Afrikaanerit

Wikipediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 5. helmikuuta 2010 kello 22.38 käyttäjän Tanár (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tätä artikkelia on ehdotettu suositelluksi artikkeliksi.
Suositeltu artikkeli -laatumerkinnän on tarkoitus kertoa, että artikkeli yhteisön mielestä on erityisen hyvin kirjoitettu ja kattava. Artikkelin ehdokassivulla voit ottaa asiaan kantaa.
Afrikaanerit
[[Tiedosto:Jan SmutsPetrus Jacobus Joubert|250px|]]
Väkiluku yli 3 miljoonaa
Asuinalueet  Etelä-Afrikka 3 200 000[1]
 Namibia 199 000[1]
 Yhdistynyt kuningaskunta 62 000[1]
 Sambia 51 000[1]
 Australia 41 000[1]
 Zimbabwe 36 000[1]
Kielet afrikaans
Uskonnot pääasiassa Etelä-Afrikan reformoidut kirkot

Afrikaanerit tai afrikaanit (afrikaansiksi Afrikaner ’afrikkalainen’) ovat pääosin Etelä-Afrikassa asuvia eurooppalaisperäisiä buurien ja niin sanottujen Kapmaan hollantilaisten jälkeläisiä, jotka puhuvat afrikaansia ja ovat perinteisesti kuuluneet johonkin maan reformoiduista kirkoista.[2] Afrikaanit ovat enimmäkseen kalvinististen alankomaalaisten, mutta myös ranskalaisten hugenottien, saksalaisten ja belgialaisten jälkeläisiä.[3]

On vaikeaa määritellä tarkasti, kuka on afrikaaneri, koska identiteetti muodostuu joukosta kieleen, etniseen taustaan, uskontoon ja kulttuuriin liittyviä piirteitä. Siksi myös tarkkaa afrikaanerien lukumäärää on vaikea esittää.[4] Afrikaansin kielellä on keskeinen merkitys identiteetin muodostumisessa. Kieleen perustuvaa määrittelyä hankaloittaa kuitenkin se, että myös useat Etelä-Afrikan mustat ja erityisesti niin sanotut värilliset puhuvat afrikaansia äidinkielenään. Afrikaaneri-identiteettiin liittyy etenkin historiallisesti valkoihoisuus,[5] vaikka nykyisin monet pitävät myös afrikaansia puhuvia mustia ja värillisiä afrikaanereina. Etelä-Afrikassa on käytetty ajoittain uutta termiä afrikaanses kaikista afrikaansia puhuvista etnisistä ryhmistä.[6][7]

Alankomaalaiset reformoidut kirkot ovat myös vaikuttaneet merkittävästi afrikaanerinationalismin ja kansallisen identiteetin syntymiseen.[8] Vuoden 2001 väestönlaskennan mukaan Etelä-Afrikassa asui 4,4 miljoonaa valkoista, joista 2,5 miljoonaa puhui afrikaansia äidinkielenään. Afrikaanerikirkkojen jäsenmäärä oli 1,4 miljoonaa.[9] Namibiassa oli vuoden 1991 väestönlaskennan mukaan 133 324 afrikaansia äidinkielenään puhuvaa henkilöä, ja he muodostivat 9,5 % maan väestöstä.[10]

Nykyisin Etelä-Afrikassa ja Namibiassa asuvat valkoihoinen afrikaansinkielinen väestö nimittää itseään pääsääntöisesti afrikaanereiksi lukuun ottamatta joitain pieniä, yleensä erittäin konservatiivisia, ryhmiä, jotka haluavat säilyttää buuri-identiteetin.[11]

Kulttuuri

Afrikaanerikansantansseja eli volkspelejä esitettynä perinteisissä juhla-asuissa.

Afrikaanerien kulttuuri kehittyi 1800-luvun aikana omaehtoisessa eristyksessä, irrallaan aikakauden liberaaleista ja demokraattisista aatesuuntauksista.[12][13] Afrikaanerien omintakeisen kielen ja kulttuurin vuoksi heitä on joskus nimitetty myös Afrikan valkoiseksi heimoksi.[13] Maaseudulla afrikaanerien elämänmuoto keskittyy usein edelleen konservatiivisten reformoitujen kirkkojen ympärille.[12][13]

Kieli

Pääartikkeli: Afrikaans
Afrikaanse Taalmonument lähellä Paarlin kaupunkia.

Afrikaanerit puhuvat afrikaansia, joka on hollannista kehittynyt kieli ja jota nimitetään joskus myös die Taaliksi (suom. kieli).[14][15] Hollannin ja afrikaansin kielet ovat keskenään ymmärrettäviä ainakin kirjoitettuina, vaikka afrikaansille on ominaista taivutuksen yksinkertaistuminen. Afrikaans oli pitkään syrjitty ja halveksittu kieli: kun buurien asuinalueet joutuivat englantilaisten valtaan ja afrikaaneriälymystö pitäytyi standardihollannissa, afrikaans jäi oppimattoman kansan kieleksi. Afrikaans sai virallisen aseman kirjakielenä vasta vuonna 1925. Afrikaansinkielinen Raamattu julkaistiin 1930-luvun alkupuolella, kielen käyttöä kouluissa lisättiin ja useita järjestöjä, kuten Afrikaanse Taal en Kultuurvereniging (Afrikaansin kieli- ja kulttuuriseura) ja Afrikaanse Kultuurvereniginge (Afrikaansinkielisten kulttuurijärjestöjen liitto) perustettiin.[16]

