Radioamatööritoiminta Suomessa

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Radioamatööritoiminta Suomessa alkoi 1900-luvun alussa. Vuoden 2014 lopussa Suomessa oli noin 6 000 henkilöä, joilla oli radioamatöörilupa.

Suomessa radioamatöörin pätevyystodistuksia myöntää Viestintävirasto. Viestintäviraston valtuuttamat tutkinnonpitäjät järjestävät pätevyystutkintoja eri puolilla Suomea.lähde?

Radioamatööritoiminnan historia Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Radioamatööritoiminta Suomessa alkoi 1900-luvun alussa erilaisilla kokeellisilla kipinälennättimillä. Varsinaisesti käyttäjäpohja laajeni maan itsenäistyttyä, kun puolustusvoimat huomasi itselleen tarpeelliseksi sotilasradiosähköttäjien sotilasopetuksen tarpeellisuuden viestijoukkoja edeltäneissä joukko-osastoissa. Vuoten 1927 saakka puolustusvoimat johti kehitystä, mutta sen taakan tultua raskaaksi sen omastakin tahdosta valvonta siirrettiin siviilihallinnolle. Nuoren Voiman liiton aikaiset radioamatöörikutsutunnukset uudistettiin 1. tammikuuta 1929 kansainvälisen käytännön mukaisesti ja suomalaiset radioamatöörit saivat pääasiassa Havaijilla olleet OH-alkuiset tunnukset, jotka olivat myös suomalaisten siviililentokoneiden kansallistunnukset.

Kun Saksa hyökkäsi Puolaan 1. syyskuuta 1939 ja siitä muodostui Britannian ja Ranskan sodanjulistusten jälkeen maailmansodan kaltainen tilanne, antoi valtioneuvosto 14. syyskuuta 1939 päätöksen, jonka mukaan radioamatöörilaitteiden käyttö kiellettiin 16. syyskuuta 1939 alkaen. 19. maaliskuuta 1947 antoi liikenne- ja viestintä- sekä työvoimaministeriön edeltäjä, yleisten töiden ja kulkulaitosten ministeriö ilmoituksen, jonka mukana sillä ei ole mitään radioamatööritoimintaa vastaan. Suomen asetuskokoelmassa olevan säädöksen N:o 246/27.3.1947 mukaan N:o 279/14.9.1947 annettu säädös kumottiin ja radioamatööritoiminnan sai jälleen aloittaa 1. huhtikuuta 1947. 1939 oli luetteloituja radioamatöörejä 208 henkilöä, joista 181:llä oli laitteet.[1]

Puolustusvoimien käyttöön asetettu radioamatööriverkko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhteistoimintaharjoitukseen, joka alkoi 16. lokakuuta 1939, mennessä Suomen Radioamatööriliitto oli lähettänyt 11. lokakuuta 1939 kiertokirjeen valituille jäsenilleen siitä, että Suomessa sotilasviranomaisten kehotuksesta ja suostumuksella perustetaan valtakunnallinen apuradioverkko.

Kaupunki I II III IV V VI VII varalla
Helsinki Erkki Heino (OH2NB) Kaarlo S. Sainio (2NM; OH2NM) [2] Armas Häkkänen (2NQ; OH2NQ) Vilho Kilpinen (2OF; OH2OF) Göran Tigerstedt (2PM; OH2PM)
Erkki Kaireniuksen (2ND; OH2ND) laitteilla
Lauri Norovuo (2NF; OH2NF) 6.12.1939– Tatu Kolehmainen (2NT; OH2NT) 6.12.1939– Volmar Vasama (2OR; OH2OR)
Turku Yrjö Juhari (1NF; OH3SZ) Sulho Salama (1NP; OH1NP) Olavi Palén (1NW; OH1NW)
Pori Raino Jäykkä (1NS; OH1NS)
Vaasa Gunnar Stendahl (6NS; OH6NS) Runar Grönholm (6NG; OH6NG)
Oulu Olli Snellman (8NB; OH8NB)
Kuopio Leo Antman (7ND; OH7ND) Leo Pirskanen (7NJ; OH7NJ)
Viipuri Eino Kirsi (5NR; OH2NR ja OH5NX) Eino Metso (5NZ; OH5NZ)
Hämeenlinna Walentin Granqvist (3NP; OH3NP) Toivo Vehoniemi (3NK; OH3NK)
Kouvola Antti Ukkonen (5NL; OH5NL) Veijo Mikama (5OJ; OH5OJ)6.12.1939–
Lahti Kaino Suvanto (1NT) virheellinen tunnus (3NT?)
Jyväskylä J. Järveläinen (5NJ) virheellinen tunnus (4NJ?)
Joensuu Raimo Sarvamaa (7NI; OH7NI; OH2WK) 6.12.1939– [3]

