Bilbon viimeinen laulu

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Bilbon viimeinen laulu
Bilbo's Last Song
Bilbon viimeinen laulu.jpg
Alkuperäisteos
Kirjailija J. R. R. Tolkien
Kuvittaja Pauline Baynes
Kieli englanti
Genre runous, fantasia
Julkaistu 1974 (juliste)
1990 (kirja)
Suomennos
Suomentaja Jukka Virtanen
Mikael Ahlström (kuvaselostukset)
Kustantaja WSOY
Julkaistu 2005
Ulkoasu kovakantinen
Sivumäärä 33
ISBN 951-0-30265-1
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Bilbon viimeinen laulu (engl. Bilbo's Last Song) on J. R. R. Tolkienin kirjoittama runo, joka on julkaistu pienenä Pauline Baynesin kuvittamana kirjana. Sen on suomentanut Jukka Virtanen. Runo kertoo Bilbo Reppulin näkökulmasta hänen lähdöstään elämänsä lopulla Keski-Maasta.[1]

Tolkien-asiantuntijat Wayne G. Hammond ja Christina Scull ovat verranneet runoa sisällöltään ja tunnelmaltaan Alfred Tennysonin runoon ”Crossing the Bar” (1889),[2] joka käsittelee merta kuoleman metaforana.

Runon tarina ja yhteys Taruun sormusten herrasta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaikka ”Bilbon viimeinen laulu” ei sisälly Taruun sormusten herrasta, se on sisällöltään kiinteästi yhteydessä tähän Tolkienin tunnetuimpaan teokseen – siinä määrin, että Brian Sibley ja Michael Bakewell sisällyttivät runon luontevasti 1980-luvun alussa julkaistuun BBC:n radiokuunnelmasovitukseen Tarusta sormusten herrasta.[2]

”Bilbon viimeisen laulun” minäkertoja on Bilbo Reppuli, Hobitin päähenkilö, joka jättää Tarun viimeisessä luvussa Keski-Maan ja lähtee Frodon, Gandalfin ja haltioiden kanssa purjehtimaan kohti Amania, tarumaista lännen maata, joka on tavallisesti kuolevaisten tavoittamattomissa – Bilbo ja Frodo ovat kuitenkin saaneet erityisoikeuden lähteä kuolemattomien haltioiden matkaan. Runon säkeet ovat vanhan ja väsyneen Bilbon Harmaissa Satamissa laulun muodossa esittämät jäähyväiset Keski-Maalle, mutta toisaalta hän suhtautuu matkaan toiveikkaasti, uskoen saavuttavansa viimein rauhan purjehduksen määränpäässä.[1]

»He lähtivät vasta auringon laskettua, mutta jos rannalla olisi ollut tarkkasilmäinen katsoja, hän olisi voinut todeta, etteivät laivat painuneet horisonttiin vaan siirtyivät koko ajan kauemmas, kunnes hävisivät hämärään: ne seurasivat suoraa reittiä todelliseen Länteen, eivät maan kaarevaa pintaa. Kadotessaan laiva poistui aineellisesta maailmasta.»
(– Tolkienin kuvaus haltialaivojen purjehduksesta Amaniin, kirjeestä Roger Lancelyn Greenille[3])

Jotkut ovat tulkinneet runon myös Tolkienin omiksi jäähyväisiksi luomalleen fantasiamaailmalle, mutta runon syntyhistoria osoittaa tämän tulkinnan virheelliseksi.[2]

Kirjoittaminen ja julkaisuhistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tolkien kirjoitti runon ensimmäisen version joskus 1920- tai 1930-luvulla. Tuolloin sen nimi oli ”Vestr um haf” (muinaisnorjaa, engl. west over sea) eikä se liittynyt mitenkään Tolkienin omaan fantasiamytologiaan. Joskus Tarun sormusten herrasta kirjoittamisen aikana tai sen jälkeen, tarinan lopun hahmotuttua, Tolkien kirjoitti runosta uuden version, jonka päähenkilönä on Bilbo. Joka tapauksessa ”Bilbon viimeinen laulu” oli lopullisessa muodossaan, kun Tolkienin sihteerinä ja avustajana toiminut Joy Hill löysi sen järjestellessään hänen kirjojaan muuton jälkeen lokakuussa 1968.[2] Runo oli kirjoitettu pieneen harjoitusvihkoon, jossa oli vain yksi sivu kansien välissä.[4] Kaksi vuotta myöhemmin, 3. syyskuuta 1970, Tolkien lahjoitti runon ja sen julkaisuoikeudet Joy Hillille kiitoksena pitkäaikaisesta ystävyydestä ja avusta.[2]

Runo julkaistiin julisteena hiukan Tolkienin kuoleman jälkeen. Ensimmäisenä se julkaistiin hollanninkielisenä käännöksenä Alankomaissa loppuvuodesta 1973. Yhdysvaltalaisen Houghton Mifflinin huhtikuussa 1974 julkaiseman version kuvituksena oli tunnelmallinen kuva joesta, Pauline Baynes oli puolestaan piirtänyt George Allen & Unwinin Britanniassa syyskuussa 1974 julkaisemaan versioon kuvan Samista, Merristä ja Pippinistä Harmaiden Satamien laiturilla laivan lipuessa kohti länttä. Baynes piirsi runsaan kuvituksen myös runosta tehtyyn kirjaversioon, joka julkaistiin englanniksi vuonna 1990.[2]

Kuvitus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aukeama Bilbon viimeisen laulun alusta. Runo on taitettu kunkin aukeaman vasemmalle sivulle säepari kerrallaan. Isossa kuvassa vanha Bilbo katselee ulos huoneensa ikkunasta Rivendellissä ennen lähtöään Harmaisiin Satamiin, alalaidan pienissä kuvissa kääpiöt pitävät kutsujaan Bilbon luona ja Bilbo kiirehtii seuraavana aamuna matkaan Gandalfin hoputtamana.