Musiikki

Koos Kombuis

Afrikaanerien perinteinen instrumentaalikansanmusiikki, boermusic on epämuodollista tanssimusiikkia, jonka juuret ovat Euroopassa. Tärkeänä musiikillisten vaikutteiden välittäjänä toimivat Kapmaan brittiläiset sotilassoittokunnat, jotka esiintyivät myös häissä ja muissa juhlissa. Myöhemmin musiikkia ovat säveltäneet lukuiset paikalliset säveltäjät. Boermusicissa tärkeässä asemassa on concertina ja siinä käytetään erilaisia tanssirytmejä.[17] Afrikaanerivaihtoehtorock syntyi 1980-luvun aikana.[18] Sen keskeisiin hahmoihin kuului Corporal Punishment -yhtyeen perustaja James Phillips, joka salanimellä Bernoldus Niemand tuotti levyn, joka sisälsi armeijaa satirisoineen Hou My Vas, Korporaal (suom. Pidä minua lujasti, korpraali) kaltaisia lauluja. Levy vaikutti voimakkaasti "vaihtoehtoafrikaaneri"-liikkeeseen, joka vastusti hallituksen sosiaalista sortoa. Muita liikkeessä vaikuttaneita yhtyeitä oli muun muassa The Gereformeerde Blues Band (Reformoitu bluesyhtye) ja laulaja/lauluntekijä Koos Kombuis. Kombuis tuli tunnetuksi yhtenä apartheid-järjestelmää vastustaneista Voëlvry-ryhmän (suom. "Vapaa kuin taivaan lintu") muusikoista. Ryhmän tarkoituksena oli "vapauttaa afrikaanit historiansa kahleista". Ryhmän sanoitukset olivat hyvin kantaaottavia ja sisälsivät raskasta kritiikkiä maan poliittista järjestelmää ja hallitsevaa Kansallispuoluetta kohtaan.[19]

Urheilu

Afrikaanerien tärkein urheilulaji on rugby, jonka keskeisin pelipaikka on Loftus Versveld -stadion Pretoriassa.[20] Rugby yhdistettiin aikaisemmin Etelä-Afrikassa erityisen läheisesti apartheid-hallintoon ja afrikaanerinationalismiin. Vaikka peli kehitettiinkin alun perin brittiläisissä yksityiskouluissa ja sitä pelasi siirtomaissa korkea-arvoiset siirtomaavirkamiehet, Etelä-Afrikassa siitä muotoutui ennen kaikkea afrikaanerien pelaama peli. Mustille eteläafrikkalaisille se edusti apartheid-poliisin,-armeijan ja -hallituksen urheilulajia.[21]

Tapakulttuuri

Buuriperhe vuonna 1886.

Perinteinen afrikaanerikulttuuri on patriarkaalinen ja korostaa vanhempien kunnioitusta.[22] Afrikaaneriperheissä on tapana nimetä ensimmäinen poika isänisän ja ensimmäinen tytär äidinäidin mukaan. Afrikaanerit tervehtivät kättelemällä kaikkia, myös lapsia. Ystävät ja sukulaiset tervehtivät tavallisesti suutelemalla toisiaan suulle, paitsi jos molemmat ovat miehiä. Erotessa toivotetaan usein totsiens ("näkemiin"). Aikaisemmin afrikaanerikulttuurissa harjoitettiin epävirallista sukupuolierottelua, ja esimerkiksi ruokailun jälkeen miehet ja naiset keskustelivat omissa ryhmissään eri aiheista. 1990-luvulla tapa on tullut harvinaisemmaksi, ja naisten mahdollisuudet koulutuksessa ja työelämässä ovat parantuneet.[23]

Maaseudulla perheet ovat olleet suuria, koska lapsia on pidetty vaurauden merkkinä. Lisäksi monet afrikaaneripoliitikot kannustivat suureen syntyvyyteen, jotta valta-asema maassa säilyisi. Nykyisin perheissä on keskimäärin 2-3 lasta. Perinteisesti nuori mies pyysi tytön kättä eli lupaa avioliittoon tämän isältä. Kolme sunnuntaita ennen häitä parin nimet luettiin kirkossa, ja mikäli vastalauseita liitolle ei ilmennyt, avioliitto solmittiin kirkossa. Tavat ovat kuitenkin muuttuneet epämuodollisemmiksi.[23]

Afrikaanerikeittiössä käytetään paljon lihaa ja lisukekasvikset tarjotaan usein maustettuina ja makeutettuina. Yleinen vapaa-ajanviettotapa on braaivleis eli grillijuhlat. Niihin kuuluu yleensä poikkeuksellisen rasvainen, korianterilla maustettu boerewors (suom. talonpojan makkara).[24]

Uskonto

Pääartikkeli: Etelä-Afrikan reformoidut kirkot
Nederduitse Hervormde Kerkin kirkko Steynsburgissa.

Valtaenemmistö afrikaanereista kuuluu maan reformoituihin kirkkoihin, jotka ovat jakautuneet kolmeen pääsuuntaan: Nederduitse Gereformeerde Kerkiin, Nederduitse Hervormde Kerkiin ja Gereformeerde Kerkiin. Näistä Nederduitse Gereformeerde Kerk on ylivoimaisesti suurin ja vaikutusvaltaisin; Nederduitse Hervormde Kerkiä kannatetaan lähinnä Transvaalin alueella, ja Gereformeerde Kerk on kirkoista konservatiivisin ja raamatuntulkinnaltaan ehdottomin.[25] Etelä-Afrikan reformoitujen kirkkojen jäsenmäärä on noin 3 miljoonaa, ja niillä on 1 263 seurakuntaa.[26]