Kunkin radioamatöörisähköttäjän piti ilmoittautua kaupungin sähkölaitoksella mahdollisesti varmistaakseen virransaantinsa radiolle. Annettujen ohjeiden mukaan tavallinen radioamatööriliikenne oli sallittua, mutta kuitenkaan selväkielistä keskustelua ei sallittu ja liikennöinnin tuli tapahtua 80 metrin ja 40 metrin aaltoalueilla. Jotta verkkoa olisi pystynyt jatkuvasti pitämään yllä ja päivystämään, kehotettiin verkon asemien pääoperaattoreita hankkimaan paikkakunnan asepalveluksesta vapautettuja ja nostoväkeä (nykyään lisäreservi) varaoperaattoreita. Lisäksi pyydettiin mahdollisuuksien mukaan hankkimaan puhelin ja ilmoittamaan sen numero viranomaisille. Kaikki verkkoon kuuluvat kysymykset ohjattiin Suomen Radioamatööriliiton puheenjohtaja, insinööri Kalle Sainiolle Yleisradioon Fabianinkadulle Helsingissä. 14. lokakuuta 1939 kirjeellä Suomen puolustusvoimien yleisesikunta kehotti kuuntelemaan venäläisiä radioasemia ja ottamaan muistiin niiden aallonpituus, lähetysaika, kuuluvuus, tekstisisältö ja muita seikkoja. Kuitenkin talvisodan alettua Suomen Radioamatööriliiton puheenjohtaja, insinööri Sakari Sainio, antoi 6. joulukuuta 1939 nimetyille radioamatööreille ohjeen improvisoidusta valtakunnallisesta radioverkosta ilmavalvonnan kaukoviestitystä varten ilmavalvontapuolutuskeskusten johtoasemia varten.

Talvisodan radioverkon muistotapahtumaa vietettiin 2009 Riihimäellä.[4] Sodanaikaisilla radioilla pidetään yhteyksiä valtakunnallisesti vuosittain perinneradiotapahtumassa, joita on järjestetty kaksi kertaa vuodessa 2005 alkaen itsenäisyyspäivänä ja puolustusvoimain lippujuhlapäivänä tai juuri sitä ennen.

Talvisodan kokemusten perusteella viestijoukkojen vahvuutta suomalaisissa sotatoimiyhtymissä lisättiin, mikä edellytti sotilasviestitoiminnan opettamisen laajenemista. Reino Hallamaa värväsi joukkoihinsa 51 lähetysluvallista radioamatööriä.

Radioamatööritutkinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viestintävirasto on ulkoistanut radioamatööritutkintojen pitämisen Suomen Radioamatööriliitto ry:lle. Suomessa radioamatööritutkinto on moduulipohjainen. Kunkin moduulin voi suorittaa itsenäisesti ja hyväksyttyjen moduulien yhdistelmät antavat oikeuden eri luokkien pätevyystodistuksiin. Hyväksytyillä tutkintomoduuleilla ei ole vanhenemisaikaa, joten ne voi suorittaa joko yksi kerrallaan tai kaikki samassa tutkintotilaisuudessa. Tutkintoja ottavat vastaan paikalliset pätevyystutkijat ympäri maan ja ympäri vuoden.lähde?

