Seitsemäs sinetti

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee elokuvaa. Seitsemäs sinetti käsittelee albumia.
Seitsemäs sinetti
Det sjunde inseglet
Ohjaaja Ingmar Bergman
Käsikirjoittaja Ingmar Bergman
Säveltäjä Erik Nordgren
Kuvaaja Gunnar Fischer
Leikkaaja Lennart Wallén
Pääosat Max von Sydow
Gunnar Björnstrand
Bengt Ekerot
Valmistustiedot
Valmistusmaa Ruotsi
Tuotantoyhtiö Svensk Filmindustri
Ensi-ilta 1957
Kesto 96 min
Alkuperäiskieli ruotsi
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
Allmovie
Svensk Filmdatabas
Täbyn kirkossa olevassa Albertus Pictorin (1440-1507) maalauksessa Kuolema pelaa shakkia

Seitsemäs sinetti (Det sjunde inseglet) on Ingmar Bergmanin vuonna 1957 ohjaama elokuva, joka kertoo keskiaikaisen ritarin (Max von Sydow) matkasta läpi ruttoisen maaseudun. Elokuvan parhaiten tunnetuissa kohtauksissa ritari pelaa shakkia Kuoleman kanssa. Pelissä on hänen elämänsä. Elokuvaa pidetään yleisesti mestariteoksena.

Bergman sai idean shakkipelistä Kuolemaa vastaan Albertus Pictorin maalauksesta Täbyn kirkossa.[1]

Ingmar Bergman kertoo Kuvasta kuvaan -kirjassaan,lähde tarkemmin? kuinka elokuvan kuuluisa silhuettikohtaus, jossa Kuolema vetää joukkoa nummella, improvisoitiin muutamassa minuutissa kuvauspaikalla. Taustalla olevat pilvet olivat sopivan kuvaukselliset.

Vuonna 2009 elokuvassa käytetty vaurioitunut šakkilauta myytiin Bukowskin huutokaupassa Tukholmassa miljoonalla Ruotsin kruunulla (noin 98 000 euroa).[2]

Näyttelijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Max von Sydow  … Antonius Block, ritari  
 Gunnar Björnstrand  … Jöns, aseenkantaja  
 Bengt Ekerot  … Kuolema  
 Nils Poppe  … Jof, näyttelijä  
 Bibi Andersson  … Mia, näyttelijätär  

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuvan tapahtumat sijoittuvat 1300-luvun puolimaihin mustan surman aikoihin. Ritari Antonius ‎Block (von Sydow) ja hänen aseenkantajansa Jöns (Björnstrand) palaavat Ruotsiin pyhään maahan ‎tekemältään ristiretkeltä. Rutto leviää pitkin maata, ja ihmiset pelkäävät kauhistuttavaa kulkutautia. ‎Ritaria kalvavat uskonnolliset epäilykset. Kun Kuolema (Ekerot) ilmestyy noutamaan miestä, tämä ‎pyytää saada pelata hänen kanssaan erän shakkia, jotta voisi viivyttää väistämätöntä.‎

Ritari ja Jöns saapuvat pienen harmaakivikirkon luo, jossa Albertus Pictor (Olsson) maalaa ‎parhaillaan kuolemantanssia kirkon seinään. Jöns puhuu rutosta maalarin kanssa ja maalaa olennon ‎esittämään itseään: ”Tämä on Jöns-aseenkantaja. Hän irvistää Kuolemalle, pilkkaa Herraa, nauraa ‎itselleen ja lirkuttelee tytöille.” Ritari Block keskustelee rippituolissa papin kanssa: ”Elämäni on ‎ollut turhaa ponnistelua, päämäärätöntä vaellusta ja paljon tarpeetonta puhetta. En ole katkera enkä ‎halveksi itseäni, koska useimpien ihmisten elämä on juuri tällaista. Haluan kuitenkin käyttää ‎armonaikani tekemällä yhden merkityksellisen teon.” Hän tunnustaa epäilevänsä Jumalan ‎olemassaoloa ja pelkäävänsä, että elämällä ei sittenkään ole tarkoitusta. Hän paljastaa ‎pelistrategiansa, mutta huomaa sitten, että pappi onkin itse Kuolema. Poistuessaan kirkosta ritari ‎näkee kahlehditun tytön, joka on tuomittu liitosta paholaisen kanssa ja jota aiotaan rangaista ‎polttamalla hänet roviolla.‎

