Erkki Kurenniemi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Erkki Kurenniemi
Vasemmalta Ilpo Mansnerus, Erkki Kurenniemi, Ilpo Saunio ja Seppo Heikinheimo 1960-luvun alkupuolella.
Vasemmalta Ilpo Mansnerus, Erkki Kurenniemi, Ilpo Saunio ja Seppo Heikinheimo 1960-luvun alkupuolella.
Syntynyt 10. heinäkuuta 1941 (ikä 73)
Hämeenlinna
Kansallisuus Suomen lippu Suomi
Ammatti Suunnittelija
Lempinimet Kurtsi

Erkki Kurenniemi (s. 10. heinäkuuta 1941 Hämeenlinna) on suomalainen suunnittelija, ajattelija ja taiteilija, joka tunnetaan parhaiten elektronisen musiikin säveltäjänä ja elektronisten soitinten rakentajana. Häntä pidetään yhtenä elektronisen musiikin merkittävimmistä alkukehittelijöistä Suomessa. Kurenniemi on myös tieteellisen tutkimuksen popularisoija, futurologi, mediakulttuurin pioneeri ja kokeellisten elokuvien tekijä.

Kirjailija Marjatta Kurenniemi oli hänen äitinsä.

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valtaosan soittimistaan, elektronisista sävellyksistään ja kokeellisista elokuvistaan Kurenniemi toteutti 1960- ja 1970-luvun aikana. Vuosina 1962–1974 hän rakensi kymmenen elektronisen musiikin soitinta ja studiolaitetta toimiessaan Helsingin yliopiston musiikkitieteen laitoksen vapaaehtoisena assistenttina. Musiikkitieteen laitoksen ohella Kurenniemi toimi myös teoreettisen fysiikan laitoksen amanuenssina ja vanhempana suunnittelijana vuosina 1962–1973. Luonnontieteiden kandidaatiksi Kurenniemi valmistui vuonna 1968.

Erkki Kurenniemi toimi myös vuonna 1970 perustetun Digelius Electronics Finland Oy:n teknisenä johtajana ja yrityksen loppuvaiheissa sen toimitusjohtajana. Digelius kehitti mm. Suomen ensimmäisen mikrotietokoneen vuonna 1973. Kone perustui samana vuonna julkaistuun maailman ensimmäiseen mikroprosessoriin Intel 8008. Digeliuksen DIS-järjestelmän nimellä kulkenutta mikrotitetokonetta käytettiin teollisuussovelluksissa. Digelius ajautui rahoituksen puutteen vuoksi konkurssiin vuonna 1976.

Myöhemmin Kurenniemi toimi teollisuusrobottien ohjausjärjestelmien suunnittelijana Oy W. Rosenlew Ab:n palveluksessa (1976–1978) ja teollisuusautomaation robottijärjestelmien suunnittelijana Nokian Kaapelikoneosastolla (1980–1986). Tämän jälkeen hän toimi erikoissuunnittelijana ja suunnittelupäällikkönä Vantaan Tiedekeskus Heurekassa (1987–1998).

Kurenniemi sai opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämän Suomi-palkinnon vuonna 2003.[1] Vuonna 2004 Kurenniemi valittiin Taideteollisen korkeakoulun kunniajäseneksi.[2] Vuonna 2011 hän sai Pro Finlandia -mitalin.[3]

Soitinsuunnittelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kurenniemen ura soitinsuunnittelijana alkoi Helsingin yliopiston musiikkitieteen laitoksessa lukuvuoden 1961–1962 aikana. Musiikkitieteen opiskelijoiden Erkki Salmenhaaran, Ilkka Oramon ja Ilpo Saunion aloitteesta professori Erik Tawaststjerna kutsui Kurenniemen rakentamaan yliopistolle elektronisen musiikin studion. Kurenniemi toimi laitoksen voluntääriassistenttina, eli hän ei saanut työstään palkkaa.[4][5][6][7][8]