Tutkintomoduulit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • K-moduuli, sisältää kuusikymmentä väittämää hätäliikenteestä, aseman turvallisuudesta, radioamatöörejä koskevista laeista ja määräyksistä sekä itse radioamatööriliikenteestä. Hyväksyttyyn suoritukseen vaaditaan 45 oikeaa vastausta. Hätäliikennekysymyksissä on erillinen hylkäysraja.
  • T1-moduuli, sisältää 15 kysymystä elektroniikan ja radiotekniikan perusteista sekä sähköturvallisuusasioista. Jokainen kysymys sisältää neljä vastausta, joista aina vähintään yksi on oikein. Näin muodostuvasta 60 kohdasta pitää hyväksyttyyn suoritukseen saada 45 oikein.
  • T2-moduuli sisältää 15 kysymystä elektroniikan ja radiotekniikan soveltamiseen radioamatööritoiminnan painopistealueiden osalta sekä sähköturvallisuusasioiden tuntemukseen. Kysymykset ovat T1-moduulia vaativampia. Jokainen kysymys sisältää neljä vastausta, joista aina vähintään yksi on oikein. Näin muodostuvasta 60 kohdasta pitää hyväksyttyyn suoritukseen saada 45 oikein.lähde?

Radioamatööriluokat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tutkintomoduulien hyväksytysti suorittaminen oikeuttaa seuraaviin radioamatööriluokkiin:lähde?

  • K-moduuli + T1-moduuli → perusluokka
  • K-moduuli + T2-moduuli → yleisluokka

Perusluokan radioamatöörillä on nykyään samat oikeudet radioalueiden käyttöön kuin yleisluokassa, mutta perusluokkalainen ei saa käyttää yhtä suuria tehoja kuin yleisluokkalainen. Yleisluokan suorittanut saa käyttää maksimissaan 1 500 wattia tehoa useimmilla HF-alueilla. Perusluokan teho näillä alueilla rajoittuu 120 wattiin, eli noin 11 dB pienemmäksi kuin yleisluokassa. Käytännössä tavallisten radioamatöörilähetinten teho rajoittuu melko samoin, kuin perusluokan lupa, ja yleisluokan tehoihin päästään vain erillisillä päätevahvistimilla.lähde?

Suomalainen amatööri ulkomailla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomalainen tutkinto antaa kansainvälisen HAREC-pätevyyden ja suomalainen amatööriradioasemalupa on CEPT:n mukainen. Suomalainen perus- ja yleisluokan radioamatööri saa ilman anomusta käyttää omin tunnuksin Viron aluetunnus oman tunnuksen eteen lisättynä amatöörilaitteita Virossa kolmen kuukauden ajan Viron B-luokan oikeuksin yleensä 20 dBW:n teholla, joka vastaa 100 W:n lähetystehoa. Ulkomaalaisen on mahdollista anoa ulkomaisin pätevyystodistuksin ja luvin Viroon kolmen vuoden kansallinen amatöörilupa. Viron A-luokan radioamatöörille on yleensä sallittu 30 dBW:n lähetysteho, joka vastaa 1 000 W:n lähetystehoa. Virossa radioamatöörien A-luokkaa varten joutuu antamaan näytön sähkötyksestä, jonka rajana pidetään viittä sanaa, 25 merkkiä minuutissa. Virossa ei ole enää C-luokan amatöörilupaa, vaan Viron amatöörit jakautuvat A-, B- ja D-luokkiin. Näistä Virolainen D-luokka, on tarkoitettu puheliikenteeseen frekvenssimoduloituna, jonka luvan haltija ei saa operoida HF-aalloilla eikä D-luokan virolaisella todistuksella saa HAREC-pätevyyttä.[5] D-luokan oikeuksilla saa Virossa käyttää vain kymmenen metrin aaltoaluetta 28,0–29,7 MHz, kuuden metrin aaltoaluetta 50,0–52,0 MHz, neljän metrin aaltoaluetta 70,0–70,3 MHz, kahden metrin aaltoaluetta 144,0–146,0 MHz, seitsemänkymmenen senttimetrin aaltoaluetta 432,0–438,0 MHz ja kahdenkymmenenkolmen senttimetrin aaltoaluetta 1,24–1,30 GHz ja vain 10 dBW:n eli 10 W:n teholla. A-luokan radioamatöörit voivat operoida 30 dBW:n eli 1 000 W:n ja B-luokan radioamatöörit voivat operoida 20 dBW:n eli 100 W:n tehoilla näilläkin aaltoalueilla.[5]

Latviassa ja Liettuassa suomalainen radioamatööri joutuu anomaan maiden valvontaviranomaisilta erikseen luvan.

