Jooseppi Mustakallio
| Jooseppi Mustakallio | |
|---|---|
 |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 18. heinäkuuta 1857 Säräisniemi, Suomi |
| Kuollut | 20. huhtikuuta 1923 (65 vuotta) Parikkala |
| Kansalaisuus | suomalainen |
| Vanhemmat | kappalainen Henrik Schwartzberg (1811–1857), Laura Katariina Stenbäck († 1885) [1] |
| Ura | |
| Uskontokunta | luterilaisuus |
Jooseppi Mustakallio (vuoteen 1878 Josef Schwartzberg;[2] 18. heinäkuuta 1857 Säräisniemi – 20. huhtikuuta 1923 Parikkala) oli suomalainen pastori ja Suomen Lähetysseuran neljäs lähetysjohtaja Akseli Hirnin jälkeen. Hän oli myös runoilija ja sanoittaja. Hänen tunnetuin runonsa on Iltalaulu (Hiljaa, hiljaa! Ilta on / Taivas tummeneepi).
Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Mustakallion vanhemmat olivat kappalainen Henrik Schwartzberg ja Laura Katariina Stenbäck. Mustakallio pääsi ylioppilaaksi Kuopion lyseosta 1878 ja valmistui filosofian kandidaatiksi 1883.[2][3]
Mustakallio toimi uskonnon ja suomenkielen opettajana Porissa. Vuonna 1889 hänet vihittiin papiksi. Sen jälkeen hän hoiti uskonnon lehtorin virkaa Savonlinnassa ja Kuopiossa.[3]
Hänestä tuli Suomen Lähetysseuran työntekijä 1897.[4] Hän kävi kesällä 1898 Saksassa tutustumassa saksalaisten lähetysseurojen toimintaan.[5]
Lähetysjohtajana 1898–1913[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Mustakallio tuli Lähetysseuran palvelukseen vuonna 1897, aluksi lähetyskoulun opettajana, ja seuraavana vuonna hänestä tuli lähetysjohtaja.[6]
Tarkastusmatka Ambomaalle 1900[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähetysseurassa oli kauan suunniteltu tarkastusmatkaa Ambomaalle. Työtä siellä oli tehty 30 vuotta ilman, että Suomesta olisi sitä käyty tarkastamassa. Kotimaassa oli viimeisinä vuosina kritisoitu Ambomaan-lähettejä ja sitä, että kovin paljon tuloksia ei ollut saatu aikaan. Tämän vuoksi myös lähetit olivat toivoneet lähetysjohtajan tarkastusmatkaa luokseen. Kentällä oli tuolloin neljä perheellistä lähetyssaarnaajaa sekä kaksi naimatonta naista.
Mustakallio lähti 31.1.1900 tarkistusmatkalle Ambomaalle, jonne hän saapui 22.6.1900, yhdessä ensimmäiselle työkaudelleen saapuneen Emil Liljebladin kanssa. Mustakallio tutustui Ambomaan lähetystyöhön kuuden viikon ajan. Olukondan lähetysasema oli hänen ensimmäinen tutustumiskohteensa. Siellä hän osallistui lähetystyön 30-vuotisjuhlaan, jossa oli läsnä 600 henkeä. Hän tarkasti kaikki koulut ja Olukondan, Ondangwan ja Oniipan pääasemat sekä Omulongan sivuaseman. Mustakallion oli ollut tarkoitus viettää neljä kuukautta lähetyskentällä, mutta mm. siksi, että hän sairastui malariaan, vierailu lyheni kuuden viikon pituiseksi.
Ennen matkaa lähetyssaarnaajien toimeentulo kentällä oli ollut suuri ongelma, mutta nyt, matkan seurauksena lähetystyöntekijöiden palkkausta parannettiin.[7][8]
Kiinan-työn aloittaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Muiden lähetysseurojen kokemus oli osoittanut, että lähetystyölle oli hyötyä siitä, ettei se rajoittunut vain yhteen työkenttään. Tämän vuoksi johtokunta ryhtyi pohtimaan uuden lähetyskentän avaamista jonnekin, joka olisi lähempänä kotimaata kuin mitä Ambomaa oli. Mustakallio esitti seuran vuosikokouksessa 1899 laajan alustuksen, jossa suositti uuden työkentän valitsemista Pohjois-Kiinasta. Kokous hyväksyi tämän esityksen.