Pauline Baynes oli kuvittajana Tolkienin suosikki aina 1940-luvun lopulla julkaistusta Maamiehestä ja lohikäärmeestä lähtien. Hän kuvitti Tolkienin teoksista myös Sepän ja Satumaan sekä runokokoelman Tom Bombadilin seikkailut.[5] Baynesin Bilbon viimeisen laulun kirjajulkaisua varten tekemässä kuvituksessa on kolme rinnakkaista teemaa: yksi joka kuvaa Bilbon viimeisiä päiviä Rivendellissä, lähtöä kohti Harmaita Satamia ja lopulta purjehdusta kohti länttä, toinen joka esittelee Bilbon seikkailuja kirjassa Hobitti eli sinne ja takaisin sekä kolmas, joka kuvaa vanhaa Bilboa muistelemassa menneitä seikkailujaan. Viimeksi mainittu teema jätettiin kuitenkin pois vuoden 2002 uudistetusta laitoksesta.[2] Suomennos on tehty vuoden 2002 laitoksen mukaan. Sekä alkuteoksen että suomennoksen lopussa on selitykset kustakin kuvituksen aiheesta. Selitykset on kääntänyt Mikael Ahlström.[1]

Donald Swannin laulusovitus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Brittiläinen muusikko Donald Swann teki ”Bilbon viimeisestä laulusta” laulusovituksen, jonka nuotinnos julkaistiin kirjan The Road Goes Ever On toisessa laitoksessa vuonna 1978. Vuoden 2002 kolmannen laitoksen kylkiäiseksi lisätyllä CD:llä on myös säveltäjän ja laulaja William Elvinin levytys kappaleesta. Swann sai runon tekstin Joy Hilliltä Tolkienin hautajaisissa ja sävelsi sen heti. Swannin mukaan kyseessä on duetto, mutta hän esitti sitä usein myös yksin. Elämäkerrassaan hän kertoo laulun perustuvan mansaarelaiseen lauluun ja muistuttavan lisäksi kefalonialaista sävelmää.[6]

Suomennos[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jukka Virtanen suomensi runon alun perin jo vuonna 1988 Ryhmäteatterin Suomenlinnassa esittämää Taru sormusten herrasta -kesäteatterinäytelmää varten. Kirjana suomennos ilmestyi vuonna 2005 Baynesin kuvituksin.[7]

Vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Runon julistejulkaisu 1970-luvulla ei vielä saavuttanut juurikaan kriitikoiden huomiota. Vuoden 1990 kirjaversiosta julkaistuissa arvosteluissa Baynesin kuvitus sai enemmän myönteistä huomiota kuin itse teksti.[2] Vuonna 2005 kriitikko Jussi Ahlroth kehui Helsingin Sanomissa Virtasen suomennosta hienoksi ja koko teosta ”kauniiksi pieneksi kirjaksi, oikeaksi jalokiveksi Tolkienin ystäville”.[7] Turun Sanomien Pertti T. Jokinen mainitsi ”surullisen kauniita pikku säkeitä” sisältävän teoksen laadukkaana kirjallisuutena.[8] Suomen Tolkien-seuran Legolas-fanzinessa Elli Leppä kuvaili runoa ”hobittityyliseksi, konstailemattomaksi pieneksi viisuksi” ja totesi Virtasen käännöksen tavoittaneen ”alkutekstin yksinkertaisuuden ja säerakenteen hyvin”. Baynesin kuvitus toi arvostelijan mieleen ”jollain vaikeasti määriteltävällä tavalla – – keskiaikaiset ritariromanssit”.[9] Edellisistä eroavan mielipiteen on esittänyt esimerkiksi Brian Rosebury, joka arvosteli runon säkeitä latteiksi ja teknisesti kömpelöiksi.[10]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Hammond, Wayne G. & Scull, Christina: The J. R. R. Tolkien Companion & Guide: Reader's Guide. Lontoo: HarperCollins, 2006. ISBN 978-0-00-714918-6. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Tolkien, J. R. R.: Bilbon viimeinen laulu. (Bilbo’s Last Song, 1974, 1990.) Kuvittanut Pauline Baynes. Suomentanut Jukka Virtanen. WSOY, 2005. ISBN 951-0-30265-1.
  2. a b c d e f g h Hammond & Scull 2006, s. 107–108.
  3. Tolkien, J. R. R.: Kirjeet, s. 514. (The Letters of J. R. R. Tolkien, 1981.) Toim. Humphrey Carpenter. Suom. Tero Valkonen. Helsinki: WSOY, 2009. ISBN 978-951-0-34686-0.
  4. Hammond & Scull 2006, s. 367.
  5. Hammond & Scull 2006, s. 76–77.
  6. Hammond & Scull 2006, s. 856–857.
  7. a b Ahlroth, Jussi: Kaunis pieni jalokivi Helsingin Sanomat. 29.6.2005. Viitattu 1.7.2010.
  8. Jokinen, Pertti T.: Laatukirjallisuutta Englannista: Viimeinen matka Turun Sanomat. 30.8.2005. Viitattu 5.8.2010.
  9. Leppä, Elli: ”Bilbon viimeinen laulu”. Legolas, 2005, nro 35 (2/2005), s. 33. Helsinki: Suomen Tolkien-seura ry.
  10. Rosebury, Brian: Tolkien – A Cultural Phenomenon, s. 119. Palgrave Macmillan, 2003. ISBN 1-4039-1263-7.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]