Kirkot noudattavat kalvinistista teologiaa, jonka mukaan Jumala hallitsee koko syntistä maailmaa ja Kristuksen pelastustyö ulottuu ihmisten sielujen lisäksi myös ihmisten kulttuuriin Pyhän Hengen vaikutuksen kautta. Ajatus myös ihmisten kulttuuriin ulottuvasta pelastuksesta sai Etelä-Afrikan reformoidut kristityt työskentelemään rakentaakseen maahan uuden Jerusalemin, ja afrikaanerit näkevät itsensä Jumalalle kuuliaisena kansana, joka rakentaa kristillistä yhteiskuntaa. Afrikaanerit ovat perinteisesti verranneet itseään Jumalan valittuun kansaan, ja tämän vuoksi kirkon teologia on painottunut voimakkaasti vanhatestamentillisiin käsitteisiin.[25]

Perinteisesti afrikaanerit ovat kunnioittaneet sunnuntaita lepopäivänä, jolloin kaupat ja elokuvateatterit olivat suljettuja eikä urheilukilpailuja järjestetty. Ihmisten odotettiin osallistuvan jumalanpalveluksiin. Nykyään tilanne on muuttunut, vaikka sunnuntai on edelleen muita viikonpäiviä hiljaisempi.[23]

Lähes kaikki afrikaanerilapset kastetaan, ja he osallistuvat pyhäkouluihin, joissa opetellaan ulkoa kappaleita Raamatusta. Kuusitoistavuotiaina nuoret käyvät rippikoulun, jossa opetetaan reformoidun kirkon opin perusteet. Rippikoulun päätteeksi nuoret konfirmoidaan ja he osallistuvat ehtoolliselle. Monissa perheissä nuoret myös saavat aloittaa seurustelun kuusitoistavuotiaina.[23]

Afrikaanerinationalismi

Pääartikkeli: Afrikaanerinationalismi

Historioitsija T. Dunbar Moodie on esittänyt, että Broederbondin edustama afrikaanerinationalismi oli eräänlainen kansalaisuskonto, joka yhdisti keskeiset symboliset elementit, kuten afrikaanerien historian, afrikaansin kielen ja kalvinismin.[27] Liike syntyi 1800-luvun loppupuolella vastareaktiona brittiläiselle imperialismille. Se pyrki yhdistämään Etelä-Afrikan valkoisen afrikaansinkielisen väestön ja piti afrikaanereita ”valittuna kansana”.[28] Afrikaanerinationalismi korosti afrikaanerien kulttuurillista yhtenäisyyttä ja vastusti ”vieraita” aineksia, kuten mustia, juutalaisia ja englanninkielisiä eteläafrikkalaisia. Sen keskeisiin käsitteisiin kuului Volk, kaikkien valkoisten afrikaansia puhuvien eteläafrikkalaisten muodostama itsenäinen kansakunta.[29] Afrikaanerien historia kuvattiin kärsimysnäytelmänä, jossa toistuivat sellaiset brittien aiheuttamat tapahtumat kuin Suuri vaellus ja buurisodat.[30] Afrikaanerinationalismi vaikutti keskeisesti apartheid-järjestelmän syntymiseen, ja sen tärkeimpiä instituutioita olivat Kansallispuolue ja salaseura Broederbond.[31]

Historia

Buurit ja Suuri vaellus

Trekboereita Karoo-arolla. Maalaus vuodelta 1898.
Pääartikkeli: Buurit

Ensimmäiset buurit asettuivat Hyväntoivonniemelle nykyisen Kapmaan alueelle vuonna 1652. Vuoteen 1707 mennessä Kapmaahan oli asettunut 1 779 siirtolaista: hollantilaisia ja saksalaisia sekä ranskalaisia protestantteja eli hugenottia. Rannikolta sisämaahan siirtyneitä perheitä kutsuttiin trekboereiksi eli vaeltaviksi maanviljelijöiksi. Nimitys lyheni pian boeriksi. Trekboerit kahakoivat jatkuvasti ympärillä elävien afrikkalaisheimojen kanssa.[32]

Kun buurit lähestyivät xhosa-heimon aluetta, heidän kohtaamansa vastarinta koveni, ja buurit ja xhosat kävivät sarjan rajasotia vuodesta 1779 alkaen. Trekboerit julistivat vuonna 1795 Graaff Reinetin alueen itsenäiseksi tasavallaksi. He ryhtyivät myös käyttämään itsestään ilmaisua afrikaanerit korostaakseen sitä, että olivat syntyneet Afrikassa.[32] Itsenäisyyssuunnitelmat kuitenkin kariutuivat, kun britit saapuivat Kapmaahan samana vuonna.[33]

Buurisodat

Tiedosto:Afrikaner commandos.JPG
Buurikapinallisia toisen buurisodan aikana.

1800- ja 1900-lukujen vaihteessa Iso-Britannia kävi kaksi sotaa itsenäisiä buuritasavaltoja vastaan saadakseen niiden runsaat timantti- ja kultaesiintymät valtaansa. Ensimmäinen buurisota syttyi 16. joulukuuta 1880 Transvaalin ja Ison-Britannian välillä. Britit eivät sopeuttaneet taktiikkaansa yhtä hyvin Etelä-Afrikan olosuhteisiin kuin buurit, ja he hävisivät sodan. Sota päättyi 24. marraskuuta 1881.[34] Toinen buurisota alkoi 12. lokakuuta 1899 ja päättyi 31. toukokuuta 1902.[35] Kun buurit siirtyivät sissisotaan, britit alkoivat käyttää poltetun maan taktiikkaa sekä perustaa keskitysleirejä. Toisen buurisodan aikana arviolta 28 000 buuria, noin 15% buuritasavaltojen väestöstä, nääntyi nälkään poltetun maan taktiikan johdosta. Sodan päätteeksi buuritasavallat liitettiin brittiläiseen Etelä-Afrikkaan, josta lopulta muodostettiin Etelä-Afrikan unioni vuonna 1910.[36]

Etelä-Afrikan unioni

Afrikaner Broederbondin johtajistoa vuodelta 1918.