Kurenniemen studiosuunnitelma perustui ajalle tyypillisestä nauhamontteerausstudiosta poiketen digitaaliseen ohjauslogiikkaan ja automaatioon. Vuosina 1964–1967 studion keskeisenä äänen ohjaus-, tuotto- ja muokkausyksikkönä toimi niin kutsuttu Integroidun syntesoija, jonka suunnittelun esimerkkinä toimi pikemminkin 1950-luvulla valmistunut RCA:n digitaaliohjattu syntetisaattori kuin esimerkiksi Robert Moogin jänniteohjatut syntetisaattorit. Yliopiston studiosuunnittelun ohessa Kurenniemi rakensi sähköisiä soittimia muun muassa avantgardetaiteilija M. A. Nummiselle, säveltäjä Osmo Lindemanille ja ruotsalaiselle säveltäjälle Ralph Lundstenille. Tunnetuin Kurenniemen soittimista lienee Sähkökvartetti, jota kuullaan M. A. Nummisen kappaleessa ”Kaukana väijyy ystäviä” (1968). Kunnianhimoisin Kurenniemen projekteista oli sarja digitaalisia DIMI-syntetisaattoreita, joita valmistamaan perustettiin Digelius Electronics Finland Oy vuonna 1970.[4][5][6][7][8]

Kurenniemen rakentamille soittimille yhteistä on paitsi digitaaliohjauksen varhainen käyttö myös sekvensserien yhdistäminen syntetisaattoreihin. Syntetisaattoreissaan hän käytti myös ensimmäistä kertaa täysin digitaalista laskuripiireihin perustuvaa lähestymistapaa säveltaajuuden määrittämiseksi. Soitinsuunnittelussaan Kurenniemi tutki myös digitaalisen muistin toteuttamista – ensimmäisen digitaalisen muistin hän rakensi Osmo Lindemanin tilaamaan Dicoon (1969). [4]

Teknologisten sovellusten kehittelyn ohessa Kurenniemi tutki soitinsuunnittelussaan myös erilaisia soitinten ohjausmenetelmiä. Esimerkiksi Dimi-O (1971) perustuu optiseen liitäntään, jonka tarkoituksena oli alun perin lukea nuotteja graafisesti. Tämän lisäksi soittaja voi ohjata Dimi-O:ta joko perinteisesti koskettimistolla tai videokameran välityksellä. Soitinta käytettiin myös yhteistyössä tanssijan kanssa, jolloin tanssijan liikkeet muuttuivat musiikiksi (katso jäljempänä "Elokuvat, media ja videotaide"). Dimi-O on siis varhainen esimerkki interaktiivisesta soittimesta. Amerikkalaisen Manford L. Eatonin biomusiikin innoittamana Kurenniemi suunnitteli myös ”biofeedback”-ilmiöön perustuvia soittimia – esimerkiksi Dimi-S:n (Seksofoni, 1972) äänenohjaus perustuu ihon sähköjohtavuuteen ja Dimi-T (Elektroenkefalofoni, 1973) puolestaan aivojen sähkötoiminnasta mitattavaan signaaliin.[4][5][6][7][8]

Työskenneltyään vuosikausia muissa yhteyksissä Kurenniemi palasi digitaalisten instrumenttien rakentamiseen 2000-luvun puolessavälissä, kun kansainvälinen kiinnostus hänen pioneerityötään kohtaan kasvoi. Vuonna 2005 hän suunnitteli ja toteutti yhteistyössä elektronisten järjestelmien suunnittelijan Thomas Carlsonin kanssa uuden Dimi-soittimen, jonka äänentuotto perustuu Kurenniemen 1980-luvulta alkaen kehittelemään matemaattiseen harmonioiden teoriaan (ks. jäljempänä "Tieteellinen toiminta"). Dimi-H on ohjelmistopohjainen instrumentti, jossa soittaja voi valita ”nuotteja ilmasta” käyttäen rajattua kameran kuvaamaa 3D-tilaa.[9]

Taiteellinen toiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Musiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kurenniemen musiikkituotannon tunnetuimman osan muodostavat elektroakustiset sävellykset, joista pääosan hän toteutti musiikkitieteen laitoksen studiossa. Hän toimi myös muiden säveltäjien, esimerkiksi Erkki Salmenhaaran, teosten avustajana ja tuotti säveltäjien käyttöön tarkoitettuja äänimateriaalinauhoja.[4]

Kurenniemen tunnetuimpia sävellyksiä ovat On – Off (1963) ja Antropoidien Tanssi (1968), josta julkaistiin katkelma Dance of the Anthropoids -nimisenä Wigwam-yhtyeen Tombstone Valentine -albumilla (1970). Osa Kurenniemen teoksista syntyi yhteistyönä, esimerkiksi Saharan Uni I & II (1967) Kari Hakalan kanssa sekä Inventio/Outventio (1970) ja Mix Master Universe (1973) Jukka Ruohomäen kanssa. Monet musiikkikappaleet syntyivät omien soittimien esittelyn tai kokeilun tuloksena, esimerkiksi Antropoidien tanssi (Andromatic), Improvisaatio (DICO) ja Inventio/Outventio (DIMI-A).[5][6][7][8]

