Ilmailu-VHF
Ilmailu-VHF on ilma-alusten ja lennonjohdon väliseen viestintään käytettävä kansainvälinen radiopuhelinjärjestelmä, joka toimii VHF-taajuusalueella 108,000–136,975 MHz. Pääsääntöinen käyttötapa on puheviestintä AM-moduloidulla lähetteellä.
Puheviestinnän ohella ilmailu-VHF-taajuusaluetta käytetään muun muassa radionavigointiin sekä datalähetteiden välittämiseen.
Ilmailuradion käyttämiseen vaaditaan radiolupa ja pätevyystodistus (eivät käytössä Yhdysvalloissa pätevyystodistuksen osalta 1985 ja radioluvan osalta 1996 jälkeen, vaikkakin Yhdysvallatkin vaatii nämä kansainvälisille lennoille) . Ilmailu-VHF tuli käyttöön Suomessa vuonnna 1952, maailmalla 1940-luvulta alkaen. Suomessa muutokseen liittyivät keskeisesti Helsinki-Vantaan lentoaseman sekä aluelennonjohtopalvelun käyttöönotto.[1] Pakollinen siitä kuitenkin tuli laajemmilla alueilla vasta hieman myöhemmin: esim. Yhdysvaltain FAA teki VHF-radioyhteydestä pakollisen vilkasliikenteisessä ilmatilassa vuonna 1958. VHF on korvannut lähinnä lyhytaaltoradioon (HF) perustuvia sähkötys- ja puheradioverkkoja. Esimerkiksi Suomessa käytettiin puheviestintään lähilennonjohdon eli tornin kanssa ennen VHF-aikakautta nimenomaan lyhytaaltoradioita, jonka rinnalla olivat sähkötys ja visuaaliset merkinantolaitteet. Esimerkiksi Yhdysvalloissa oli lisäksi tavanomaista, että tällaisessa käytössä monta lentoasemaa jakoi saman taajuuden, mikä ei ole VHF:n tapauksessa yleensä mahdollista lyhyemmän kantomatkan vuoksi. Tämän vastapainoksi VHF:n äänenlaatu on kuitenkin huomattavasti parempi kuin HF:n.[2][3] Euroopassa on ilmaliikennepalvelussa käytettävä radiokieli vuodesta 2018 yläilmatilassa ja vilkkailla lentoasemilla ollut englanti. Alailmatilassa ja pienemmillä lentoasemilla sekä tarvittaessa poikkeustilanteissa on paikallisen kielen, kuten suomen, käyttö edelleen sallittua. Muutos liittyi yhteiseurooppalaisten SERA-lentosääntöjen (Single European Rules of the Air) käyttöönottoon. Uusissa säännöissä on yhteiseurooppalaisesti sovitut poikkeukset siviili-ilmailujärjestö ICAO:n suosituksiin ilmaliikennepalvelun järjestämisestä, kun aiemmin jokaisella Euroopan maalla oli käytännössä omat paikalliset lentosääntönsä. Käytännössä maakohtaisia poikkeuksia on edelleen, mutta huomattavasti aiempaa vähemmän.[4]
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Hanski, Jari: Torni kutsuu -- Suomen lennonjohtajien yhdistys 50 vuotta, SLJY 2002, s. 15-
- ↑ Aircraft communications Aviation Pros. 1.10.1998. Viitattu 30.4.2025. (englanniksi)
- ↑ Dynamic Regulatory System drs.faa.gov. Viitattu 29.5.2026.
- ↑ Englanti lentokieleksi lentopinnan 95 yläpuolella Liikenne- ja viestintäministeriö. 22.12.2017. Viitattu 17.7.2026.