Suomen panssaridivisioona

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Divisioonan komentaja Ruben Lagus.

Panssaridivisioona (PsD tai Ps.D) oli suomalainen panssaroitu divisioona jatkosodan ja Lapin sodan aikana.

Panssaripataljoona (1939–1942)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Talvisodan ylimääräiset harjoitukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Erilliseen panssarikomppaniaan saapuivat palvelukseen kutsutut reserviläiset 12. - 14. lokakuuta 1939. Reserviläisten vastaanottoelimen päällikkönä oli aluksi kapteeni L Nordling ja myöhemmin musiikkiluutnantti Parantainen. Vastaanottoelimen Jakoelin oli sijoitettu Erillisen panssarikomppanian aliupseerikerholle Poltinaholla. Reserviläisiä saapui kaikkiin perustettaviin yksiköihin yli määrävahvuuden ja tämä ylimäärä sijoitettiin perustettuun Panssaritäydennyskomppaniaan ja vanhimmat, palvelukseen kelpaamattomat siirrettiin Hämeenlinnan sotilaspiiriin, joka sijoitti heidät uudelleen.[1]

Erillinen panssarikomppania perusti seuraavat joukot:

  • 1. panssarikomppania (1. Pans.K, peitenimi st) oli Renault FT-17 -komppania, joka perustettiin Luolajan seurojentalolla ja sen päälliköksi määrättiin luutnantti A Lumme. Komppania kuului suojajoukkoihin ja oli siten etuoikeutettu jaettaessa varusteita.[1]
  • 2. panssarikomppania (2. Pans.K, peitenimi vs) oli myös Renault FT-17 -komppania, joka perustettiin Luolajan kansakoululla. Sen päälliköksi määrättiin kapteeni L Nordling. Komppania kuului suojajoukkoihin ja oli siten etuoikeutettu jaettaessa varusteita.[1]
  • 3. panssarikomppania (3. Pans.K, peitenimi mm) perustettiin Myllymäen kansakoululla ja se siirtyi Luolajaan 1. ja 2. panssarikomppanian siirryttyä suojajoukkotehtävään Karjalankannakselle. Komppanian ensimmäiseksi päälliköksi määrättiin luutnantti K Reunanen. Erillisen panssarieskadroonan siirryttyä 1. marraskuuta Hämeenlinnaan sijoitettiin sen henkilöstö pääosin 3. Pans.K:aan ja samalla päälliköksi tuli Erillisen panssarieskadroonan päällikkö ratsumestari Y. O. Luntinen. Komppanian kalustona oli muutama edelleen aseeton Vickers-vaunu. Komppania sai aseistetut Vickers-vaunut vasta juuri ennen rauhan tuloa.[2]
  • 4. panssarikomppania (4. Pans.K, peitenimi lt) perustettiin Vuorelan kansakoululla ja sen päälliköksi määrättiin luutnantti Oiva Heinonen (myöh. Horte). Myös tämä komppania oli varustettu aluksi aseettomilla Vickers-vaunuilla.[3]
  • Panssaritäydennyskomppania (Ps.T-K, peitenimi ta) perustettiin Poltinaholla. Yksikön nimi ja päälliköt vaihtuivat useaan kertaan, kunnes 7. marraskuuta sen nimeksi tuli 5. panssarikomppania. Komppanianpäälliköksi määrättiin ensin reservinluutnantti Heikkilä ja 23. lokakuuta luutnantti Nousiainen.[3]

Erillisen panssarikomppanian esikunta muuttui Panssariharjoitusryhmän esikunnaksi 16. lokakuuta ja se muutti nimensä Panssarijoukkojen esikunnaksi 31. lokakuuta. Panssarijoukkojen komentajaksi määrättiin Erillisen panssarikomppanian päällikkö majuri Sven Krister Björkman. Aluksi panssarijoukot olivat suoraan Päämajan alaisia joukko-osastoja kunnes ne siirrettiin 27. lokakuuta Kotijoukkojen komentajan alaisuuteen, joka alisti ne marraskuun alussa 1. täydennysdivisioonan komentajan alaisuuteen.[4]

Panssarijoukkojen esikunnan käskyllä perustettiin 2. marraskuuta reservialiupseerikoulu, jonka johtajaksi määrättiin luutnantti K. Reunanen.[5]

Vasta majuri Björkmanin tehtyä esityksen todellisen panssariyksikön perustamisesta Päämaja aloitti tarvittavan selvitystyön.[6]

Panssaripataljoonan perustaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Päämajan käskystä perustettiin Panssaripataljoona 5. joulukuuta 1939. Pataljoonan komentajaksi määrättiin majuri Sven Björkman. Pataljoonan kokoonpano oli seuraava:.[5]

  • Komentaja ja esikunta
    • adjutantti reservinvänrikki E. V. Korpimaa
    • huoltopäällikkö sotilasvirkamies S. A. Lehtovirta
    • teknisentoimistonpäällikkö insinöörimajuri G. Ruotzi
    • aseteknikko sotilasvirkamies N. Hyytinen
  • Korjaamo, reservinluutnantti Erkko Cairenius
    • Hinausjoukkue, vääpeli A. Mäkelä
  • Reservialiupseerikoulu, luutnantti K. Reunanen
  • 1. panssarikomppania, luutnantti A. Lumme (alistettu II armeijakunnalle)
  • 2. panssarikomppania, kapteeni L. Nordling (alistettu II armeijakunnalle)
  • 3. panssarikomppania, ratsumestari Y. Luntinen
  • 4. panssarikomppania, luutnantti O. Heinonen
  • 5. panssarikomppania, luutnantti V. Nousiainen

Pataljoonan tärkeimpänä tehtävänä oli evakuoida sotasaaliiksi saatu panssarikalusto Varkauteen A Ahlström Oy:n konepajalle. Sotasaaliin määrän jatkuvasti kasvaessa määräsi majuri Björkman perustettavaksi Panssarikeskuskorjaamon Varkauteen (Panssaripataljoonan päiväkäsky No 14/23.12.1939). Panssarikeskuskorjaamo (myöhemmin Panssarikeskus) toimi yhtäjaksoisesti jatkosodan päättymiseen saakka. Sen päälliköksi määrättiin insinöörimajuri G. Ruotzi.[7]

Talvisota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

T-28 "Postijuna", Talvisodassa Summan Munasuon lohkolta sotasaaliiksi saaduista kahdesta T-28 vaunusta perustettiin Viipurissa tammikuussa 1940 Raskas panssarijoukkue.

