Radioamatööritoiminta Suomessa

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Radioamatööritoiminta Suomessa alkoi 1900-luvun alussa. Vuoden 2014 lopussa Suomessa oli noin 6 000 henkilöä, joilla oli radioamatöörilupa.

Suomessa radioamatöörin pätevyystodistuksia myöntää Viestintävirasto. Viestintäviraston valtuuttamat tutkinnonpitäjät järjestävät pätevyystutkintoja eri puolilla Suomea.lähde?

Suomen voimassa olevat amatööriradioiden kutsumerkit ilmoittaa viestintävirasto verkkosivuillaan. Näin ollen on mahdollista vasta-aseman tai hyötyradioliikennekuuntelijan, kuuntelija-amatöörin, varmistaa kutsumerkin olemassaolo.[1] Amatööriradiokutsumerkki on voimassa viisi vuotta kerrallaan ja siitä voi ilmoituksella viestintävirastolle tehdä jatkuvasti uudistettavan. Näistä OF-, OG-, OH- ja OI-alkuisista kutsumerkeistä poikkeusena ovat OG-alkuiset kutsumerkit ja ne kutsumerkit, joiden numeron jälkeen on vain yksi kirjain. Nämä kutsumerkit ovat voimassa vain viisi vuotta kerrallaan eikä niistä voi tehdä säännönmukaisesti jatkuvia. Tavanomaisen kutsumerkin numeron jäljessä on kolme kirjainta. Mikäli haluaa valinnanvaraisen vapaan kutsumerkin, joutuu maksamaan tavalliseen kutsumerkkiin nähden huomattavan lisämaksun. Usein valitaan numeron jälkeen kaksikirjaiminen kutsumerkki. Monet radioamatööriyhteisöt, jotka osallistuvat mm. sähkötyskilpailuhin, rekisteriöivät tavanomaisen numeron jälkeen kaksikirjaimisen kutsumerkin rinnalle kilpailukutsumerkin, jossa on numeron jälkeen vain yksi kirjain, mikä sähkötysyhteysklpailuissa nopeuttaa yhteyden vahvistamista. Numeron jälkeen yksikirjaimisen kutsumerkin haittapuoli on se, että sitä ei voi varata säännönmukaisesti itsekseen jatkuvaksi viiden vuoden jaksojen jälkeen, vaan se on erikseen anottava yhä uudelleen viestintävirastolta viiden vuoden kauden jälkeen niin kuin OG-alkuisetkin kutsumerkit. [2]

Radioamatööriyhteisöjä on monenlaisia. Jotkin yhdistykset eivät ole rekisteröityjä, ja monet yhdistykset patentti- ja rekisterihallitus poisti yhdistysrekisteristä 2017 tammikuussa siksi, että ne eivät olleet lähettäneet vuosikymmeniin ilmoituksia rekisteritilanteesa muutoksesta, minkä vuoksi ne katsottiin rauenneiksi. Rekisteröidyistä radioamatööriyhteisöistä suurimmat ovat maakunnallisia yleisyhteisöjä, jotka ylläpitävät ja opettavat radioamatööritoimintaa vaikutusalueellaan, yleensä maakunnassa tai seutukunnan kokoisella alueella. Jotkin radioamatööriyhteisöt ovat kahdenkymmenen tai viidenkymmenen jäsenen kokoisia, hallitsevat omaa yhteisöllistä amatööriradioasemaansa, mutta eivät pyri kasvuun alueellaan tai lähialueillaan. Pienehköimpiä yhdistyksiä ovat radioamatöörien yhteyskilpailuihin pyrkivät kilpailuradioasemat, joiden jäsenmäärä saattaa olla enintään kymmenen, mutta joilla on verrattain tehokkaita antenneja pitkien DX-yhteyksien aikaansaamiseksi.

