Seija Pöntinen
Seija Tuulikki Inkinen (o.s. Pöntinen, 30. maaliskuuta 1934 Mäntsälä – 2. kesäkuuta 1998 Helsinki) oli suomalainen yleisurheilija. Hänen päälajinsa olivat korkeushyppy, 80 metrin aitajuoksu ja viisiottelu.
Seija Pöntinen sijoittui Helsingin 1952 olympialaisissa korkeushypyssä 15:nneksi ja karsiutui 80 metrin aitajuoksun alkuerissä. Hän edusti Suomea viidessä maaottelussa vuosina 1953–1956 ja saavutti kaksi lajivoittoa.
Seuratasolla Pöntinen edusti Mäntsälän Urheilijoita ja Helsingin Yliopiston Urheiluseuraa. Hän voitti Suomen mestaruuden 80 metrin aitajuoksussa vuosina 1952, 1953, 1954 ja 1955, viisiottelussa vuosina 1952 ja 1954 sekä korkeushypyssä vuonna 1952. Hän paransi Suomen ennätystä 80 metrin aitajuoksussa kolmasti, korkeushypyssä kolmasti sekä viisiottelussa kerran. Vuonna 1951 hän paransi korkeushypyn Suomen-ennätystä lukemiin 151[1].
Pöntinen esiintyi voimistelijana Hilma Jalkasen ryhmässä Pohjois-Amerikan kiertueella 1956 ja Brysselin maailmannäyttelyssä 1958. Hän toimi myöhemmin muun muassa Suomen Naisvoimistelun Tuki ry:n puheenjohtajana. Hänen tyttärensä Tiina Inkinen (s. 1966) saavutti juoksulajeissa juniorien SM-mitaleja 1980-luvulla.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Siukonen, Markku: Urheilukunniamme puolustajat – Suomen olympiaedustajat 1906–2000, s. 262. Jyväskylä: Graface, 2001. ISBN 951-98673-1-7.
- Seija Pöntisen olympiasijoitukset Sports Reference LLC. Arkistoitu 18.12.2012. Viitattu 10.8.2009. (englanniksi)
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Mannerla, Einari & Pirhonen, Pentti: Mitä Missä Milloin 1952, s. 352. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1951.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Seija Pöntinen Tilastopaja (vaatii kirjautumisen, maksullinen palvelu).