Konstantin Simonov

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Konstantin Simonov vuonna 1967.

Konstantin (Kirill) Mihailovitš Simonov (ven. Константи́н (Кири́лл) Миха́йлович Си́монов; 28. marraskuuta (J: 15. marraskuuta) 1915 Pietari28. elokuuta 1979 Moskova) oli venäläinen neuvostokirjailija. Hänet tunnetaan parhaiten toista maailmansotaa kuvaavista runoista, näytelmistä ja romaaneista. Simonov oli myös merkittävä kirjallisuus- ja yhteiskuntaelämän vaikuttaja.

Kirjailijanura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Konstantin Simonov syntyi pääesikunnan everstin Mihail Simonovin ja ruhtinatar Aleksandra Obolenskajan perheeseen. Isä katosi Venäjän sisällissodassa. Vuonna 1919 äiti muutti pojan kanssa Rjazaniin, jossa hän meni naimisiin bolševikkien palvelukseen siirtyneen tsaarin armeijan everstin kanssa. Isäpuolella oli suuri vaikutus pojan kehitykseen.[1] Äidiltään hän peri rakkauden kaunokirjallisuutta kohtaan.[2]

Simonov kävi koulua Rjazanissa ja Saratovissa, jonne perhe oli muuttanut. Perheen siirryttyä Moskovaan hän työskenteli metallimiehenä nykyisen Mosfilmin studioilla. Vuonna 1934 Simonov pääsi Maksim Gorkille nimettyyn kirjallisuusinstituuttiin, jossa hän opiskeli Pavel Antokolskin ja Vladimir Lugovskoin johdolla.[1] Aluksi Simonov kirjoitti rakkauslyriikkaa. Myöhemmin hän tuli tunnetuksi poliittisaiheisilla runoelmillaan.[3]

Vuonna 1939 Simonov matkusti sotakirjeenvaihtajana Halhin-Golin taistelupaikoille. Samaan aikaan hän vaihtoi alkuperäisen nimensä Kirill kirjailijanimeksi Konstantin Simonov. Nimenmuutoksen syynä oli Simonovin ällä- ja ärrävika.[1] Vuonna 1940 hän kirjoitti ensimmäisen näytelmänsä Istorija odnoi ljubvi (”Eräs rakkaustarina”). Erityisen suosittu tuli sotaa enteilevästä näytelmästä Paren iz našego goroda (”Poika meidän kaupungistamme”, 1941),[2] joka sai Stalin-palkinnon vuonna 1942.[4]

Toisesta maailmansodasta muodostui ratkaiseva käänne Simonovin elämässä ja tuotannossa.[5] Saksan hyökättyä Neuvostoliittoon hänestä tuli Krasnaja zvezda -lehden sotakirjeenvaihtaja. Simonovin tunteikkaat ja isänmaalliset runot olivat sodan aikana valtavan suosittuja. Erityisen merkittävä oli sodan alkuvaiheessa kirjoitettu runo Ždi menja, i ja vernus... (”Odota minua, niin palaan...”, 1941), jota miljoonat sotilaat kantoivat muistivihkoissaan.[6]

Puna-armeijan vetäytymisvaiheesta kertova näytelmä Venäläisiä (Russkije ljudi, 1942) ilmestyi tuoreeltaan sanomalehti Pravdassa. Sitä pidetään yhtenä parhaista neuvostonäytelmistä.[7] Kirjailijan ensimmäinen proosateos[3] Päiviä ja öitä (myös Öitä ja päiviä, Dni i notši, 1943–1944) on vaikuttava kuvaus Stalingradin taisteluista.[7] Molemmat teokset saivat Stalin-palkinnon.[4] Sodan loppuvaiheessa Simonov matkusteli laajasti eri puolilla Eurooppaa. Hän oli läsnä liittoutuneiden armeijoiden kohdatessa Elbellä ja Saksan antautumistilaisuudessa Berliinissä. Toisen maailmansodan jälkeen hän kävi Japanissa, Kiinassa ja Yhdysvalloissa.[7]

