Aivovuoto

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee työvoiman liikkumista. Muita merkityksiä on lueteltu täsmennyssivulla.

Aivovuoto tarkoittaa työikäisten koulutettujen ihmisten muuttamista maasta toiseen. Tällöin alkuperämaa häviää menettäessään osaavaa työvoimaa, ja kohdemaa hyötyy saadessaan sitä.

Ilmaisu aivovuoto (brain drain) keksittiin Englannissa 1950-luvulla, kun koulutetut ihmiset muuttivat Yhdysvaltoihin ja Kanadaan.

Nykyisin aivovuoto-ongelma on suurin kehitysmaissa. Saharan etelänpuoleisesta Afrikasta siirtolaisiksi lähtevistä korkeakoulutettujen osuus on 40%, kun koko väestöstä osuus on vain neljä prosenttia. Esimerkiksi lääkärien lähteminen siirtolaisiksi lisää lääkäripulaa Afrikassa. [1] Kehitysmaat kärsivätkin eniten juuri terveydenhuollon henkilöstön maastamuutosta. Ongelman korjaamiseksi esimerkiksi Iso-Britannia on tukenut terveysalan koulutusta koulutettuja henkilöitä lähettävistä maista. Tulevaisuudessa kysynnän kehitysmaiden koulutetuista henkilöistä odotetaan kasvavan länsimaiden vanhenevan väestön vuoksi. [2]

Alkuperämaa toisaalta hyötyy kouluttamistaan henkilöistä siten, että osa koulutetuista siirtolaisista lähettää rahaa kotimaahansa vähentäen siten köyhyyttä. Siirtolaisten kotimaahansa lähettämä vuotuinen rahamäärä on Maailmanpankin mukaan moninkertainen viralliseen kehitysapuun verrattuna. [1]

Aivovuoto Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomesta muuttaa ulkomaille enemmän korkeasti koulutettuja suomalaisia kuin heitä muuttaa sieltä takaisin. Kaiken kaikkiaan Suomeen muuttaa kuitenkin enemmän henkilöitä kuin täältä muuttaa pois. [3] Suomen sisäisen aivovuodon osalta esimerkiksi itäsuomalaisista korkeakoulutetuista yli puolet päätyy muualle töihin. [4] Korkeakoulutettujen muuttoliikkeestä hyötyvät erityisesti Helsingin, Tampereen ja Oulun vaikutusalueet. [5]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Raportti: Aivovuoto koettelee pahiten pieniä kehitysmaita (Arkistoitu – Internet Archive) − KEPA
  2. Aivovuoto rikastuttaa länsimaita, kuinka käy lähtömaiden? 13.9.2009. Ihmisiä muuttoliikkeessä - tietoa ja puheenvuoroja siirtolaisuudesta: Muuttoliikkeessä-hanke. [vanhentunut linkki]
  3. Aivovuoto Suomesta yhä ennallaan 10.9.2008. Helsingin Sanomat.
  4. Aivovuoto kahmaisee yli puolet koulutetuista 9.3.2011. YLE Pohjois-Karjala.
  5. Aivovuoto on Turun seudun haaste 26.4.2011. Turun kaupunki. Arkistoitu 26.9.2011. Viitattu 14.6.2011.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä yhteiskuntaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.