Vuonna 2002 Kurenniemen elektroakustisista sävellyksistä julkaistiin Mika Taanilan toimittama kokoelmaäänilevy Äänityksiä / Recordings 1963–1973.[10]

Elokuvat, media- ja videotaide[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kurenniemen elokuvatuotanto koostuu 14 kokeellisesta 16 mm:n lyhytelokuvasta, joiden aiheina ovat luontokokemus, elämänympäristö ja matkakuvaukset, seksi ja teknologia. Elokuvat kuvattiin vuosina 1964–1971, mutta niiden tarkkaa valmistumisaikaa on vaikea määritellä, koska Kurenniemi esitti teoksiaan ainoastaan muutamille ystävilleen kotonaan. Vain elokuva Ex nihilo on esitetty valmistumisaikanaan julkisesti ja siten myös tarkistettu Valtion elokuvatarkastamossa. Kaikki muut ovat Kurenniemen itsensä mukaan jääneet enemmän tai vähemmän keskeneräisiksi luonnostelmiksi. Kaikki elokuvat ovat mykkiä, mutta vuonna 2003 Kurenniemi ja Mika Taanila yhdistivät kuuteen elokuvaan Kureniemen itsensä samoihin aikoihin tekemää elektronista musiikkia. Filmografian vuosiluvut ovat Kurenniemen omia arvioita siitä, milloin kunkin elokuvan leikkaus on päättynyt.

Myöhemmin Kurenniemi sekä äänitti päiväkirjamuistiinpanoja C-kaseteille 1972–1974 että video- ja valokuvasi jatkuvasti ja intohimoisesti arkielämän ympäristöään ja henkilökohtaisia tapahtumiaan 1980-luvun alkupuolelta lähtien tuottaakseen aineistoa joskus hänen kuolemansa jälkeen koottavalle digitaaliselle virtuaalimaailmalle, jonka keskiössä olisi hänen elämänsä.

Mika Taanilan dokumenttielokuva Tulevaisuus ei ole entisensä (2002) kertoo Erkki Kurenniemestä sekä hänen soittimistaan ja elämänkatsomuksestaan. Elokuva on julkaistu DVD:nä kahdesti. Dawn of Dimi -nimiseen julkaisuun sisältyvät lisämateriaalina Pan sonic plays Kurenniemi, DIMI-baletti, kuusi Kurenniemen lyhytelokuvaa ja muutamia tietokoneanimaatiota. Levyn kansivihkosessa on professori Erkki Huhtamon esittely Kurenniemestä. Tämä teksti on julkaistu myös documenta 13 -näyttelyn sivustolla.[11]

Kurenniemen arkisto ja tuotantoa näyttelyissä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kurenniemen kaikki elokuvateokset ja Dimi-S-soitin sekä varhainen robottiteos vuodelta 1982, Master Chaynjis, kuuluvat Valtion taidemuseon, Nykytaiteen museo Kiasman kokoelmiin. Kurenniemen laaja yksityisarkisto on sijoitettu Valtion taidemuseon Kuvataiteen keskusarkistoon, jossa se luetteloidaan ja digitoidaan. Osa Kurenniemen soittimista (Integroitu syntesoija, Sähkökvartetti, Dico, Dimi-A, Dimix ja Dimi-6000) on sijoitettu Helsingin yliopiston musiikkitieteen studioon ja osa (Andormatic, Dimi-O ja toinen Dimi-S) Ralph Lundstenin Andromeda-studioon Tukholmaan. Toinen Dimi-A-syntetisaattori on sijoitettu Tukholman musiikkimuseoon.

Vuonna 2012 Kurenniemen tuotantoa esiteltiin laajasti Saksan Kasselissa documenta 13 -näyttelyssä.[12]

Marraskuussa 2013 avatussa näyttelyssä Kiasmassa esitellään Kurenniemen henkilökohtaista arkistomateriaalia ja varhaisia mediataideteoksia Kiasman kokoelmista. Näyttelyssä voi myös tutustua Kurenniemen suunnittelemiin Dimi-sähkösoittimiin. Erillisessä tapahtumassa Kiasma-teatterissa esitetään Kurenniemen elokuvien lisäksi akustisille soittimille sovitettuja Kurenniemen säveltämiä kappaleita.[13]

Tieteellinen toiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kurenniemi on kirjoittanut läpi elämänsä tiedettä, taidetta, tutkimusta ja tietokone- ja mediakulttuurin mahdollisuuksia käsitteleviä artikkeleita mutta ei ole keskittynyt laajempiin julkaisuihin tai kokonaisvaltaisiin esityksiin.

