Emil Liljeblad

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Karl Emil Liljeblad (27. helmikuuta 1876 Oulu27. heinäkuuta 1937) oli suomalainen kirkkoherra, lähetyssaarnaaja ja kansatieteen tutkija.

Tausta ja koulutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Liljeblad syntyi Oulussa maanmittari Gustav Wilhelm Liljebladin ja Margareta Elisabeth Leiviskän poikana. Hän kävi Suomen Lähetysseuran lähetyskoulun ja hänet vihittiin lähetyssaarnaajaksi 1900.

Lähetystyössä Ambomaalla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Liljebladin ensimmäinen työkausi Ambomaalla ajoittui vuosiin 1900–1908. Hän saapui työalueelle tuolloiseen Saksan Lounais-Afrikkaan vuonna 1900 yhdessä Lähetysseuran johtajan Jooseppi Mustakallion kanssa. Mustakallio oli tullut Afrikkaan tarkastusmatkalle. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Lähetysseuran johtaja teki tällaisen matkan. Matka alkoi 31.1.1900, ja perille Ambomaalle tultiin 22.6. samana vuonna.[1][2]

Ensimmäisellä työkaudellaan Liljeblad perusti 1902 Onayenan lähetysaseman Itä-Ondongaan[3] ja 1903 yhdessä Heikki Saaren kanssa Nakeken lähetysaseman Ongandjeraan. Nakekessa Liljeblad oli vain seuraavaan vuoteen saakka, jolloin hän joutui kuningas Tshaanikan epäsuosioon ja joutui jättämään tämän aseman. Työtä siellä jatkoivat Saari ja uutena kentälle tullut Juho Tuominen.[4] Liljeblad jatkoi mm. opettajana Ondangwan ja Ontanangan lähetysasemilla.

Välivuodet Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Palattuaan Suomeen hän oli Suomen Lähetysseuran kotimaan työssä 1908–1911. Liljeblad suoritti teologian erotutkinnon 1910 ja hänet vihittiin papiksi 1911.

Toinen työkausi Ambomaalla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Liljeblad palasi uudelleen Ambomaalle vuosiksi 1912–1919. Toisen työkauden alussa hän vieraili Kapin koloniaan tutustuakseen sikäläiseen koulutusjärjestelmään. Hän vieraili siellä useiden lähetysseurojen opettajankoulutuslaitoksissa.

Hän oli jo vuosia korostanut sitä, että Ambomaalla olisi koulutettava paikallisia opettajia. Nyt hänen onnistui perustaa opettajaseminaari Oniipaan huolimatta siitä, että lähetyskentän esimies, Martti Rautanen vastusti tätä hanketta. Liljeblad toimi tämän jälkeen perustamansa seminaarin johtajana.

Seminaari aloitti toimintansa vuonna 1913, jolloin kuusi miestä haki sen oppilaaksi. Seminaarilla oli yksi luokkahuone, ja oppilaat rakensivat itse itselleen asuntolan. Vuonna 1916 seitsemän naimisissa ollutta ja kuusi naimatonta miestä opiskeli seminaarissa. Lukukaudet kestivät kesäkuusta syyskuuhun ja helmikuusta huhtikuuhun. Tällä tavoin miehet kykenivät työskentelemään omilla pelloillaan lukukausien ulkopuolella, ja heidän ei myöskään tarvinnut istua luokkahuoneessa kuumimpaan vuodenaikaan eli marras- ja joulukuussa.

Seminaarin oppilaat olivat Liljebladin kertoman mukaan erittäin innostuneita opinnoistaan. He halusivat sadeaikanakin käydä kerran tai kaksi kertaa viikossa seminaarissa, jotta eivät unohtaisi oppimiaan asioita. Vuonna 1916 valmistuvat ensimmäiset opettajat, neljä miestä. Yksi oppilas oli kuollut ja yksi oli joutunut keskeyttämään opintonsa. Oppilasmäärä kasvoi kuitenkin niin, että vuodesta 1918 lähtien seminaarissa oli kaksi osastoa. Vuonna 1921 otettiin jo 30 uutta oppilasta.

Vuoden 1918 lopussa Liljeblad jätti eroanomuksensa Lähetysseuran johtokunnalle, ilmoittaen olevansa tyytymätön seminaariin hakeneiden pieneen määrään sekä siihen, ettei riittävää määrää opettajia tämän takia voitu kouluttaa Ambomaalla.[5][6]

Vuonna 1918 Liljeblad sai kutsun suorittaa merkittävän tehtävän Oukwanyamassa. Tuohon mennessä saksalaiset olivat tehneet lähetystyötä tämän heimon alueella, mutta vuonna 1916 viimeinen heistä oli joutunut poistumaan sieltä. Englantilainen rajaviranomainen, majuri Fairlie oli rakentanut pienen kirkon Omafo-nimiselle paikalle, kun vuonna 1918 paikalle ilmaantui vieras pappismies, joka halusi kastaa paikallisia ihmisiä. Hän vaati toimituksesta punnan henkeä kohti, ja kun hän sitten osoittautuikin katoliseksi, Fairlie lähetti hänet matkoihinsa ja pyysi Liljebladin käymään Oukwanyamassa. Hän tulikin paikalle, vihki Omafon kirkon ja kastoi 55 pakanaa. Lisäksi hän kastoi kristittyjen lapsia, vihki aviopareja avioliittoon ja konfirmoi nuoria.[7]

Juuri ennen paluutaan Suomeen Liljeblad osallistui uuden hallinnollisen elimen, lähetyskentän hallintokunnan toimintaan vuonna 1919. Siihen kuuluivat Rautanen, Liljeblad, taloudenhoitaja Kalle Petäjä ja sihteerinä Reinhold Rautanen.[8]

Pastorina Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Palattuaan taas Suomeen Liljeblad oli pappina Kirvussa 1920–1922 ja Simpeleellä 1922–1924. Viimeksi hän toimi Ruskealan kirkkoherrana 1924–1937.