Radioamatööritoiminnan historia Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Radioamatööritoiminta Suomessa alkoi 1900-luvun alussa erilaisilla kokeellisilla kipinälennättimillä. Varsinaisesti käyttäjäpohja laajeni maan itsenäistyttyä, kun puolustusvoimat huomasi itselleen tarpeelliseksi sotilasradiosähköttäjien sotilasopetuksen tarpeellisuuden viestijoukkoja edeltäneissä joukko-osastoissa. Vuoten 1927 saakka puolustusvoimat johti kehitystä, mutta sen taakan tultua raskaaksi sen omastakin tahdosta valvonta siirrettiin siviilihallinnolle. Nuoren Voiman Liiton aikaiset radioamatöörikutsutunnukset uudistettiin 1. tammikuuta 1929 kansainvälisen käytännön mukaisesti ja suomalaiset radioamatöörit saivat pääasiassa Havaijilla olleet OH-alkuiset tunnukset, jotka olivat myös suomalaisten siviililentokoneiden kansallistunnukset. Ennen tätä, noin vuosina 1922–1928, Suomessa käytettiin yleisesti tunnusta ES, joka tarkoitti Europe Suomi. Vuoden 1929 uudistuksessa tämä kutsumerkin alkuosa, prefiksi, meni Viron tasavallan kansalliseen käyttöön. Viron tasavallan muututtua ensin Viron kansantasavallaksi ja sitten Neuvostoliiton täysjäseneksi, Eestin sosialistiseksi neuvostotasavallaksi, Virossa lakattiin käyttämästä itsenäisen Viron kutsumerkkiä ja alettiin käyttää Neuvostoliiton amatööriradiokutsumerkkejä. Viron itsenäistyttyä jälleen ES palasi Viron tasavallan kansalliseksi kutsumerkiksi.

Kun Saksa hyökkäsi Puolaan 1. syyskuuta 1939 ja siitä muodostui Britannian ja Ranskan sodanjulistusten jälkeen maailmansodan kaltainen tilanne, antoi valtioneuvosto 14. syyskuuta 1939 päätöksen, jonka mukaan radioamatöörilaitteiden käyttö kiellettiin 16. syyskuuta 1939 alkaen. 19. maaliskuuta 1947 antoi liikenne- ja viestintä- sekä työvoimaministeriön edeltäjä, yleisten töiden ja kulkulaitosten ministeriö ilmoituksen, jonka mukana sillä ei ole mitään radioamatööritoimintaa vastaan. Suomen asetuskokoelmassa olevan säädöksen N:o 246/27.3.1947 mukaan N:o 279/14.9.1947 annettu säädös kumottiin ja radioamatööritoiminnan sai jälleen aloittaa 1. huhtikuuta 1947. 1939 oli luetteloituja radioamatöörejä 208 henkilöä, joista 181:llä oli laitteet.[3]

Puolustusvoimien käyttöön asetettu radioamatööriverkko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhteistoimintaharjoitukseen, joka alkoi 16. lokakuuta 1939, mennessä Suomen Radioamatööriliitto oli lähettänyt 11. lokakuuta 1939 kiertokirjeen valituille jäsenilleen siitä, että Suomessa sotilasviranomaisten kehotuksesta ja suostumuksella perustetaan valtakunnallinen apuradioverkko.

Sotilasradioharrastus ja sotilasradioamatööritoiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa varusmiesten radiotaitojen kehittämiseksi aloitettiin 1950 Suomen puolustusvoimissa sotilasradioharrastus, josta käytettiin lyhennettä SRH. Tuolloin keskeistä opetuksessa oli mm. riittävän sähkötystaidon hankkiminen harjoittelemalla. Radioliikennöintiä ei suoritettu radioamatööritaajuuksilla, vaan niitä lähellä olevilla taajuuksilla puolustusvoimien käytössä olevilla radioilla. Kutsumerkit olivat määritellyt sotatoimiyhtymän mukaan eikä asemapaikkaa, QTH:a, saanut paljastaa. SRH-toiminnan vähennyttyä 1960-luvulla ja 1970-luvulla, 1980-luvulla Keski-Suomen Viestipataljoonassa heräsi ajatus vastaanvanlaisen sotilasradioamatööritoiminnan aloittamisesta. Sotilasradioamatööritoimintaa jatkui virallisissa muodoissa 1990-luvun alkuun, jolloin siitä luovuttiin. [4]

Sotilasharrastustoiminnan ja sotilasradioamatööritoiminnan OI-alkuiset kutsumerkit jäivät varuskuntien tavanomaiseen radioamatööritoiminaan ja uusia OI-kutsumerkkejä perustettiin sotilasradiomuseoille sekä viestikilloille. Uusimmat OI-kutsumerkit ovat eivät liity puolustusvoimiin suoraan, vaan Maanpuolustuskoulutusyhditykseen sekä rajavartiolaitokseen.

