Ero sivun ”Tynkäeduskunta” versioiden välillä
| [arvioimaton versio] | [arvioimaton versio] |
rivitystä |
lisää tynkyydestä; määritelmä ja johdanto kokonaan uusiksi, tynkäeduskunnalla tarkoitetaan nimenomaan sisällissodan jälkeistä vajaata eduskuntaa |
||
| Rivi 1: | Rivi 1: | ||
{{Lähteetön}} |
{{Lähteetön}} |
||
[[Tiedosto:Tynkäeduskunta.jpg|thumb|375px|Tynkäeduskunta, ainoa sosiaalidemokraatti [[Matti Paasivuori]] yksinään oikealla (puhemiehestä vasemmalla). Aitiossa etummaisimpana saksalainen kenraali [[Rüdiger von der Goltz]].]] |
[[Tiedosto:Tynkäeduskunta.jpg|thumb|375px|Tynkäeduskunta, ainoa sosiaalidemokraatti [[Matti Paasivuori]] yksinään oikealla (puhemiehestä vasemmalla). Aitiossa etummaisimpana saksalainen kenraali [[Rüdiger von der Goltz]].]] |
||
'''Tynkäeduskunta''' oli [[Suomen sisällissota|Suomen sisällissodan]] jälkeen vuonna 1918 kokoontunut vajaalukuinen [[eduskunta]], josta puuttuivat lähes kaikki [[Suomen sosialidemokraattinen puolue|sosialidemokraattisen puolueen]] (SDP) kansanedustajat. [[Eduskuntavaalit 1917|Syksyn 1917 vaaleissa]] eduskuntaan oli valittu 92 sosialidemokraattia ja 108 [[Porvari (politiikka)|porvarillisten puolueiden]] edustajaa, joten lähes puolet eduskunnasta oli poissa. Tynkäeduskunta toimi maaliskuussa 1919 pidettyihin [[Eduskuntavaalit|seuraaviin eduskuntavaaleihin]] saakka. |
|||
'''Tynkäeduskunta''' oli aluksi täysilukuinen, 200 [[kansanedustaja]]sta koostunut [[Suomi|Suomen]] [[eduskunta]], joka valittiin [[Venäjän väliaikainen hallitus|Venäjän väliaikaisen hallituksen]] kesällä 1917 antaman hajotusmääräyksen jälkeen lokakuun alussa järjestetyissä [[eduskuntavaalit 1917|eduskuntavaaleissa 1917]]. Tämä eduskunta hyväksyi [[Suomen valtioneuvosto|Suomen hallituksen]], [[Svinhufvudin I hallitus|Svinhufvudin senaatin]] antaman [[Suomen itsenäisyysjulistus|itsenäisyysjulistuksen]] äänin 100–88 [[6. joulukuuta]] 1917. Tammikuun lopulla 1918 alkaneen [[Suomen sisällissota|Suomen sisällissodan]] myötä eduskunnan kokoontuminen keskeytyi ja kolme kansanedustajaa surmattiin sekä kymmeniä piiloutui Suomessa tai [[maanpako|pakeni]] [[Neuvostoliiton kommunistinen puolue|bolsevikkien]] hallitsemalle [[Venäjän sosialistinen federatiivinen neuvostotasavalta|Venäjä]]lle. |
|||
== |
== Eduskunnan kokoontuminen sisällissodan jälkeen == |
||
Välittömästi sisällissodan jälkeen aloitettiin oikeustoimet kaikkia kapinaan osallistuneita sosialidemokraattien kansanedustajia vastaan. [[Prokuraattori (Suomi)|Prokuraattori]] antoi pidätysmääräyksen 56:sta kansanedustajasta, joista 43 tavoitettiin ja saatiin oikeuden eteen. Noin 40 SDP:n kansanedustajaa oli sodan lopussa paennut Suomesta ulkomaille, viisi oli joutunut jo sodan aikana valkoisten teloittamaksi ja yksi oli tehnyt itsemurhan. [[Valtiopetos|Valtiopetoksesta]] tuomitut edustajat saattoi lain mukaan erottaa eduskunnasta vasta tuomion julistamisen jälkeen, joten sitä odotellessa heidän tilalleen ei tarvinnut kutsua varaedustajia. Lisäksi varaedustajatkin olivat useimmissa tapauksissa vangittuina. Suomesta poistuneita edustajia ei julistettu erotetuiksi eduskunnasta, jolloin heidän paikkojaan ei tarvinnut myöskään täyttää.<ref name)="piilonen">Juhani Piilonen: ”Sisäinen rakennustyö”, s. 160–165 teoksessa ''Itsenäistymisen vuodet 1917–1920: 3. Katse tulevaisuuteen'' (toim. Ohto Manninen). Valtionarkisto, Helsinki 1992.</ref> |
