninä 1998. Otavan Opisto. Viitattu 12.10.2016.
- ↑ Tutkimus sisällissodasta: Valkoiset teloittivat yli 200 punaista naista Hennalan vankileirillä. Teloituksiin yllyttivät rotuhygieniaopit, arvioi tutkija 1.4.2016. Helsingin Sanomat. Viitattu 13.10.2016.
- ↑ a b c Kukkala, Emilia: Rotutohtorit irstailuanarkiaa kitkemässä 18.10.2014. Kansan Uutiset. Viitattu 12.10.2016.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Teoksen digitoitu versio Työväenliikkeen kirjaston Digitaalinen arkisto.