Susann Sundkvist

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Gunnevi Monica Susanne ”Susann” Sundkvist (s. 8. joulukuuta 1957 Luoto) on suomalainen korkeushyppääjä. Sundkvist voitti korkeushypyssä ulkoradoilla kuusi peräkkäistä Suomen mestaruutta. Hänen ennätyksensä on 187 cm vuodelta 1976. Sundkvist paransi kuusi kertaa Suomen ennätystä vuosina 1974–1976 (175–187 cm). Seuratasolla hän edusti pietarsaarelaista Idrottsföreningen Drottia ja Kokkolan Veikkoja. Hän saavutti hopeaa alle 20-vuotiaiden Euroopan-mestaruuskilpailuissa 1975 tuloksella 186. Valmentajana hänellä toimi Göran Brunell.[1]

Sundkvist on nuorin korkeushypyn Suomen mestaruuden voittanut urheilija. Vuoden 1973 mestaruus tuli 15 vuoden, 8 kuukauden ja 2 päivän ikäisenä. Voittaessaan pronssia vuonna 1972 hän oli tuolloin kautta aikojen nuorin Kalevan kisojen mitalisti (14 v, 8 kk, 4 pv). Tämän ennätyksen rikkoi Anna-Leena Manninen vuonna 1974. Sundkvist on edelleen nuorin korkeushypyn SM-mitalisti.[2][3]

Uransa jälkeen yleisurheilussa hän on ollut mukana SUL:n tyttöprojektin puitteissa ja ollut sen jälkeen erilaisissa maajoukkuetta avustavissa tehtävissä. Nykyisessä kotikaupungissaan Turussa valmentaa nuoria hyppääjiä.[1]

Saavutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Hannus, Matti; Laitinen, Esa; & Martiskainen, Seppo: Kalevan kisat Kalevan malja - Vuosisata yleisurheilun Suomen mestaruuksia. Suomen Urheiluliitto: Gummerus, 2002. ISBN 951-96491-5-8.
  • Susann Sundkvist Tilastopaja (vaatii kirjautumisen, maksullinen palvelu).

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Holopainen, Pekka: "Yleisurheilun kolmas sarja" - Suomen ensimmäistä floppaajaa Susann Sundqvistia patistettiin lopettamaan jo 18-vuotiaana. Urheilulehti, 26.7.2018, nro 30, s. 4-5. Helsinki: Sanoma Media Finland Oy.
  2. Nuorissa on voimaa - Katsaus Kalevan Kisojen nuorimpiin mestareihin ja mitalisteihin Etusuora. 3.8.2022. Viitattu 4.8.2022.
  3. Susann Sundkvist Tilastopaja. Viitattu 4.8.2022.