1. ja 2. panssarikomppania[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suojajoukkoihin sijoitetut 1. ja 2. panssarikomppania keskitettiin Karjalankannakselle Perolle 23. lokakuuta ja alistettiin II armeijakunnalle. Kummankin komppanian kalustona oli Renault FT-17-vaunut.[8]

Kumpikaan komppania ei osallistunut varsinaisiin taistelutoimiin, koska YH:n aikana vakuututtiin siitä, etteivät vaunut kykenisi tasaveroiseen taisteluun puna-armeijan vaunukalustoa vastaan. Koeammunnoissa muun muassa todettiin, ettei vaunujen Puteaux-tykillä läpäistäisi 10 mm:n teräslevyä millään käytössä olleella kranaatilla.[8]

II armeijakunta muodosti Panssarikomppanioista sekä 4. ja 5. rajakomppaniasta panssarintorjuntaosaston. Osaston päälliköksi määrättiin kapteeni L. Nordling. Osasto ei kuitenkaan taistellut lainkaan osastona, mutta rajakomppanioiden henkilöstölle annettiin tehokasta panssarintorjuntakoulutusta vaunumiesten toimesta.[9]

Renault-komppaniat määrättiin hajotettaviksi 6. helmikuuta 1940 ja vaunut siirrettäviksi etulinjaan tähystys- ja tulipesäkkeiksi. Saman aikaisesti taisteluiden luonne muuttui asemasodasta liikkuviksi ja vaunut menetettiin viholliselle käytännössä ilman taistelua. Miehistöt saivat käskyn siirtyä Panssarikoulutuskeskukseen Hämeenlinnaan, jonne he saapuivat 13. helmikuuta.[10]

Panssarikoulutuskeskuksen päälliköksi määrättiin 17. helmikuuta aikaisemmin 1. panssarikomppanian päällikkönä toiminut luutnantti A. Lumme. Keskuksen aikaisempi johtaja luutnantti K. Reunanen siirtyi Reservialiupseerikoulun johtajaksi[11]. Hajottamiskäsky sisälsi myös määräyksen muodostaa 11 Erillistä panssarijoukkuetta sekä 1. erillinen panssarikorjaamo (reservinluutnantti Vartia) komppanioista vapautuneesta henkilöstöstä. Erillisten panssarijoukkueiden kalusto muodostui sotasaaliskalustosta, mutta ne eivät ehtineet mukaan taisteluihin ennen rauhan tuloa.[12]

3., 5. ja 6. panssarikomppania[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Panssaripataljoonan esikunta sekä 3. panssarikomppania siirtyivät Varkauteen 8. tammikuuta 1940, missä 3. panssarikomppania majoittui Lehtimäen kansakouluun. Pataljoonan loppuosasta muodostettiin Hämeenlinnaan Panssarikoulutuskeskus, jonka päälliköksi määrättiin luutnantti K. Reunanen. Panssaripataljoonaan perustettiin 6. panssarikomppania 16. tammikuuta käyttäen runkona hajotettua Ratsuväkiprikaatin Moottoroitua osastoa. Komppanian päälliköksi määrättiin luutnantti P. V. Snellman ja se majoittui Varkaudessa Pitkälänniemen kansakouluun.[13]

4. panssarikomppania[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Honkaniemen taistelu

Välirauha[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

T-37, Talvisodassa sotasaaliiksi saadut 30 kpl T-37 panssarivaunua kunnostettiin, mutta niiden taistelukäyttö jäi vähäiseksi.

Huhtikuun 1940 lopulla aloitettiin Panssaripataljoonan reserviläisten kotiuttaminen ja se siirtyi väliaikaiseen kokoonpanoon 25. toukokuuta. Kokoonpano oli seuraava:

  • komentaja ja esikunta
  • 1. panssarikomppania, kapteeni A. Lumme (entinen 5. panssarikomppania)
  • 2. panssarikomppania, luutnantti O. Heinonen (entinen 4. panssarikomppania)
  • 3. panssarikomppania, ratsumestari Y. Luntinen
  • Raskas panssarijoukkue (entinen 1. erillinen raskas panssarijoukkue)
  • 1. erillinen panssarijoukkue (entinen 10. erillinen panssarijoukkue)
  • 2. erillinen panssarijoukkue (entinen 9. erillinen panssarijoukkue)
  • Panssarikoulutuskeskus, luutnantti K. Reunanen
    • Reservialiupseerikoulu, luutnantti V. Nousiainen
  • Keskuskorjaamo, insinöörimajuri G. Ruotzi
    • Hinausjoukkue, sotilasvirkamies A. Mäkelä

Panssaripataljoona palasi Hämeenlinnaan elokuun alussa 1940 lukuun ottamatta Keskuskorjaamoa, joka jäi Varkauteen. 6. elokuuta 1940 liitettiin Panssarintorjuntakoulutuskeskus osaksi Panssaripataljoona ja joukko-osaston kokoonpano muotoutui seuraavanlaiseksi:

  • komentaja ja esikunta
  • 1. panssarikomppania
    • Raskas panssarijoukkue
  • 2. panssarikomppania
  • 3. panssarikomppania
    • 2. erillinen panssarijoukkue
  • 1. panssarintorjuntakomppania
    • 2. panssarintorjuntakomppania
    • Reservialiupseerikoulu
  • Toimitusjoukkue
  • Korjauspaja
  • 1. erillinen panssarijoukkue (alistettu SKouluk:lle)
  • Asekorjaamo
  • Keskuskorjaamo (Varkaus)

Vuoden 1940 loppuun mennessä pataljoona supistui edelleen. Erilliset joukkueet lakkautettiin, 3. panssarikomppania muuttui Panssarintorjuntakomppaniaksi ja Panssarikoulutuskeskus lakkautettiin.