Vuosina 1908 ja 1909 valkoiset eteläafrikkalaiset alueen neljästä brittiläisestä siirtokunnasta kokoontuivat kansalliskonventtiin ja päättivät perustaa Etelä-Afrikan liittovaltion. Etelä-Afrikan unioni perustettiin muodollisesti 31. toukokuuta 1910, ja sen ensimmäiseksi pääministeriksi nimitettiin Louis Botha.[37] Etelä-Afrikan unionin perustuslaki oli käytännössä maan valkoisten väestöryhmien, brittien ja afrikaanerien yhteistyösopimus maan mustan väestön pitämiseksi poissa vallasta.[38]

1900-luvun alussa buurien kansallisuustunne alkoi voimistua, ja he alkoivat perustaa omia "kristillis-kansallisia" kouluja, korostaa afrikaansin luonnetta omana hollannin kielestä erillisenä kielenään ja muodostaa itselleen uutta identiteettiä afrikaaneina eli Afrikan kansana vanhan siirtolaisidentiteetin sijaan. Näitä päämääriä ajamaan perustettiin myös kaksi uutta puoluetta: Louis Bothan ja Jan Smutsin transvaalilainen Het Volk (Kansa) vuonna 1905 ja James Barry Munnik Hertzogin oranjelainen Orangia Unie vuonna 1906.[39] Louis Bothan ja Jan Smutsin vietyä Etelä-Afrikan ensimmäiseen maailmansotaan Ison-Britannian rinnalle alkoi J.B.M. Hertzogin vuonna 1914 perustaman Kansallispuolueen (National Party, NP) kannatus nousta. Puolue edusti erityisesti maan köyhemmistä osista kuten Oranjesta kotoisin olevia afrikaanipienviljelijöitä ja -teollisuustyöläisiä sekä koulutettua väkeä, joka koki itsensä syrjityksi englanninkielisten valkoisten taholta. Monet afrikaanit olivat edelleen katkeria brittijoukkojen buurisotien aikana tekemistä julmuuksista ja tunsivat sympatiaa Saksaa kohtaan. Kansallispuolue painotti afrikaanien kansallista identiteettiä ja sen vaikutuksesta joukko koulutettuja afrikaaneja, muun muassa Alankomaiden reformoidun kirkon pappeja, perusti vuonna 1918 salajärjestön Broederbond (suom. veljeskunta), joka hyväksyi jäsenikseen vain afrikaanereita. Broederbondin tavoite oli tehdä Etelä-Afrikasta valkoinen, afrikaanerien johtama tasavalta, joka pysyisi puolueettomana Ison-Britannian ja Saksan välisissä konflikteissa.[39]

Apartheid-kausi

Kansallispuolueen apartheid-politiikkaa tukivat ennen kaikkea ne, jotka kokivat aikaisemman järjestelmän itselleen epäreiluksi, eli erityisesti afrikaanerityöläiset ja -maanviljelijät. 1940-ja 50-luvuilla Daniel François Malanin johtamana puolue pyrki saamaan maan takaisin afrikaanerien käsiin. Afrikaansista tehtiin maan toinen virallinen kieli, ja sen asema julkisten palveluiden kielenä vahvistui. Myös englanninkieliset lapset velvoitettiin opettelemaan afrikaansia kouluissa. Afrikaanerien osuus virkamieskunnasta kääntyi nousuun, ja vuoteen 1974 mennessä 80 % vanhempien virkamiesten paikoista oli afrikaanereilla.[40]

Kansallispuolueen toteuttama afrikaanerinationalistinen politiikka huipentui vuonna 1961, kun Etelä-Afrikka puolueen johdolla erosi Kansanyhteisöstä ja muuttui tasavallaksi.[41] Apartheid-ohjelman lisäksi kansallispuolue toteutti myös arvokonservatiivista politiikkaa, jossa pornografia, uhkapelit ja muut niiden kaltaiset paheet kiellettiin "afrikaanerielämäntavalle" vieraina ilmiöinä.[42] Vuonna 1957 säädetty Immorality Amendment Act teki myös avioliiton ulkopuoliset suhteet ja niiden yrittämisen laittomiksi.[43]

Erilaiset näkemykset parhaasta tavasta ylläpitää omaa kansallista identiteettiä monikulttuurisessa yhteiskunnassa johtivat myöhemmin afrikaaneriväestön jakaantumiseen. 1960-luvulla osa väestöstä katsoi, että oman identiteetin säilyttäminen vaati tiukkaa eristäytymistä, kun taas toiset katsoivat, että afrikaaneriuden tiukasta rajaamisesta tulisi luopua.[44] 1990-luvulla kansallispuolue joutui myöntämään, että sen apartheid-politiikka oli epäonnistunut, ja Frederik Willem de Klerkin johdolla se purki vuodesta 1948 luodun poliittisen järjestelmän.[45]

Afrikaanerit apartheidin jälkeisessä Etelä-Afrikassa

Apartheidin jälkeisenä aikana valtaosa afrikaanereista on hyväksynyt ajatuksen roduttomasta Etelä-Afrikasta lukuun ottamatta joitain ryhmiä, jotka ovat pyrkineet luomaan afrikaanereille omia erityisiä vähemmistöoikeuksia. Vähemmistöoikeuksia on pidetty tarpeellisina muun muassa afrikaansin aseman marginalisoitumisen, koulujen opetuskielen muuttumisen englanniksi ja mustien positiivisen syrjinnän vuoksi. Monet ovat kritisoineet tätä näkemystä ja todenneet että maan nykyinen perustuslaki turvaa jo tarpeelliset vähemmistöoikeudet ja että apartheidin aikana etuoikeutetuilla valkoisilla on vastuu apartheid-järjestelmän luomien epäoikeudenmukaisuuksien korjaamisesta.[46]

