Ero sivun ”Kustaa Vilkuna” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Selaa historiaa interaktiivisesti
[katsottu versio][katsottu versio]
← Vanhempi muutosUudempi muutos →
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
VisuaalinenWikiteksti
Rivi 9: Rivi 9:
Vilkuna valmistui vuonna 1927 [[Helsingin yliopisto]]sta pääaineenaan [[suomen kieli]]. Hän toimi [[Akateeminen Karjala-Seura|Akateemisessa Karjala-Seurassa]], mutta erosi siitä vuonna 1932 [[Urho Kekkonen|Urho Kekkosen]], [[Martti Haavio]]n, [[Reino Kuuskoski|Reino Kuuskosken]], [[V. J. Sukselainen|V. J. Sukselaisen]], [[Paavo Kastari]]n, [[Heikki Hosia]]n, [[Lauri Hakulinen|Lauri Hakulisen]], [[Veikko Heiskanen|Veikko Heiskasen]] ja muiden poliittiseen keskustaan suuntautuneiden jäsenten kanssa, kun AKS:n enemmistö ei 27. huhtikuuta 1932 pidetyssä kokouksessa suostunut tuomitsemaan [[Mäntsälän kapina]]a. Vuonna 1942 Vilkuna liittyi uudestaan AKS:n jäseneksi.
Vilkuna valmistui vuonna 1927 [[Helsingin yliopisto]]sta pääaineenaan [[suomen kieli]]. Hän toimi [[Akateeminen Karjala-Seura|Akateemisessa Karjala-Seurassa]], mutta erosi siitä vuonna 1932 [[Urho Kekkonen|Urho Kekkosen]], [[Martti Haavio]]n, [[Reino Kuuskoski|Reino Kuuskosken]], [[V. J. Sukselainen|V. J. Sukselaisen]], [[Paavo Kastari]]n, [[Heikki Hosia]]n, [[Lauri Hakulinen|Lauri Hakulisen]], [[Veikko Heiskanen|Veikko Heiskasen]] ja muiden poliittiseen keskustaan suuntautuneiden jäsenten kanssa, kun AKS:n enemmistö ei 27. huhtikuuta 1932 pidetyssä kokouksessa suostunut tuomitsemaan [[Mäntsälän kapina]]a. Vuonna 1942 Vilkuna liittyi uudestaan AKS:n jäseneksi.


