15. divisioona (jatkosota)

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

15. divisioona oli Satakunnan sotilasläänin perustama divisioona. Kyseiseen sotilaslääniin kuuluivat Porin, Etelä- ja Pohjois-Satakunnan suojeluskuntapiirit.[1]

Perustaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perustamisen jälkeen divisioonaan kuuluivat mm. seuraavat yksiköt:[2]

15. divisioona pyrittiin varustamaan määrävahvuuksien mukaan, mikä pääsääntöisesti onnistuikin, tosin joidenkin materiaalierien osalta määrävahvuuksia ei saavutettu.

Komentajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

15. Divisioonan komentaja Niilo Hersalo.

Keskittäminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

15.Divisioona alistettiin 19.6.1941 kenraalimajuri Paavo Talvelan komentamalle II Armeijakunnalle. Samana päivänä sai divisioona käskyn siirtyä rautateitse Punkasalmen-Putikon-Parikkalan purkamisalueelle. Divisioonan joukko-osastot kerättiin juniin perustamispaikkoilta ja perille purkamisalueelle saavuttiin 25. kesäkuuta.[4]

Hyökkäysvaihe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

II Armeijakunta oli heinäkuun loppuun mennessä ryhmittynyt puolustukseen Pyhäjärvi-Saimaa(Vuoksi) väliselle kaistalle, jonka leveys oli n. 105 km, ryhmityksenä; oikealla eversti Aaro Pajarin 18.D, keskellä eversti Niilo Hersalon 15.D ja vasemmalla eversti Aarne Blickin 2.D. Armeijakunnan komentajaksi oli kesäkuun 30. päivä tullut kenraalimarjuri Taavetti Laatikainen.

Eversti Hersalo antoi joukoilleen hyökkäyskäskyn 30.7. 15.Divisioonan hyökkäys suuntasi kohti Hiitolaa, ensimmäisenä tavoitteenaan Huiskunniemi - Karjalan työlaitos - Syrjäkoski - piste 106. Hyökkäysryhmityksessä divisioonan oikealla reunalla hyökkäsi everstiluutnantti Veli Raikkalan JR36, suuntana Salonkylän koilispuolitse kohti Hiitolaa. Everstiluutnantti Yrjö Valkaman komentama JR57 hyökkäsi keskellä, tavoitteenaan ottaa haltuun Syrjäkosken tienhaara ja Kokkolanjoen ylimenopaikka Syrjäkoskella, sekä vallata Änkisalo. Divisioonan vasemmalla kaistalla hyökkäsi eversti Eino Virkin komentama JR15 Kalliokosken ja Koitsalon suuntaan.

Vastassa hyökkäystä oli puna-armeijan 142.Divisioonan JR588 ja osia JR701:stä. Puolustajan asemat tukeutuivat syvyyteen porrastettuihin ja vaikeakulkuiseen maastoon rakennettuihin puolustuslaitteisiin linjalla Metsäkylä - Pajarin kylä - Änkisalo.

Hyökkäys alkaa - suuntana Hiitola

II Armeijakunnan hyökkäys alkoi 31.7. klo 12:30. Tykistö ja kranaatinheittimet ampuivat 18 minuuttia kestäneen tulivalmistelun, joka alkoi klo 12:12. Sen aikana ammuttiin 15.Divisioonan hyökkäysalueella 6700 laukausta. Ensimmäisen hyökkäyspäivän eteneminen ei mennyt odotetusti. Vihollisen vastarinta oli voimakasta ja puolustusvarustukset vahvoja. Eversti Hersalo piti tulivalmistelua riittämättömänä vihollisen vahvojen varustusten tuhoamiseksi, mutta II Armeijakunnan johto ei suostunut Hersalon pyyntöön pidemmästä 30 minuuttia kestävästä tulivalmistelusta. Everstiluutnantti Valkaman JR57 joutui kiivaisiin taisteluihin Änkisalossa pisteen 110 maastossa, jonne hyökkäys pysähtyi. Myös JR36:n hyökkäys pysähtyi venäläisten vahvaan puolustukseen Pajarin kylän aukeille. Eversti Virkin JR15:n hyökkäys menestyi hyvin alkuun. Virkin rykmentin joukot saavuttivat iltapäivään mennessä Koitsansalon ja Kalliokosken. Kuitenkin vihollisen vastarinta tiukkeni sitä mukaa kun JR15:n hyökkäys läheni pääpuolustuslinjaa, ja tällä suunnalla hyökkäys tyrehtyi ensimmäisen päivän aikana.