Panssaripataljoona liitettiin osaksi jääkärieversti Ruben Laguksen komentamaa Jääkäriprikaatia (myöh. 1. jääkäriprikaati) 29. lokakuuta 1940.[14]

Pataljoonan komentaja majuri Björkman ylennettiin 29. marraskuuta 1940 everstiluutnantiksi.

Liikekannallepano[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Liikekannallepanossa Panssaripataljoonan tehtävänä oli muodostaa seuraavat joukot (suluissa perustamisvahvuus):

  • Panssaripataljoona (33+133+375=439)
    • esikunta (8 upseeria+11 aliupseeria+17 miestä = 34 henkeä)
    • 1. panssarikomppania (6+38+73=117) yhteensä 16 panssarivaunua
      • komentoryhmä: panssarivaunu, panssariauto, kuorma-auto, 3 moottoripyörää, henkilöauto
      • viestiryhmä: 1 kuorma-auto yhdessä pioneerien kanssa
      • pioneeriryhmä
      • 3 panssarivaunujoukkuetta, kussakin 5 panssarivaunua
      • toimitusjoukkue: 7 kuorma-autoa
      • asentajaryhmä: 2 kuorma-autoa
    • 2. panssarikomppania (11+32+66=109)
      • samoin kuin 1. panssarikomppania
    • 3. panssarikomppania (5+33+81=119)
      • samoin kuin 1. panssarikomppania
    • Raskas panssarijoukkue (2+11+24=37): 2 T—28-panssarivaunua. Ennen Tuulos—Syväri-taisteluvaihetta oli Raskaan panssarijoukkueen kalusto 7 raskasta panssarivaunua ja viisi huoltoajoneuvoa
    • Liekinheitinpanssarijoukkue (1+8+14=23): 5 venäläistä liekinheitinvaunua
  • 2. panssariautojoukkue
  • 5. panssariautojoukkue
  • 7. panssariautojoukkue
  • Keskuskorjaamo
  • 1. panssarintorjuntakomppania
  • 2. panssarintorjuntakomppania
  • 3. panssarintorjuntakomppania
  • 4. panssarintorjuntakomppania
  • 5. panssarintorjuntakomppania
  • 6. panssarintorjuntakomppania

Panssaripataljoona sai hälytyksen 17. kesäkuuta ja samana päivänä saapuivat ensimmäiset reserviläiset palvelukseen. Perustamispaikkoina olivat Vuorelan, Kankaantaan ja Luolajan kansakoulut. Kaikki perustamistehtävät oli saatu suoritettua 20. kesäkuuta 1941 mennessä. Panssaripataljoona jäi perustamispaikalle Hämeenlinnaan odottamaan uusia käskyjä.

Osana Kevyt prikaati T:tä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Päämajan käskyllä 2. heinäkuuta Panssaripataljoonan (uusi lyhenne käyttöön Ps.P) tuli siirtyä Lappeenrantaan, IV armeijakunnan selustaan yhtymän komentajalle alistettuna. Lappeenrannassa pataljoona majoittui leirikentän eteläpuolelle. IV armeijakunnan komentaja kenraaliluutnantti Lennart Oesch ilmoitti pataljoonan tulevan osaksi 12. divisioonan taakse muodostettua Kevyt prikaati T:tä. Kevyt prikaati T:n muut joukot olivat Jääkäripataljoona 1, kaksi kevyttä osastoa, kaksi tykkikomppania sekä tykistöjoukkoja.[15]

Kevyt prikaati T:n (eversti Matti Tiiainen) tehtävänä oli hyökätä 12. divisioonan murtamasta aukosta Kilpeenjoelle ja edelleen Viipurin pohjoispuolelle varmistaen matkallaan jokien ylimenopaikat. Hyökkäystä tuli jatkaa edelleen Viipurista kaakkoon. Tehtäväänsä varten prikaati keskitettiin Lauritsalan itäpuolelle, jonne Panssaripataljoona siirtyi 10. heinäkuuta.[15]

Ryhmitysalueella joukot hioivat jalkaväen ja vaunujen yhteistoimintaa, mutta 16. päivänä Jääkäripataljoona 1 siirrettiin muualle, jolloin everstiluutnantti Björkman otti suoraan yhteyttä Mannerheimiin Panssaripataljoonan liittämiseksi 1. jääkäriprikaatiin. Päämajasta annettiin käsky kuormata Panssaripataljoona 24. heinäkuuta junaan kohti Värtsilää.[16][17]

Pataljoonan levätessä ilmoittautui everstiluutnantti Björkman VI armeijakunnan komentajalle kenraaliluutnantti Paavo Talvelalle, joka alisti Panssaripataljoonan perustettavalle Osasto Lagukselle. Saamansa käskyn johdosta Pataljoona lähti marssille 26. heinäkuuta kello 20.00 reittiä Värtsilä-Soanlahti-Suistamo-Leppäsyrjä-Kitilä-Koirinoja-Pitkäranta-Salmi-Vitele. Marssireitti oli 130 kilometriä ja se oli pisin tela-ajoneuvoilla suoritettu marssi siihen asti.[17]