Vilkuna jatkoi opintojaan ja väitteli filosofian tohtoriksi Helsingin yliopistossa vuonna 1936 [[kansatiede|kansatieteen]] alalta. Samana vuonna Vilkuna nimitettiin Helsingin yliopiston dosentiksi.<ref name=KKO>{{Kirjaviite | Nimeke= Kuka kukin on 1970 | Julkaisija = Otava| Sivut=1172}}</ref> Kansatieteen tutkijan Vilkuna edusti tuolloin uutta ns. funktionaalista tarkastelutapaa, jossa aiemmin vallalla olleen esineiden muodostamien aikasarjojen selvittelyn sijaan pyrittiin luomaan yhtenäistä kokonaiskuvaa kulttuurista. Esineiden lisäksi kulttuuria voitiin selvittää myös kielen antamien todistusaineistojen avulla.<ref>{{Kirjaviite | Nimeke = Otavan suuri ensyklopedia, 10. osa | Julkaisija= Otava| Vuosi = 1981 | Sivut = 7880 | Tunniste = ISBN 951-1-06271-9}}</ref> Kustaa Vilkuna oli Sanakirjasäätiön apulaisjohtaja 1931–1944. Vuonna 1950 Vilkuna nimitettiin suomalais-ugrilaisen kansatieteen professoriksi Helsingin yliopistoon ja hän toimi historiallis-kielitieteellisen osaston [[dekaani]]na vuosina 1952–1957. [[Suomalainen Tiedeakatemia | Suomalaisen tiedeakatemian]] jäseneksi Vilkuna kutsuttiin 1948. Tiedeakatemian esimiehenä Vilkuna oli 1973–1974.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä=Paaskoski, Jyrki | Nimeke = Oppineiden yhteisö: Suomalainen Tiedeakatemia 1908–2008|Julkaisija = Otava |Sivut = 393, 427 | Vuosi = 2008 | Tunniste = ISBN 978-951-1-22529-4}}</ref> Vilkuna oli myös [[Suomen Tiedeseura]]n jäsen vuodesta 1960, Unkarin Tiedeakatemian ja Kung Gustaf Adolfs akademin jäsen ja Greifswaldin yliopiston kunniatohtori.<ref name=KKO/>
Vilkuna jatkoi opintojaan ja väitteli filosofian tohtoriksi Helsingin yliopistossa vuonna 1936 [[kansatiede|kansatieteen]] alalta. Samana vuonna Vilkuna nimitettiin Helsingin yliopiston dosentiksi.<ref name=KKO>{{Kirjaviite | Nimeke= Kuka kukin on 1970 | Julkaisija = Otava| Sivut=1172}}</ref> Kansatieteen tutkijana Vilkuna edusti tuolloin uutta ns. funktionaalista tarkastelutapaa, jossa aiemmin vallalla olleen esineiden muodostamien aikasarjojen selvittelyn sijaan pyrittiin luomaan yhtenäistä kokonaiskuvaa kulttuurista. Esineiden lisäksi kulttuuria voitiin selvittää myös kielen antamien todistusaineistojen avulla.<ref>{{Kirjaviite | Nimeke = Otavan suuri ensyklopedia, 10. osa | Julkaisija= Otava| Vuosi = 1981 | Sivut = 7880 | Tunniste = ISBN 951-1-06271-9}}</ref> Kustaa Vilkuna oli Sanakirjasäätiön apulaisjohtaja 1931–1944. Vuonna 1950 Vilkuna nimitettiin suomalais-ugrilaisen kansatieteen professoriksi Helsingin yliopistoon ja hän toimi historiallis-kielitieteellisen osaston [[dekaani]]na vuosina 1952–1957. [[Suomalainen Tiedeakatemia | Suomalaisen tiedeakatemian]] jäseneksi Vilkuna kutsuttiin 1948. Tiedeakatemian esimiehenä Vilkuna oli 1973–1974.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä=Paaskoski, Jyrki | Nimeke = Oppineiden yhteisö: Suomalainen Tiedeakatemia 1908–2008|Julkaisija = Otava |Sivut = 393, 427 | Vuosi = 2008 | Tunniste = ISBN 978-951-1-22529-4}}</ref> Vilkuna oli myös [[Suomen Tiedeseura]]n jäsen vuodesta 1960, Unkarin Tiedeakatemian ja Kung Gustaf Adolfs akademin jäsen ja Greifswaldin yliopiston kunniatohtori.<ref name=KKO/>


[[Suomen Akatemia]]n jäseneksi Vilkuna nimitettiin 1959. Nimitysprosessi herätti huomiota. [[Eino Kaila]]n kuoleman johdosta avoimeksi tulleeseen akateemikon virkaan akatemialautakunta esitti aikaisemmasta käytännöstä poiketen kolmea ehdokasta, ensi sijassa [[Eino Jutikkala]]a, toisessa sijassa [[Georg Henrik von Wright]]iä ja kolmannessa sijassa Vilkunaa. Tasavallan presidentti Urho Kekkonen nimitti Vilkunan.<ref>{{Kirjaviite |Tekijä=Tiitta, Allan | Nimeke = Suomen Akatemian historia I| Sivut = 102–105 | Vuosi = 2004 | Julkaisija = Suomalaisen Kirjallisuuden Seura | Tunniste = ISBN 951-746-606-4}}</ref> Vilkuna jäi eläkkeelle vuonna 1972.
[[Suomen Akatemia]]n jäseneksi Vilkuna nimitettiin 1959. Nimitysprosessi herätti huomiota. [[Eino Kaila]]n kuoleman johdosta avoimeksi tulleeseen akateemikon virkaan akatemialautakunta esitti aikaisemmasta käytännöstä poiketen kolmea ehdokasta, ensi sijassa [[Eino Jutikkala]]a, toisessa sijassa [[Georg Henrik von Wright]]iä ja kolmannessa sijassa Vilkunaa. Tasavallan presidentti Urho Kekkonen nimitti Vilkunan.<ref>{{Kirjaviite |Tekijä=Tiitta, Allan | Nimeke = Suomen Akatemian historia I| Sivut = 102–105 | Vuosi = 2004 | Julkaisija = Suomalaisen Kirjallisuuden Seura | Tunniste = ISBN 951-746-606-4}}</ref> Vilkuna jäi eläkkeelle vuonna 1972.