Kunkin radioamatöörisähköttäjän piti ilmoittautua kaupungin sähkölaitoksella mahdollisesti varmistaakseen virransaantinsa radiolle. Annettujen ohjeiden mukaan tavallinen radioamatööriliikenne oli sallittua, mutta kuitenkaan selväkielistä keskustelua ei sallittu ja liikennöinnin tuli tapahtua 80 metrin ja 40 metrin aaltoalueilla. Jotta verkkoa olisi pystynyt jatkuvasti pitämään yllä ja päivystämään, kehotettiin verkon asemien pääoperaattoreita hankkimaan paikkakunnan asepalveluksesta vapautettuja ja nostoväkeä (nykyään lisäreservi) varaoperaattoreita. Lisäksi pyydettiin mahdollisuuksien mukaan hankkimaan puhelin ja ilmoittamaan sen numero viranomaisille. Kaikki verkkoon kuuluvat kysymykset ohjattiin Suomen Radioamatööriliiton puheenjohtaja, insinööri Kalle Sainiolle Yleisradioon Fabianinkadulle Helsingissä. 14. lokakuuta 1939 kirjeellä Suomen puolustusvoimien yleisesikunta kehotti kuuntelemaan venäläisiä radioasemia ja ottamaan muistiin niiden aallonpituus, lähetysaika, kuuluvuus, tekstisisältö ja muita seikkoja. Kuitenkin talvisodan alettua Suomen Radioamatööriliiton puheenjohtaja, insinööri Sakari Sainio, antoi 6. joulukuuta 1939 nimetyille radioamatööreille ohjeen improvisoidusta valtakunnallisesta radioverkosta ilmavalvonnan kaukoviestitystä varten ilmavalvontapuolutuskeskusten johtoasemia varten.

Talvisodan radioverkon muistotapahtumaa vietettiin 2009 Riihimäellä.[5] Sodanaikaisilla radioilla pidetään yhteyksiä valtakunnallisesti vuosittain perinneradiotapahtumassa, joita on järjestetty kaksi kertaa vuodessa 2005 alkaen itsenäisyyspäivänä ja puolustusvoimain lippujuhlapäivänä tai juuri sitä ennen.

Talvisodan kokemusten perusteella viestijoukkojen vahvuutta suomalaisissa sotatoimiyhtymissä lisättiin, mikä edellytti sotilasviestitoiminnan opettamisen laajenemista. Reino Hallamaa värväsi joukkoihinsa 51 lähetysluvallista radioamatööriä.

Radioamatööritutkinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viestintävirasto on ulkoistanut radioamatööritutkintojen pitämisen Suomen Radioamatööriliitto ry:lle. Suomessa radioamatööritutkinto on moduulipohjainen. Kunkin moduulin voi suorittaa itsenäisesti ja hyväksyttyjen moduulien yhdistelmät antavat oikeuden eri luokkien pätevyystodistuksiin. Hyväksytyillä tutkintomoduuleilla ei ole vanhenemisaikaa, joten ne voi suorittaa joko yksi kerrallaan tai kaikki samassa tutkintotilaisuudessa. Tutkintoja ottavat vastaan paikalliset pätevyystutkijat ympäri maan ja ympäri vuoden.lähde?

Tutkintomoduulit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • K-moduuli, sisältää kuusikymmentä väittämää hätäliikenteestä, aseman turvallisuudesta, radioamatöörejä koskevista laeista ja määräyksistä sekä itse radioamatööriliikenteestä. Hyväksyttyyn suoritukseen vaaditaan 45 oikeaa vastausta. Hätäliikennekysymyksissä on erillinen hylkäysraja.
  • T1-moduuli, sisältää 15 kysymystä elektroniikan ja radiotekniikan perusteista sekä sähköturvallisuusasioista. Jokainen kysymys sisältää neljä vastausta, joista aina vähintään yksi on oikein. Näin muodostuvasta 60 kohdasta pitää hyväksyttyyn suoritukseen saada 45 oikein.
  • T2-moduuli sisältää 15 kysymystä elektroniikan ja radiotekniikan soveltamiseen radioamatööritoiminnan painopistealueiden osalta sekä sähköturvallisuusasioiden tuntemukseen. Kysymykset ovat T1-moduulia vaativampia. Jokainen kysymys sisältää neljä vastausta, joista aina vähintään yksi on oikein. Näin muodostuvasta 60 kohdasta pitää hyväksyttyyn suoritukseen saada 45 oikein.lähde?

Radioamatööriluokat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tutkintomoduulien hyväksytysti suorittaminen oikeuttaa seuraaviin radioamatööriluokkiin:lähde?

