Very high frequency

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Very high frequency (VHF) on radiotaajuusalue 30 MHz:stä 300 MHz:iin saakka.VHF-alueella radioaallot etenevät pääosin suoran säteilyn perusteella enintään 8–30 km. Maksimietenemisetäisyyttä voi arvioida laskemalla radiohorisontti. Muita etenemistapoja tällä alueella ovat pinta-aalto, lyhyt avaruusaalto ja meteorisironta, kaikki aaltoalueen alapäässä.

Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Meri-VHF[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alustenvälinen kommunikointi hoidetaan rannikoalueilla pääosin VHF-taajuuksilla, kuten myös laivojen kommunikointi satamien, viranomaisten ja muiden rannikkoradioasemien kanssa. Meri-VHF:n taajuuksia (156–174 MHz) saa käyttää rannikkolaivurin radiotodistuksen hankkinut lähetysluvan saaneen radioaseman kautta. Liikenne on pääosin salassapidettävää. Hätäradioliikenteessä kuitenkin on sallittua poiketa määräyksistä heitteillepanon tai heitteillejätön ehkäisemiseksi, ihmishengen pelastamiseksi.

Meri-VHF on osa merenkulun turvallisuusjärjestelmää GMDSS.

Taajuudet on jaettu kanaviin 25 kHz välein ja eri kanavia määrätty erilaiseen käyttöön. Tärkeimpiä kanavia ovat kutsu-, turvallisuus- ja hätäliikennekanava 16 (156,800 MHz) ja digitaalinen selektiivikutsukanava 70 (156,525 MHz). Vapaa-ajan alukset saavat käyttää alusten väliseen liikenteeseen varattuja kanavia, mutta lisäksi muutama kanava on varattu erityisesti niiden käyttöön, Pohjoismaissa ja Virossa L1 ja L2 (155,500 ja 155,525 MHz), Suomessa ja Norjassa myös L3 (155,650 MHz).

Kenttäpuheradiot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen puolustusvoimien yhtymän viestijärjestelmä-2:een kuuluva hyppivätaajuuksinen radio, israelilaistyyppinen tanskalaislisenssillä valmistettu LV 241 -pataljoonaradio

Alue mahdollistaa suuren tiedonsiirtokapasiteetin (teoreettisesti esimerkiksi 10 800 kappaletta 25 kHz:n puheradiokanavia), ja antenni on kohtuullisen kokoinen liikkuvaankin käyttöön (aallonpituus 10 m–1 m). Ongelmia ovat lähinnä maaston vaikutus maavoimien ja merivoimien toiminnassa. Tyypilliset puheradioiden sotilastaajuudet sijoittuvat aallonpituuksille 30 MHz – 80 MHz, joilta on poistumassa yleisradiotaajuus UKV Itä-Euroopassa.

Metsän lisävaimennus alkaa myös VHF-alueen alapäästä. Käytännössä pitkien yhteyksien saaminen metsän sisällä on koko VHF-alueella alapäästä alkaen mahdotonta. Antenneina sotilaspuheradioissa käytetään piiska-antennia tai pitkälanka-antennia, joka voi olla taivutettu myös puolirombiantenniksi.

Yleisradiokanavat ja osa televisiokanavista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tälle alueelle sijoittuvat myös televisio- ja yleisradiokäytössä olevat alueet VHF I, ULA ja VHF III.

Tutkat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

VHF-alueella toimivat myös eräät sotilas- ja säätutkat. VHF-alueen ominaisuuksien vuoksi säätutkat voivat seurata ilmamassojen liikkeitä ja säänmuutoksia. Sotilaskäytössä olevilla VHF-tutkilla saadaan ilmaisu muilla taajuusalueilla toimiville tutkille lähes näkymättömistä häivekoneista. [1] [2]

Amatööriradiot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

VHF-alueella on kolme amatööriradiotaajuusaluetta.

6 m 4 m 2 m
50,0–52,0 MHz 70,0–70,3 MHz 144,0–146,0 MHz

Kahdelle metrille IARU suosittelee sähkötykselle aluetta 144,000–144,150 MHz[3]. Neljän metrin amatööriadioaaltolue menee osittain päällekkäin RHA68-radioaaltoalueen kanssa. Perusluokan radioamatööri saa lähettää taajuudella 70,200 MHz 30 W:n teholla ja yleisluokan radioamatööri 100 W:n teholla toissijaisesti. Ensisijaisesti taajuus on RHA68-metsästysradion 5 W:n kanavan 13E. Näin ollen 70.2 MHz on ainoa taajuus, jolla muut voivat lähettää samalla taajuudella kuin radioamatöörikin. Tämän avulla voidaan muodostaa runkoyhteys RHA68:n ja amatööriadion välille.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]