Etelä-Afrikan maatilahyökkäykset

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Etelä-Afrikan maatilahyökkäykset ovat eteläafrikkalaisiin maanviljelijöihin kohdistuneita väkivaltaisia hyökkäyksiä. Suurin osa hyökkäysten kohteiksi joutuneista on valkoisia maanviljelijöitä, ja heihin kohdistuneilla hyökkäyksillä on esitetty olevan ainakin osittain rasistiset motiivit. Maatilahyökkäysten määrä kasvoi vuosina 1991–2001 mutta on sittemmin tasaantunut tai kääntynyt laskuun. Hyökkäyksissä on kuollut vuoden 2009 loppuun mennessä arviolta 2 500–3 000 henkilöä[1][2]. Maanomistusolot ovat Etelä-Afrikassa vinoutuneet, sillä mustien hallussa on vain neljä prosenttia maasta, vaikka heitä on koko väestöstä 75 prosenttia.[3]

Määritelmä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Termi "maatilahyökkäys" ei ole rikosnimike itsessään, vaan se voi tarkoittaa useita eri rikoksia, jotka on tehty maanviljelijöitä vastaan maatiloilla. Etelä-Afrikan poliisin mukaan maatilahyökkäyksiin lasketaan mukaan myös maatilojen sisäiset rikokset, kuten esimerkiksi työpaikkaväkivalta.[4] Joidenkin näkemysten mukaan maatilahyökkäyksiksi tulisi laskea vain kuolemaan johtaneet tapaukset.[5] Myös termiä itsessään on kritisoitu, sillä esimerkiksi Human Rights Watchin mukaan siitä saa sen väärän käsityksen, että teot olisivat sotilaallisia tai terroristien toteuttamia.[6]

Selvityskomitean raportti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Etelä-Afrikan oikeusministeriön vuonna 2001 asettaman komitean vuonna 2003 julkaiseman tutkimuksen mukaan suurimmalla osalla tapauksista ei ollut minkäänlaisia poliittisia vaikuttimia eikä taustalta myöskään ollut löydettävissä minkäänlaista organisoitunutta rikollisuutta, joitain maanvaltaustapauksia lukuun ottamatta. Komitean raportin julkaisemisen aikaan 60 % näiden rikosten uhreista oli valkoisia, mutta mustien osuus oli kasvussa. Valkoisilla oli tosin suurempi riski tulla vahingoitetuksi tai tapetuksi kuin mustilla. Komitean raportin mukaan tälle erolle ei kuitenkaan ollut löydettävissä yleistä rasistista syytä. Selvityksen mukaan tyypillinen maatilahyökkäyksen tekijä oli musta työtön nuori, joka oli lähtöisin kaupunkialueelta.[4]

Human Rights Watch[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Human Rights Watchin vuonna 2001 julkaiseman raportin mukaan väkivalta maatilallisia kohtaan on suurimmalta osalta välineellistä, ja sen tavoitteena on aseiden, rahan ja ajoneuvojen varastaminen. Syrjässä ja etäällä toisistaan olevat maatilat ovat rikollisille helppoja kohteita. Rikollisuus ei raportin mukaan ole yleisempää maaseuduilla kuin kaupungeissa. HRW:n mukaan valkoisten maatilallisten ja näiden palkkaamien turvallisuuspalveluiden väkivalta maatilojen työntekijöitä ja muita niiden alueella asuvia mustia kohtaan on myös mittava ongelma.[6]