29. ja 30. päivien välisenä yönä saapui pataljoona Viteleeseen, jossa koulutusta jatkettiin Jääkäriprikaatin joukkojen kanssa, mutta lisäksi koulutettiin yhteistoimintaa tykistön tulenjohtajien kanssa.[18]

Hyökkäysvaihe - Osasto Lagus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Laatokan Karjalan valtaus 1941 ja Itä-Karjalan valtaus 1941

Hyökkäys valmisteluihin liittyen 1. jääkäriprikaatia runkona käyttäen oltiin perustamassa Osasto Lagusta Panssaripataljoonan saapuessa alueelle. Osastoon tulisi kuulumaan 1. jääkäriprikaati, Jalkaväkirykmentti 44, Kenttätykistörykmentti 3:n III patteristo, Raskas patteristo 2, Raskas patteristo 3, Pioneeripataljoona 1 sekä 12. autokomppania.[19]

Viimeiset Osasto Laguksen joukot saapuivat Tuulosjoelle 25. heinäkuuta illalla.[20]

Aunuksen kaupunkiin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Osasto Lagus jaettiin Taisteluosasto Polóniin (ml. 1. panssarikomppania), Taisteluosasto Häkkiseen (ml. 2. panssarikomppania), Taisteluosasto Hynniseen sekä reserviin.[21][22]

Hyökkäystä varten alistettiin 3. panssarikomppania Taisteluosasto S:lle (von Schrowe) 3. syyskuuta. Hyökkäyshetkeksi määrättiin samalla seuraava päivä kello 5.00. Taisteluosaston tuli valmistautua hyökkäämään pataljoona kärjessä Sääntämä joen yli ja toisen pataljoonan hyökättävä 3. panssarikomppanian tukemana.[23]

Raskas panssarijoukkue alistettiin Kevyt osasto 4:lle Verhnij Konetzin pohjoispuolella ja tämän osaston tuli olla valmiina etenemään eri käskyllä reittiä Asipola (johon rakennetaan silta)-Teinilä-Kotsila. Kotsilasta Raskaan panssarijoukkueen tulee edetä tavoitteeseen mukana kulkevan iskuosaston (vänrikki Liukkonen) kanssa ja varmistaa Ilinskojen silta.[23]

Tulivalmistelu alkoi puolilta öin. Murtokohtaan ja sen läheisyyteen ammuttuun tulivalmisteluun osallistui kaikkiaan 182 putkea ja suomalaiset ampuivat kaikkiaan 14265 laukausta. Lisäksi alueelle ampuivat saksalaisen 163. divisioonan tykistö (I ja II/AR 234) ja heittimistö. Alueen savutus aloitettiin tuntia ennen hyökkäyshetkeä.

3. panssaripataljoonan hyökkäyshetki oli kello 05.40 ja sen oli tuettava Jalkaväkirykmentti 22:n III pataljoonan hyökkäystä tuhoamalla Teinilän aukeilla puolustusasemissa ollut vihollinen ja sen jälkeen tuettava jalkaväen etenemistä.[24]

Taisteluosasto S:n sisäänmurto onnistui. Teinilän aukeilla olleita pesäkkeitä tuhottaessa 3. panssarikomppanian päällikkö Snellman kaatui. Uudeksi komppanianpäälliköksi Panssaripataljoonan komentaja Björkman määräsi luutnantti Kaarnakarin. Teinilän aukean siivoamisen jälkeen 3. panssarikomppania ryhmittyi huoltoa varten Tuuloksesta kilometrin kaakkoon ja odottivat Taisteluosasto Hynnistä, minkä kanssa jatkaisivat taistelua.[25]

Osasto Lagus aloitti etenemisen 5. syyskuuta klo 5.00. Kärjessä eteni Taisteluosasto Polón, sitten Häkkinen ja Hynninen. Tavoitteeksi oli määrätty Aunus ja Mäkriän tienristeys. Panssarikomppaniat oli jaettu joukkueittain jääkärikomppanioille. Tuuloksen eteläpuolella tavattiin 3. panssarikomppania, joka liittyi Taisteluosasto Hynnisen marssirivistöön.

Hyökkäyksen liikkeelle saamiseksi Lagus alisti 1. panssarikomppaniasta vänrikki Ränkimiehen T-26 joukkueen Jalkaväkirykmentti 44:lle. Kotsilan pohjoinen metsänreuna oli kärjessä edenneiden suomalaisten hallussa klo 09.00. Tämän jälkeen Taisteluosasto Polón sai käskyn klo 11.30 edetä ja varmistaa Alavoisten silta sekä jatkaa joen eteläpuolitse Aunukseen. Tätä käskyä ei kuitenkaan kyetty toteuttamaan vihollisen kuvitellun vastarinnan vuoksi. Hyökkäys käynnistyi vasta 13.00 ja Alavoisten sillalle saavuttaessa vihollisen pioneerit räjäyttivät sen.[26]

Saadakseen hyökkäyksen uudelleen käyntiin esitti Lagus VI armeijakunnan komentajalle, että Jalkaväkirykmentti 44:n hyökkäisi kohden Nurmoilaa. VI armeijakunnan komentaja päätti, että Nurmoilan operaatio toteutettaisiin, mutta Jalkaväkirykmentti 44 alistettaisiin 5. divisioonalle. Jalkaväkirykmentti 44:n tilalle Osasto Lagus saisi Jalkaväkirykmentti 23:n. 3. panssarikomppania alistettiin samalla Jalkaväkirykmentti 44:lle ja sen tuli siirtyä Ankilaan.

