Radiopuhelin

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Radiopuhelin on laite, joka radioaaltoja hyväksikäyttäen siirtää puhetta tai dataliikennettä lähettimen ja vastaanottimen välillä.

Radiopuhelinlaitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kaupalliset siviilipuhelimet (matkapuhelimet)
    • ARP-puhelimet (autoradiopuhelin), toimineet 1969–2000, kansallinen standardi
    • NMT-puhelimet (nordic mobile telephone / nordiska mobiltelefon), toimineet NMT-450: 1982–2002 ja NMT-900: 1987–2000, Pohjoismaissa ja Sveitsissä käytössä ollut standardi
    • GSM-puhelimet, toimineet 1991 lähtien, yleismaailmallinen standardi
    • 3G-puhelimet, toimineet 2004 lähtien, yleismaailmallinen standardi
    • 4G-puhelimet, yleismaailmallinen standardi
  • Ammattiradiopuhelimet
    • VHF-radiopuhelimet (136–174 MHz)
    • UHF-radiopuhelimet (400–470 MHz)
    • TETRA-puhelimet, eurooppalainen standardi
  • Meriliikenneradiopuhelimet
    • Vaatii radioluvan ja tutkinnon suorittamisen
    • Käyttäjinä sekä kaupallinen että harrastusvesiliikenne, yleismaailmallinen standardi
    • Meri-VHF-radiopuhelin, taajuusalue 156-161 MHz, kanavoitu
  • Ilmailuradiopuhelimet
    • Vaatii radioluvan ja kansallisen hyväksynnän laitteelle
    • Käyttäjinä sekä ammatti- että harrastusilmailu, yleismaailmallinen standardi
    • Taajuusalue 108,000–136,975 MHz
  • Radioamatööriradiopuhelimet
    • Suomessa radiopuhelimen kokoisia amatööriradioita käytetään yleensä 6 m, 4 m, 2 m, 70 cm ja 23 cm amatööritaajuusalueilla


  • Ulkomaiset luvan vaativat radiopuhelimet

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Määräys 15 luvasta vapaiden radiolähettimien yhteistaajuuksista ja käytöstä (pdf) Helsinki: Viestintävirasto. Viitattu 17.6.2017. fi