Perinneaineiston keruu Ambomaalla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Liljeblad teki vielä 1930–1932 kansatieteellisen tutkimusmatkan Suomalaisen Tiedeakatemian stipendiaattina Ambomaalle. Tältä matkalta kerättyä laajaa folklore-aineistoa säilytetään Kansalliskirjaston käsikirjoitusosastolla, jossa sitä on n. 150 enimmäkseen ambokielistä käsinkirjoitettua vihkoa. Liljeblad käänsi näiden vihkojen tekstejä suomeksi kuolemaansa asti, saaden noin puolet käännettyä, ja loput käänsi lähetystyöntekijä Aksel Gladin leski Anna Glad suomeksi.

Käännöksiä on 2016 foliokokoista sivua (joista tulee tietokonemuodossa noin 1 000 sivua) ja ne on kirjoitettu koneella puhtaaksi. Tämän aineiston perusteella suomalaiset tutkijat ovat kirjoittaneet ainakin seitsemän kirjaa. Yksi väitöskirja perustuu tähän aineistoon kokonaan (Märta Salokoski) ja yksi osittain (Minna Saarelma-Maunumaa).

Liljeblad julkaisi myös uskonnollisia kirjasia sekä kirjoitti virsiä ndongankieliseen virsikirjaan. Liljebladin elämänsä aikana keräämä kansa- ja luonnontieteellinen esinekokoelma on Oulun yliopiston hallussa, ja esineet tulevat pian olemaan esillä yliopiston tiloissa yleisön nähtävinä.

Henkilökohtainen elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Emil Liljeblad oli naimisissa vuodesta 1904 opettaja Alma Helena Kestilän kanssa. Kestilä oli tullut Ambomalle vuonna 1902.[9]

Liljeblad oli ilmeisesti luonteeltaan kiivas, ja lähetystyössä hän oli usein napit vastakkain Ambomaan lähetystyön esimiehen Martti Rautasen kanssa. Yhdessä muun muassa Anna Gladin kanssa Liljeblad edusti nuorempaa lähettipolvea, joka arvosti esimerkiksi maallisemman kouluopetuksen antamista ambolaisille oppilaille. Liljebladin sanotaan myös olleen ensimmäisen maailmansodan aikana englantilaismielinen, kun monet muut Ambomaan lähetystyöntekijät, kuten Rautanen, olivat saksalaismielisiä.

Julkaisut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Liljebladin folklore-kokoelman pohjalta laadittuja teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Aarni, Teddy (1982): The Kalunga Concept in Ovambo Religion from 1870 onwards. Stockholm: Tukholman yliopisto.
  • Hiltunen, Maija (1986): Witchcraft and Sorcery in Ovambo. Helsinki: Suomen antropologinen seura.
  • Hiltunen, Maija (1993): Good Magic in Ovamboland. Helsinki: Suomen antropologinen seura.
  • Kuusi, Matti (1970): Ovambo proverbs with African parallels.
  • Kuusi, Matti (1974): Ovambo riddles.
  • Saarelma-Maunumaa, Minna (2003): Edhina Ekogidho: Names As Links: The Encounter Between African And European Anthroponymic Systems Among The Ambo People In Namibia. Electronic doctoral thesis, Department of Finnish, University of Helsinki.[10]
  • Salokoski, Märta (2002): Ritual regicide versus succession strife: on divine kingship as an order creating element in the political life of two Owambo kingdom. Helsinki: Helsingin yliopisto.
  • Salokoski, Märta (2006): How Kings are Made, How Kingship Changes: A Study of Ritual and Ritual Change in Pre-colonial and Colonial Owamboland. Helsinki: Helsingin yliopisto.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Peltola 1958, s. 130.
  2. Lehtonen 1999, s. 34.
  3. Peltola 1958, s. 140.
  4. Peltola 1958, s. 146–147.
  5. Peltola 1958, s. 158, 192.
  6. Lehtonen 1999, s. 46–51.
  7. Peltola 1958, s. 196.
  8. Peltola 1958, s. 158.
  9. Lehtonen 1999, s. 36.
  10. Ph.D. thesis, Minna Saarelma.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Lehtonen, Lahja: Schools in Ovamboland from 1870 to 1970. The Finnish Evangelical Lutheran Mission, 1999. ISBN 951-624-257-X.
  • Peltola, Matti: Martti Rautanen: Mies ja kaksi isänmaata. Helsinki: Kirjapaja, 1994. ISBN 951-625-283-4.
  • Peltola, Matti: Sata vuotta suomalaista lähetystyötä 1859–1959. II: Suomen Lähetysseuran Afrikan työn historia. Helsinki: Suomen Lähetysseura, 1958.