Taisteluosasto Hynninen sai määräyksen ylittää Aunusjoen ja edetä Taisteluosasto Polónin ohitse kohti Aunusta. Mikäli Taisteluosasto Häkkinen on miehittänyt kaupungin niin Taisteluosasto Hynnisen on välittömästi jatkettava Mäkriän risteyksen suuntaan. Taisteluosasto Hynninen sai taistelukosketuksen kello 17.00 puna-armeijan panssarien tukemiin viivyttäviin osastoihin, mutta jääkärit hyökkäsivät häikäilemättä ja mursivat puolustajien vastarinnan. Taisteluosasto Häkkinen valtasi Aunuksen kaupungin kello 18.20.[27]

VI armeijakunnan komentaja Paavo Talvela kiirehti Osasto Lagusta jatkamaan hyökkäystä kohti Lotinanpeltoa 6. syyskuuta. Lisäksi käskettiin Kevyt osasto 4:llä vallata Pisi. Hyökkäystä jatkettaessa Osasto Lagukselle alistettiin Kevyt patteristo 11. Lagus yhdisti Taisteluosasto Häkkisen ja Hynnisen Taisteluryhmä Björkmaniksi (Ryhmä B) vielä samana päivänä. Ryhmä B:n oli edettävä Mäkriän kautta Syvärille. Ryhmän tukiryhmä muodostui Raskas patteristo 2:sta sekä Kevyt patteristo 11:stä.[28]

Syvärille

Äänislinna

Panssaripataljoonasta Panssariprikaatiksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Panssariprikaatin komentaja Sven Björkman.

Panssaripataljoonan iskukyky oli vakuuttanut sodanjohdon hyökkäysvaiheen aikana ja lisäksi oli saatu riittävästi sotasaaliskalustoa pataljoonan laajentamiseksi Panssariprikaatiksi 9. maaliskuuta 1942 Äänislinnassa.

Everstiluutnantti Sven Björkman määrättiin prikaatinkomentajaksi. Prikaatin I pataljoona muodostui aikaisemmasta Panssaripataljoonasta lukuun ottamatta Raskasta panssarikomppaniaa, joka siirrettiin 6. komppaniaksi. Prikaatin II pataljoona perustettiin 17. maaliskuuta ja sen komentajaksi määrättiin majuri L. Paavola samalla päivämäärällä. Prikaatiin liitetty Panssari-ilmatorjuntapatteri sai kalustonsa ja miehistönsä toukokuun lopulla.

Panssarikorjaamokomppania perustettiin välittömästi entisen Panssaripataljoonan korjauspajasta sekä Panssarikoulutuskeskuksen korjaamosta.[29]

Muodostetun prikaatin kokoonpano oli seuraava:

  • Panssariprikaatin komentaja ja esikunta
  • Esikuntakomppania
    • komentojoukkue
    • viestijoukkue, vänrikki A. Makkonen
    • pioneerijoukkue, luutnantti A. O. Kelomäki
    • huolto-osia
  • I panssaripataljoona, kapteeni A. J. Lumme
    • 1. (Vickers)komppania
    • 2. (Vickers)komppania
    • 3. (Vickers)komppania
  • II panssaripataljoona, majuri L. Paavola
    • 4. (Vickers)komppania
    • 5. (Vickers)komppania
    • 6. (raskas panssari)komppania
  • Panssari-ilmatorjuntapatteri, kapteeni Heikki Juhana Loikkanen 15. huhtikuuta 1942 alkaen
  • Panssarikorjaamokomppania, kapteeni Erkko Cairenius 4. maaliskuuta 1942 alkaen
    • Kiinteä korjaamo
    • Hinausjoukkue
    • Kuljetusjoukkue
    • Aseenkorjausryhmä
    • toimitusjoukkue
BT-42 rynnäkkötykki, kuvassa torni käännettynä taakse päin.

Seuraava muutos organisaatiossa oli Panssariprikaatin Esikuntakomppanian viestijoukkueen laajeneminen Viestiosastoksi tammikuussa 1943. Osaston johtajaksi määrättiin Maaselän ryhmän esikunnasta kapteeni Risto Tiitola 13. tammikuuta 1943 alkaen. Ja joulukuussa 1943 osasto laajeni edelleen Viestikomppaniaksi (VK/PsPr).[30]

Rynnäkkötykkipataljoonan (RynnTykP/PsPr) perustamisesta annettiin käsky 15. helmikuuta 1943. Uuden pataljoonan kalustoksi tuli Christie vaunuista valmistetut rynnäkkötykkivaunut. Vaunuissa oli pääaseina 114 mm:n haupitsit. Muodostetun pataljoonan komentajaksi määrättiin Täydennysjääkäripataljoonasta majuri Veikko Lounila. Saman vuoden lopulla pataljoonan kalusto vaihdettiin saksalaisiksi Stu-40 vaunuiksi, jolloin Christie vaunuista muodostettiin 7. joulukuuta Erillinen panssarikomppania (luutnantti Stig Sige Sippel).[31]

Kun Panssarikoulutuskomppania, joka oli osana Panssarikeskusta, laajennettiin pataljoonaksi huhtikuussa 1943, se liitettiin osaksi Panssariprikaatia. Muodostetun Panssarikoulutuspataljoonan komentajaksi määrättiin majuri Eero Utela (huhtikuu 1943 - 25. marraskuuta 1943). Utelan siirryttyä muihin tehtäviin uudeksi komentajaksi määrättiin majuri Veikko Lounila, joka hoiti tehtävää pataljoonan lakkauttamiseen 27. marraskuuta 1944 saakka.[31]

T-34 "Sotka"

Panssariprikaatin perustamisen yhteydessä siinä oli vain yksi raskas komppania, mikä vaikeutti prikaatin käyttöä taistelussa pataljoonien ollessa taisteluarvoltaan erilaisia. Asian ratkaisemiseksi eversti Björkman jakoi Raskaan panssarikomppanian vaunut kahteen osaan:

Toinen osa liitettäisiin I panssaripataljoonan 3. komppaniaan. Näin kummassakin panssaripataljoonassa olisi raskas panssarikomppania. Kumpaankin raskaaseen panssarikomppaniaan jouduttiin tosin liittämään yksi kevyt vaunujoukkue kokoonpanon täydentämiseksi. Kumpikin pataljoona olisi halunnut T-34-kaluston, joten annettiin arvan ratkaista jako. T-34-kalusto sijoitettiin I panssaripataljoonaan ja KV1 kalusto II panssaripataljoonaan.[32]

Panssaridivisioonan perustaminen ja organisaatiomuutokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Päämajan käsky panssaridivisioonan perustamisesta annettiin 28. kesäkuuta 1942 ja varsinainen muodostus tapahtui 30. kesäkuuta 1942. Divisioonan rungon muodostivat Panssariprikaati ja 1. jääkäriprikaati. Aluksi divisioonaan kuului myös Ratsuväkiprikaati tammikuuhun 1943 saakka. Divisioonan tykistöksi määrättiin Raskas patteristo 14. Panssaridivisioonan komentajana oli koko sen olemassaolon ajan kenraalimajuri Ruben Lagus.

Panssaridivisioonan jatkosodan muistoristi.

Kokoonpano perustettaessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Komentaja ja esikunta (runkona Jääkäriprikaatin esikunta)
  • 1. jääkäriprikaati
    • Jääkäripataljoonat 2, 3, 4 ja 5
  • Panssarijääkäripataljoona
    • esikunta ja 1., 4., 6. sekä 7. tykkikomppania
  • Raskas haupitsipatteristo, joka korvattiin 15. kesäkuuta 1942 alkaen Raskas patteristo 14:llä
  • Viestipataljoona 6
  • Panssariprikaati
  • 4. kevyt ilmatorjuntajaos
  • Huoltoyksiköitä

Panssaridivisioonan sijoituspaikkana suurimman osan sodasta oli Äänislinna, josta se siirrettiin keväällä 1944 Karjalankannakselle ylipäällikön reserviksi.

Kokoonpano 1944[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taistelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

KV-1 "Klimi", panssaridivisioonalla oli kaksi sotasaaliina saatua Klimiä, jotka saatiin tammi- ja huhtikuussa 1942 ja ne olivat divisioonan käytössä koko sodan ajan.

3. Panssarikomppania Syvärillä 15. – 25. huhtikuuta 1942[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puna-armeija aloitti suurhyökkäyksen Syvärin rintamalla 11. huhtikuuta 1942 juuri kelirikkokauden alkaessa. Osana vastahyökkäysvalmisteluja hälytettiin Panssariprikaatin 3. panssarikomppania 14. huhtikuuta. Komppania kuormattiin paria päivää myöhemmin Äänislinnassa Karan asemalla ja juna lähti 15. päivänä kello 00.30 kohti Syväriä, jonne se saapui jo samana aamuna 07.30. Syvärillä komppania alistettiin 17. divisioonalle, joka taas alisti komppanian edelleen Jääkäripataljoona 4:lle.

Komppania siirtyi 19. päivänä Bulajevin kylän länsilaitaan Jääkäripataljoona 4:n ryhmitykseen. Taistelu alkoi Sääjärvi-Kantajärvi välisellä purolinjalla, jolloin kärjessä oli III panssarijoukkue (vänrikki Lahtinen). Sanatin kylässä I panssarijoukkue (vänrikki Niittylä) kääntyi oikealle saartaakseen Pajarinmäellä olevan vihollisen tukikohdan, joka saatiinkin vallattua. Tukikohdasta saatiin runsas sotasaalis, mm. 12 raskasta kranaatinheitintä.

Hyökkäys jatkui välittömästi kohden Räpovan mäkeä, jossa komppania kärsi ensimmäiset tappiot. Vihollisen panssarintorjuntakiväärillä osuttiin vaunun numero 146 tornin alustaan, jolloin alikersantti Uutela ja panssarimies Kannikko haavoittuivat. Hyökkäys pysähtyi Räpovan mäelle ja vaunut siirtyivät varmistukseen.

Varmistuksena olleisiin vaunuihin saatiin panssarintorjunta-aseilla kolme osumaa, jolloin kaatuivat alikersantti Vähäkerttula sekä panssarimies Kujala. Hyökkäystä jatkettiin kello 17.00 ilman III panssarijoukkuetta, joka oli lähetetty varmistukseen Karan kylän länsipuolelle. Hyökkäyksen kärjessä ajoivat vänrikit Niittylä ja Oesch ja noin kello 19.00 saatiin yhteys Salmijärven suunnalta hyökänneisiin omiin joukkoihin.

3. panssarikomppania sai käskyn palata Panssariprikaatin yhteyteen Äänislinnaan 25. huhtikuuta. Komppania saapui Äänislinnaan 26. päivänä kello 22.00.[33]

II panssaripataljoona Syvärillä 11. marraskuuta 1942 – 12. helmikuuta 1943[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Päämaja käski 11. marraskuuta 1942 muodostaa Panssaridivisioonasta taisteluosaston, joka olisi keskitettävä Syvärin kaupunkiin. Panssaridivisioona käski taisteluosastoon II panssaripataljoonan, joka majoittui jo 14. marraskuuta Syvärin kaupunkiin.

Pataljoona oli alueella 11. helmikuuta saakka, mutta ei osallistunut mihinkään taistelutoimiin, mutta se sai runsaasti koulutusta yhteistoimintaharjoituksissa joita pidettiin alueella.[34]

1./Rynnäkkötykkipataljoona Syvärillä 15. kesäkuuta – 2. elokuuta 1943[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Panssaridivisioona (lukuun ottamatta Panssariprikaatia) oli siirtynyt kesäkuussa 1943 etulinjaan Syvärin rintaman länsiosaan. Tälle yhtymälle alistettiin Rynnäkkötykkipataljoonan 1. komppania, joka lähti Äänislinnasta 15. kesäkuuta ja se purettiin Mäkrissä seuraavana päivänä kello 23.12. Mäkristä komppania marssi Pisiin.