Jöns menee hylättyyn taloon etsimään vettä. Hän löytää sieltä piian (Lindblom), joka on ainoa ‎eloonjäänyt. Mies pelastaa piian, jonka taloon tullut roisto uhkaa raiskata. Samalla hän tunnistaa ‎roiston Ravaliksi, joka kymmenen vuotta aikaisemmin houkutteli ritarin lähtemään ristiretkelle ‎pyhään maahan. Säikähtänyt piika suostuu lähtemään Jönsin ja ritarin mukaan. He ratsastavat ‎yhdessä kaupunkiin, jossa näyttelijäseurue, aviopari Jof ja Mia (Andersson) sekä seurueen johtaja Skat juuri ‎esiintyvät. Heidät kuitenkin keskeyttää itsensäruoskijoiden kulkue, joka laulaa latinankielistä ‎hymniä. Kulkueen aiheuttamassa kaaoksessa kylässä asuva nainen viekoittelee Skatin karkaamaan ‎kanssaan.‎

Myöhemmin kapakassa Jof tapaa Ravalin sekä seppä Plogin, joka suree, koska hänen vaimonsa on ‎lähtenyt jonkun näyttelijän matkaan. Raval syyttää Jofia, koska tietää tämän olevan näyttelijä, ‎nöyryyttää tätä ja pakottaa tanssimaan kuin karhu. Jöns tulee paikalle ja viiltää Ravalia puukolla ‎kasvoihin. Hän lohduttaa Plogia ja taivuttaa sepän mukaansa.‎

Block ja Kuolema ryhtyvät jatkamaan peliään, mutta ritari näkee illan hämärässä vaunut, Mian ja ‎pienen pojan. Mia kertoo ritarille, että Skat on lähtenyt. Jof palaa, ja ritari saa nauttia vastalypsettyä ‎maitoa ja tuoreita mansikoita perheen kanssa. Hän kertoo Mialle uskontuskistaan, joita hän kuvaa ‎rakkautena johonkuhun, joka on pimeässä eikä koskaan saavu. Hän kuitenkin toteaa saavansa lohtua ‎tällaisista yksinkertaisista hetkistä, jotka hän haluaa muistaa: ”Kannan tätä muistoa käsissäni kuin ‎kulhoa, joka reunaan asti täynnä tuoretta maitoa … se riittää minulle”. Hän kutsuu perheen ‎linnaansa, jossa he olisivat turvassa rutolta. ‎

Block, Mia, Jof, Mikael, Jöns ja Plog lähtevät metsän poikki ja tapaavat matkalla Skatin ja Plogin ‎vaimon Lisan. Plog uhkailee Lisaa, joka nopeasti jättää Skatin ja palaa miehensä luo. Skat lyö itseään ‎veitsellä välttääkseen Plogin vihan. Kun muut ovat lähteneet, Skat nousee vahingoittumattomana, ‎koska veitsi on ollut vain teatteriveitsi. Kuolema löytää Skatin piileskelemässä puussa ja alkaa sahata ‎puuta nurin. Skat vastustelee, mutta Kuolema toteaa, että aika on tullut. ”Ei, minulla on esitys”, ‎sanoo Skat. ”Se on peruutettu kuolemantapauksen vuoksi”, vastaa Kuolema. ”Eikö näyttelijöihin ‎sovelleta erilaisia sääntöjä?” ”Ei, ei tässä tapauksessa.”‎

Muut näkevät matkalla tytön, joka on julistettu noidaksi. Ritari pyytää tyttöä manaamaan paholaisen ‎hänen luokseen, sillä hän haluaa kysyä paholaiselta Jumalasta. Tyttö väittää kauhuissaan näkevänsä ‎paholaisen kaikkialla ja ihmettelee, miksi ritari ei näe. Block antaa tytölle yrtin, joka veisi kivun ja ‎lähtee jälleen matkaan.‎

Shakkipeli jatkuu: ritari teeskentelee kömpelöä ja kaataa shakkinappulat. Kuolema häiriintyy joksikin ‎aikaa, ja sillä välin Jof ja Mia pääsevät pakenemaan. Kun nappulat on järjestetty laudalle uudelleen, ‎Kuolema tekee matin ja voittaa pelin. Hän ilmoittaa, että heidän jälleen tavatessaan sekä Blockin ‎että hänen seurueensa aika on lopussa. Kuolema kysyy vielä, onko ritari nyt ehtinyt tehdä jotain ‎merkityksellistä, ja ritari vastaa myöntävästi. Block tapaa linnassaan vaimonsa, joka odottanut häntä. ‎Seurue nauttii viimeisen ehtoollisen, ennen kuin Kuolema tulee noutamaan heitä. Viimeisellä ‎hetkellään Block pyytää Jumalalta: ”Ole meille armollinen, koska me olemme pieniä ja peloissamme ‎ja tietämättömiä.” Jönsin tyttö laskeutuu polvilleen, hymyilee ja sanoo: ”Se on täytetty.”‎

