Isolumme

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Isolumme
Nyphaea alba.jpeg
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Nymphaeales
Heimo: Lummekasvit Nymphaeaceae
Suku: Lumpeet Nymphaea
Laji: alba
Alalaji: alba
Kaksiosainen nimi
Nymphaea alba ssp. alba
L.
Levinneisyyskartta
Nymphaea alba range.svg
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Isolumme Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Isolumme Commonsissa

Isolumme (Nymphaea alba ssp. alba) on lähinnä Euroopassa tavattava kelluslehtinen vesikasvi. Suomessa esiityvistä lummelajeista se on suurikokoisin.[1] Toisinaan pohjanlummetta pidetään omana lajinaan, mutta muun muassa Pohjoismaissa se luokitellaan nykyään valkolumpeen (N. alba) alalajiksi.[1][2]

Lajin punakukkainen muoto on Suomessa rauhoitettu.[3]

Lajikuvaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Monivuotisen isolumpeen juurakko on pitkä ja jokseenkin vaakasuora. Veden alla olevat uposlehdet ovat pitkänpyöreitä, sileitä ja lyhytruotisia. Kelluslehtien lehtiruodit ovat pitkiä, paksuja ja liereitä, isoja ilmaonteloita on neljä kappaletta. Verkkosuoninen lehti on päältä kiiltävä ja vihreä, alta väri vaihtelee vihreästä punaviolettiin. Lehtilapa on 10–30 cm pitkä, pyöreähkö, paksu ja tasainen. Lavan tyviliuskat ovat usein toisistaan loittonevia, tylpähköjä ja pituudeltaan alle puolet muun lavan pituudesta.[4]

Kukat isolumpeella ovat 10–15 cm leveitä ja muodoltaan puolipallomaisia. Kukan verhiö on nelilehtinen. Teriö on väriltään valkoinen, joskus myös punertava tai kokonaan punainen. Kukkapohjus kapenee loivasti kukkaperäksi ja on leveydeltään 1/5–1/4 verhiön pituudesta. Verholehdet ovat vedenpinnan myötäisiä ja suikeita. Terälehdet ovat kapeita, pitkiä ja harittavia. Kukan sikiäin on osittain kehänalainen. Heteen palhot ovat pitkiä, sisimmät ponsien levyisiä, tasalevyisiä ja väriltään tavallisesti vaaleankeltaisia. Läpikuultavat siitepölyhiukkaset ovat 30–34 µm pitkiä, pallomaisia ja niiden pinnalla on nystermiä ja lähes aina myös tappeja. Luottisäteitä on tavallisesti 15–20. Suomessa isolumme kukkii kesä-syyskuussa. Lumpeenkukka tuoksuu makealle, hiukan saippuaiselle, ja houkuttaa paljon hyönteisiä. Kukinnan jälkeen kukkaperä kiertyy ja vetää hedelmän upoksiin kypsymään. Siemenet ovat 4–6 mm pitkiä.[4] Siemenkota kypsyy syksyllä ja hajoaa kelluviksi kappaleiksi, jotka leviävät pitkin vesistöä ja vajoavat lopulta pohjaan itämään.

Isolumme on yksi valkolumpeen alalajeista, ja se muistuttaa paljon toista alalajia pohjanlummetta (N. alba ssp. candida). Alajien välimuodot ovat yleisiä.[1]

Myrkyllisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Isolumme on kaikkien lumpeiden tavoin kokonaan myrkyllinen.[5][6][7] Lumpeissa aktiivisena aineena toimii nufariini-niminen alkaloidi. Myrkytyksen seurauksena on hengitysvaikeuksia ja kiihotus/levottomuustiloja.[8] Lumpeissa on myös raninkuliinia, joka on solumyrkky.[7]

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Isolummetta tavataan koko Euroopassa lukuun ottamatta Etelä-Espanjaa, Islantia, Fennoskandian keski- ja pohjoisosia sekä Pohjois-Venäjää. Lisäksi lajia tavataan paikoitellen Turkissa ja Lähi-idässä.[2] Suomessa isolummetta tavataan paikoin yleisenä Etelä- ja Itä-Suomessa, lähinnä linjan Ahvenanmaa–Pohjois-Karjala itäpuolella.[1]

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Isolumme kasvaa pehmeäpohjaisissa, mutaisissa lammissa sekä suojaisissa järven lahdissa ja murtovetisissä merenlahdissa.[1] Suomessa isolumme on pohjanlumpeen tavoin suuresti taantunut. Suurin syy tähän on 1920-luvulla Suomeen turkiseläimeksi istutettu piisami, jonka mieliravintoa lumpeiden juurakot ovat.[9]

Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuivattua ja jauhettua isolumpeen juurakkoa on kasvin myrkyllisyydestä huolimatta käytetty ainakin Ruotsissa hätäravintona sen tärkkelyspitoisuuden vuoksi.[1][2] Isolumme on myös rohdoskasvi, sillä sen kukan valkoisista verholehdistä valmistetulla teellä on todettu olevan sedatiivisia eli rauhoittavia vaikutuksia ihmiskehoon.[10][11]

Muuta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Isolumme on Ruotsin Södermanlandin maakunnan maakuntakukka.[2]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kuopion katoava kasvimaailma. Toim. Renvall, Pertti & Fagerstén, Reino & Knuutinen, Jorma & Vainio, Outi. Kuopion luonnontieteellisen museon julkaisuja 6. Kuopio 2002.
  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
  • Suomen terveyskasvit. Luonnon parantavat yrtit ja niiden salaisuudet. Toim. Huovinen, Marja-Leena & Kanerva, Kaarina. Oy Valitut Palat – Reader's Digest Ab, Helsinki 1982.
  • Ålands flora. Toim. Hæggström, Carl-Adam & Hæggström, Eeva. Toinen laajennettu painos. Espoo 2010.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Retkeilykasvio 1998, s. 64.
  2. a b c d Den virtuella floran: Vit näckros (myös levinneisyyskartat) (ruots. ) Viitattu 26.10.2011.
  3. Luonnonsuojeluasetuksessa rauhoitetut lajit 2007. Ympäristöministeriö. Viitattu 26.10.2011.
  4. a b Retkeilykasvio 1998, s. 63–64.
  5. Lumme on kelluslehtinen Yleisradio. Viitattu 30. heinäkuuta 2013.
  6. Lumme – Nymphaea alba LuontoPortti. Viitattu 30. heinäkuuta 2013.
  7. a b Pohjalainen, Tiina & Väre, Henry: Lummekasvien myrkyllisyys LuontoPortti. Viitattu 30. heinäkuuta 2013.
  8. Botanian tietolaari 4: Myrkkykasvit. Joensuu: Joensuun yliopiston monistuskeskus, 1994.
  9. Kuopion katoava kasvimaailma 2002, s. 43.
  10. Suomen terveyskasvit 1982, s. 149.
  11. Erowid Psychoactive Lotus/Lily Vault 2009. Erowid.org.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]