Muut tahot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Genocide Watch huomautti vuonna 2003, että suuressa osassa hyökkäyksiin liittyneen väkivallan taustalla on rotuviha ja tilanne voi muuttua kansanmurhaksi, mikäli viranomaiset eivät puutu tilanteeseen.[7]
  • Transvaalin maatalousliitto kritisoi selvityskomitean raporttia esimerkiksi siitä, että poliisi oli tutkinut vain puolet maatilahyökkäyksistä. Liiton mukaan selvitys ei myöskään selittänyt, miksi suuri osa maatilahyökkäysten kohteista oli puolustuskyvyttömiä naisia. Liitto kritisoi myös komitean johtopäätöstä siitä, että hyökkäysten valtaosan motiivina olisi ollut pelkästään ryöstö.[8] Liiton tilastojen mukaan vuonna 2014 kuoli 67 ihmistä 277 hyökkäyksessä, vuonna 2015 kuoli 64 ihmistä 318 hyökkäyksessä ja vuonn 2016 kuoli 70 ihmistä 345 hyökkäyksessä.[9]
  • Kallie Kriel AfriForumista syytti maatalousministeri Lulu Xingwanaa ja hänen apulaistaan Dirk du Toitia vihan lietsomisesta valkoisia viljelijöitä vastaan. Hänen mielestään pelkät varkaudet eivät riitä maatilahyökkäysten selitykseksi, sillä monia uhreista oli kidutettu ja tapettu.[10]
  • Jani Allan, Etelä-Afrikasta lähtöisin oleva, nykyisin Yhdysvalloissa asuva journalisti, syytti Jeff Rensenin 7 miljoonan kuuntelijan radio-ohjelmassa Etelä-Afrikan hallitusta kansanmurhan toteuttamisesta. Samalla hän kannusti amerikkalaisia tukemaan valkoisten eteläafrikkalaisten maahanmuuttoa taloudellisesti. Eräät eteläafrikkalaiset vaikuttajat syyttivät Allania valehtelusta ja kehottivat olemaan ottamatta hänen syytöksiään vakavasti.[11]
  • Pääoppositiopuole Demokraattinen allianssi on syyttänyt ANC:n nuorisojärjestön puheenjohtajaa Julius Malemaa maatilahyökkäksiin yllyttämisestä tämän esitettyä apartheidin aikaista laulua Dubula ibhunu (suom. Ammu buuri) poliittisissa tilaisuuksissa. ANC:n näkemyksen mukaan kyseessä on vain Etelä-Afrikan vapaustaistelun perinteen säilyttäminen.[12][13]

Reaktio maailmalla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maaliskuussa 2018 Australian maahanmuutosta vastaava sisäministeri Peter Dutton ehdotti Etelä-Afrikan valkoisille maanviljelijöille turvapaikkaa Australiasta. [14][15]

Elokuussa 2018 Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kiinnitti asiaan huomiota ja sanoi käskeneenä ulkoministeri Mike Pompeon seuraamaan tarkasti Etelä-Afrikan maatilojen valtauksia, maatakavarikkoja ja maanviljelijöiden laajamittaista tappamista. Valtapuolue ANC ja presidentti Cyril Ramaphosa olivat valmistelemassa perustuslain muutoksia, joilla maata voisi viedä omistajilta ilman korvauksia. Etelä-Afrikan maanviljelijät yrittivät epätoivoisesti myydä tilojaan ennen valtion suunnittelemia takavarikkoja.[16]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Adriana Stuijt (2009-02-17). "Two more S.African farmers killed: death toll now at 3,037"
  2. SPECIAL INVESTIGATION: The secret race war in South Africa that threatens to overshadow the World Cup Mail Online. Viitattu 23.8.2018.
  3. Trump suututti Etelä-Afrikan johtoa tviitillään – Hallitukselta kipakka vastaus: "Yrittää jakaa kansamme kahtia" Yle Uutiset. Viitattu 23.8.2018.
  4. a b Committee of Inquiry into Farm Attacks: ”Conclusions and recommendations”, Report of the Committee of Inquiry into Farm Attacks, s. 444–447. Committee of Inquiry, 2003. verkkoversio (pdf) (viitattu 6.5.2009). (englanniksi)
  5. Farm attack is 'only if fatal'
  6. a b Bronwen Manby et al.: Unequal Protection - The State Response to Violent Crime on South African Farms hrw.org. 2001. Human Rights Watch. Viitattu 17.12.2009. (englanniksi)
  7. Genocide Watch: Farmers tortured and murdered due to "racial hatred" - farm attack official investigation report, (2008) (englanniksi)
  8. TAU welcomes farm report, but...
  9. ‘Bury them alive!’: White South Africans fear for their future as horrific farm attacks escalate | Genocide Watch - prevention, analysis, advocacy and action Genocide Watch - prevention, analysis, advocacy and action. Viitattu 23.8.2018. (englanniksi)
  10. Anti-farmer hate speech slated
  11. Whites are facing genocide, says Jani Allan
  12. Malema blamed for farm attack 2010-03-15 22:26. 24.com. Viitattu 15.4.2010. (englanniksi)
  13. Ben Schott: Dubula Ibhunu April 6, 2010. New York Times. Viitattu 15.4.2010. (englanniksi)
  14. Kansalainen.fi − Australia: Vasemmisto ei sulata pikaviisumia Etelä-Afrikan maanviljelijöille
  15. ABC − Peter Dutton wants Australia to help white South African farmers who he says are facing violence, land seizures
  16. Rand sinks after Trump questions land confiscation from white farmers in South Africa RT.