Versio 10. helmikuuta 2019 kello 00.48

Tämä artikkeli käsittelee akateemikko Kustaa Vilkunaa. Historiantutkija Kustaa H. J. Vilkunasta on oma artikkelinsa.
Tiedosto:Kustaa-Vilkuna.jpg
Kustaa Vilkuna vuonna 1950.

Kustaa Gideon Vilkuna (26. lokakuuta 1902 Nivala – 6. huhtikuuta 1980 Kirkkonummi) oli suomalainen akateemikko, kansatieteilijä, kielitieteilijä ja historiantutkija. Hän toimi myös lukuisissa luottamus- ja poliittisissa tehtävissä, kuten opetusministerinä Kuuskosken hallituksessa vuonna 1958. Puoluekannaltaan hän oli maalaisliittolainen. Vilkuna oli Urho Kekkosen tukija, ja häntä on jopa luonnehdittu Kekkosen ”harmaaksi eminenssiksi”.

Elämänvaiheet

Kustaa Vilkuna oli toinen August ja Anna Wilkunan seitsemästä lapsesta, jotka elivät aikuisiksi asti. Hänen setänsä oli kirjailija Kyösti Wilkuna. Vilkuna aloitti opiskelunsa käymällä kiertokoulua vuosina 1909–1912 (kuukauden vuodessa). Opiskelu jatkui aina ylioppilaaksi asti vuoteen 1923. Vilkuna avioitui vuonna 1927 Liisa Virkkusen (alk. Snellman) kanssa.

Vilkuna valmistui vuonna 1927 Helsingin yliopistosta pääaineenaan suomen kieli. Hän toimi Akateemisessa Karjala-Seurassa, mutta erosi siitä vuonna 1932 Urho Kekkosen, Martti Haavion, Reino Kuuskosken, V. J. Sukselaisen, Paavo Kastarin, Heikki Hosian, Lauri Hakulisen, Veikko Heiskasen ja muiden poliittiseen keskustaan suuntautuneiden jäsenten kanssa, kun AKS:n enemmistö ei 27. huhtikuuta 1932 pidetyssä kokouksessa suostunut tuomitsemaan Mäntsälän kapinaa. Vuonna 1942 Vilkuna liittyi uudestaan AKS:n jäseneksi.

Vilkuna jatkoi opintojaan ja väitteli filosofian tohtoriksi Helsingin yliopistossa vuonna 1936 kansatieteen alalta. Samana vuonna Vilkuna nimitettiin Helsingin yliopiston dosentiksi.[1] Kansatieteen tutkijana Vilkuna edusti tuolloin uutta ns. funktionaalista tarkastelutapaa, jossa aiemmin vallalla olleen esineiden muodostamien aikasarjojen selvittelyn sijaan pyrittiin luomaan yhtenäistä kokonaiskuvaa kulttuurista. Esineiden lisäksi kulttuuria voitiin selvittää myös kielen antamien todistusaineistojen avulla.[2] Kustaa Vilkuna oli Sanakirjasäätiön apulaisjohtaja 1931–1944. Vuonna 1950 Vilkuna nimitettiin suomalais-ugrilaisen kansatieteen professoriksi Helsingin yliopistoon ja hän toimi historiallis-kielitieteellisen osaston dekaanina vuosina 1952–1957. Suomalaisen tiedeakatemian jäseneksi Vilkuna kutsuttiin 1948. Tiedeakatemian esimiehenä Vilkuna oli 1973–1974.[3] Vilkuna oli myös Suomen Tiedeseuran jäsen vuodesta 1960, Unkarin Tiedeakatemian ja Kung Gustaf Adolfs akademin jäsen ja Greifswaldin yliopiston kunniatohtori.[1]