Erään tutkimuksen mukaan suurempi osa valkoihoisista afrikaansia puhuvista eteläafrikkalaista piti muiden etnisten ryhmien negatiivisen käsityksen omasta etnisestä ryhmästään sekä maassa tapahtuneet poliittiset muutokset suurempina uhkina kuin oman etnisen ryhmänsä katoamista. Ne vastaajista, jotka uskoivat, että afrikaanerit tulevat häviämään omana erityisenä ryhmänään, kokivat maan sosio-poliittiset muutoksen muita myönteisempinä ja eivät kokeneet voimakasta etnistä identifikaatiota. Heidän poliittiset mielipiteensä olivat myös muita liberaalimpia.[47]

Afrikaanerit ovat kärsineet maatilahyökkäysten sarjasta, joissa on kuollut tähän mennessä arviolta 2500–3000 henkilöä[48]. Vuonna 2003 Genocide Watch huomautti, että suuressa osassa hyökkäyksiin liittyneen väkivallan taustalla on rotuviha ja tilanne voi muuttua kansanmurhaksi, mikäli viranomaiset eivät puutu tilanteeseen.[49]

Taloudellinen asema

1800-luvun puolen välin jälkeen Etelä-Afrikasta tehtyjen timantti ja kultalöydösten myötä maa alkoi voimakkaasti teollistua. Teollistumisen seurauksena maahan syntyi uusi köyhien valkoisten ryhmä, mikä kosketti pääosin afrikaanereita. Vuosina 1875-1904 maahan muutti 400 000 uutta siirtolaista, ja kun kaikki maa-alueet alkoivat olla jo valloitetut, afrikaaneriviljelijät eivät voineet enää siirtyä uusille raja-alueille kuten aikaisemmin. Viljelijät olivat usein velkaantuneita, heillä oli vähän pääomia ja rahatalouteen siirtyminen oli heille ongelmallista. 1890-luvulla riehunut eläintautiepidemia pakotti lopulta monet hakeutumaan maaseudulta kaupunkeihin töihin, joissa paremman koulutuksen ja kielitaidon omanneet uudet siirtolaiset kuitenkin veivät parhaat työpaikat. [50] Myös 1900-luvun alussa käynnistynyt maanviljelyksen kaupallistaminen vaikeutti entisestään afrikaaneripienviljeliöiden asemaa.[51][52]

Kansankapitalismi

Broederbondin ajaman kansankapitalismin (volkskapitalisme) avulla pyrittiin saamaan talouselämä pois vieraiden "juutalaisten" ja "brittiläisten" elementtien hallinnasta ja sovittaa se afrikaanerien kansalliseen luonteeseen. Volkskapitalisme pyrki parantamaan englanninkielistä valkoista väestönosaa keskimäärin huonommassa taloudellisessa asemassa olevien afrikaanerien tilannetta. Afrikaanerien "taloudellisen vapautumisen" toteuttamisen keinoista käydyssä väittelyssä esitettiin niin utopistisia suunnitelmia poistaa "köyhien valkoisten" ongelma osuuskuntien avulla, kuin maltillisia ehdotuksia rahoituslaitoksista, joissa afrikaaneripääomaa pyrittiin kanavoimaan tuottaviin investointeihin.[53] Vaikka volkskapitalisme onnistui kehittämään joitain afrikaanerien omistamia yrityksiä kuten Sanlam ja Volkskas kansallisesti merkittäviksi suuryrityksiksi, ohjelman taloudelliset hyödyt suurimmalle osalle köyhistä afrikaanereista olivat vähäiset.[45]

Apartheid

Toisen maailmansodan aikana voimakkaasti laajentunut kaivosteollisuus toi tuhansia uusia mustia työmarkkinoille. Kun vuoden 1948 aikana ensimmäiset merkit talouden taantumasta ja valkoisten työttömyyden noususta ilmenivät, valkoisessa väestönosassa heräsi pelko mustan työväestön taloudellisesta noususta ja jopa "valkoisen köyhälistön" ohittamisesta. Tämä vaikutti osaltaan kansallispuolueen ja sen ajaman apartheid-järjestelmän voittoon samana vuonna pidetyissä vaaleissa.[54] Eräs järjestelmän tavoitteita oli maan mustan väestön taloudellinen kontrollointi ja erityisesti halvan mustan työvoiman saatavuuden turvaaminen maa- ja kaivostalouden tarpeisiin. Mustien kaivostyöläisten palkan inflaatiokorjattu ostovoima suorastaan pieneni vuosien 1911 ja 1971 välillä 225 randista 209 randiin samalla kun valkoisten kaivostyöläisten palkkojen ostovoima kasvoi lähes kaksinkertaiseksi. Monet taloustieteilijät, muun muassa Michael O'Dowd, katsoivatkin, että apartheid-järjestelmä palveli vain afrikaanerien taloudellisia etuja ja ylläpiti takapajuista kapitalistista talousmallia.[55]

Apartheidin jälkeen

Valkoisten köyhien osuus on ollut kasvussa. Nykyisin 350 000 afrikaaneria voidaan luokitella köyhiksi, ja heistä 150 000 elää selviytymisen rajoilla. Valkoiset ovat kuitenkin edelleen suhteellisesti varakkaampia kuin maan valtaväestö.[56]