Taustalla oli mm. ajatus siitä, että eri kenttien työntekijöiden vuorovaikutus vaikuttaisi hedelmällisesti koko seuran työhön. Edelleen arveltiin, että uuden kentän myötä kotimainen lähetysinto kasvaisi. Kolmantena tekijänä ajateltiin, että jos seuralla olisi vain yksi kenttä ja siellä ajauduttaisiin vaikeuksiin, niin mitään työmahdollisuuksia ei jäisi jäljelle. Ambomaalla oli ajauduttu jo hieman hankalaan tilanteeseen, kun työ oli rajoittunut Ondongaan, jossa laskettiin olevan asukkaita vain 21 000 henkeä. Näistä syistä uuden työnkentän avaamista pidettiin perusteltuna hankkeena.[9]
Lähetysseura harkitsi aluksi työtä Mantšuriassa, tai ylipäätään Pohjois-Kiinasta, mutta lopulta valinta kohdistui Hunaniin, joka oli kauan ollut suljettuna ulkomaalaisilta ja hiljan avautunut lähetystyölle. Boksarikapinan vaikutusten lakattua lähetettiin sitten ensimmäiset työntekijät, jotka astuivat maihin Shanghaissa lokakuussa 1901. Valinnan työalan paikasta näyttäisi tehneen Hannes Sjöblom paikan päällä konsultoituaan Kiinassa toimineita eri lähetysseuroja.[10]
Siirtyminen pois Lähetysjohtajan tehtävistä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähetysjohtajan virka oli Mustakalliolle raskas ja levoton. Tähän vaikutti osin hänen intensiivinen paneutumisensa tehtäviin ja malttamaton pyrkimys päästä nopeisiin ratkaisuihin ja tuloksiin. Vuoden 1910 lopulla hän näyttää alkaneen suunnitella siirtymistä rauhallisempaan seurakuntavirkaan. Hän vetosi hermostonsa rasittumiseen ja voimiensa riittämättömyyteen helmikuussa 1911 ja kertoi seuran johtokunnalle hakeneensa Porvoon tuomiorovastin virkaa, jota hän ei kuitenkaan saanut.
Näihin aikoihin Lähetysseurassa suunniteltiin uutta tarkastusmatkaa Ambomaalle, ja Mustakallion tilanteen vuoksi sinne lähetettiin apulaisjohtaja Hannu Haahti. Mustakallio koki nyt joutuneensa syrjäytetyksi lähetystyön johtamistehtävästä, mutta johtokunta ei kuitenkaan muuttanut päätöstään Haahden lähettämisestä matkalle.
Vuonna 1913 Mustakallio haki Viipurin maaseurakunnan kirkkoherraksi, ja saatuaan vaalissa suuren ääntenenemmistön, hän siirtyi tuohon tehtävään lokakuussa samana vuonna. Hänen tilalleen lähetysjohtajaksi valittiin Matti Tarkkanen, joka astui tähän tehtävään helmikuussa 1914.[11]
Suomen Lähetysseuran jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Mustakallio oli Viipurin maaseurakunnan kirkkoherrana 1913–1919. Hän sai rovastin arvonimen 1915. Hän siirtyi Parikkalan kirkkoherraksi 1919. Lääninrovastiksi hänet valittiin 1920. Savonlinnan tuomiokapitulin asessorina hän toimi 1918–1921.[3]
Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Mustakallio avioitui 1886 Agnes Selma Helena Lampénin kanssa.[2][3] Martti J. Mustakallio oli heidän poikansa.[12]
Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Ihmisen aistin-elimistä eli aistimista. Kansantajuisia luennoita Kuopiossa 12. Kuopio 1879 (nimellä Jooseppi Schwartzberg).
- Virolaisia satuja viron kielen oppivaisten hyödyksi, selityksillä varustanut J. Mustakallio. Helsinki 1881.
- Pulmusparvi, runokokoelma. WSOY 1886.
- Muutamia piirteitä Ilmestyskirjan ymmärtämiseksi, kirjassa Kuopion klassillinen lysee. Kertomus lukuvuodesta 1895–1896. Kuopio 1896.
- Pakanain paatumisesta ja pelastuksesta eli Roomalaisepistolan ensimmäinen luku: hartaushetkiä varten. Suomen Lähetysseura 1899.
- Pakanalähetyksen vaikutus hengelliseen elämään kotimaassa, Pakanalähetyksen kirjasia 12. Suomen Lähetysseura 1900.
- Käyntini kuningas Kambonden luona, Pakanalähetyksen kirjasia 13. Suomen Lähetysseura 1901.
- Kuningas Nehalen pyyntö, Pakanalähetyksen kirjasia 15. Suomen Lähetysseura 1901.