Panssaridivisioonan 17. kesäkuuta 1943 annetulla käskyllä komppania (pois lukien 2 vaunua) siirtyi Itälohkon komentopaikalle ja alistettiin Itälohkon komentajalle everstiluutnantti Viisterälle tehtävänään erilaisten pesäkkeiden ja bunkkerien tuhoaminen. Kaksi vaunua siirrettiin luutnantti Kiuasperän johdolla Piltsujoen suuhun, missä ne alistettiin Länsilohkon komentajalle majuri Rasille samalla tehtävällä.

Komppania sai käskyn palata Äänislinnaan 1. elokuuta, mihin mennessä se oli tuhonnut noin sata pesäkettä sekä vaurioittanut ainakin kaksinkertaista määrää. Ammunnoissa käytettiin kaikkiaan 1279 kranaattia. Tärkein havainto kuitenkin oli, että vaunujen tulinopeus oli hidas ja osumatarkkuus ei vastannut normaalia vaunukanuunaa, siten vaunuista ei olisi tasaveroista vastusta panssarivaunulle.[35]

Karjalankannas 1944[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rynnäkkötykkipataljoona lippupäivän ohimarssissa Ensossa

Leningradin saartorenkaan murtuminen vuoden 1944 alussa muutti tilannetta siten, että puna-armeija sai mahdollisuuden keskittää joukkojaan Karjalan kannakselle. Puolustuksen lujittamiseksi Panssariprikaati siirrettiin 14. helmikuuta - 1. maaliskuuta 1944 Lappeenranta-Enso-Jääski alueelle siten, että:

  • Panssariprikaatin esikunta ja viestikomppania Lappeenranta Lönnrothin kansakoulu
  • I panssaripataljoona Lappeenranta, Armilan kansakoulu
  • II panssaripataljoona Jääski, suojeluskunnan taloon ja entiseen työväentaloon
    • 6. komppania Enso
  • Rynnäkkötykkipataljoona Enso, Viinatehdas
  • Erillinen panssarikomppania Lappeenranta, työväentalo
  • Panssarikorjaamokomppania Enson tehtaat

Panssariprikaatin Lappeenrannassa olevat osat ottivat osaa 21. toukokuuta valtakunnalliseen kaatuneiden muistojuhlaan. Juhlan vuoksi I pataljoona siirtyi telttamajoitukseen, koska Armilan kansakoulu toimi kaatuneiden omaisten majoitustilana.

Puolustusvoimien lippupäivän päätilaisuus oli Ensossa. Tilaisuuteen osallistuivat Panssariprikaatista II panssaripataljoona sekä Rynnäkkötykkipataljoona. Ohimarssin vastaanottajina olivat Tasavallan Presidentti Ryti sekä Suomen Marsalkka Mannerheim.

Prikaatin suunnistusmestaruuskilpailut pidettiin 10. kesäkuuta. Kilpailujen aikana kello 08.00 saatiin puhelinsanoma Panssaridivisioonan esikunnasta, joka lopetti hiljaiselon prikaatin alueella.

Taistelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Panssariprikaati siirrettiin Lappeenrannan ympäristöön tilanteen vakiinnuttua Karjalankannaksella. Lepovaiheen aikana prikaati vastaanotti uutta kalustoa, jolloin henkilöstöä oli koulutettava. II pataljoona varustettiin Saksasta ostetuilla Pzkw IV -vaunuilla ja I pataljoona T-34-vaunuilla. T-34-vaunut olivat sotasaalista sekä Saksasta rynnäkkötykkien kanssa samaan aikaan ostettuja.[36]

3. panssarikomppania (kapteeni Torp) alistettiin 25. heinäkuuta 8. divisioonalle Leppäsyrjään. Komppanian tuli olla valmiina toimimaan etelään Pitkärannan suuntaan tai koilliseen Uuksjärvi-Muuanto suuntaan. Komppanialle alistettiin luutnantti A. Mäkelän kuljetusjoukkue ja sotilasvirkamies Pöystin aseenkorjausryhmä. Tässä vaiheessa komppania oli varustettu 10 T-34-vaunulla. Komppania ei osallistunut alueella taistelutehtäviin, mutta se sai evakuoiduksi muutaman alueelle jääneen vihollisvaunun. Komppania palasi Lappeenrantaan 12. syyskuuta.[37]

Välirauhan tekemisen vuoksi Pzkw IV -vaunujen saapuminen keskeytyi ja varustamissuunnitelmat muuttuivat. I panssaripataljoonassa oli kaksi T-34-vaunuilla varustettua komppaniaa ja yksi Vickers-komppania ja II panssaripataljoonassa kaksi Pzkw IV -komppaniaa ja yksi Stu-40 komppania.[38]

Lapin sota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Panssariprikaati sai käskyn siirtyä Pohjois-Suomeen 19. syyskuuta 1944. Panssariprikaati siirtyi osana Panssaridivisioonaa usean junakuljetuksena Ouluun Tuiran asemalle 22.-25. syyskuuta. Panssaridivisioona majoittui Tuiran aseman läheisyydessä olleeseen saksalaisten parakkikylään.[38]