Suomen Akatemian jäseneksi Vilkuna nimitettiin 1959. Nimitysprosessi herätti huomiota. Eino Kailan kuoleman johdosta avoimeksi tulleeseen akateemikon virkaan akatemialautakunta esitti aikaisemmasta käytännöstä poiketen kolmea ehdokasta, ensi sijassa Eino Jutikkalaa, toisessa sijassa Georg Henrik von Wrightiä ja kolmannessa sijassa Vilkunaa. Tasavallan presidentti Urho Kekkonen nimitti Vilkunan.[4] Vilkuna jäi eläkkeelle vuonna 1972.

Opetusministeri Vilkuna jakamassa äitienpäivän­kunniamerkkejä touko­kuussa 1958.

Sotavuosina Vilkuna toimi Sotasensuuri- ja tiedotustoiminnan tarkastusviraston päällikkönä 1939–1943 ja Valtion tiedoituslaitoksen päällikkönä 1943–1944. Vilkuna toimi opetusministerinä Reino Kuuskosken virkamieshallituksessa 26.4.–29.8.1958 ja tasavallan presidentin valitsijamiehenä vuonna 1962. Kustaa Vilkuna kuului Urho Kekkosen lähipiiriin, muun muassa Tamminiemen saunaseuraan. Hän oli myös perustamassa Paasikivi-seuraa. Hänellä oli tiiviit itäsuhteet. Anatoli Golitsyn jopa väittää vuoden 1984 muistelmissaan, että Vilkuna vaikutti Kekkosen lailla KGB:n agenttina koodinimeltään ”Ahti”.[5]

Kustaa Vilkunalla oli monia luottamustehtäviä. Hän oli mm. Suomen muinaismuistoyhdistyksen puheenjohtaja 1945–1955 ja Maaseudun Sivistysliiton puheenjohtaja 1952–1966. Suomen ja Neuvostoliiton välisen tieteellis-teknillisen yhteistyökomitean puheenjohtaja hän oli 1960–1974 ja Suomalais-unkarilaisen kulttuurikomitean puheenjohtaja 1964–1967.

Kustaa Vilkuna on haudattu vaimonsa kanssa Helsinkiin Kulosaaren hautausmaalle. Heidän omaisensa lahjoittivat vuonna 1993 Suomen kulttuurirahaston Keski-Pohjanmaan rahaston perustamiseksi kaikki Kustaa Vilkunan tekijänoikeudet.

Perhe

Kustaa ja Liisa Vilkunalla oli viisi lasta. Heidän vanhin poikansa Asko Vilkuna (1929–2014) oli Jyväskylän yliopiston etnologian professori. Historiantutkijat Janne Vilkuna ja Kustaa H. J. Vilkuna ovat Asko Vilkunan poikia.[1] Vilkunoiden tytär Kirsti Vilkuna (s. 1932) avioitui Suomen näkyvimpiin teollisuusmiehiin lukeutuneen Pekka Herlinin kanssa. Kustaa Vilkunan lapsenlapsi on myös festivaalipromoottori Harri Vilkuna, joka järjestää mm. Porispere-festivaalia.[6]