Apartheidin jälkeen Etelä-Afrikassa on otettu käyttöön kiintiöjärjestelmä (engl. Affirmative Action), jonka perusteella 80 % uusista valtion viroista kuuluu maan mustalle väestölle. Ohjelman kannattajien mukaan tämä vastaa maan demografisia suhteita (noin 79 % väestöstä on mustia) ja sen tarkoituksena on korjata apartheidin aikana luotua taloudellista epätasa-arvoa maan eri ryhmien välillä.[56] Yksityisillä yrityksillä lain noudattaminen on vapaaehtoista, mutta se on käytössä kaikissa valtion omistamissa yrityksissä ja laitoksissa.[57] Tätä lakia on syytetty afrikaanerien köyhtymisestä apertheidin jälkeen. Kuitenkin sosiaalityöntekijät Eteläafrikkalaisten naisten liitossa katsovat, että suurempi ongelma on joidenkin afrikaanerien menneisyydestä periytyvät rasistiset asenteet: vuosikymmenien etuoikeutetun aseman jälkeen monien on ollut vaikea sopeutua uuteen tasa-arvoiseen työelämään.[56]

Volkstaat

Vryheidsvlag eli vapauslippu, jonka Vapausrintama rekisteröi vuonna 1995.
Pääartikkeli: Volkstaat

Erityisesti ANC:n ja Kansallispuolueen neuvotellessa Etelä-Afrikan demokratisoimisesta ennen maan ensimmäisiä vapaita vaaleja vuonna 1994 käytiin keskustelua myös afrikaanerien oman volkstaatin perustamisesta. Asian tutkimiseksi perustettiin Volkstaat-komitea. Komitean loppumietinnössä ehdotettiin alueellista itsemääräämisoikeutta niille alueille, joilla afrikaanerit muodostavat enemmistön sekä erityisen neuvoa-antavan afrikaanerikomitean perustamista.[58] Mielipidemittausten perusteella Volkstaatin perustamista kannattaa kuitenkin vain noin viidennes afrikaanereista.[59] Vuosina 1998–1999 maan hallituspuolue ANC ilmoitti, ettei se tule kannattamaan Volkstaatin perustamista, mutta pyrkii kaikin tavoin suojelemaan afrikaanerien kieltä ja kulttuuria maan muiden vähemmistöjen tavoin.[60]

Siirtolaisuus

Etelä-Afrikasta ei ole olemassa luotettavia tilastoja maahanmuutosta, mutta noin erään laskelman mukaan 800 000 valkoista neljästä miljoonasta on muuttuanut pois Etelä-Afrikasta vuoden 1995 jälkeen. On arveltu, että lähtijöistä suurempi osa olisi brittejä, joista monilla on Yhdistyneiden kuningaskuntien ja Etelä-Afrikan kaksoiskansalaisuus kuin afrikaanereita.[61] Ensimmäistä kertaa afrikaanereita muutti maasta yhtä paljon kun englantia puhuvia vuonna 2001.[62]

Keskeisimpänä maastamuuton vaikuttimena erityisesti valkoisen väestön piirissä, joka edelleen omistaa valta osan maan varallisuudesta on rikollisuus.[63] Maastamuuton keskeinen vaikutin on myös Euroopan ja Pohjois-Amerikan koulutetulle työvoimalle tarjoama korkeampi tulotaso.[64] Suuria maastamuuttoaaltoja tapahtui myös vuosina 1977, 1986 ja 1994. Eniten ihmisiä on muuttanut Isoon-Britanniaan. Tämä aivovuodoksi kutsuttu trendi on koettu ongelmaksi, koska maasta on esimerkiksi muuttanut lähes 17 000 korkeasti koulutettua, joka on noin 1 % maan koko teknologiatyövoimasta.[64]