1940-luvun lopussa Simonov kirjoitti joukon kylmän sodan aikakautta heijastavia ideologisoituneita teoksia. Näytelmät Venäjän kysymys (Russki vopros, 1946) ja Tšužaja ten (”Vieras varjo”, 1949) sekä runokirja Druzja i vragi (”Ystävät ja viholliset”, 1948) saivat kaikki Stalin-palkinnon.[8] Samaan aikaan kirjoitettu rehellinen sotakuvaus Dym otetšestva (”Isänmaan utu”, 1946–1956) herätti Neuvostoliitossa voimakasta arvostelua.[7][5]

Simonovin myöhemmät proosateokset heijastelevat toisen maailmansodan virallisessa tulkinnassa tapahtuneita muutoksia.[9] Romaani Elävät ja kuolleet (Živije i mjortvyje) kuvaa puna-armeijan vetäytymistä sodan ensimmäisten viikkojen aikana, Sotilaiksi ei synnytä (Soldatami ne roždajutsja, 1964) Stalingradin taisteluja ja Viimeinen kesä (Posledneje leto, 1971) Valko-Venäjän vapauttamista vuonna 1944. Yhdessä ne muodostavat Elävät ja kuolleet -nimisen trilogian.[10] Hruštšovinsuojasään” hengessä kirjoitetut ensimmäiset osat sisältävät epäonnistuneen sodanjohdon ja turvallisuuselinten arvostelua, kun taas viimeisessä osassa Stalin näyttäytyy jälleen viisaana sotapäällikkönä.[9] Parhaana pidetään ensimmäistä osaa[11] ja sen erikseen julkaistuja lukuja Pantelejev ja Levašov.[5] Teos sai Lenin-palkinnon vuonna 1974.[3]

Vuonna 1967 ilmestyi sensuurin runtelema osa Simonovin päiväkirjamerkintöihin perustuvista muistelmista Sto sutok voiny (”Sata päivää sotaa”).[11] Sotapäiväkirjojen laajennettu ja kommentoitu laitos Raznyje dni voiny (”Sodan eri päiviä”) julkaistiin vuonna 1976. Elämänsä viimeiset vuodet kirjailija työskenteli dokumenttielokuvien parissa.[12] Vuonna 1988 ilmestyivät Stalin-aiheiset muistelmat Todistaja: Stalin sukupolveni ihmisten silmin (Glazami tšeloveka mojego pokolenija).[13]

Yhteiskunnallinen toiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Konstantin Simonov Berliinissä vuonna 1967.

Kirjailijantyönsä ohella Simonov osallistui aktiivisesti Neuvostoliiton kirjallisuuselämään ja yhteiskunnalliseen toimintaan. Vuosina 1946–1954 hän toimi Neuvostoliiton kirjailijaliiton pääsihteerin sijaisena.[3] Vuosina 1954–1959 ja uudelleen vuodesta 1967 lähtien hän oli kirjailijaliiton hallituksen sihteeri.[8] Vuosina 1946–1950 ja 1954–1958 hän työskenteli Novyi mir -kirjallisuuslehden[3] ja vuosina 1950–1953 Literaturnaja gazetan päätoimittajana.[14] 1950-luvulta lähtien Simonov tunnettiin varovaisen liberaalin kulttuuripolitiikan kannattajana,[9] joka toiminnallaan edisti monien kirjallisuus- ja taide-elämän ilmiöiden esiintuloa ja hyväksymistä.[12]

Simonov liittyi NKP:n jäseneksi vuonna 1942.[4] Vuosina 1952–1956 hän oli NKP:n keskuskomitean ehdokasjäsen ja vuosina 1956–1961 sekä vuodesta 1976 lähtien keskuskomitean valvontalautakunnan jäsen. Simonov toimi myös Neuvostoliiton korkeimman neuvoston edustajana ja Neuvostoliiton rauhanpuolustajien komitean puhemiehistön jäsenenä.[8] Vuonna 1974 hän sai sosialistisen työn sankarin arvonimen.[4] Kirjailija on palkittu kolmella Leninin kunniamerkillä.[8] Hänen tuhkansa on siroteltu Mogiljovin lähellä sijaitsevalle taistelukentälle.[12]