Radioamatöörikilpailuissa menestyneen radioamatöörikerhon, Teljän Radioamatöörit ry:n (OH1AF/OH1F) antennilaitteistoa

Radioamatöörien taajuusalueet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viestintävirasto pitää yllä listaa Suomessa käytettävistä radio(amatööri)taajuuksista. Käytettävissä olevat taajuudet voivat sisältää alueellisia ja lähetystehorajoituksia.[6]

Suomessa radioamatööritoiminnassa voi käyttää seuraavia taajuusalueita (katso myös: Sähkömagneettinen spektri):[7]

MF[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

MF-alueella on kaksi amatööriradiotaajuusaluetta.

2,2 km 160 m
135,7–137,8 kHz 1 810–1 855 kHz
1 861–1 906 kHz
1 912–2 000 kHz

HF[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

HF-alueella 3 MHz:sta 30 MHz:iin on kahdeksan radiotaajuusaluetta ja kahdeksan pistetaajuutta, joita voi saada käyttöön anomalla niitä erikseen käyttöön viestintävirastosta.

80 m pistetaajuudet 40 m 30 m 20 m 17 m 15 m 12 m 10 m
3 500–3 800 kHz 5 278,6 kHz
5 288,6 kHz
5 298,6 kHz
5 330,6 kHz
5 346,6 kHz
5 366,6 kHz
5 371,6 kHz
5 398,6 kHz
7 000–7 200 kHz 10 100–10 150 kHz 14 000–14 350 kHz 18 068–18 168 kHz 21 000–21 450 kHz 24 890–24 990 kHz 28 000–29 700 kHz

VHF[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

VHF-alueella on kolme amatööriradiotaajuusaluetta.

6 m 4 m 2 m
50,0–52,0 MHz 70,0–70,3 MHz 144,0–146,0 MHz

Kahdelle metrille IARU suosittelee sähkötykselle aluetta 144,000–144,150 MHz[8].

UHF[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

UHF-alueella on kolme amatööriradiotaajuusaluetta.

70 cm 23 cm 13 cm
432,0–438,0 MHz 1 240–1 300 MHz 2 300–2 450 MHz

Muut alueet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muita erittäin korkeita taajuuksia ja lyhytaallonpituuksia radioaaltoalueita amatööriradiokäytössä ovat:

  • 3 400–3 408 MHz
  • 5 650–5 850 MHz
  • 10,00–10,28 GHz, 10,368–10,370 GHz, 10,45–10,50 GHz
  • 24,00–24,25 GHz
  • 47,00–47,20 GHz
  • 76,00–81,50 GHz
  • 122,25–123,00 GHz
  • 134,00–141,00 GHz
  • 241,00–250,00 GHz
  • 275,00–1 000,00 GHz (vain erityisellä luvalla, ei eritelty taajuusalueittain)lähde?

Suomalaisten radioamatööriasemien kutsumerkit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen prefiksi (sekä radioamatööriliikenteessä että lentoliikenteessä) on OH (erikoistapauksissa OF, OG, OI tai OJ). OH-etuliitteen jälkeen radioamatööriaseman kutsussa tulee numero, joka yleensä osoittaa läänin, jossa radioamatööriasema toimi. Lääniuudistuksen jälkeen läänikohtaisten kutsujen pakollisuudesta on Ahvenanmaata lukuun ottamatta luovuttu, mutta yleensä vanhaa piirijakoa noudatetaan edelleen kun uusia kutsuja haetaan. Ahvenanmaalla sijaitsevan aseman kutsussa on numero 0. Nykyisin on myös mahdollista hankkia maksua vastaan haluamansa kutsu (joskin sen täytyy täyttää Viestintäviraston asettamat muotovaatimukset).lähde?

Ennen lääniuudistusta voimassa ollut piirijako[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ahvenanmaan autonominen maakunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

OH0 Ahvenanmaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lääniuudistuksesta perinteisistä lääneistä suurlääneihin, jotka suurläänien tultua lakkautetuiksi ja muututtua aluehallintovirastojen hallintoalueiksi, huolimatta edelleenkään ei Ahvenanmaalla voi käyttää manner-Suomen OH1–OH9-kutsuja sinällään, vaan Ahvenanmaalla on sen autonomian vuoksi käytettävä vain OH0-kutsuja. Mikäli joku, jonka oma kutsu on mannersuomalainen, operoi Ahvenanmaalla, hänen tulee lisätä ulkomaisen radioamatöörioperaattorin tapaan oman kutsunsa eteen Ahvenanmaan maatunnus, esimerkiksi OH0/OH1XZ, tai loppuun kauttaviiva ja numero 0, esimerkiksi OH1XZ/0.