Viitteet

  1. ↑ a b c d e f Joshua Project: Afrikaner
  2. ↑ Afrikaner." Encyclopædia Britannica. 2007. Encyclopædia Britannica Online. 3 May 2007 <http://www.britannica.com/eb/article-9002442>,
    Dr Neil Lettinga.: South African Christianity, Afrikaner Christianity: The Dutch Reformed Churches in South Africa bethel.edu. Viitattu 3.5. 2007. (englanniksi)
  3. ↑ "Boer." Encyclopædia Britannica. 2007. Encyclopædia Britannica Online. 3 May 2007 <http://www.britannica.com/eb/article-9080381>.
  4. ↑ Louw-Potgieter, J.; Giles, H.: Afrikaner Identity: Diversity Among the Right. Journal of Multilingual and Multicultural Development, 1987, nro v8 n3, s. 283-92. : "Language is an important part of ethnic identity, but not the only one. Two groups of Afrikaners, 23 members of the National Party and 15 members of the Afrikaner Resistance Movement, responded to a questionnaire concerning characteristics essential for Afrikaner group membership. Culture and background were also perceived essential."
  5. ↑ Jakes Gerwel: The Afrikaners: Who are they? What is their future? (pdf) Harold Wolpe Memorial Seminar, 6 April 2005. The Edge Institute. Viitattu 4.5. 2007. (englanniksi)
  6. ↑ Afrikaner / Boer / Afrikaanse 2006. afrilux.co.za: Africa Deluxe Tours. Viitattu 16.12.2009. (englanniksi)
  7. ↑ Wessel Visser: Die dilemma van ‘n gedeelde Afrikaanse identiteit: Kan wit en bruin mekaar vind? vryeafrikaan.co.za. 3.2.2005. vryeafrikaan.co.za. Viitattu 4.2.2010. (afrikaansiksi)
  8. ↑ Wallace Mills: Religion and Afrikaner Nationalism Saint Mary's University. Viitattu 5.4. 2007. (englanniksi)
  9. ↑ Census 2001 2001. Statistics South Africa. Viitattu 3.5. 2007. (englanniksi)
  10. ↑ Country Briefs: Namibia International Institute for Applied Systems Analysis. Viitattu 5.4. 2007. (englanniksi)
  11. ↑ Dr. Tobias Louw: Open Letter to the Institute for Security Studies 16 September 2003. archive.org: Kulturele Geregtigheid Stigting. Viitattu 16.12.2009. (englanniksi)
  12. ↑ a b South Africa and its Culture south-africa-tours.com. Viitattu 24.8. 2007. (englanniksi)
  13. ↑ a b c ”Afrikaners”, Encyclopedia of the Stateless Nations, s. 46-51. Greenwood Publishing Group, 2002. ISBN 0313316171. verkkoversio (viitattu 4.2.2010). (englanniksi)
  14. ↑ MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0 "afrikaans hollannista kehittynyt Etelä-Afrikan buurien puhuma kieli."
  15. ↑ Wallace G. Mills: Origins of Afrikaner Nationalism husky1.stmarys.ca.
  16. ↑ The Origin and History of the Afrikaans Language (Sivu Archive.orgin arkistosta) About South Africa. Viitattu 4.2.2010. (englanniksi)
  17. ↑ Wilhelm Shultz: What is Boer music? The Traditional Boer Music Club. Viitattu 5.2. 2010. (englanniksi)
  18. ↑ Pat Hopkins, Max Du Preez, Koos Kombuis, Lloyd Ross: Voëlvry: the movement that rocked South Africa, s. 140-144. Zebra, 2006. ISBN 1770071202. verkkoversio. (englanniksi)
  19. ↑ Sam Woulidge: Koos A. Kombuis has always instilled fear in the hearts of conservative Afrikanerdom. Thank God. kooskombuis.co.za. Viitattu 23.8. 2007. (englanniksi)
  20. ↑ Larry Butchins: At the Spiritual Center of Afrikanerdom ESRA. Viitattu 5.2. 2010. (englanniksi)
  21. ↑ [http://www.southafrica.info/ess_info/sa_glance/sports/sportsa.htm Sport in South Africa] International Marketing Council of South Africa.. Viitattu 17.8. 2007. (englanniksi)
  22. ↑ The white tribe of Africa - The Afrikaner people South African Tourism. Viitattu 16.12.2009. (englanniksi)
  23. ↑ a b c d Afrikaners Countries and their cultures. Advameg, Inc.. Viitattu 16.12.2009. (englanniksi)
  24. ↑ Barbara Ludman: South African cuisine International Marketing Council of South Africa.. Viitattu 17.8. 2007. (englanniksi)
  25. ↑ a b Afrikaner Christianity: The Dutch Reformed Churches in South Africa African Christianity Homepage. Viitattu 9.7.2009. (englanniksi)
  26. ↑ Elliott Shaw, Department of Religion and Ethics, University of Cumbria (ed.): Dutch Reformed Church of South Africa Overview Of World Religions. Viitattu 9.7.2009. (englanniksi)
  27. ↑ Moodie, T. Dunbar: The rise of Afrikanerdom: Power, apartheid, and the Afrikaner civil religion. University of California Press, 1975. ISBN 0520023102. Kirjan verkkoversio (viitattu 13.7.2009). (englanniksi)
  28. ↑ Microsoft Encarta Premium 2006, "Afrikaner Nationalism", Microsoft
  29. ↑ Dave, Alana: Deconstructing Apartheid Discourse. Capital & Class, Spring 1997. (englanniksi)
  30. ↑ Apartheid - Rise Of Afrikaner Nationalism Science Encyclopedia :: The History of Ideas Vol 1. Viitattu 5.4.2007. (englanniksi)
  31. ↑ Albert Grundlingh: Turning Points: Chapter 3 - Afrikaner Nationalism in the 1930s and 1940s www.sahistory.org.za. Viitattu 1.2.2010. (englanniksi)
  32. ↑ a b HISTORY OF SOUTH AFRICA HistoryWorld. Viitattu 3.5. 2007. (englanniksi)
  33. ↑ Graaff-Reinet, Karoo / Eastern Cape Southern Domain Online Travel Guides. Viitattu 7.5. 2007. (englanniksi)
  34. ↑ George Reginald Duxbury: David and Goliath: the first War of Independence, 1880-1881. , 1981. ISBN 0-620-05012-8.
  35. ↑ Arthur Conan Doyle, The Great Boer War, London, Smith, Elder & Co., 1902
  36. ↑ Boer. (n.d.). Columbia Electronic Encyclopedia. Retrieved May 03, 2007, from Reference.com website: http://www.reference.com/browse/columbia/Boer
  37. ↑ Kustannusosakeyhtiö Otava: Otavan Iso Fokus, 1. osa. Kustannusosakeyhtiö Otava, 1975. ISBN 951-1-00273-2. ,
