Erkki Kurenniemi

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Erkki Kurenniemi (s. 10. heinäkuuta 1941 Hämeenlinna) on suomalainen elektronisen musiikin artisti ja elektronisten soittimien rakentaja. Häntä pidetään yhtenä genren merkittävimmistä nimistä Suomessa.

Kurenniemi perusti Helsingin yliopiston musiikkitieteen laitokselle elektronisen musiikin studion 1960-luvun alussa. Kurenniemi rakensi lukuisia elektronisia soittimia sekä itselleen että muiden käyttöön. Tunnetuin Kurenniemen soittimista lienee Sähkökvartetti, jota kuullaan M.A. Nummisen kappaleessa "Kaukana väijyy ystäviä" (1968). Kunnianhimoisin Kurenniemen projekteista oli sarja digitaalisia DIMI-syntetisaattoreita 1970-luvun alussa. Kurenniemen rakentamille soittimille yhteistä on paitsi digitaaliohjauksen varhainen käyttö sekä sekvensserien yhdistäminen syntetisaattoreihin. Hänen syntetisaattoreissaan käytettiin myös ensimmäistä kertaa täysin digitaalista laskuripiireihin perustuvaa lähestymistapaa syntetisaattorin säveltaajuuden määrittämiseksi. Myös digitaalinen muisti oli mukana jo Kurenniemen Dico -soittimessa vuonna 1969.

Musiikkiuransa ohessa Kurenniemi on toiminut automaatiosuunnittelijana teollisuuden palveluksessa sekä asiantuntijana Vantaan Tiedekeskus Heurekassa.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Kurenniemi soitinrakentajana

Erkki Kurenniemi päätyi elektronisten soitinten rakentajaksi opiskellessaan ja työskennellessään Helsingin Yliopiston ydinfysiikan laitoksella, jonka suojissa toimi tuolloin ainutlaatuinen elektronisen musiikin kokeilustudio. Hän toimi musiikkitieteen laitoksen vapaaehtoisena assistenttina vuosina 1968–1972. Kurenniemi aloitti "ääniteknillisen laboratorion" rakentamisen lukuvuonna 1961–1962 silloisen Helsingin Yliopiston musiikkitieteen professorin Erik Tawastjernan pyynnöstä. Studio sijaitsi tuolloin yliopiston Porthania -rakennuksen seitsemännessä kerroksessa. Laitteisto muodostui tuolloin ainoastaan kolmesta Telefunken -kelanauhurista.

Kokeilustudion suunnittelun esimerkkinä toimi 1950-luvulla valmistunut RCA:n digitaaliohjattu syntetisaattori. 60-luvulla useimmat kehitetyt änisynteesilaitteistot perustuivat vielä jännitesäätöisyyteen VCA. Kurenniemen mukaan syynä saattoi olla myös se, että ydinfysiikan laitoksen tietokonekokemus teki selväksi, että tulevaisuus on digitaalinen.

1963 elektronisen musiikin studio muutti Porthanian kellariin. Tämän jälkeen Kurenniemi alkoi toteuttaa kokonaisvaltaisempaa suunnitelmaa "automaattisen studion" rakentamiseksi. Tällöin alettiin kehittää niinkutsuttua integroitua syntetisoijaa. Laitteen tarkoituksena oli toimia äänigeneraattori-, äänenmuokkain- ja ohjainyksikkönä siten, että laitteella olisi ohjattu myös siihen kytkettyjä kelanauhureita. Äänigeneraattorin kerrottiin olevan valmistumisvaiheessa 1965 ja samana vuonna sitä käytettiin demonstraatiovälineenä Jyväskylän Kesässä Kurenniemen organisoimassa algoritmisen musiikin seminaarissa.

kesäkuussa 1968 Kurenniemi vieraili Firenzen Teatro Communalen järjestämässä elektroakustisen musiikin kongressissa, jossa hän piti esitelmän Helsingin yliopiston musiikkitieteen laitoksen kehitteillä olevasta musiikkiterminaalista. Musiikkiterminaali oli tietokone, joka oli tarkoitus kytkeä yliopiston keskustietokoneeseen jolloin musiikki-informaatiota olisi voitu siirtää ja koodata yliopiston verkkoon kytketyllä musiikkiterminaalilla missä tahansa. Työ jäi kuitenkin kesken. Osittain sama tavoite saavutettiin myöhemmin DIMIX -ristikytkentäpöydässä, joka valmistui vuonna 1972. Sitä ei kuitenkaan koskaan kytketty verkkoon.

Kokeilustudion rakentamisen aikana soittimia oli rakennettu myös asiakkaille. Kurenniemellä oli keväällä 1970 valmiina kytkentäkaavioita uuden soittimen (Dimi-O) rakentamista varten ja suunnitelmat esitettiin Suomen Itsenäisyyden Juhlarahaston asiamiehelle. Sitra myönsi tarkoitusta varten 80.000 markan lainan, mutta sitä ei voitu myöntää yksityishenkilölle. Niinpä soittimen rakentamista varten perustettiin vuonna 1970 Digelius Electronics Finland Oy, jossa Kurenniemen vastuulla oli soitinten suunnittelu ja rakentaminen.