Matemaattisen musiikin teoriansa Kurenniemi esittelee artikkeleissa "Harmonioiden teoria" (1985) ja "Musical Harmonies are Divisor Sets" (1988), joissa hän määrittelee harmonian luonnollisen luvun tekijöiden joukoksi. Harmonia voidaan lukea tulkitsemalla tekijäjoukon peräkkäiset luvut intervallisuhteiksi. Harmoniat ovat symmetrisiä, eli eri intervallisuhteet pysyvät samana riippumatta siitä, luetaanko järjestettyä tekijäjonoa lopusta vai alusta käsin. Myös mikä tahansa intervalli tai sointu voidaan laajentaa harmoniaksi laskemalla sitä esittävän lukujoukon suurin yhteinen tekijä f ja pienin yhteinen jaettava s, jolloin niiden virittämä harmonia on H(s/f). Kurenniemen teoriassa duuri- ja mollisoinnut virittävät saman harmonian, mikä selittäisi hänen mukaansa hyvin niiden tasa-arvoisen aseman länsimaisessa tonaalisessa musiikissa.[4][14]

Harmonioiden teoriassaan Kurenniemi hylkää perinteiset sävelasteikot ja oktaaviekvivalenssin ja nostaa harmoniansa luonnollisten sävelasteikkojen asemaan. Lisäksi hän olettaa rytmin noudattavan samoja suhteita, ainoastaan kuuloalueiden alapuolella.

1990-luvun taitteessa Kurenniemi kirjoitti julkaisemattomia artikkeleita trivalenttiverkkoja käsittelevään teoreettisen konseptin, jota hän kutsui The Graph Field Theoryksi. Teoria käsittelee avaruutta, aikaa ja materiaa.

Bibliografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 1963a. Elektronisen musiikin studiolaitteiston systematiikkaa. Teekkari 1B/1963.
  • 1963b. Kokeita analogialaskimella. Teekkari 3–4B/1963.
  • 1971a. Elektronisen musiikin instrumenteista. Musiikki 1/1971.
  • 1971b. Message is Massage. Taide 6/1971.
  • 1972–1973. Mitä tiedät tietokonemusiikista. Rondo 8/1972–3/1973.
  • 1978. Musiikki ja tekoäly. Tritonus 4/1978.
  • 1979. Mikroprosessorit teollisuusrobottien ohjauksessa. Sähkö 5–6/1979.
  • 1980. Uusi tekniikka säästää luonnonvaroja. Suomen Luonto 6–7/1980.
  • 1985. Harmonioiden teoria. Musiikki 3–4/1985.
  • 1988. Musical Harmonies are Divisor Sets. Teoksessa M. Karjalainen, T. Lahti, J. Linjama (toim.): Proceedings of Nordic Acoustical Meeting 88. Tampere 1988.
  • 1994. Elämän, älyn ja teknologian alkuperä. Teoksessa SETI - vieraan älyn etsintä, Heikki Oja (toim.): Ursan julkaisuja 52. Helsinki 1994.
  • 1999. Askeleen edellä. ”Todellisuus on aina askeleen edellä mielikuvitusta”. Helsinki: Kiasma/Edita.
  • 2003. "Tuolla ulkona”. Otteita Leena Krohnin ja tutkija Erkki Kurenniemen kirjeenvaihdosta. Leena Krohn: 3 sokeaa miestä ja (1 näkevä). Nähdystä ja näkymättömästä, sanotusta ja sanomattomasta. WSOY. Helsinki 2003.
  • 2004. Oh, human fart. Framework 2/2004. Frame. Helsinki.
  • 2011. 100 Notes – 100 Thoughts: 007. Erkki Kurenniemi. Kassel: Hatje Cantz/documenta 13