Sillä välin näyttelijät heräävät myrskyisen yön jälkeen. Ryömiessään ulos vaunuista, he näkevät että pimeä on hälvennyt ja aurinko paistaa kirkkaasti. Jof näkee, miten ritari ja hänen seurueensa tanssivat ‎kuolemantanssia kumpujen ylitse. Mia vastaa tähän kiusoitellen: "sinä ja sinun näkysi". Sen jälkeen perhe jatkaa vankkureineen matkaansa, ja elokuva päättyy.


Elokuvan shakkipeli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Shakkipelissä Kuolema saa mustat ("Se sopii minulle hyvin." sanoo Kuolema ritarille). Ensimmäisinä siirtoinaan molemmat siirtävät e-sotilastaan.[3]

Myöhemmin rippituolissa ritari paljastaa pelisuunnitelmansa ja sanoo: "Käytän lähetin ja ratsun yhdistelmää, jota hän ei ole vielä havainnut. Seuraavalla siirrolla hajoitan hänen rintamansa." Kuolema (papiksi naamioituneena) vastaa: "Tulen muistamaan tuon".[4]

Rannalla pelatessa ritari toteaa: "Koska paljastin sinulle taktiikkani, joudun perääntymään. Sinun siirtosi." Kuolema syö ritarin ratsun. "Teit oiken," ritari toteaa, "lankeat ansaani. Shakki! Älä välitä naurustani, pelasta kuninkaasi." Kuoleman vastaa tähän psykologisella siirrolla. Hän kumartuu pelin ylle ja kysyy: "Aiotko saattaa ilveilijän vaimoineen metsän halki? He joiden nimet ovat Jof ja Mia ja joilla on pieni poika?" "Miksi kysyt?" kysyy ritari. "Oh, ei mitään syytä." vastaa Kuolema.[5]

Raval-ryöstäjän kuoleman jälkeen Kuolema syö ritarin kuningattaren. "En huomannut tuota." ritari toteaa.[6] Tätä on kuvailtu vakavaksi takaiskuksi. Kuningatar ei kuitenkaan ollut niin vahva nappula elokuvan kuvaamana ajankohtana kuin vasta 1400-luvun lopusta alkaen, jolloin kuningatar sai nykyiset siirtonsa vaikkakin peliä pelataan kuten nykyshakkia. [7]

Pelin ollessa lopussaan, ritari kumoaa nappulat, että kun Kuolema järjestelee nappulat olleeseen tilanteeseen, nuori perhe saa aikaa paeta. "Joudut mattiin seuraavalla siirrolla, Antonius Block." sanoo Kuolema. "Se on totta", jouttuu ritari toteamaan. "Oletko nauttinut armonajastasi?" "Kyllä olen", vastaa ritari Kuolemalle. [8]

Elokuvan shakkipeli ei etene kronologisesti, koska nappuloiden määrä välillä lisääntyy. Pelin lopussa ritarin kaadettua nappuloita, alkuperäisessä tilanteessä valkea torni on kuninkaan (Kb1) vieressä ruudussa c1. Sanottuaan että muistaa nappuloiden paikat Kuolema palauttaa kuninkaan ruutuun b1 mutta tornin ruutuun d1.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Bergmanfestivalen i Stockholm 2009 (”Det sjunde inseglet” från 1957 innehåller Ingmar Bergmans kanske mest kända, och parodierade, scen. Scenen när riddar Antonius spelar schack med döden, för att skjuta upp sitt oundvikliga öde, är inspirerad av en kalkmålning i innertaket på Täby kyrka. Målningen är från 1400-talet och gjord av tidens mest berömda målare Albertus Pictor) Viitattu 3.6.2009. (ruotsiksi)
  2. http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/Bergmanin+elokuvan+%C5%A1akkilaudasta+sata+tuhatta/1135249668279
  3. Bergman, 1960 p. 135.
  4. Bergman, 1960 p. 147
  5. Bergman, 1960 p. 172.
  6. Bergman, 1960 p. 190.
  7. seventh seal chess match-analysis
  8. Bergman, 1960 p. 192.