Teokset

Kustaa Vilkuna (oik.) ja Urho Kekkonen 1950-luvun lopulla tai 1960-luvun alussa.
  • Varsinaissuomalaisten kansanomaisesta taloudesta ja kulkuneuvoista, väitöskirja, Helsinki: Helsingin yliopisto, 1935.
  • Finnlands Lebensraum, Eino Jutikkalan ja Väinö Auerin kanssa, Berliini: Alfred Metzner Verlag, 1941.
  • Isien työ 1: Maan ja veden viljaa, Helsinki: Otava, 1943, valokuvat Eino Mäkinen.
  • Työ ja ilonpito, Helsinki: Otava, 1943.
  • Etunimikirja, Hannes Tepon kanssa, Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1947.
  • Vuotuinen ajantieto, Helsinki: Otava, 1950.
  • Kainuu-Kvenland: Missä ja mikä?. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1957.
  • Oma nimi ja lapsen nimi, Helsinki: Otava, 1959.
  • Sanan Valvontaa: Sensuuri 1939–1944, Helsinki: Otava, 1962.
  • Kihlakunta ja häävuode: Tutkielmia suomalaisen yhteiskunnan järjestymisen vaiheilta. Helsinki: Otava, 1964.
  • Suuri nimipäiväkalenteri, Helsinki: Otava, 1969.
  • Lohi: Kemijoen ja sen lähialueen lohenkalastuksen historia, Helsinki: Otava, 1974.
  • Etunimet. Helsinki: Otava, 1976.

Lähteet

Kirjallisuus

  • Herlin, Ilkka: Henkilögalleria. Kirjastovirma, 2004. (Teksti julkaistu aiemmin teoksessa Keskipohjalaisia elämäkertoja. Kokkola, 1995. Viitattu 26.10.2008.)

Viitteet

  1. ↑ a b c Kuka kukin on 1970, s. 1172. Otava.
  2. ↑ Otavan suuri ensyklopedia, 10. osa, s. 7880. Otava, 1981. ISBN 951-1-06271-9.
  3. ↑ Paaskoski, Jyrki: Oppineiden yhteisö: Suomalainen Tiedeakatemia 1908–2008, s. 393, 427. Otava, 2008. ISBN 978-951-1-22529-4.
  4. ↑ Tiitta, Allan: Suomen Akatemian historia I, s. 102–105. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2004. ISBN 951-746-606-4.
  5. ↑ http://vanha.verkkouutiset.fi/arkisto/Arkisto_1997/7.helmikuu/UKKKGB.HTM
  6. ↑ Lähtökohtaisesti vihaan ihmisiä. Satakunnan Kansa 2.8.2016. Viitattu 2.8.2016.

Kirjallisuutta

  • Herlin, Ilkka: Kivijalasta harjahirteen: Kustaa Vilkunan yhteiskunnallinen ajattelu ja toiminta. Helsinki: Otava 1993.
  • Herlin, Ilkka: ”Vilkuna, Kustaa (1902–1980)”, Suomen kansallisbiografia, osa 10, s. 545–548. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007. ISBN 978-951-746-451-2. Teoksen verkkoversio.
  • Vilkuna, Janne (toim.): Kansatieteilijän työpöydältä: Kokoelma Kustaa Vilkunan tutkimuksia ja kirjoituksia. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1989. ISBN 951-717-562-0.
  • Vilkuna, Olli (toim.): Toivorikkaalla mielellä: Wilkunan suvun kirjeenvaihtoa 1883–1931. Suomalaisen kirjallisuuden seura, 2012. ISBN 978-952-222-336-4.

Aiheesta muualla

  • Kustaa Vilkuna. 375 humanistia 12.4.2015. Helsingin yliopisto.
  • Vilkuna, Kustaa hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)
  • Kustaa Vilkuna Estofilia. 2018. Tallinna: Suomen suurlähetystö. Viitattu 4.5.2018. (viroksi) (suomeksi)


Edeltäjä:
Reino Oittinen 		Suomen opetusministeri
1958 		Seuraaja:
Kaarlo Kajatsalo


Kansainväliset
Kansalliset
Tieteilijät
Henkilöt
Muut
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Kustaa_Vilkuna&oldid=17916912”