Kuolema (henkilöitymä)

Jean Fouquet'n maalaus kuolemasta viikatemiehenä noin vuodelta 1460.

Kuolemaa on pidetty kauhistuttavana, sillä se ei säästä ketään. Kaarle VI:n sarkofagiin kuuluvassa patsaassa Kuolema on saanut päähänsä Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan kruunun.

Kuolema kuoleman henkilöitymänä on yleinen monissa elämää kuvaavissa mytologioissa. Kuolema on tällöin olento, joka vie ihmiseltä hengen tai vie ihmisen kuolleiden asuinsijoille. Kuolema on usein henkilöitynyt ihmisen luurangoksi.

Kauhistuttavaksi, tuntemattomaksi ja eläviä hallitsevaksi voimaksi koettu kuolema on tarvinnut henkilöitymiä ja vertauskuvia ollakseen jollakin tavalla tuttu ja konkreettinen. Kuolema on tullut hakemaan ihmisiä kuin se olisi elävä olento.

Hahmoja

Viikatemies on länsimaissa yleisin kuoleman henkilöitymä. Se on luuranko, joka on pukeutunut tummaan kaapuun ja kantaa kädessään viikatetta. Viikate symboloi kuoleman valtaa, joka leikkaa elämän langan, kuolema niittää eläviä kuin viikate heinää, eikä elämä mahda mitään sille. Viikatemies pohjautuu^{kenen mukaan?} kreikkalaisen mytologian manalan lautturi Kharoniin, jolla taas on esikuvansa sumerilaisessa tarustossa.

Karjalaisilta ja muilta suomensukuisia kieliä puhuvilta tunnetaan kuoleman, mutta myös elämän henkilöitymänä sielulintu, joka tuo sielun syntymässä ja vie sen kuolemassa.

Kuolema voi myös ilmestyä pahantekijöille ja koputtaa tiimalasia. Se tarkoittaa sitä, että heillä on vielä aikaa korjata virheensä ja pelastaa sielunsa kadotukselta. Kuolemaa ei voi lahjoa eikä sitä voi paeta. Sitä vastaan ei missään nimessä kannata ryhtyä kapinoimaan, sillä se voi johtaa sielun kiduttamiseen tuonpuoleisessa.

Tiimalasin lisäksi Kuolemalla on useissa tarinoissa korppi tai varis, nämä linnut ovat lähestyvän kuoleman vertauskuvia.

Kuolema kuvataiteissa

Ruton levitessä Euroopassa kirkkojen seiniin maalattiin tanssivia tai muuten eläviä luurankoja, jotka kertoivat elävien ahdistuksesta ja kuoleman läheisyydestä (katso pääartikkeli kuolemantanssi). Samantapaisia eläviksi kuvattuja luurankoja tehtiin myös anatomian teoksiin.

Akseli Gallen-Kallelan freskossa Rakennus, joka on Porissa Juseliuksen mausoleumissa, Kuolema nähdään maalauksen takareunassa rakennuskairaa käyttävän vanhan vaarin asussa. Hugo Simberg taas teki paljon maalauksia, joissa kuolemaa edustavat luurangot oli kuvattu ystävällisiksi eikä pelottaviksi.

Kuolemanhahmo kirjallisuudessa ja elokuvissa

• Ingmar Bergmanin elokuvassa Seitsemäs sinetti päähenkilö pelaa shakkia Kuoleman kanssa voittaakseen aikaa. Elokuvan ideaa on parodioinut muun muassa Woody Allen elokuvassaan Sota ja rakkaus eli älkää ampuko Napoleonia.
• Markku Pölösen elokuvassa Kivenpyörittäjän kylä väkijuomaa vuosien saatossa reilusti nauttinut alkoholisti Jalmari (Esko Nikkari) kulkee öisellä, usvaisella pellolla ja keskustelee itse Kuoleman kanssa viimeisistä päivistään ja kuolema näyttäytyy Jalmarille vanhan miehen hahmossa.
• Terry Pratchettin Kiekkomaailmaan sijoittuvissa kirjoissa kuolemalla on hevonen nimeltä Humma (toisissa suomennoksissa Polle) ja hänen apulaisiaan ovat Nälänhätä, Rutto ja Sota, jotka viittaavat Raamatun Ilmestyskirjan ratsastajiin (välillä apulaisina esiintyy myös Rottien kuolema, Risatauti ja Mort).
• José Saramago on kirjoittanut romaanin Oikukas kuolema (2005)

• Criminal Minds – FBI-tutkijat sarjan neljännen kauden lopussa ja viidennellä tuotantokaudella esiintyi viikatemies. George Foyet (viikatemies) palasi kymmenen vuoden jälkeen profilointiyksikön Hotchnerin (Thomas Gibson) ensimmäisestä jutusta. Foyet saatiin kiinni mutta, karkasi vankilan ensiavusta. Aiemmin Foyet oli vienyt Derek Morganin (Shemar Moore) virkamerkin, jonka ansiosta Foyet pystyi viemään Hotchin ensiapuun. Aiemmin Viikatemies oli hyökännyt Hotchin kimppuun 4. kauden päätösjaksossa. Foyet tappoi Hotchin vaimon Haleyn, jonka jälkeen Hotch tappoi viikatemiehen viidenellä kaudella.

Viikatemiestä on nimitetty Criminal Mindsin pahimmaksi sarjamurhaajaksi 1-6 kausien välillä. George Foyetin näyttelijänä nähtiin C. Thomas Howell