  • K-moduuli + T1-moduuli → perusluokka
  • K-moduuli + T2-moduuli → yleisluokka

Perusluokan radioamatöörillä on nykyään samat oikeudet radioalueiden käyttöön kuin yleisluokassa, mutta perusluokkalainen ei saa käyttää yhtä suuria tehoja kuin yleisluokkalainen. Yleisluokan suorittanut saa käyttää maksimissaan 1 500 wattia tehoa useimmilla HF-alueilla. Perusluokan teho näillä alueilla rajoittuu 120 wattiin, eli noin 11 dB pienemmäksi kuin yleisluokassa. Käytännössä tavallisten radioamatöörilähetinten teho rajoittuu melko samoin, kuin perusluokan lupa, ja yleisluokan tehoihin päästään vain erillisillä päätevahvistimilla.lähde?

Suomalainen amatööri ulkomailla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomalainen tutkinto antaa kansainvälisen HAREC-pätevyyden ja suomalainen amatööriradioasemalupa on CEPT:n mukainen. Suomalainen perus- ja yleisluokan radioamatööri saa ilman anomusta käyttää omin tunnuksin Viron aluetunnus oman tunnuksen eteen lisättynä amatöörilaitteita Virossa kolmen kuukauden ajan Viron B-luokan oikeuksin yleensä 20 dBW:n teholla, joka vastaa 100 W:n lähetystehoa. Ulkomaalaisen on mahdollista anoa ulkomaisin pätevyystodistuksin ja luvin Viroon kolmen vuoden kansallinen amatöörilupa. Viron A-luokan radioamatöörille on yleensä sallittu 30 dBW:n lähetysteho, joka vastaa 1 000 W:n lähetystehoa. Virossa radioamatöörien A-luokkaa varten joutuu antamaan näytön sähkötyksestä, jonka rajana pidetään viittä sanaa, 25 merkkiä minuutissa. Virossa ei ole enää C-luokan amatöörilupaa, vaan Viron amatöörit jakautuvat A-, B- ja D-luokkiin. Näistä Virolainen D-luokka, on tarkoitettu puheliikenteeseen frekvenssimoduloituna, jonka luvan haltija ei saa operoida HF-aalloilla eikä D-luokan virolaisella todistuksella saa HAREC-pätevyyttä.[6] D-luokan oikeuksilla saa Virossa käyttää vain kymmenen metrin aaltoaluetta 28,0–29,7 MHz, kuuden metrin aaltoaluetta 50,0–52,0 MHz, neljän metrin aaltoaluetta 70,0–70,3 MHz, kahden metrin aaltoaluetta 144,0–146,0 MHz, seitsemänkymmenen senttimetrin aaltoaluetta 432,0–438,0 MHz ja kahdenkymmenenkolmen senttimetrin aaltoaluetta 1,24–1,30 GHz ja vain 10 dBW:n eli 10 W:n teholla. A-luokan radioamatöörit voivat operoida 30 dBW:n eli 1 000 W:n ja B-luokan radioamatöörit voivat operoida 20 dBW:n eli 100 W:n tehoilla näilläkin aaltoalueilla.[6]

Latviassa ja Liettuassa suomalainen radioamatööri joutuu anomaan maiden valvontaviranomaisilta erikseen luvan.

Radioamatöörikilpailuissa menestyneen radioamatöörikerhon, Teljän Radioamatöörit ry:n (OH1AF/OH1F), antennilaitteistoa.

Radioamatöörien taajuusalueet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viestintävirasto pitää yllä listaa Suomessa käytettävistä radioamatööritaajuuksista. Taajuuksien käyttöön voi liittyä rajoituksia maantieteellisen sijainnin ja lähetystehon suhteen.[7][8]

Suomessa radioamatööritoiminnassa voi käyttää seuraavia taajuusalueita (katso myös: Sähkömagneettinen spektri):[9]

MF[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

MF-alueella on kolme radioamatööritaajuusaluetta.

2,2 km 630 m 160 m
135,7–137,8 kHz 472–479 kHz 1 810–1 855 kHz
1 861–1 906 kHz
1 912–2 000 kHz

HF[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

HF-alueella on yhdeksän radioamatööritaajuusaluetta.

80 m 60 m 40 m 30 m 20 m 17 m 15 m 12 m 10 m
3 500–3 800 kHz 5 351,5–5 366,5 kHz 7 000–7 200 kHz 10 100–10 150 kHz 14 000–14 350 kHz 18 068–18 168 kHz 21 000–21 450 kHz 24 890–24 990 kHz 28 000–29 700 kHz

VHF[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

VHF-alueella on kolme radioamatööritaajuusaluetta.