|||
Eduskunnan kokoontuessa ensimmäisen kerran sodan jälkeen 15. toukokuuta paikalla oli vain 98 kansanedustajaa. Sosialidemokraattien edustajista tässä vaiheessa ainoastaan [[Matti Paasivuori|Matti Paasivuoren]] katsottiin voivan jatkaa toimessaan. Tynkäeduskunnan istunnossa tehtiin päätös viiden poissaolevan kansanedustajan vangitsemisesta, joista myöhemmin kaksi tuomittiin kuolemaan ja teloitettiin. Myöhemmin yhdeksän kansanedustajaa tuomittiin vankeuteen ja heistä neljä kuoli vankilassa. Paasivuori tekikin [[välikysymys|välikysymyksen]] "erinäisten eduskunnan jäsenten vangitsemisen johdosta". |
|||
SDP:n kansanedustajien oikeusjuttu sai lopullisen tuomionsa [[Valtiorikosoikeus|valtiorikosylioikeudessa]] vasta joulukuussa 1918. Tämän jälkeen eduskuntaan kutsuttiin viisi varaedustajaa. Lisäksi Venäjältä palannut [[Evert Huttunen]] sai liittyä suoraan eduskuntaryhmään.<ref name="piilonen" /> |
|||
| ⚫ | Toukokuun lopulla 1918 eduskunta luovutti marraskuussa ottamansa korkeimman vallan haltijuuden [[Suomen valtionhoitaja|valtionhoitajalle]], joksi valittiin [[ |
||
==Tynkäeduskunnan säätämiä lakeja== |
|||
| ⚫ | [[Paasikiven I hallitus|Paasikiven senaatti]] antoi kesäkuun alussa 1918 esityksen |
||
===Valtionhoitajan asettaminen=== |
|||
| ⚫ | Toukokuun lopulla 1918 eduskunta luovutti marraskuussa ottamansa korkeimman vallan haltijuuden [[Suomen valtionhoitaja|valtionhoitajalle]], joksi valittiin [[P. E. Svinhufvud]]. Samalla nousi esille Suomen [[politiikka|poliittisen]] kentän jakautuminen [[monarkia]]n ja [[tasavalta|tasavallan]] kannattajiin, joista edeltävät olivat tynkäeduskunnassa enemmistönä. Toukokuun lopulla säädettiin myös laki väliaikaisten säännöksien antamisesta yleisen järjestyksen ja turvallisuuden voimassa pitämiseksi, joka rajoitti [[painovapaus|paino-]], [[yhdistymisvapaus|yhdistymis-]] ja [[kokoontumisvapaus|kokoontumisvapautta]] ollen voimassa kesäkuuhun 1919. Laki kohdistui erityisesti sosialidemokraattien toimintaan. |
||
===Kuninkaanvaali=== |
|||
{{Pääartikkeli|[[Suomen kuningaskuntahanke]]}} |
|||
| ⚫ | [[Paasikiven I hallitus|Paasikiven senaatti]] antoi kesäkuun alussa 1918 esityksen kuningaskuntaisesta [[Hallitusmuoto|hallitusmuodosta]] eduskunnalle, joka hyväksyikin sen tasavaltalaisten kuitenkin onnistuessa 1/3 määrävähemmistön nojalla lykkäämään yli vaalien. Elokuussa eduskunta antoi senaatille sen pyytämät oikeudet etsiä maalle uusi kuningas, kuten voimassa edelleen ollut [[Ruotsi]]n vallan ajalta periytynyt [[vuoden 1772 hallitusmuoto]] edellytti [[hallitsijasuku|hallitsijasuvun]] sammumistapauksessa. Kuninkaaksi päädyttiin valitsemaan [[Saksan keisari]] [[Vilhelm II (Saksa)|Vilhem II:n]] lanko, [[Hessen]]in prinssi [[Friedrich Karl]]. Tasavaltalaiset onnistuivat vielä lykkäämään kuninkaanvaalia kuukaudella, mutta lokakuussa eduskunta hyväksyi äänin 64–41 Friedrich Karlin tulemaan Suomen kuninkaaksi. |
||
=== Torpparilaki === |
=== Torpparilaki === |
||
Yksi merkittävimmistä tynkäeduskunnan säätämistä |