Dimi -tuotesarja oli merkittävästi aikaansa edellä monella tavoin. Dimi-O esimerkiksi perustui optiseen liitäntään, jonka tarkoituksena oli ajatus lukea nuotteja graafisesti. Ajatus oli, että videokameralla kuvattaisiin partituuria ja soitin muuttaisi sen musiikiksi. Soittaja saattoi ohjata Dimi-O:ta joko perinteisesti koskettimistolla tai videokameran välityksellä.

Dimi-S eli "seksofoni" puolestaan on soitin, jota neljä ihmistä soitti koskettelemalla toisiaan. Taustalla oli ruotsalaisen säveltäjä Ralph Lundstenin ajatus rakkauskoneesta, Kärleksmaskin. Kullakin soittajalla on kädessään messinkikuula, joka on kytketty johdoilla keskuskoneeseen. Soittajien kosketukset muuttavat piirin sähkövastusta muokaten äänisyntetisaattorin parametreja.

Dimi-T perustuu aivojen sähkötoiminnasta mitattavissa olevaan signaaliin. Pään taakse kiinnitettävillä elektrodeilla mitataan ihmisen aivosähkötoimintaa, josta kaistasuotimella suodatetaan esiin alpha-taajuus, jota puolestaan vahvistetaan 500 000-kertaiseksi. Huippuilmaisimella etsitystä aaltomuodon huipusta otetaan sample&hold -piirillä näyte, ja taajuutta ylläpidetään seuraavaan näytteeseen saakka, eli aivosähkötoiminta ei moduloi oskillattoria suoraan vaan soittimesta kuullaan muutaman sekunnin murto-osan kestoisia suoria taajuuksia, jotka vaihtuvat satunnaisesti.

Digelius Electronics Finland Oy ajautui konkurssiin vuonna 1976. Konkurssista kyettiin kuitenkin pelastamaan tytäryhtiö Digelius Music Oy, joka harjoittaa edelleen levykauppaa Helsingin Viiskulmassa.[1]

[muokkaa] Tieteelliset julkaisut

Digelius Electronicsin konkurssin jälkeen Kurenniemi siirtyi Poriin Rosenlew Oy:lle suunnittelemaan teollisuusautomaation järjestelmiä. Hän palasi kuitenkin elektronisen musiikin teorioihin julkaisemalla vuonna 1985 artikkelin harmonioiden teoriasta.

Artikkelissaan Kurenniemi määrittelee harmonian luonnollisen luvun tekijöiden joukoksi. Harmonia voidaan lukea tulkitsemalla tekijäjoukon peräkkäiset luvut intervallisuhteiksi. Harmoniat ovat symmetrisiä eli eri intervallisuhteet pysyvät samana riippumatta siitä, luetaanko järjestettyä tekijäjonoa lopusta vai alusta käsin. Myös mikä tahansa intervalli tai sointu voidaan laajentaa harmoniaksi laskemalla sitä esittävän lukujoukon suurin yhteinen tekijä f ja pienin yhteinen jaettava s, jolloin niiden virittämä harmonia on H(s/f). Kurenniemen teoriassa duuri- ja mollisoinnut virittävät saman harmonian, mikä selittäisi hänen mukaansa hyvin niiden tasa-arvoisen aseman länsimaisessa tonaalisessa musiikissa.

Harmonioiden teoriassaan Kurenniemi hylkää perinteiset sävelasteikot ja oktaaviekvivalenssin ja nostaa harmoniansa luonnollisten sävelasteikkojen asemaan. Lisäksi hän olettaa rytmin noudattavan samoja suhteita, ainoastaan kuuloalueiden alapuolella.

[muokkaa] Soittimia tilaustyönä

  • Integroitu syntesoija (Helsingin yliopiston musiikkitieteen laitokselle) (1964–)
  • Sähkökvartetti (M.A. Nummiselle) (1967–1968)
  • Andromatic (säveltäjä Ralph Lundstenille) (1968)
  • Dico (säveltäjä Osmo Lindemanille) (1969)

[muokkaa] Digeliuksen aika

  • DIMI-A (1970)
  • DIMI-O (1971)
  • DIMI-S (1972)
  • DIMIX (1972)
  • DIMI-T (1973)
  • DIMI-6000 (1973–1974)

[muokkaa] Diskografia

[muokkaa] Filmografia

  • Mika Taanilan dokumenttielokuva The Future Is Not What It Used To Be (2002) kertoo Erkki Kurenniemestä ja hänen tallennushankkeestaan

[muokkaa] Lähteet

  1. ↑ Ojanen, M ja Suominen, J 2005. Erkki Kurenniemen sähkösoittimet. Musiikki 3/2005.


[muokkaa] Aiheesta muualla

Haettu osoitteesta http://fi.wikipedia.org/wiki/Erkki_Kurenniemi
Henkilökohtaiset työkalut
Muilla kielillä