6 m 4 m 2 m
50–52 MHz 70,0–70,3 MHz 144–146 MHz

UHF[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

UHF-alueella on kolme radioamatööritaajuusaluetta.

70 cm 23 cm 13 cm
432–438 MHz 1 240–1 300 MHz 2 300–2 450 MHz

Muut alueet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muita erittäin korkeita taajuusalueita radioamatöörikäytössä ovat:

  • 3 400–3 408 MHz
  • 5 650–5 850 MHz
  • 10,00–10,28 GHz, 10,368–10,370 GHz, 10,45–10,50 GHz
  • 24,00–24,25 GHz
  • 47,00–47,20 GHz
  • 76,00–81,50 GHz
  • 122,25–123,00 GHz
  • 134,00–141,00 GHz
  • 241,00–250,00 GHz
  • 275,00–1 000,00 GHz (vain erityisellä luvalla, ei eritelty taajuusalueittain)lähde?

Suomalaisten radioamatööriasemien kutsumerkit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen prefiksi (sekä radioamatööriliikenteessä että lentoliikenteessä) on OH (erikoistapauksissa OF, OG, OI tai OJ). OH-etuliitteen jälkeen radioamatööriaseman kutsussa tulee numero, joka yleensä osoittaa läänin, jossa radioamatööriasema toimi. Lääniuudistuksen jälkeen läänikohtaisten kutsujen pakollisuudesta on Ahvenanmaata lukuun ottamatta luovuttu, mutta yleensä vanhaa piirijakoa noudatetaan edelleen kun uusia kutsuja haetaan. Ahvenanmaalla sijaitsevan aseman kutsussa on numero 0. Nykyisin on myös mahdollista hankkia maksua vastaan haluamansa oleva kutsumerkki, joka ei jo ole kenenkään muun käytössä tai ei ole karenssissa. Yleensä hankitaan kaksikirjainpäätteisiä kutsumerkkejä tai kilpailukutsumerkkejä, joissa on entisen piirinumeron jälkeen vain yksi kirjain. Tämä helpottaa erityisesti sähkötyskilpailussa. Tavanomaisissa kutsumerkeissä on kolme kirjainta entisen piirinumeron jälkeen.

Piirijako on ollut seuraavanlainen:

  • OH0 Ahvenanmaa
  • OH1 Turun ja Porin lääni
  • OH2 Uudenmaan lääni
  • OH3 Hämeen lääni
  • OH4 Mikkelin lääni
  • OH5 Kymen lääni
  • OH6 Vaasan ja Keski-Suomen läänit
  • OH7 Kuopion ja Pohjois-Karjalan läänit
  • OH8 Oulun lääni
  • OH9 Lapin lääni

Kunnat on numeroitu kuntatyöskentelyä varten.

Sotilasradioamatööritoiminta Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puolustusvoimien sisällä tapahtuvaa radioamatööritoimintaa, OI-prefiksillä ja ilman, kutsutaan sotilasradioamatööritoiminnaksi (SRA). Myös SRA-toimintaan kuuluvat kerhot; sotilasradioamatöörikerhot ja niiden kerhoasemat. Vuonna 1993 erottelu amatööritoimintaan SRA ja muuhun toimintaan. Joitain OI-radiokutsutunnuksista ei ole koskaan käytetty varuskunnan yhteydessä, vaan ne ovat anottu johonkin museoon tai muuhun perinnetoimintaan liittyvän toiminnan tueksi.

OI-asemilla on toimintapäivä 5.3.1918 viestijoukkojen perustamisen muistoksi 5.3., puolustusvoimien lipun juhlan päivänä 4.6., kansainvälisen majakka- ja majakkalaivaviikonlopun lauantaina elokuun kolmantena viikonloppuna ja Suomen itsenäisyyden julistamisen päivänä 6.12., rajavartiostoon liittyvät amatööriadioasemat pitävät 5.3. asemesta oman toimintapäivänsä 21.3., jolloin on mahdollista kuunnella sen asemien amatööriliikennettä.

Suomen Radioamatööriliitto ry[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen Radioamatööriliitto ry. (SRAL) on Suomen radioamatöörien kansallinen keskusjärjestö. SRAL on kansainvälisen radioamatööriliiton IARU:n ja pohjoismaisten radioamatööriliittojen yhteistyöelimen NRAU:n jäsen. SRAL on perustettu 1921 ja siihen kuuluu noin 5 000 jäsentä. Jäseneksi pääsee kuka tahansa radioamatööritoiminnasta kiinnostunut.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]