17. divisioona (jatkosota)

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
17. divisioona
Toiminnassa 1941 -
Valtio Suomen lippu Suomi
Puolustushaarat Maavoimat
Aselajit Jalkaväki
Lempinimi Tammidivisioona
Sodat ja taistelut Jatkosota
*Hangon rintama
*Tali–Ihantala
Komentajat
Tunnettuja komentajia Aarne Snellman
Alonzo Sundman

17. divisioona ("Tammidivisioona") oli Karjaan sotilasläänin perustama jatkosodan divisioona. Kyseiseen sotilaslääniin kuuluivat Salon ja Raaseporin suojeluskuntapiirit. Lisäksi Helsingin suojeluskuntapiiri perusti divisioonaan yhden rykmentin.[1]

Perustaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perustamisen jälkeen divisioonaan kuuluivat mm. seuraavat yksiköt:[2]

17. divisioona pyrittiin varustamaan määrävahvuuksien mukaan, joka pääsääntöisesti onnistuikin; tosin joidenkin materiaalierien osalta määrävahvuuksia ei saavutettu. Divisioonan kolmesta jalkaväkirykmentistä kaksi oli lähes ruotsinkielisiä. Kolmas jalkaväkirykmentti sekä muut yksiköt olivat suomenkielisiä.

Erillinen Komppania[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tammikuussa 1942 Hangon valtauksen jälkeen, rintamalla ollut ruotsalaisista vapaaehtoisista koottu SFB hajotettiin, ja ruotsalaisista vapaaehtoisista muodostettiin Erillinen komppania (ErK), joka liitettiin Jalkaväkirykmentti 13:een. Komppania oli vahvuudeltaan aluksi 130 miestä. Yhteensä komppaniassa palveli sodan aikana 404 ruotsalaista vapaaehtoista.

Sodan jatkuessa komppanian täydentäminen tuli ongelmalliseksi, kun Ruotsista ei tullut enää uusia vapaaehtoisia. Kesäkuussa 1944 ennen suurhyökkäystä komppania oli kutistunut 64 mieheen (joista 53 ruotsalaisia vapaaehtoisia). Komppania osallistui Talin–Ihantalan taisteluun, jossa se kärsi raskaita tappioita, jonka vuoksi komppanian miesvahvuus kutistui 20 mieheen.

Komentajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keskittäminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

17. divisioona jäi perustamisalueelleen ryhmittyen Hangon rintamalle, joka saartoi Neuvostoliitolle talvisodan rauhansopimuksessa vuokratun Hankoniemen alueen.

17. heinäkuuta 1941 ylipäällikkö Mannerheim antoi käskyn siirtää pääosa divisioonasta Itä-Karjalaan, ja vain Jalkaväkirykmentti 55 jäi Hangon rintamalle. Divisioona sai kolmanneksi rykmentikseen Merivoimien komentajan reservinä olleen Jalkaväkirykmentti 61:n[4]. JR 61 oli alistettuna 17 D:lle jatkosodan loppuun asti.

Suurhyökkäyksen alkaessa kesällä 1944 divisioona siirrettiin Syväriltä Karjalankannakselle, jossa se ryhmitettiin Viipurin suuntaan. 30. kesäkuuta divisioonalle alistettiin 3. prikaati. Tällöin syntyi myös Tykistöryhmä Ilva (kuusi patteristoa).

Tappiot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhtymien Päämajalle tekemien määräaikaisilmoitusten mukaan 17. divisioonan kokonaistappiot sodan aikana olivat kaatuneina, haavoittuneina ja kadonneina yhteensä 8 937 miestä.[5]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Sotatieteen laitos: Jatkosodan historia. Porvoo: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1988. ISBN 951-0-15326-5.
  • Jatkosodan pikkujättiläinen; WSOY 2005. (kirjassa on hakemisto)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Sotatieteen laitos: "Jatkosodan historia" osa 1 s.64 ja 101
  2. Sotatieteen laitos: "Jatkosodan historia" osa 1 s.101
  3. a b Jatkosodan tiellä, s. 241–259. 'Jatkosodan suomalaisjoukot ja niiden komentajat', laatinut Mikko Kohvakka. toim. Marko Palokangas. Helsinki: Maanpuolustuskorkeakoulu, Sotahistorian laitos, 2004. ISBN 951-25-1522-9.
  4. Jatkosodan historia osa 6, s. 49. Sotatieteen laitos.
  5. Sotatieteen laitos:"Jatkosodan historia" osa 6 s.494
Tämä sotaan tai sodankäyntiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.