1. panssarikomppania (pl II joukkue) laivattiin kapteeni Penttisen johdolla S/S Hesperoksella Tornioon. Joukkue kuormattiin Toppilan satamassa 3. lokakuuta ja se purettiin Röytän satamassa kello 15.30. Komppania osallistui Tornion taisteluihin Torniossa. Sen tukiessa Jalkaväkirykmentti 11:n I pataljoonan hyökkäystä 5. lokakuuta ampui alikersantti Isokankaan vaunu (ampujana panssarimies Halttunen) kevyen saksalaisen panssarivaunun tuleen. Tämä vaunu oli viimeinen, jonka Panssariprikaati tuhosi. Vielä 7. lokakuuta vaunut osallistuivat hyökkäykseen saksalaisten asemia vastaan.[39]

Panssariprikaatin pääosa joutui vaikeuksiin Pohjois-Suomen vesistöjen kanssa ja teiden heikon kunnon vuoksi. Saksalaiset olivat vetäytyessään hävittäneet tehokkaasti sillat ja tierummut sekä miinoittaneet hävitysten ympäristöt. Panssariprikaati ylitti muun muassa Iijoen, Petäjäsalmen, Livojoen ja Kemijoen.[40]

Panssariprikaati oli hajaantunut ympäri Pohjois-Suomen 27. lokakuuta. Sen yksiköt olivat seuraavasti:

  • Panssariprikaatin esikunta Rovaniemellä
  • I panssaripataljoona marssilla Rovaniemelle
  • II panssaripataljoona Pudasjärvellä
  • Rynnäkkötykkipataljoona Yli-Kiimingissä

Lakkauttaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Panssariprikaatin taistelevista osista muodostettiin 30. lokakuuta Panssaripataljoona, esikunnan ja huoltomuodostelmien jäädessä edelleen prikaatikokoonpanoon. Tällöin myös kotiutettiin reserviläiset, jotka siirrettiin Parolaan ja sieltä kotiuttamiselimen kautta siviiliin.

Panssariprikaatin loput osat muuttuivat pataljoonakokoonpanoon 21. marraskuuta ja pataljoona siirtyi 26. joulukuuta mennessä Parolaan, mikä oli määrätty pataljoonan rauhanajan sijoituspaikaksi.[41]

Panssaridivisioona lakkautettiin Lapin sodan aikana 4. joulukuuta 1944.

Tappiot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhtymien Päämajalle tekemien määräaikaisilmoitusten mukaan Panssaridivisioonan kokonaistappiot olivat jatkosodassa kaatuneina, haavoittuneina ja kadonneina yhteensä 4 308 miestä. [42]

Komentaja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Tankkirykmentistä Panssaripataljoonaan 1919-1949 s.104
  2. Tankkirykmentistä Panssaripataljoonaan 1919-1949 s.104-105
  3. a b Tankkirykmentistä Panssaripataljoonaan 1919-1949 s.105
  4. Tankkirykmentistä Panssaripataljoonaan 1919-1949 s.105-106
  5. a b Tankkirykmentistä Panssaripataljoonaan 1919-1949 s.106
  6. Laguksen miehet - Marskin nyrkki s. 42
  7. Tankkirykmentistä Panssaripataljoonaan 1919-1949 s.107
  8. a b Tankkirykmentistä Panssaripataljoonaan 1919-1949 s.113
  9. Tankkirykmentistä Panssaripataljoonaan 1919-1949 s.113-114
  10. Tankkirykmentistä Panssaripataljoonaan 1919-1949 s.114-115
  11. Tankkirykmentistä Panssaripataljoonaan 1919-1949 s.108
  12. Tankkirykmentistä Panssaripataljoonaan 1919-1949 s.114
  13. Tankkirykmentistä Panssaripataljoonaan 1919-1949 s.107-108
  14. Laguksen miehet - Marskin nyrkki s.46
  15. a b Tankkirykmentistä Panssaripataljoonaan 1919-1949 s.143
  16. Laguksen miehet - Marskin nyrkki s.95-97
  17. a b Tankkirykmentistä Panssaripataljoonaan 1919–1949 s.147
  18. Tankkirykmentistä Panssaripataljoonaan 1919-1949 s.149
  19. Laguksen miehet - Marskin nyrkki s.98-99
  20. Laguksen miehet - Marskin nyrkki s.100
  21. Laguksen miehet - Marskin nyrkki s.105
  22. Tankkirykmentistä Panssaripataljoonaan 1919-1949 s.155
  23. a b Tankkirykmentistä Panssaripataljoonaan 1919-1949 s.154
  24. Laguksen miehet - Marskin nyrkki s.106
  25. Laguksen miehet - Marskin nyrkki s.108
  26. Laguksen miehet - Marskin nyrkki s.109-111
  27. Laguksen miehet - Marskin nyrkki s.112-113
  28. Laguksen miehet - Marskin nyrkki s.114
  29. Tankkirykmentistä Panssaripataljoonaan 1919-1949 s.202-204
  30. Tankkirykmentistä Panssaripataljoonaan 1919-1949 s.204
  31. a b Tankkirykmentistä Panssaripataljoonaan 1919-1949 s.205
  32. Tankkirykmentistä Panssaripataljoonaan 1919-1949 s.209-211
  33. Tankkirykmentistä Panssaripataljoonaan 1919-1949 s.211-215
  34. Tankkirykmentistä Panssaripataljoonaan 1919-1949 s.216-217
  35. Tankkirykmentistä Panssaripataljoonaan 1919-1949 s.218-219
  36. Tankkirykmentistä Panssaripataljoonaan 1919-1949 s.271
  37. Tankkirykmentistä Panssaripataljoonaan 1919-1949 s.272
  38. a b Tankkirykmentistä Panssaripataljoonaan 1919-1949 s.274
  39. Tankkirykmentistä Panssaripataljoonaan 1919-1949 s.274-278
  40. Tankkirykmentistä Panssaripataljoonaan 1919-1949 s.278
  41. Tankkirykmentistä Panssaripataljoonaan 1919-1949 s. 279
  42. Sotatieteen laitos:"Jatkosodan historia" osa 6 s.494

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]