- Pienoiskuva Ondongasta. Suomen Lähetysseura 1903.
- Israelin tulevaisuus: Room. 11: 25–27 mukaan. Suomen Lähetysseura 1904.
- Herran tulemisen tunnusmerkit. Suomen Lähetysseura 1906.
- Madagaskarin herätys v. 1899–1909. Suomen Lähetysseura 1909.
- Suomen lähetysseura 1859–1909: Suomen lähetyssanomia: riemujuhlanumero, toimittajat Uno Paunu ja Joos. Mustakallio. Suomen Lähetysseura 1909.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Hirvonen, Maija (toim.) 1993: Suomen kirjailijat 1809–1916. SKS:n Toimituksia 570. SKS, Helsinki.
- Lehtonen, Ensio, ym.: Pohjoismaiden lähetyshistoria, Kuva ja Sana, 1948.
- Paasio, K. A.,ym.:Kansallinen elämänkerrasto 4, WSOY, 1932.
- Peltola, Saarilahti, Savolainen: Mestarin käskystä. Suomalaisen pakanalähetystyön historia, Agricola-seura, 1959.
- Peltola, Matti: Sata vuotta suomalaista lähetystyötä 1859–1959 II: Suomen Lähetysseuran Afrikan työn historia. Helsinki: Suomen Lähetysseura, 1958.
- Saarilahti, Toivo: Suomen Lähetysseuran työ Kiinassa vuosina 1901–1926. Helsinki: Suomen Lähetysseura, 1960.
- Saarilahti, Toivo: Lähetystyön läpimurto: Suomen Lähetysseuran toiminta kotimaassa 1895–1913. Sata vuotta suomalaista lähetystyötä I: 3. Suomen Lähetysseuran julkaisu. Helsinki: Kirjaneliö, 1989. ISBN 951-600-760-0.
- Saarilahti, Toivo: Kriisien kautta kasvuun: Suomen Lähetysseuran toiminta kotimaassa 1914–1938. Helsinki: Suomen Lähetysseura, 1999. ISBN 951-624-257-X.
- Saarilahti, Toivo: ”Mustakallio, Jooseppi (1857–1923)”, Suomen kansallisbiografia, osa 6, s. 772–774. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2005. ISBN 951-746-447-9. Teoksen verkkoversio.
- Helsingin yliopiston ylioppilasmatrikkeli 1853–1899, Schwarzberg (→ Mustakallio) Jooseppi 2003. Helsingin yliopisto. Viitattu 8.10.2013.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Helsingin yliopiston ylioppilasmatrikkeli 1640–1852, Henrik Schwartzberg 15.7.2013. Helsingin yliopisto. Viitattu 8.10.2013.
- ↑ a b c Helsingin yliopiston ylioppilasmatrikkeli 1853–1899. Schwarzberg (→ Mustakallio) Jooseppi 2003. Helsingin yliopisto. Viitattu 8.10.2013.
- ↑ a b c d Kansallinen elämänkerrasto 4, s. 134–135.
- ↑ Peltola, Matti & Saarilahti, Toivo & Savolainen, Paavo: Mestarin käskystä: Suomalaisen pakanalähetystyön historiaa, s. 74, 79. Helsinki: Agricola-seura, 1959.
- ↑ Pohjoismaiden lähetyshistoria, s. 52.
- ↑ Peltola 1958, s. 129–130.
- ↑ Peltola 1958, s. 130–131, 138.
- ↑ Mestarin käskystä, s. 76, 134.
- ↑ Saarilahti 1960, s. 16, 18–19.
- ↑ Saarilahti 1960, s. 24–25, 28–31.
- ↑ Saarilahti 1989, s. 294–298.
- ↑ Ellonen, Leena (toim.): Suomen professorit 1640–2007, s. 453. Helsinki: Professoriliitto, 2008. ISBN 978-952-99281-1-8.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Vapaasti ladattavia Jooseppi Mustakallion e-kirjoja Project Gutenbergiltä ja Projekti Lönnrotilta.
- Jooseppi Mustakallion sanoitustuotanto Suomen äänitearkistossa (1901–1999)
- Jooseppi Mustakallio. Kirjasampo.
Sirelius | Tötterman | Hirn | Mustakallio | Tarkkanen | Paasio | Paunu | Vapaavuori | Vuorela | Hukka | Smedjebacka | Pinola | Paunonen | Rissanen | Steffansson | Parhiala
| ||||||||||||||||||
