4G

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Matkapuhelin- ja data-
standardeja
0G
1G
2G
3G
4G
5G
6G

4G (engl. fourth generation) on laajakaistaisen internet-yhteyden käyttöön suunniteltu niin sanottu neljännen sukupolven langaton tiedonsiirtoteknologia, joka toimii myös 900:n ja 1 800:n megahertsin taajuista mikroaaltosäteilyä suurienergisemmällä 2 600 megahertsin mikroaaltosäteilyllä[1].

4G-liittymissä internetin sivut ja videot latautuvat 3G:tä nopeammin silloinkin, kun nimellinen tiedonsiirtonopeus on sama[2]. Tiedonsiirtolaitteena käytetään tietokoneeseen kytkettyä 4G-USB-lisälaitetta, ulkoista 4G-modeemia tai älypuhelinta, joka tukee 4G-yhteyttä.

4G-nimitystä käytetään Suomessa LTE-tekniikasta. Alkujaan myös virheellisesti DC-HSPA-teknikkaa nimettiin 4G:ksi. Ajatus neljännen sukupolven verkoista perustuu osittain siihen, että tietoliikenne voi koostua EDGE-, HSDPA- ja WLAN-tekniikoiden yhdistelmästä.lähde?

Tiedonsiirtonopeus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansainvälisen televiestintäliiton ITU:n vuonna 2008 julkaiseman määritelmän mukaan 4G:n huippunopeus päätelaitteeseen tulisi olla 1 Gbit/s hitaasti liikuttaessa ja 100 Mbit/s nopeasti liikuttaessa.[3]

Käytännössä 4G:ksi kutsuttujen verkkojen nopeudet ovat merkittävästi alhaisempia, arviolta 10–100 Mbit/s vastaaonottonopeus ja 5–20 Mbit/s lähetysnopeus. NTT DoCoMon testiverkoissa tiedonsiirtonopeus on ollut hetkellisesti 300 Mbit/s ja keskiarvolla 135 Mbit/s.lähde?

4G suomalaisessa mediassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mediassa 4G:llä viitataan usein LTE-teknologiaan. Tiukasti määritellen kyseessä on kuitenkin vielä ”3,9G”, sillä vasta LTE-Advanced on varsinaisesti neljännen sukupolven tekniikka.[4] Esimerkiksi lehdissä kerrottiin TeliaSoneran avanneen Suomen ensimmäisen 4G-verkon koekäyttöön Turussa 2. kesäkuuta 2010.[5] Elisa ilmoitti tämän jälkeen avanneensa vastaavanlaisen verkon Helsinkiin seuraavana päivänä.[6] Molempien verkkojen käyttö oli kokeiluluontoista eikä niitä avattu asiakkaiden käyttöön, eikä sitä hyödyntäviä päätelaitteita ollut kuluttajien saatavilla. TeliaSoneralla oli tuolloin oman ilmoituksensa mukaan Tukholmassa kuluttajien käytettävissä oleva 4G-verkko. Marraskuussa 2010 TeliaSonera ilmoitti avaavansa vuoden loppuun mennessä 4G-verkon kaupalliseen käyttöön Turussa ja Helsingissä, tarkoittaen sillä LTE:tä.[7] TeliaSonera ilmoitti yltäneensä 47,5 Mbit/s nopeuteen, todeten että kuluttaja ei tule kokemaan tällaista nopeuttalähde?.

Oli pitkään epäselvää, mitä tekniikkaa voidaan virallisesti kutsua 4G:ksi. Vielä syksyllä 2010 ITU:n näkemys oli, että vain kaksi tekniikkaa, LTE-Advanced ja WirelessMAN-Advanced (IEEE P802.16m), täyttävät 4G:n määritelmän. Teleoperaattoreiden painostuksessa ITU kuitenkin höllensi määritelmää. Joulukuussa 2010 se ilmoitti, että myös LTE, WiMax ja 3G-verkkoon perustuva dual carrier UMTS (= kaksi rinnakkain käytössä olevaa 3G-yhteyttä) luetaan 4G-määritelmän piiriin.[8]

4G-verkot Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomeen rakennettiin vuosien 2010–2016 aikana laaja mikroaaltoja lähettävien 4G-mastojen ja -tukiasemien verkosto[9].

Kesäkuussa 2010 Turussa koekäytössä ollut[5] Soneran LTE-tekniikkaan perustuva 4G-mikroaaltoverkko avattiin kuluttajille joulukuussa 2010[10]. Koekäytön aikana saavutettiin noin 47 Mbit/s tiedonsiirtonopeuksia, mutta verkon todellinen käyttönopeus jäi ainakin aluksi huomattavasti testiolosuhteissa saavutettua alhaisemmaksi[5].

Elisa Oyj vuonna 2012 suurimpien taajamien 1 800 MHz:n LTE-verkoissaan suorittamien testien mukaan loppukäyttäjän oli mahdollista saavuttaa jopa 100 Mbit/s:n nopeus tiedonsiirtoviiveiden ollessa 30 ms:n luokkaa. Tämä oli moninkertaisesti DC-verkkoihin nähden, joiden tiedonsiirto oli yltänyt hyvässä radiokentässä korkeintaan tasolle 30 Mbit/s, vaikka teoreettinen nopeus olikin 42 Mbit/s.