Suomennettuja teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kertomuksia sodasta. Suom. A. Rantalainen. Helsinki: Kansankulttuuri, 1945.
  • Päiviä ja öitä. Petroskoi: Karjalais-suomalaisen SNT:n valtion kustannusliike, 1945.
  • Öitä ja päiviä. Suom. S. Seraste. Helsinki: Kansankirja, 1945. (2. painos Helsinki: Kirjayhtymä, 1975.)
  • Venäläisiä: näytelmä kolmessa näytöksessä yhdeksässä kuvaelmassa. Suom. K.L. Helo. Petroskoi: Karjalais-suomalaisen SNT:n valtion kustannusliike, 1947.
  • Runoja teoksessa 20 Neuvostoliiton runoilijaa. Suom. Armas Äikiä. Petroskoi: Karjalan ASNT:n valtion kustannusliike, 1960.
  • Elävät ja kuolleet. Suom. Lyyli Grönlund ja Jussi Pakkanen. Moskova: Vieraskielisen kirjallisuuden kustannusliike, 1963. (2. painos Moskova: Progress, 1981.)
  • Sotilaiksi ei synnytä 1–2. Suom. T. Haapalainen ja L. Holm. Moskova–Petroskoi: Kustannusliike Edistys, 1965–1966. (2. painos Moskova: Progress, 1982.)
  • Viimeinen kesä. Suom. T. Haapalainen. Moskova: Edistys, 1973. (2. painos Moskova: Raduga, 1984.)
  • Vähän ennen hiljaisuutta: muistiinpanoja vuoden 1945 maalis-, huhti- ja toukokuulta. Suom. Esa Adrian. Helsinki–Porvoo: WSOY, 1976.
  • Runoja teoksessa Neuvostolyriikkaa 4. Suom. Ilpo Tiihonen. Tammi, 1986.
  • Todistaja: Stalin sukupolveni ihmisten silmin. Suom. Ulla-Liisa Heino. Porvoo–Helsinki–Juva: WSOY, 1988.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Entsiklopedija ”Krugosvet”, sivu 1 Viitattu 22.1.2011. (venäjäksi)
  2. a b Russkije pisateli, XX vek. Biobibliografitšeski slovar. Tšast 2, s. 345. Moskva: Prosveštšenije, 1998. ISBN 5-09-006995-6.
  3. a b c d e Kasack, Wolfgang: Entsiklopeditšeski slovar russkoi literatury s 1917 goda, s. 695. London: Overseas Publications Interchange, 1988. ISBN 0-903868-73-3.
  4. a b c d Bolšaja Sovetskaja Entsiklopedija, tom 23, s. 400. Moskva: Sovetskaja Entsiklopedija, 1976.
  5. a b c Entsiklopedija ”Krugosvet”, sivu 2 krugosvet.ru. Viitattu 22.1.2011. (venäjäksi)
  6. Russkije pisateli, XX vek. Biobibliografitšeski slovar. Tšast 2, s. 346. Moskva: Prosveštšenije, 1998. ISBN 5-09-006995-6.
  7. a b c d Russkije pisateli, XX vek. Biobibliografitšeski slovar. Tšast 2, s. 347. Moskva: Prosveštšenije, 1998. ISBN 5-09-006995-6.
  8. a b c d Bolšaja Sovetskaja Entsiklopedija, tom 23, s. 401. Moskva: Sovetskaja Entsiklopedija, 1976.
  9. a b c Kasack, Wolfgang: Entsiklopeditšeski slovar russkoi literatury s 1917 goda, s. 696. London: Overseas Publications Interchange, 1988. ISBN 0-903868-73-3.
  10. Russkije pisateli, XX vek. Biobibliografitšeski slovar. Tšast 2, s. 348. Moskva: Prosveštšenije, 1998. ISBN 5-09-006995-6.
  11. a b Entsiklopedija ”Krugosvet”, sivu 3 Viitattu 22.1.2011. (venäjäksi)
  12. a b c Entsiklopedija ”Krugosvet”, sivu 4 Viitattu 22.1.2011. (venäjäksi)
  13. Bolšoi entsiklopeditšeski slovar, tom 2, s. 349. Moskva: Sovetskaja entsiklopedija, 1991. ISBN 5-85270-044-4.
  14. Kasack, Wolfgang: Entsiklopeditšeski slovar russkoi literatury s 1917 goda, s. 434. London: Overseas Publications Interchange, 1988. ISBN 0-903868-73-3.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]