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Eri esittäjiä: Perspective ’68 – Music in Finland. © 1968 Love Records LRLP 4.
  • Wigwam - Tombstone Valentine © 1970 Love Records LRLP 19.
  • Dimi 1 ”Dimi is born”. © 1970 Musica, DDS-1.
  • Eri esittäjiä: Love Proge 2. © 1998 Love Records LXCD 621.
  • Eri esittäjiä: Arktinen hysteria – Suomi-avantgarden esipuutarhureita. © 2001 Love Records LXCD 635.
  • Eri esittäjiä: On/Off – From Ether Sounds To Electronic Music. © 2002 Kiasma Records NYK-001.
  • Erkki Kurenniemi: Äänityksiä / Recordings 1963–1973. © 2002 Love Records LXCD 637.
  • Eri esittäjiä: Avantometric Attachments 2002. © 2002 Mediataideyhdistys Avanto ry AAAAA-2002.
  • Eri esittäjiä: An Anthology of Noise & Electronic Music: Third A-Chronology, Vol. 3, 1952-2004. © 2004 Sub Rosa [220].
  • Erkki Kurenniemi & Circle: Rakkaus tulessa. © 2011 Full Contact / Ektro Records KRYPT-014.
  • Erkki Kurenniemi: DRY ’73-9-8. © 2011 Ruton Music RUT-003.
  • Erkki Kurenniemi: Rules. © 2012 Full Contact / Ektro Records KRYPT-022.
  • Erkki Kurenniemi: 50 Years On-Off. © 2013 Ruton Music RUT-007.
  • Claes Andersson, Kalevi Seilonen, Erkki Kurenniemi, Otto Donner: Sähkö-shokki-ilta. © 2013 Ektro Records ektro-099.

Filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Carnaby Street (n. 1971, 4:07, väri)
  • Computer Music (n. 1966, 6:29 mv)
  • Electronics In The World of Tomorrow (n. 1964, 4:56, väri & mv)
  • Elämän reikänauha (1967, 8:03, mv)
  • Ex nihilo (1968, 12:47)
  • Firenze (n. 1970, 9:15, väri)
  • Flora & Fauna (n. 1965, 5:59, väri)
  • Joulumysteeri (1969, 5:50, mv))
  • Huumaava elämänlanka (n. 1968, 4:13, väri)
  • Sex Show 1 & 2 (n. 1969, 5:10, väri)
  • Talo (1969, 2:44, mv)
  • Tavoiteltu kaunotar (. 1965, 4:15, mv)
  • Tuli ja vesi (n. 1968, 10:55, väri)
  • Winterreise (n. 1964, 9:53, väri & mv)

Soitinluettelo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Integroitu syntetisoija (1964–) Helsingin yliopiston musiikkitieteen laitokselle
  • Sähkökvartetti (1967–1968) M. A. Nummiselle
  • Andromatic (1968) säveltäjä Ralph Lundstenille
  • Dico (1969) säveltäjä Osmo Lindemanille
  • DIMI-A (1970)
  • DIMI-O (1971)
  • DIMI-S (1972)
  • DIMIX (1972)
  • DIMI-T (1973)
  • DIMI-6000 (1973–1974)
  • DIMI-H (2005–2006), yhteistyössä Thomas Carlsonin kanssa

Teosluettelo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elektroakustiset teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • On-Off (1963)
  • Ein-Aus (1964), lyhennetty versio On-Off:sta; lähetetty Saksaan; kadonnut
  • Saharan Uni I & II (1967), yhteistyössä Kari Hakalan kanssa
  • Antropoidien tanssi (1968)
  • Hana (1969)
  • Preludi (1970)
  • Virsi (1970)
  • Inventio-Outventio (1970), sovitus J.S. Bachin a-molli-inventiosta (BWV 784); Outventio yhteistyössä Jukka Ruohomäen kanssa
  •  ?Death (1972; kolme eri versiota vuosilta 1972–75)
  • Mix Master Universe (1973; yhteistyössä Jukka Ruohomäen kanssa; kolme versiota)
  • Suru (1980)
  • Slice (19??; kadonnut?)

