Gertrud Scholtz-Klink

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Gertrud Scholtz-Klink vuonna 1934.

Gertrud Scholtz-Klink (synt. Gertrud Emma Treusch, 9. helmikuuta 1902 Adelsheim, Baden-Württemberg, Saksa24. maaliskuuta 1999 Bebenhausen, Baden-Württemberg, Saksa) oli kansallissosialistisen naisliiton NS-Frauenschaftin johtaja (Die Reichsfrauenführerin) ja Saksan kansallissosialistisen työväenpuolueen jäsen.

Vaikka Scholtz-Klink saavutti natsi-Saksan korkeimman arvonimen ja tehtävän, jonka nainen saattoi saavuttaa, oli hän siitä huolimatta selvästi miesvaltaisen yhteiskuntansa varjossa, eikä nauttinut todellista miesten yli nousevaa määräysvaltaa.[1]

Varhainen elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gertrud Treusch syntyi Adelsheimissa 1902. Hänen pienporvarilliset vanhempansa kuuluivat luterilaiseen kirkkoon. Isä oli maanmittauslaitoksen virkamies ja perheeseen kuului Gertrudin lisäksi kaksi veljeä. Vuonna 1904 perhe muutti Eberbachiin, jossa Gertrud kävi peruskoulua 19081912. Hänen isänsä kuoli 1910 ja perhe muutti Mosbachiin 1912. Mosbachissa Gertrud kävi kansakoulun loppuun ja jatkoi oppikouluun.[2] Valmistuttuaan oppikoulusta hän asui äitinsä luona ja työskenteli Punaisen Ristin parissa[3] ja myöhemmin journalistina.

Liittyminen kansallissosialistiseen puolueeseen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1920 hän avioitui sveitsiläisen rehtorin Eugen Klinkin kanssa tämän 27-vuotissyntymäpäivänä.[4] Pariskunta muutti Altenheimiin, jossa he saivat kuusi lasta, joista tosin kaksi kuoli vielä lapsena. Gertrud Klink ei osoittanut vielä suurempaa kiinnostusta politiikkaan, mutta hänen miehensä osallistui mielellään natsien kokouksiin ja matkusti aina Nürnbergin puoluepäiville. Viimein Gertrud lähti kuitenkin miehensä mukaan ja osallistui vuoden 1929 Nürnbergin ”Itsevarmuuden päivän” puoluekokoukseen. Seuraavan vuoden maaliskuun alussa hän liittyi kansallissosialistiseen puolueeseen miehensä kanssa, joka kuoli sydänkohtaukseen puoluekokouksessa Schwarzwaldin Gutachissa saman kuun lopulla. Getrud sai valtiolta miehensä kuolemasta pienen korvauksen ja muutti asumaan äitinsä Ellmendingeniin.[2]

Tie naisjohtajaksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pian Gertrudista tuli kansallissosialistisen naisliiton[5] Badenin aluejohtaja.[2] Vuonna 1931 Gregor Strasser hajotti kaikki keskenään kilpailevat kansallissosialistisesti suuntautuneet naisjärjestöt ja liitot ja perusti tilalle yhden suuren organisaation NS-Frauenschaftin (NSF). Gertrud otti badenilaisten naisjärjestöjen johdon haltuunsa NSF:n alle. Seuraavan vuoden elokuussa Gertrud Klink avioitui maalaislääkäri Günther Scholtzin kanssa, joka oli myös natsipuolueen paikallisjohtajia.[6][2]

Vuonna 1932 hän osallistui NSF:n aluejohtajien kokouksiin Münchenissä ja Berliinissä. Kokouksissa hän tutustui Paula Siberiin. Gertrudista tuli naisliiton tiedottaja ja neuvonantaja Badenin sisäministeriöön ja naisten työpalvelun johtaja Badeniin, Württembergiin ja kreivikuntaan. Uutenavuonna 1934 Gertrud Scholtz-Klink muutti Berliiniin valtakunnan työpalvelun DAF:n johtajan Konstantin Hierlin käskystä. Heinäkuussa hänet nimitettiin DAF:n naisosaston johtajaksi ja tässä virassa hän toimi aina vuoteen 1936, vaikka oli halunnut olla pääkaupungissa vain yhden vuoden. 8. syyskuuta 1934 hän piti ensimmäisen puheensa Nürnbergin puoluepäivillä.[2]

Marraskuussa 1936 Scholtz-Klink palkittiin puolueen kultaisella ansiomerkillä.[7] Seuraavana vuonna hänet palkittiin jälleen, tällä kertaa kultaisella puoluemerkillä ja hänestä tuli Saksan oikeiston akatemian jäsen. Hän erosi miehestään Günther Scholtzista ja matkusteli pohjoismaissa vieraillen Kööpenhaminassa ja Tukholmassa propagoimassa paikallisille oikeistolaisille. Samana vuonna hän sai tietää ensimmäisen kerran keskitysleirien olemassaolosta.[2]

Gertrud Scholtz-Klink oli ehdottoman lojaali kansallissosialismille ja Adolf Hitlerille. Eräässä puheessaan hän sanoi:[8]

Me tuomme äitiydemme hedelmät Führerille ja sanomme hänelle, ’Tämä on parasta mitä voimme tarjota. Siksi tämä kuuluu sinulle.’

