Liikennemerkit Suomessa

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Suomessa käytettävät liikennemerkit noudattavat Yhdistyneiden kansakuntien yleissopimuksia liikennemerkeistä.

Suomi allekirjoitti sopimukset vuonna 1986, mutta jo sitä ennen liikennemerkit olivat Suomessakin pääasiassa sopimuksen mukaisia. Tarkemmin niistä on säädetty tie­liikenne­asetuksessa. Asetuksessa liikennemerkeistä käytetään myös eurooppalaisen yleissopimuksen mukaisia järjestysnumeroita. Koska muutamat sopimuksen mukaiset liikennemerkit kuitenkaan eivät ole Suomessa käytössä, on numeroinnissa aukkoja. Itsehallinnollisella Ahvenanmaalla on pääosin käytössä suomalaiset liikennemerkit, mutta joissakin paikoissa voi olla myös ruotsalaisia merkkejä (esimerkiksi joissakin nopeusrajoitusmerkeissä on ruotsalainen fontti).

Useimmissa maissa varoitus- ja kieltomerkkien taustaväri on valkoinen, kun taas Suomessa ja muutamassa muussa maassa (esimerkiksi Ruotsissa) se on keltainen. Sopimus kuitenkin sallii tällaisen poikkeaman. Suomen opastetauluissa on käytössä 1960-luvulla kehitetty kirjasintyyppi. Tiehallinnon tekemässä tutkimuksessa opastimien luettavuudesta todettiin vuonna 2005, että mikään yleisesti käytössä oleva kaupallinen kirjasintyyppi ei vastannut Tiehallinnon tyyppiä. Monissa suunnitteluohjelmistoissa tämä oli käytössä kuvaobjektina, ei tekstiobjektina. [1]

Luokittelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suojatie

Suomessa käytössä olevat liikennemerkit jaetaan seuraaviin ryhmiin:

kolmionmuotoisia, kanta alaspäin
väriltään punakeltaisia
varoittavat poikkeavasta liikennetilanteesta
eri muotoisia
osoittavat etuajo-oikeutta sekä väistämisvelvollisuutta
muodoltaan pyöreitä
väriltään punakeltaisia
osoittavat rajoitusta tai kieltoa
muodoltaan pyöreitä
väriltään sinivalkoisia
osoittavat muun muassa pakollista ajosuuntaa yms.
neliön tai suorakaiteen muotoisia
taajamamerkit, tien laatua osoittavat merkit, pysäköintipaikat ym. .
suorakaiteen tai suunnikkaan muotoisia
opastus eri kohteisiin ja paikkakunnille
suorakaiteen muotoisia
tietoa tarjolla olevista palveluista
käytetään yhdessä muiden merkkien kanssa
täydentävät, lieventävät tai tarkentavat päämerkin kieltoa tai rajoitusta

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäiset liikennemerkit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vanhanaikainen moottoriajoneuvoilta kielletty-liikennemerkki Kempeleen Asemanseudulla Pohjanmaan radan läheisyydessä.

Suomen ensimmäisiä liikennemerkkejä olivat valkoisista laudoista muodostetut kolmiot, jotka otettiin käyttöön vuonna 1921. Tällaiset kolmiot kelpasivat tiedottamaan mutkasta, tien ja rautatien risteyksestä, näkymäesteestä tai muusta vaarapaikasta. Valkeiden kolmioiden käyttö lienee kuitenkin ollut vähäistä. [2]

Luultavasti vuonna 1924 otettiin käyttöön pienennetty versio valkeasta varoituskolmiosta. Kolmiot tehtiin raudasta, ja ne maalattiin Ruotsista saadun mallin mukaisesti punaisiksi. 1920-luvun puoleenväliin mennessä punaisia varoituskolmioita oli ehditty asentaa käyttöön jo melko moneen paikkaan. Merkkiä kehitettiin edelleen, ja pian vaaran laatua tuotiinkin esille merkin sisällä olevalla täsmennystekstillä. [2]

Varsinaiset liikennemerkit tulivat käyttöön vuonna 1930, ja silloinkin vasta kaupungeissa ja kauppaloissa. Uusia merkkejä oli kuusi kappaletta: yleinen varoituskolmio, ajonopeuden rajoitus, suljettu tie, kielletty ajosuunta, kielletty seisontapaikka, seisontapaikka ja suuntamerkki. Vuonna 1937 aiempi liikennemerkkiasetus kumottiin, ja liikennemerkit tulivat käyttöön myös maaseudulla. Liikennemerkkejä tuli käyttöön yhteensä 30 kappaletta. Tähän asetukseen tehtiin lisäyksiä vielä vuosina 1938 ja 1948. [2]

Nykyiset liikennemerkit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seuraavaksi liikennemerkkejä uudistettiin vuonna 1957. Säännökset käsiteltiin uudelleen, ja liikennemerkkien määrä lähes kaksinkertaistettiin. Päätökseen otettiin mukaan ensimmäistä kertaa myös tienviitat, liikennevalot, ajoratamerkinnät sekä sulkupuomit. Uusia merkkejä, lisäkilpiä ja muutoksia tienviittoihin oli yhteensä 52 kappaletta. [2]

Tienviitat uudistettiin muutenkin nykyisen kaltaisiksi sinisiksi, eikä etäisyyksistä enää ilmoitettu kilometrin kymmenes- ja sadasosia. Liikennemerkkiasetukseen tuli taas muutoksia 1960-luvun aikana. Vuonna 1962 otettiin käyttöön moottoritien viitta, ja kaksi vuotta myöhemmin tulivat käyttöön suunnistus- ja etäisyystaulut. Vuosikymmenen lopulla vahvistettiin käyttöön uusia kielto-, rajoitus-, ohje- ja opastusmerkkejä. [2]

1970-luvulla otettiin käyttöön vuoropysäköintiä koskevat merkit sekä linja-auto- ja raitiovaunukaistat. Vuonna 1974 käyttöön tuli 70 uutta merkkiä ja lisäkilpeä. Vuosikymmenen lopulla tuli lisää uusia merkkejä, ja myös liikennevaloista määrättiin silloin samalla päätöksellä. [2]

Tieliikenteeseen liittyvät asetukset haluttiin yhdistää yhtenäiseksi asetukseksi. Tämä tapahtui lopulta vuonna 1982, jolloin vahvistettiin käyttöön olemassa olevat merkit ja lisäkilvet. Liikennemerkkejä oli tuolloin 182 ja lisäkilpiä 32. Vuonna 2001 liikennemerkkejä oli 204 ja erilaisia lisäkilpiä 40 kappaletta. [2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Österman, Tuomas; Miettinen, Saija; Ronkainen, Kaisa: Opastusmerkkien luettavuus 2005. Helsinki: Tiehallinto. Viitattu 31.7.2011.
  2. a b c d e f g Pakarinen, Olavi: Tieopasteet kautta aikojen. Omakustanne, 2007.