    Boer. (n.d.). Columbia Electronic Encyclopedia. Retrieved May 03, 2007, from Reference.com website: http://www.reference.com/browse/columbia/Boer
    "Boer." Encyclopædia Britannica.2007. Encyclopædia Britannica Online. 3 May 2007
  38. ↑ Kaikkonen, Olli; Rytkönen, Seppo; Sivonen, Seppo: Afrikan historia, s. 233-234. Gaudeamus, 1989. ISBN 951-662-382-4.
  39. ↑ a b Clark, Nancy L. & Worger, William H.: Seminar Studies in History: South Africa - The Rise and Fall of Apartheid. Pearson Education Limited, 2004. ISBN 0-582-41437-7.
  40. ↑ Koivuporras, Kirsi: Rotuerottelun perintö. Etelä-Afrikan ja Rhodesian vähemmistövaltojen vaikutukset ihmisten käsityksiin ja tulevaisuuskuviin ensimmäisten vapaiden vaalien alla, s. 29-30. Yleisen historian pro gradu -tutkielma. Tampere: Tampereen yliopisto, 2009. Teoksen verkkoversio (viitattu 13.7.2009).
  41. ↑ Udesh Pillay: Public Attitudes in Contemporary South Africa: Insights from an HSRC Survey, s. 49–50. Human Sciences Research Council. HSRC Press, 2002. ISBN 0796919941. Teoksen verkkoversio (viitattu 8.7.2009).
  42. ↑ Wallace G. Mills: Hist. 322 14b Later Afrikaner Nationalism stmarys.ca. Viitattu 8.7.2009. (englanniksi)
  43. ↑ General South African History timeline South African History Online. Viitattu 9.7.2009. (englanniksi)
  44. ↑ Maano Ramutsindela: Identity and voting trends in South Africa HSRC Press. Viitattu 5.4.2007. (englanniksi)
  45. ↑ a b Dan O'Meara: THINKING THEORETICALLY? (Paper presented to the Inaugural Conference of the Harold Wolpe Memorial Trust) web.uct.ac.za. 1-2 April, 1997. Viitattu 8.7.2009. (englanniksi):"..esponding to the 'pauperisation and domination' of Afrikaners by what the interpreters variously labelled as the 'British' or 'Jewish' 'capitalistic system', volkskapitalisme explicitly set out to "mobilise the volk to capture control of this foreign [capitalist] system and adapt it to our national character". This boiled down to a concerted programme to mobilise the savings of the volk to finance existing and new Afrikaner undertakings."
  46. ↑ Murray Hofmeyr (Thohoyandou): White Afrikaner identity in post-apartheid South Africa. Discerning the spirits with Heinz Kimmerle (Sivu Archive.orgin arkistosta) web.archive.org. Viitattu 4.2.2010. (englanniksi)
  47. ↑ Korf L, Malan J.: Threat to ethnic identity: the experience of White Afrikaans-speaking participants in postapartheid South Africa.. The Journal of social psychology, 2002, nro Apr;142(2), s. 149-69.
  48. ↑ Hartley, Aidan: South Africa World Cup 2010... and the shooting's already started Mail Online. 10.9.2009. Daily Mail. Viitattu 4.2.2010. (englanniksi)
  49. ↑ Genocide Watch: Farmers tortured and murdered due to "racial hatred" - farm attack official investigation (pdf) Genocide Watch. Viitattu 4.2.2010. (englanniksi)
  50. ↑ Koivuporras, Kirsi: Rotuerottelun perintö. Etelä-Afrikan ja Rhodesian vähemmistövaltojen vaikutukset ihmisten käsityksiin ja tulevaisuuskuviin ensimmäisten vapaiden vaalien alla, s. 18. Yleisen historian pro gradu -tutkielma. Tampere: Tampereen yliopisto, 2009. Teoksen verkkoversio (viitattu 13.7.2009).
  51. ↑ Kaikkonen, Olli; Rytkönen, Seppo; Sivonen, Seppo: Afrikan historia, s. 234-235. Gaudeamus, 1989. ISBN 951-662-382-4.
  52. ↑ Wallace G. Mills: Hist. 322 14a Religion and Afrikaner Nationalism stmarys.ca. Viitattu 8.7.2009. (englanniksi)
  53. ↑ Dan O'Meara: 'n Volk red homself - The Afrikaner Empowerment Movement ANC. Viitattu 17.8.2009. (englanniksi)
  54. ↑ Thomas W. Hazlett: Apartheid The concise encyclopedia of economics, edited by David R. Henderson.. Liberty Fund, Inc.. Viitattu 16.12.2009. (englanniksi)
  55. ↑ Alan Hirsch: ”1. The economic legacy of apartheid”, Season of Hope - Economic Reform under Mandela and Mbeki. University of KwaZulu-Natal Press/IDRC, 2005. ISBN 1-86914-041-9. Teoksen verkkoversio (viitattu 16.12.2009). (englanniksi)
  56. ↑ a b c Wood, Simon: Race against time guardian.co.uk. 22.1.2006. Guardian News and Media Limited. Viitattu 4.2.2010. (englanniksi)
  57. ↑ Republic of South Africa: Government Gazette (englanniksi)
  58. ↑ David Storobin, Esq.: Afrikaner Independence (2): Interview With Volkstaat Council Chair Johann Wingard 5/27/2005. Global Politician. Viitattu 5.4. 2007. (englanniksi)
  59. ↑ Gunnar Theissen: Between Acknowledgement and Ignorance:How white South Africans have dealt with the apartheid past 9/1997. Centre for the Study of Violence and Reconciliation. Viitattu 4.2.2010. (englanniksi)
  60. ↑ REPORT OF THE GOVERNMENT OF THE REPUBLIC OF SOUTH AFRICA ON THE QUESTION OF THE AFRIKANERS National Assembly, Cape Town 24 March 1999.. ANC. Viitattu 5.4. 2007. (englanniksi)
  61. ↑ Afrikaanerilaulu nostatti kiivaan keskustelun valkoisten pyrkimyksistä Etelä-Afrikassa 18.8.2007 21:49. Helsingin Sanomat. Viitattu 1.9. 2007. (englanniksi)
  62. ↑ David T. Jervis Department of History and Political Science, Saint Leo University: Book Review: The Afrikaners: Biography of a People International Third World Studies Journal and Review. 2004. Department of Philosophy and Religion University of Nebraska at Omaha. Viitattu 13.12.2009. (englanniksi)
  63. ↑ Scott Johnson: Fleeing From South Africa Newsweek. Feb 14, 2009. From the magazine issue dated Feb 23, 2009: Newsweek, Inc.. Viitattu 12.12.2009. (englanniksi)
  64. ↑ a b Rainbow immigration 5 November 2004. International Marketing Council of South Africa.. Viitattu 15.8. 2007. (englanniksi)
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Afrikaanerit&oldid=7986875”