Vuoden 1938 alkupuolella muiden natsijohtajien lailla Scholtz-Klink tehosti Itävaltaan suunnattua propagandatyötä. Kotimaassa hän yhdisti Saksan punaisen ristin omaan naisjärjestöönsä ja hänestä tuli Saksan punaisen ristin osasto III:n johtaja. Keväällä 1939 hän vieraili Benito Mussolinin luona Italiassa ja muutamaa päivää myöhemmin Lontoossa,[2] jossa hän pyrki vakuuttamaan englantilaiset Saksan rauhantahtoisuudesta.

Toinen maailmansota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Heinrich Himmler ja Gertrud Scholtz-Klink matkalla 1943.

Elokuun alussa 1940 Scholtz-Klink matkusti ihailemaan vallattua Ranskaa. Kuukauden lopulla hän vieraili kenraalieversti Böttgerin ja SS-Obergruppenführer August Heissmeyerin kanssa Ravensbrückin keskitysleirillä, joka oli tarkoitettu erityisesti naisvangeille. 6. joulukuuta hän meni naimisiin Heissmeyerin[9] kanssa. Heissmeyeristä tuli Gertrudin kolmas aviomies. Seuraavan vuoden keväällä hän matkusti eri puolella Italiaa pitämässä kokouksia maassa oleskeleville saksalaisille. Scholtz-Klink sai myös valloitettujen alueiden naisten johdon käsiinsä.[2] Jatkosodan aikana hän vieraili Suomessa Lotta-Svärd -yhdistyksen kutsumana.[10]

Gertrud synnyttikin viidennen ja viimeiseksi jäävän lapsensa berliiniläisessä bunkkerissa 1944. Samana vuonna hänet palkittiin ”kultaisella äitiyden ristillä”. Mitali myönnettiin yleensä hyvin monilapsisten perheiden äideille. Gertrudin ja Heissmeyerin perheessä olikin nyt 11 lasta, sillä Heissmeyer toi perheeseen kuusi lasta edellisestä avioliitostaan.[2]

Sodan loppu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puna-armeijan lähestyessä Berliiniä keväällä 1945 Gertrud yhdessä Heissmeyerin kanssa muodosti viimeiseen taisteluun osallistuvan ryhmän naisjärjestön johtajakollegoistaan, naisjärjestön tytöistä, Hitler-Jugendiin kuuluvista lapsista ja muutamasta sotilaasta. Spandaun NAPOLA-koulu toimi ryhmän tukikohtana. 23. huhtikuuta pitkin Eurooppaa levisi perätön huhu, että ”naisten Führer” olisi tehnyt itsemurhan. 26. ja 27. päivän välisenä yönä hän ja hänen miehensä jättivät ryhmänsä ja pakenivat tukikohdasta. He pyrkivät johtajansa Hitlerin luo valtakunnankansliaan, mutta yritys epäonnistui ja he piiloutuivat radiotaloon. Natsi-Saksan viimeisissä uutislähetyksissä Gertrud kielsi tehneensä itsemurhan. Jatkaessaan pakoa hän haavoittui lievästi ja pariskunta joutui puna-armeijan pidättämäksi. He olivat vangittuina Magdeburgin lähellä olevassa sotavankileirissä, mutta heidät vapautettiin muutaman päivän kuluttua.[2]

Sodan jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pariskunta vietti kahdeksan viikkoa Leitzkaussa maalaisperheen luona. Heissmeyer teki maatöitä ja Scholtz-Klink toimi kotiapulaisena. Päästäkseen länsiliittoutuneiden miehittämään etelä-Saksaan he hankkivat väärennetyt paperit nimillä Heinrich ja Maria Stuckenbrock. He muuttivat Tübingenin Bebenhauseniin, jossa Heissmeyer teki metsätöitä Scholtz-Klinkin pysytellessä kotirouvana.[2]

Vuonna 1948 Ranskan tiedustelupalvelu Sûreté pidätti pariskunnan. Gertrud tuomittiin vääristä papereista vankilaan puoleksitoista vuodeksi. Hän joutui vastaamaan myös denatsifikaatio-tutkinnassa. Seuraavana vuonna hänet armahdettiin ja vapautettiin. 1950-luvulle tultaessa hänen vapauttamistaan arvosteltiin laajasti. Vuonna 1951 juttu käsiteltiin uudelleen, mutta hänen miehensä lähetti armahduspyynnön. Jutun jatkokäsittelyä lykättiin Gertrudin eduksi eikä hän palannut vankilaan.[2]

Gertrud Scholtz-Klink antoi ensimmäisen haastattelunsa sodan jälkeen 1974 ja neljä vuotta myöhemmin hän julkaisi myös muistelmansa. August Heissmeyer kuoli 16. tammikuuta 1979. Gertrud eli vielä 20 vuotta ja kuoli Bebenhausenissa maaliskuussa 1999.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. spiritus-temporis.com
  2. a b c d e f g h i j k l m Biographische Tafel (saksaksi)Luettu 28.11.2007
  3. Snyder: s. 314
  4. Eugen Klink (9. huhtikuuta 1894 – 27. maaliskuuta 1930)
  5. Tuolloin nimellä Deutschen Frauenorden (DFO), johtajana Elsbeth Zanders
  6. paikallisjohtaja = Ortsgruppenführer
  7. Goldenen Ehrenzeichen
  8. Time Magazine: Dead? Luettu 8.1.2008
  9. August Heißmeyer (11. tammikuuta 1897 – 16. tammikuuta 1979)
  10. Suomen kuvalehti 27/1942

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]