Yksi merkittävimmistä tynkäeduskunnan säätämistä sisäpoliittisista laeista oli lokakuussa 1918 hyväksytty [[torppari]]en vapautuslaki, joka oli jäänyt vahvistamatta sisällissodan sytyttyä. Sen mukaan torppari sai lunastaa vuokramaansa vuoden 1914 hintatason mukaan, joka oli kymmenesosa käyvän rahan arvosta. Kuitenkaan yli kymmenen vuoden valtiopetostuomion saanut torppari ei saanut lunastaa vuokramaataan, mutta tämä ns. punakaartilaispykälä oli määräaikainen päättyen kesäkuussa 1919. |
||
=== Armahduslait === |
=== Armahduslait === |
||
Poliittisen tilanteen vakiinnuttua eduskunta alkoi toteuttaa |
Poliittisen tilanteen vakiinnuttua eduskunta alkoi toteuttaa armahduslakeja. Lokakuussa annettiin armahdus enintään neljän vuoden tuomion saaneille ja näin 35 000 punavankia pääsi ehdonalaiseen vankeuteen. Myös tynkäeduskunnan koko kasvoi ja oli suurimmillaan 111 kansanedustajaa. Joulukuussa säädettiin toinen armahduslaki, jolla siirrettiin ehdonalaiseen enintään kuuden vuoden tuomion saaneet. Lisäksi senaatti rahoitti puolella miljoonalla markalla [[sotaorpo]]ja varten perustettavia [[lastenkoti|lastenkoteja]] varten. |
||
== Tynkäeduskunnan loppuvaiheet == |
== Tynkäeduskunnan loppuvaiheet == |
||
Versio 4. helmikuuta 2017 kello 16.59
 |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Tynkäeduskunta oli Suomen sisällissodan jälkeen vuonna 1918 kokoontunut vajaalukuinen eduskunta, josta puuttuivat lähes kaikki sosialidemokraattisen puolueen (SDP) kansanedustajat. Syksyn 1917 vaaleissa eduskuntaan oli valittu 92 sosialidemokraattia ja 108 porvarillisten puolueiden edustajaa, joten lähes puolet eduskunnasta oli poissa. Tynkäeduskunta toimi maaliskuussa 1919 pidettyihin seuraaviin eduskuntavaaleihin saakka.
Eduskunnan kokoontuminen sisällissodan jälkeen
Välittömästi sisällissodan jälkeen aloitettiin oikeustoimet kaikkia kapinaan osallistuneita sosialidemokraattien kansanedustajia vastaan. Prokuraattori antoi pidätysmääräyksen 56:sta kansanedustajasta, joista 43 tavoitettiin ja saatiin oikeuden eteen. Noin 40 SDP:n kansanedustajaa oli sodan lopussa paennut Suomesta ulkomaille, viisi oli joutunut jo sodan aikana valkoisten teloittamaksi ja yksi oli tehnyt itsemurhan. Valtiopetoksesta tuomitut edustajat saattoi lain mukaan erottaa eduskunnasta vasta tuomion julistamisen jälkeen, joten sitä odotellessa heidän tilalleen ei tarvinnut kutsua varaedustajia. Lisäksi varaedustajatkin olivat useimmissa tapauksissa vangittuina. Suomesta poistuneita edustajia ei julistettu erotetuiksi eduskunnasta, jolloin heidän paikkojaan ei tarvinnut myöskään täyttää.[1]
Eduskunnan kokoontuessa ensimmäisen kerran sodan jälkeen 15. toukokuuta paikalla oli vain 98 kansanedustajaa. Sosialidemokraattien edustajista tässä vaiheessa ainoastaan Matti Paasivuoren katsottiin voivan jatkaa toimessaan. Tynkäeduskunnan istunnossa tehtiin päätös viiden poissaolevan kansanedustajan vangitsemisesta, joista myöhemmin kaksi tuomittiin kuolemaan ja teloitettiin. Myöhemmin yhdeksän kansanedustajaa tuomittiin vankeuteen ja heistä neljä kuoli vankilassa. Paasivuori tekikin välikysymyksen "erinäisten eduskunnan jäsenten vangitsemisen johdosta".
