Erillinen hyökkäysvaunukomppania

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Erillinen hyökkäysvaunukomppania (HvK 1. toukokuuta 1927 – syyskuu 1939) oli Suomen puolustusvoimien yksikkö, joka muodostui 1927, kun Hyökkäysvaunupataljoona (HvP) supistettiin organisaatioltaan komppanian vahvuiseksi.

Kalusto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Erillistä hyökkäysvaunukomppaniaa varten tilattiin 32 Vickers Mark E -panssarivaunua vuosina 1936–1939. Vaunut hankittiin kuitenkin säästösyistä ilman aseistusta, tähtäinoptiikkaa ja viestivälineitä. Alkuperäisenä ajatuksena oli varustaa Vickersit 37 millimetrin Bofors-tykeillä. Säästösyystä niihin kuitenkin asennettiin ensimmäisen maailmansodan aikaisten Renault FT-17 -panssarivaunujen Puteaux-kanuunat. Suomen puolustusministeriön ehdottamasta vuoden 1937 perushankintaohjelmasta viideksi vuodeksi, jonka arvo oli 2,9 miljardia markkaa, oli säästetty 200 miljoonaa markkaa, johon sisältyivät panssarivaunujen varustamiset.[1] Saman brittiläisen panssarivaunun valmistuslisenssin oli hankkinut myös 1931 Neuvostoliitto, joka kehitti Vickersistä oman T-26:n.

Lakkauttaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hyökkäysvaunupataljoonaa vastaava Panssarivaunupataljoona perustettiin syyskuussa 1939. Sen komentajaksi määrättiin Sven Björkman ja se koostui kahdesta Renault FT-17:llä varustetusta panssarivaunukomppaniasta.[1] Erilliseen hyökkäysvaunukomppaniaan saapuivat palvelukseen kutsutut reserviläiset 12.–14. lokakuuta 1939. Reserviläisten vastaanottoelimen päällikkönä oli aluksi kapteeni L. Nordling ja myöhemmin musiikkiluutnantti Parantainen. Vastaanottoelimen Jakoelin oli sijoitettu Erillisen hyökkäysvaunukomppanian aliupseerikerholle Poltinaholla. Reserviläisiä saapui kaikkiin perustettaviin yksiköihin yli määrävahvuuden ja tämä ylimäärä sijoitettiin perustettuun Panssaritäydennyskomppaniaan ja vanhimmat, palvelukseen kelpaamattomat siirrettiin Hämeenlinnan sotilaspiiriin, joka sijoitti heidät uudelleen.[2]

Ensimmäisen panssarivaunukomppanian viisi FT-17:ää siirrettiin Karjalankannakselle kiinteiksi ase- ja tähystyspesäkkeiksi Näykkijärven maastoon Säiniön rautatieaseman kaakkoispuolelle. Toisen panssarivaunukomppanian Renaulteja sijoitettiin Taipalejoelle samaan tarkoitukseen.[1]

Erillinen hyökkäysvaunukomppania perusti seuraavat joukot:

  • 1. panssarikomppania (1. Pans.K, peitenimi st) oli Renault FT-17 -komppania, joka perustettiin Luolajan seurojentalolla ja sen päälliköksi määrättiin luutnantti A. Lumme. Komppania kuului suojajoukkoihin ja oli siten etuoikeutettu jaettaessa varusteita.[2]
  • 2. panssarikomppania (2. Pans.K, peitenimi vs) oli myös Renault FT-17 -komppania, joka perustettiin Luolajan kansakoululla. Sen päälliköksi määrättiin kapteeni L. Nordling. Komppania kuului suojajoukkoihin ja oli siten etuoikeutettu jaettaessa varusteita.[2]
  • 3. panssarikomppania (3. Pans.K, peitenimi mm) perustettiin Myllymäen kansakoululla ja se siirtyi Luolajaan 1. ja 2. panssarikomppanian siirryttyä suojajoukkotehtävään Karjalankannakselle. Komppanian ensimmäiseksi päälliköksi määrättiin luutnantti K. Reunanen. Erillisen panssarieskadroonan siirryttyä 1. marraskuuta Hämeenlinnaan sijoitettiin sen henkilöstö pääosin 3. Pans.K:aan ja samalla päälliköksi tuli Erillisen panssarieskadroonan päällikkö ratsumestari Y. O. Luntinen. Komppanian kalustona oli muutama edelleen aseeton Vickers-vaunu. Komppania sai aseistetut Vickers-vaunut vasta juuri ennen rauhan tuloa.[2]
  • 4. panssarikomppania (4. Pans.K, peitenimi lt) perustettiin Vuorelan kansakoululla ja sen päälliköksi määrättiin luutnantti Oiva Heinonen (myöh. Horte). Myös tämä komppania oli varustettu aluksi aseettomilla Vickers-vaunuilla.[2]
  • Panssaritäydennyskomppania (Ps.T-K, peitenimi ta) perustettiin Poltinaholla. Yksikön nimi ja päälliköt vaihtuivat useaan kertaan, kunnes 7. marraskuuta sen nimeksi tuli 5. panssarikomppania. Komppanianpäälliköksi määrättiin ensin reservinluutnantti Heikkilä ja 23. lokakuuta luutnantti Nousiainen.[2]

Erillisen hyökkäysvaunukomppanian esikunta muuttui Panssariharjoitusryhmän esikunnaksi 16. lokakuuta ja se muutti nimensä Panssarijoukkojen esikunnaksi 31. lokakuuta. Panssarijoukkojen komentajaksi määrättiin Erillisen hyökkäysvaunukomppanian päällikkö majuri Sven Krister Björkman. Aluksi panssarijoukot olivat suoraan Päämajan alaisia joukko-osastoja kunnes ne siirrettiin 27. lokakuuta Kotijoukkojen komentajan alaisuuteen, joka alisti ne marraskuun alussa 1. täydennysdivisioonan komentajan alaisuuteen.[2]

Panssarijoukkojen esikunnan käskyllä perustettiin 2. marraskuuta reservialiupseerikoulu, jonka johtajaksi määrättiin luutnantti K. Reunanen.[2]

Vasta majuri Björkmanin tehtyä esityksen todellisen panssariyksikön perustamisesta Päämaja aloitti tarvittavan selvitystyön.[3]

Komentajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Brantberg, Robert: Lagus - Ritari n:o 1. Revontuli 2010 288 sivua ISBN 9789525767377
  • Hovilainen, Pentti: Tankkirykmentistä Panssaripataljoonaan 1919–1949. Hämeenlinna: Panssaripataljoonan upseeri- ja aliupseerikunta, 1949.
  • Käkelä, Erkki: Laguksen miehet - Marskin nyrkki. Panssarikilta ry 1992. 486 sivua. ISBN 9529038585

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ a b c Brandberg 2010 s. 61–63.
  2. ↑ a b c d e f g h Hovilainen 1949 s. 104–106.
  3. ↑ Käkelä 1992 s. 42.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Esa Muikku, Jukka Purhonen. Suomalaiset panssarivaunut 1918–1997. APALI 1998. 208 sivua. ISBN 9789525026337
  • Erkki Kauppinen. Perinteitä - yhteistyötä - iskuvoimaa, Elämää rauhanajan Panssariprikaatissa 1945–2007. Panssariprikaati, 2007. 420 sivua. ISBN 9789529220113
  • Pekka Kantakoski. Suomalaiset panssarivaunujoukot 1919-1969. 1969 362 sivua.
  • Henri Silovaara. Panssarijoukkojen koulutus Panssariprikaatissa 1942–1944. Pro gradu -tutkielma 2013. 103 sivua. Saatavilla: PDF
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Erillinen_hyökkäysvaunukomppania&oldid=17541655”