Vuonna 2013 myytyjen 4G-palvelupakettien nopeuksissa oli vielä suuria eroja. LTE-tekniikkaan pohjautuva mikroaaltoverkko tarjosi parhaimmillaan 100 Mbit/s:n siirtonopeuden, kun 3G-teknologian päälle toteutettu DC-HSPA+ -päivitys (dual carrier) nosti nopeuden maksimissaankin vain 42 Mbit/s nopeuteen[11]. TeliaSoneran LTE-verkko kattoi vuonna 2016 lähes koko Suomen lukuun ottamatta Lapin erämaa-alueita, harvaan asuttuja seutuja ja vyöhykettä Venäjän vastaisella rajalla.[9] Elisan LTE-verkko kattoi Suomen Oulun korkeudelle saakka harvaan asuttuja seutuja lukuun ottamatta. Lapissa ja Kainuussa Elisan verkko kattaa lähinnä asutuskeskukset ja pääteiden varret.[12] Vuonna 2014 TeliaSonera ja DNA solmivat yhteistyösopimuksen, jonka mukaan niiden yhdessä perustama Suomen Yhteisverkko Oy rakentaa jatkossa näiden käyttämät Pohjois- ja Itä-Suomen 2G-, 3G- ja 4G-verkot. Näin ollen sekä TeliaSoneran että DNA:n peittoalueet tulevat olemaan näillä alueilla yhtenevät.[13][14]

Kehittyneempi LTE-Advanced ylsi jo yhden gigabitin sekuntinopeuteen.

Melkein kaikki suomalaiset olivat 4G-verkon piirissä vuonna 2017.

Tekniikkaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Euroopassa 4G-verkkojen käyttöön varatut taajuusalueet ovat 1 800 MHz ja 2 600 MHz. Suunnitelmissa on ottaa käyttöön myös vastikään muusta käytöstä vapautunut 800 MHz:n taajuusalue. DC-UMTS/DC-HSPA -tekniikka käyttää tavanomaisten 3G-päätelaitteiden tavoin 3G-verkkojen taajuuksia. Pohjois-Amerikassa on 4G:n käyttöön varattu 700/800 MHz:n ja mahdollisesti 1 700/1 900 MHz:n taajuusalueet, Aasiassa 1 800 ja 2 600 MHz, sekä Australiassa 1 800 MHz.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ 4G LTE -nopeudet nyt myös Saunalahden puheliittymiin. 13.12.2012. http://news.cision.com/fi/elisa/r/4g-lte--nopeudet-nyt-myos-saunalahden-puheliittymiin,c9348937
  2. ↑ Omaguru vastaa: Mitä hyötyä 4G:stä? 17.6.2014. https://www.iltalehti.fi/omaguru/a/2014061718416507
  3. ↑ ITU global standard for international mobile telecommunications ‘IMT-Advanced’ (Arkistoitu – Internet Archive), Circular letter, ITU-R March 2008.
  4. ↑ Joss Gillet: ‘4G’ technologies do not exist—yet (html) Wireless intelligence. 3.6.2010. Arkistoitu 13.1.2012. Viitattu 4.6.2010. Eng.
  5. ↑ a b c Tero Lehto: Soneran 4g-verkkoa kokeillaan Turussa Tietokone.fi. 2.6.2010. Arkistoitu 5.6.2010. Viitattu 3.6.2010.
  6. ↑ Tero Lehto: Elisa aloitti 4g-kisan Helsingissä Tietokone.fi. Arkistoitu 5.6.2010. Viitattu 3.6.2010.
  7. ↑ Sonera hyppää 4G-aikaan loppuvuonna Taloussanomat.fi. Viitattu 11.11.2010.
  8. ↑ Stephen Lawson: ITU softens on the definition of 4G mobile networkworld.com. 17.12.2010. Arkistoitu 26.3.2011. Viitattu 20.12.2010. (englanniksi)
  9. ↑ a b http://www.sonera.fi/etsi+apua+ja+tukea/verkkokartat/peittoaluekartta (Arkistoitu – Internet Archive)
  10. ↑ Sonera aloitti kaupalliset 4g-palvelut - Tekniikka ja talous -lehti 1.12.2010. https://www.tekniikkatalous.fi/tekniikka/ict/2010-12-01/Sonera-aloitti-kaupalliset-4g-palvelut-3298501.html
  11. ↑ Kimmo Rousku: 4g alkaa lunastaa lupauksia. 9.3.2013. https://www.tivi.fi/Uutiset/2013-03-09/4g-alkaa-lunastaa-lupauksia-3198952.html
  12. ↑ https://elisa.fi/kuuluvuus/
  13. ↑ TeliaSonera ja DNA yhdistävät voimansa sopimalla verkon yhteiskäytöstä Itä- ja Pohjois-Suomessa teliasonera.fi. 20.8.2014. TeliaSonera. Viitattu 29.12.2014.
  14. ↑ https://www.dna.fi/kuuluvuus-ja-peittoalueet

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=4G&oldid=21671471”