SDP:n kansanedustajien oikeusjuttu sai lopullisen tuomionsa valtiorikosylioikeudessa vasta joulukuussa 1918. Tämän jälkeen eduskuntaan kutsuttiin viisi varaedustajaa. Lisäksi Venäjältä palannut Evert Huttunen sai liittyä suoraan eduskuntaryhmään.[2]
Tynkäeduskunnan säätämiä lakeja
Valtionhoitajan asettaminen
Toukokuun lopulla 1918 eduskunta luovutti marraskuussa ottamansa korkeimman vallan haltijuuden valtionhoitajalle, joksi valittiin P. E. Svinhufvud. Samalla nousi esille Suomen poliittisen kentän jakautuminen monarkian ja tasavallan kannattajiin, joista edeltävät olivat tynkäeduskunnassa enemmistönä. Toukokuun lopulla säädettiin myös laki väliaikaisten säännöksien antamisesta yleisen järjestyksen ja turvallisuuden voimassa pitämiseksi, joka rajoitti paino-, yhdistymis- ja kokoontumisvapautta ollen voimassa kesäkuuhun 1919. Laki kohdistui erityisesti sosialidemokraattien toimintaan.
Kuninkaanvaali
- Pääartikkeli: Suomen kuningaskuntahanke
Paasikiven senaatti antoi kesäkuun alussa 1918 esityksen kuningaskuntaisesta hallitusmuodosta eduskunnalle, joka hyväksyikin sen tasavaltalaisten kuitenkin onnistuessa 1/3 määrävähemmistön nojalla lykkäämään yli vaalien. Elokuussa eduskunta antoi senaatille sen pyytämät oikeudet etsiä maalle uusi kuningas, kuten voimassa edelleen ollut Ruotsin vallan ajalta periytynyt vuoden 1772 hallitusmuoto edellytti hallitsijasuvun sammumistapauksessa. Kuninkaaksi päädyttiin valitsemaan Saksan keisari Vilhem II:n lanko, Hessenin prinssi Friedrich Karl. Tasavaltalaiset onnistuivat vielä lykkäämään kuninkaanvaalia kuukaudella, mutta lokakuussa eduskunta hyväksyi äänin 64–41 Friedrich Karlin tulemaan Suomen kuninkaaksi.
Torpparilaki
Yksi merkittävimmistä tynkäeduskunnan säätämistä sisäpoliittisista laeista oli lokakuussa 1918 hyväksytty torpparien vapautuslaki, joka oli jäänyt vahvistamatta sisällissodan sytyttyä. Sen mukaan torppari sai lunastaa vuokramaansa vuoden 1914 hintatason mukaan, joka oli kymmenesosa käyvän rahan arvosta. Kuitenkaan yli kymmenen vuoden valtiopetostuomion saanut torppari ei saanut lunastaa vuokramaataan, mutta tämä ns. punakaartilaispykälä oli määräaikainen päättyen kesäkuussa 1919.
Armahduslait
Poliittisen tilanteen vakiinnuttua eduskunta alkoi toteuttaa armahduslakeja. Lokakuussa annettiin armahdus enintään neljän vuoden tuomion saaneille ja näin 35 000 punavankia pääsi ehdonalaiseen vankeuteen. Myös tynkäeduskunnan koko kasvoi ja oli suurimmillaan 111 kansanedustajaa. Joulukuussa säädettiin toinen armahduslaki, jolla siirrettiin ehdonalaiseen enintään kuuden vuoden tuomion saaneet. Lisäksi senaatti rahoitti puolella miljoonalla markalla sotaorpoja varten perustettavia lastenkoteja varten.
Tynkäeduskunnan loppuvaiheet
Marraskuun alussa 1918 Saksan keisarikunnan hävittyä ensimmäisen maailmansodan Suomen ulkopoliittinen saksalaissuuntaus koki haaksirikon ja marraskuun lopulla Paasikiven senaatti pyysi eroa. Tilalle nimitettiin Ingmanin hallitus, jonka ministereistä puolet oli tasavaltalaisia. Saksalaissuuntausta ja monarkiaa kannattaneen valtionhoitaja Svinhufvudin seuraajaksi tuli joulukuussa tasavallan joukkojen ylipäällikkönä sisällissodassa toiminut kenraali Gustaf Mannerheim, joka otti tavoitteekseen suhteiden normalisoinnin varsinkin maailmansodan eurooppalaisiin suurvaltavoittajiin Britanniaan ja Ranskaan. Joulukuun puolessavälissä Friedrich Karl ilmoitti virallisesti, ettei ota vastaan hänelle kaavailtua Suomen kruunua. Tammikuussa 1919 viimeisetkin sisällissodan aikana ja sen jälkeen Suomeen tulleet saksalaissotilaat poistuivat maasta.
Vuonna 1917 valitun ja 1918 alkupuoliskolla vajaalukuiseksi jääneen eduskunnan kausi päättyi valtionhoitaja Mannerheimin määräämien vuoden 1919 eduskuntavaalien jälkeen maaliskuun lopussa.