Live-elektroniset teokset ja improvisaatiot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Improvisaatio (1968, Integroitu syntesoija; Sähkö-ääni-kone; Amos Andersonin taidemuseossa, Sähkö-shokki-ilta, 8. ja 9.2.1968)
  • Improvisaatio (1969, DICO, Yleisradiossa)
  • Improvisaatio / Dimi-1 (1970, DIMI-A)
  • Improvisaatio (1971, DIMI-O)
  • DEAL (1972, DIMI-O, Oslossa)
  • Improvisaatio (1973, DIMI-T)

Kollektiiviteokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Äänikirje Jan Barkille (1963), yhteistyössä Kaj Chydeniuksen, Henrik Otto Donnerin, Erkki Salmenhaaran ja Raija Mattilan kanssa
  • Siamfoni (1964), yhteistyössä Henrik Otto Donnerin, Erkki Salmenhaaran, Jan Barkin, Arne Mellnäsin ja Lars Wernerin kanssa
  • Odotus (1969), valmistettu Yleisradiossa yhteistyössä Kauko Laurikaisen, Markku Mäkelän ja Hasse Wallin kanssa
  • Kellot (1969), valmistettu Yleisradiossa yhteistyössä Henrik Otto Donnerin, Osmo Lindemanin, Markku Mäkelän ja Hasse Wallin kanssa
  • Työn kantaatti (1980), yhteistyössä Pekka Sirénin ja Pentti Kakkorin kanssa

Elokuva-, teatteri- ja näyttelymusiikkia sekä kuunnelmat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Tintagilesin kuolema (1962; Helsingin Ylioppilasteatteri)
  • Limppiece (1964, elektronimusiikkia näyttelyyn/happeningiin Ateneumissa; yhteistyössä M.A.Nummisen kanssa)
  • Hyppy (ohj. Eino Ruutsalo, 1964; yhteistyössä Henrik Otto Donnerin kanssa)
  • Tietokoneet palvelevat (ohj. Risto Jarva, 1968)
  • Ruusujen aika (ohj. Risto Jarva, 1969)
  • Pakasteet (ohj. Risto Jarva, 1969)
  • Suomi rakentaa (1970; musiikkia näyttelyyn)
  • Pohjoismaiset rakennuspäivät (1971; musiikkia näyttelyyn)
  • Ruumiinavauspöytäkirja, rakkaani (1971; radiokuunnelma)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Opetusministeriö jakoi vuoden 2003 Suomi-palkinnot. Opetus- ja kulttuuriministeriö. http://www.minedu.fi/OPM/Tiedotteet/2003/12/opetusministerio_jakoi_vuoden_2003_suomi-palkinnot Viitattu 10.9.2011.
  2. Tunnustukset, palkitut / Kunniajäsenet. Taideteollinen korkeakoulu. http://www.taik.fi/facts_in_brief/about_us/honorary_fellowships_and_awards/honorary_fellowships.html. Viitattu 25.10.2010.
  3. Pro Finlandia -mitali 13 taiteilijalle 1.12.2011. MTV3. Viitattu 4.12.2011.
  4. a b c d e f Ojanen, M. ja Suominen, J. 2005. Erkki Kurenniemen sähkösoittimet. Musiikki 3/2005.
  5. a b c d Tiits, K. 1990. Voluntääriassistentti Kurenniemi ja elektronimusiikin alku yliopistolla. Pro gradu –tutkielma. Helsingin yliopiston musiikkitieteen laitos.
  6. a b c d Tiits, K. 1990. Erkki Kurenniemi: Avantgarden innovaattori. Musiikkitiede 2/1990.
  7. a b c d Kuljuntausta, P. 2002. On/Off: eetteriäänistä sähkömusiikkiin. Helsinki: Like.
  8. a b c d Kuljuntausta, P. 2008. First wave: a microhistory of early Finnish electronic music. Helsinki: Like.
  9. Carlsson, T. 1999–2009. Dimi-H: Optical Digital Instrument. http://www.beige.org/projects/dimi/. Viitattu 10.9.2011.
  10. Taanila, M. 2002. Äänityksiä / Recordings 1963–1973. [Cd-kansilehti]. Helsinki: Love Records.
  11. [http://provisual.fi/dod/
  12. dOCUMENTA(13)-näyttelyn Kurenniemi-sivu
  13. Erkki Kurenniemi, Kohti vuotta 2048 (Kiasman verkkosivu) Kiasma, näyttelyt ja ohjelmisto. Valtion taidemuseo. Viitattu 30.8.2013.
  14. Kurenniemi, E. 1985. Harmonioiden teoria. Musiikki 3–4/1985.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Mellais, Maritta (toim.): Erkki Kurenniemi – A Man from the Future. Central Art Archives, 25. Helsinki: Finnish National Gallery, 2013. ISSN 1238-4100. ISBN 978-951-53-3518-0.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]