Manner-Suomen läänit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

OH1 Turun ja Porin lääni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

OH2 Uudenmaan lääni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

OH3 Hämeen lääni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

OH4 Mikkelin lääni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

OH5 Kymen lääni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

OH6 Vaasan ja Keski-Suomen läänit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

OH7 Kuopion ja Pohjois-Karjalan läänit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

OH8 Oulun lääni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

OH9 Lapin lääni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyään Ahvenanmaan autonomisessa maakunnassa on välttämätöntä mannersuomalaiselle radioamatöörille, jonka tunnus on OH1–OH9, välttämätöntä käyttää oman liikkuvan radioasemansa tunnuksen edessä OH0/OH(omatunnus), koska autonomisella Ahvenanmaalla on edelleen oma tunnuksensa OH0. Sen sijaan manner-Suomessa voi ottaa minkä tahansa tunnuksen alkuosan riippumatta siitä, missä Suomen entisessä läänissä toimii. Esimerkiksi uusmaalainen OH2ABC voi käyttää tunnustaan vaikka Lapissa tai Pohjois-Pohjanmaalla suoraan tai pohjoiskarjalalainen radioamatööripätevyystutkinnon perusluokan tai yleisluokan hyväksyttävästi suorittanut voi anoa Turun ja Porin läänin entisen tunnuksen OH1ABC.

Sotilasradioamatööritoiminta Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puolustusvoimien sisällä tapahtuvaa radioamatööritoimintaa, OI-prefiksillä ja ilman, kutsutaan sotilasradioamatööritoiminnaksi (SRA). Myös SRA-toimintaan kuuluvat kerhot; sotilasradioamatöörikerhot ja niiden kerhoasemat. Vuonna 1993 erottelu amatööritoimintaan SRA ja muuhun toimintaan. Joitain OI-radiokutsutunnuksista ei ole koskaan käytetty varuskunnan yhteydessä, vaan ne ovat anottu johonkin museoon tai muuhun perinnetoimintaan liittyvän toiminnan tueksi.

OI1[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • OI1AX Porin prikaatin sotilasradioamatöörikerho, Säkylä. Tunnuksella järjestetään tapahtumia myös Säkylän varuskunnan ulkopuolella, mm. Varsinais-Suomen viestikilta käyttää tunnusta viestimiespäivillä Kuuskajaskarilla.[9] Viimeinen viestimiespäivä on 3.–4. elokuuta 2013. Samalla tunnuksella on useampia radisteja, jotka vaihtavat päivystysvuoroa.
  • OI1AXA Museolaiva ML Keihässalmi, Forum Marinum, Aurajoki, Turku
  • OI1AY Pansion sotilasradioamatöörit, Turku, liittyy Suomen merivoimien laivaston radioamatööritoiminnan perinteen ylläpitämiseen

OI2[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

OI3[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

OI4[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • OI4JM Mikkelin Seudun radioamatöörit ry, Mikkeli
  • OI4PM Viestiasema Lokki, Mikkeli

OI5[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

OI6[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

OI7[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

OI8[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähde: Suomen puolustusvoimat 23. maaliskuuta 2013lähde tarkemmin?

Radioamatöörikerhoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yksi tapa tutustua radioamatööreihin ja radioamatööritoimintaan on vierailla lähimmällä radioamatöörikerholla.

Suomen Radioamatööriliitto ry[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen Radioamatööriliitto ry. (SRAL) on Suomen radioamatöörien kansallinen keskusjärjestö. SRAL on kansainvälisen radioamatööriliiton IARU:n ja pohjoismaisten radioamatööriliittojen yhteistyöelimen NRAU:n jäsen. SRAL on perustettu 1921 ja siihen kuuluu noin 5 000 jäsentä. Jäseneksi pääsee kuka tahansa radioamatööritoiminnasta kiinnostunut.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta radioamatööri.