Keltakoivu

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Keltakoivu
Betula alleghaniensis Keltakoivu Gulbjörk C IMG 6145.JPG
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Magnoliophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Pyökkimäiset Fagales
Heimo: Koivukasvit Betulaceae
Suku: Koivut Betula
Laji: alleghaniensis
Kaksiosainen nimi
Betula alleghaniensis
Britt. [1]
Levinneisyyskartta
Betula alleghaniensis range map.svg
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Keltakoivu Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Keltakoivu Commonsissa

Keltakoivu (Betula alleghaniensis) on Pohjois-Amerikan itäosista kotoisin oleva suuri, kesävihanta puu, joka kuuluu koivujen sukuun ja koivukasvien heimoon.[1] Luontaisella levinneisyysalueellaan sitä pidetään taloudellisesti arvokkaimpana koivulajina.[2] Se on hyvin läheistä sukua sokerikoivulle, josta sen erottaa kellertävän, hilseilevän kuoren perusteella.[2][3] Keltakoivu on valittu Quebecin provinssipuuksi.[4]

Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keltakoivu kesäasussaan.

Keltakoivu on hidaskasvuinen puu, joka alkaa tuottaa siementä vasta 40 vuoden iässä. Sen keskimääräinen elinikä on 150 vuotta, mutta se voi elää yli 300 vuoden ikäiseksikin. Yleensä se kasvaa 18–23 metriä korkeaksi ja rinnankorkeusläpimitaltaan alle 60 senttimetriä paksuksi. Suurimmat luonnosta löydetyt yksilöt ovat olleet 30 metriä korkeita ja yli metrin paksuisia.[1]

Keltakoivulla on laaja pinnallinen juuristo, monihaarainen runko sekä korkea ja leveä latvus. Varjoisella paikalla latvus on kuitenkin matala ja pyöreä ja haarat alkavat vasta rungon puolivälistä tai korkeammalta.[1] Runkoa peittävä kaarna on nuorena syvän punaruskeaa ja muuttuu iän myötä kellan- tai hopeanharmaaksi, silkinhohtoiseksi ja hilseileväksi – joskus kaarna pysyy kuitenkin tummana ja sileänä puun koko eliniän ajan.[1][3][5]

Kuluvan kesän kasvainranka on karvainen ja tahmea.[3][5] Perättömät, 2–3 millimetrin mittaiset silmut ovat heikosti karvaiset ja tahmeahkot. Kierteisissä lehdissä on karvainen lehtiruoti ja pienet korvakkeet, jotka karisevat lehtien puhjetessa. Lehtilapa on 8–12 senttimetriä pitkä, puikea tai soikea, lyhytsuippuinen ja pyöreä- tai heikosti herttatyvinen. Lehtilaita on toissahainen ja alapinta suonia myöten karvainen.[6] Murskatuissa haaroissa, silmuissa ja lehdissä on heikko rohdosmainen tuoksu, joka on peräisin niiden sisältämästä metyylisalisylaatista.[2][5]

Keltakoivu on yksikotinen kasvi, joka kukkii touko–kesäkuussa pian lehtien puhkeamisen jälkeen.[1][7] Sen kukinto on 3-liuskaisten suomujen peittämä norkko, jossa on vain joko hede- tai emikukkia. Hedekukissa on vähäinen kehä ja ne muodostavat pitkiä ja riippuvia norkkoja. Emikukat ovat puolestaan kehättömiä ja muodostavat lyhyitä ja pystyjä norkkoja.[7] Hedelmä on noin 3 millimetrin mittainen litteä pähkylä, jossa on kapeat siipipalteet.[1][6] Pähkylät kypsyvät elo–syyskuussa ja varisevat norkoista myöhään syksyllä tai talvella.[1][3] Tuuli levittää ne koivun ympäristöön.[1]

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keltakoivun tuohi on kellanharmaata ja hilseilevää.

Keltakoivu on kotoisin Pohjois-Amerikan itäosista. Kanadassa sen levinneisyysalue ulottuu lännessä Ontarioon ja Manitobaan; idässä Gaspen niemimaalle, Nova Scotiaan ja New Brunswickiin ja pohjoisessa Anticostinsaarelle, Cape Bretonin saarelle ja Newfoundlandin eteläosiin. Yhdysvalloissa keltakoivua tavataan vyöhykkeellä, joka ulottuu idässä Maineen, lännessä Minnesotaan ja etelässä New Jerseyhyn, Ohioon, Indianaan ja Illinoisiin. Se on levinnyt myös tätäkin etelämmäksi Appalakkien vuorijonoa pitkin aina Etelä-Carolinaan, Georgiaan ja Tennesseehen asti.[1][2]

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keltakoivu menestyy kosteassa, keski- tai runsasravinteisessa maaperässä, joka läpäisee hyvin vettä.[1][5] Yleensä se kasvaa purojen varsilla ja soistuneissa metsissä, ylängöllä tai vuorten rinteillä.[3][5] Se on metsien valtapuu Appalakkien pohjoisosissa ja Suuria järviä ympäröivissä hemlokkimetsissä.[3]

Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keltakoivusta valmistettu pöytä.

Keltakoivu on sahateollisuuden tärkeä raaka-aine Pohjois-Amerikassa, erityisesti Quebecissä. Sen lujasta, raskaasta ja tiheäsyisestä puusta tehdään huonekaluja, kaapistoja, seinä- ja kattopaneeleita, puuviilua, työkalujen kahvoja, laatikoita, astioita sekä sisäovia.[1] Sitä hyödynnetään myös paperiteollisuudessa selluloosan valmistuksessa sekä kemianteollisuudessa puuspriin, kalsiumasetaatin, puuhiilen, tervan ja erilaisten öljyjen valmistuksessa.[1][2]

Keltakoivu on tärkeä ravinnonlähde monille villieläimille: hirvi, valkohäntäpeura ja lumikenkäjänis käyttävät ravinnokseen sen lehtiä ja vuosikasvaimia, puupiikkisiat ja majavat kuorta sekä linnut ja pienet nisäkkäät siemeniä ja norkkoja. Myös ihmiset ovat jo pitkään käyttäneet keltakoivua ravinnokseen keittämällä siirappia sen mahlasta ja teetä sen vuosikasvaimista ja jällestä.[1] Pohjois-Amerikan intiaanit uuttivat keltakoivusta oksetus- ja ulostusainetta ja käyttivät sitä rohtokasvina vähentämään liiallista sappea, puhdistamaan verta kuona-aineista, hoitamaan isorokon oireita ja lisäämään virtsan eritystä.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Leena Hämet-Ahti, Annikki Palmén, Pentti Alanko & Peter M. A. Tigerstedt: Suomen puu- ja pensaskasvio. Helsinki: Dendrologian Seura, 1992. ISBN 951-96557-0-0.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j k l m n Janet Sullivan: Betula alleghaniensis Fire Effects Information System. USDA Forest Service. Viitattu 15.4.2011. (englanniksi)
  2. a b c d e Erdmann, G. G.: Yellow Birch Silvics of North America – Volume 2: Hardwoods. Northeastern Area State & Private Forestry. Viitattu 19.8.2009.
  3. a b c d e f g Hong Song: Yellow birch Flora of North America. Viitattu 19.8.2009.
  4. Le bouleau jaune Viitattu 21.4.2011. (ranskaksi)
  5. a b c d e Alanko, 110.
  6. a b Alanko, s. 107, 110
  7. a b Alanko, s. 107

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]