Lyhytelokuva

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Lyhytelokuvaksi luokitellaan elokuva, jonka pituus on alle sovitun rajan. Esimerkiksi Yhdysvaltain elokuva-akatemia määrittelee lyhytelokuvien ylärajaksi 40 minuuttia. Suomen Elokuvaohjaajaliitto katsoo lyhytelokuviksi alle 74 minuutin elokuvat. Lyhytelokuvaa voidaan pitää myös lajityyppinä.

Elokuvanäytännöissä lyhytelokuvia esitetään usein ennen varsinaista koko illan elokuvaa.[1]

Lyhytelokuva lajityyppinä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sisällöllisesti lyhytelokuva on hyvin monimuotoinen käsite. Se on itsenäinen elokuvalaji, jolla on omat erikoispiirteensä ja ilmaisukeinonsa. Se ei missään tapauksessa ole vain lyhyt pitkä elokuva vaan paljon muuta. Ennen kaikkea se on ilmaisumahdollisuuksiensa ja laajemman keinovalikoimansa ansiosta tekijälleen hyvin vaativa elokuvan laji, jota ei pidä verrata pitkän elokuvan tekemiseen.

Lyhytelokuva voi perustua runoon, vitsiin, aforismiin tai argumenttiin, joka halutaan joko todistaa tai kumota. Siinä, missä pitkässä elokuvassa draama rakentuu selkeän ja katsojalle mahdollisimman ymmärrettävään rakenteeseen, usein aristotelisen draaman rakenteen varaan, voivat lyhytelokuvat periä rakenteensa ja muotonsa vaikkapa musiikista, runoudesta tai esseistä.

Lyhytelokuvat eivät välttämättä ole niin henkilökeskeisiä kuin pitkät elokuvat. Niissä voidaan esitellä myös pinnallisempia ja stereotyyppisempiä hahmoja kokonaisuuden kärsimättä. Siinä, missä pitkä elokuva luo kokonaisen henkilökuvan päähenkilöstään ja esittää katsojalle kaikki hahmon ominaisuudet, voi lyhytelokuva esittää vain yhden puolen henkilöstä ja kertoa sen kautta yhden tapahtuman, yhden muutoksen elämässä, ajankulussa tai ympäristössä. Tällöin elokuva keskittyy paljolti ilmiön kuvaamiseen ja käyttää siinä hyväkseen hahmon tiettyä ominaisuutta.

Tyylillisesti lyhytelokuvat voivat olla toisistaan hyvin erilaisia. Tarinalliset musiikkivideot ovat eräänlaisia lyhytelokuvia, kuten myös voivat olla kokeelliset videotaideteokset sekä erilaiset improvisaatioon perustuvat näytelmätaltioinnit. Lyhytelokuvilla on paljon vähemmän ilmaisullisia rajoitteita kuin pitkillä elokuvilla, joiden tekemistä varjostaa aina taloudellinen paine ja muut resurssoinnin asettamat ehdot. Lyhytelokuvat voivat olla kokeellisia tai kokeilevia, ja ne voivat käyttää hyvin paljon erilaisia ilmaisukeinoja, käsitellä aiheita vapaammin tai jättää käsittelemättä.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Matti Sadeniemi et al.: Nykysuomen sanakirja. Werner Söderström Osakeyhtiö. ISBN 951-0-09106-5.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ilkka Kippola ja Jari Sedergren: Dokumentin ytimessä. Suomalaisen dokumentti- ja lyhytelokuvan historia 1909-1944. SKS, 2009. ISBN 978-952-222-106-3.
  • Saara Cantell: Timantiksi tiivistetty. Kerronnalliset strategiat fiktiivisessä lyhytelokuvassa. Aalto-yliopiston taideteollinen korkeakoulu, 2011. ISBN 978-952-60-0047-3.