Läpimurtoon päästiin Pajarin kylän ja Änkisalon välissä. Elokuun 1. päivä Eversti Valkamalle oli alistettu käyttöön kapteeni Teemu Palon II/JR15, ja tämä yhdessä III/JR57:n kanssa aloitti etenemisen Karjalan työlaitoksen - Syrjäkosken tielle. Samaan aikaan JR57:n toisen pataljoonan oli onnistunut saartaa vihollisen tukikohdan pisteessa 110 ja pääsi irrottamaan osia Änkisalon saarrostukseen. Armeijakunnan komentaja Laatikainen alisti, alun perin 2.Divisioonaan kuuluvan, 18.Divisioonalle alistetun JR49:n (pois lukien I pataljoona) 15.Divisioonan käyttöön, jotta saavutettua läpimurtoa päästään laajentamaan. Lisäksi eversti Hersalo käski I/JR15 siirtyä Änkisalon alueelle. Myös JR36:n alueella vihollisen puolustus oli alkanut murtua ja rykmentti pääsi etenemään. Elokuun 3.päivänä hyökkäystä vahvistamaan tulleen JR49:n osat saavuttivat Huiskuniemen tienhaaran, jossa vihollisen vastarinta pysäytti etenemisen. Saman päivän iltaan mennessä oli 15.Divisioona saanut vihollisen puolustukseen Variksen ja Änkisalon välillä 4 km:n levyisen aukon, josta saatiin työnnetyksi lisävoimia Hiitolan suuntaan. Divisioonan komentaja käski jatkaa keskeytyksettä hyökkäystä kohti Hiitolaa, vaikka huollolla ja tykistöllä oli hankaluuksia edetä, sillä niiden liikkuminen oli vain Pion.P 31:n rakentamien maastoteiden varassa. Hyökkäystä jatkettiin JR36 ja divisioonalle alistetun JR49 voimin. Nämä kaksi rykmenttiä yhdessä saivat seuraavana aamuna puhdistettua Huiskunniemen tienhaaran maaston, sekä tuhosivat siellä sijainnen vihollisen JR588:n huoltokeskuksen.

15.Divisioonan vasemmalla puolella hyökännyt 2.Divisioonan oli päässyt etenemään alun raskaiden taisteluiden jälkeen. Päämaja alisti 4.8. II Armeijakunnan komentoon eversti Johannes "Jussi" Sihvon 10.Divisioonan, joka lähti etenemään Ilmeen alueelta tavoitteenaan Hiitolanjärven ja Laatokan väliset kapeikot ja sulkea siten vihollisen vetäytymistiet. Puna-armeijan 142.Divisioona ja 198.Divisioona olivat nyt jäämässä saarroksiin. Ja näin kävikin, kun suomalaisten 10. ja 18.Divisioona pääsivät etenemään kohti Käkisalmea ja saivat siten katkaistua venäläisten divisioonien yhteydet etelän suuntaan. Vihollisen joukot irrottautuivat 6.8. asemistaan Änkisalon ja Koitsansalon suunnalla, sekä Kokkolanjoen koilispuolella olleet venäläisten joukot aloittivat vetäytymisen. Hyökkääville joukoille tuli kiire, jotta saarroksiin jäänyt ja perääntyvä vihollinen ei pääse livahtamaan. Suomalaisten tiedustelu sai selville 7.8., että vihollinen on aloittanut laivausvalmistelut Laatokan rannikolla evakuoidakseen saarrostusuhan alla olevat joukkonsa. Evakuointiin sopivin alue olisi Kilpolan saari, jonne tiet kulkivat Paksujalan ja Unkolan alueelta.

Elokuun 7. päivään mennessä eteni JR57 vihollisen kannoilla Änäsuolle, mistä se jatkoi hyökkäystään Alhoon. Eversti Virkin JR15:n joukot ylittivät 6.8.-7.8. Kokkolanjoen ja etenivät Karjalan radalle Kuoksjärvelle, mutta vihollinen sai vielä 9.8. torjuttua kaikki hyökkäykset. JR15:n I pataljoona pääsi lopulta katkaisemaan radan Kankaanlammen eteläpuolelta. 10.Divisioonan kuulunut JR43 oli edennyt Alasjärveltä Hiitolanjärven eteläpuolelta kohti Hiitolan kirkonkylää, minkä se sai vallattua kolmen pataljoonan hyökkäyksellä elokuun 8. päivän iltana. Alasjärven itäpuolelta etenivät JR36 ja JR49 kohti Hiitolan asemakylää. Siellä vihollisen 14. moottoroitu rykmentti, joka koostui NKVD:n valiosotilaista, piti sitkeästi alueen hallussaan suojaten vetäytymistä kohti Kilpolansaarta.

Kilpolan suunnan taistelut

II Armeijakunnan 9.8. antamien käskyjen mukaan 2.Divisioonan tavoitteet suuntautuivat jatkossa koiliseen ja divisioonan toiminta liittyi siten Karjalan Armeijan hyökkäykseen Sortavalan suunnalla. Sihvon 10.Divisioona ja Pajarin 18.Divisioona suunnattiin Armeijakunnan johdon suunnitelmien mukaan kohti Karjalankannasta, joten saarrettujen vihollisten tuhoaminen jäi nyt 15.Divisioonan harteille. Majuri Eino Polónin Erillinen Rajajääkäripataljoona alistettiin 2.Divisioonalta Eversti Hersalon komentoon, joka määräsi Er.RajaP:n edelleen JR57:n Valkaman komentoon. Hersalon komennossa olevat joukot saartoivat nyt vihollisen seuraavasti: JR57 pohjoisesta, JR15 luoteesta sekä JR36 ja JR49 lännestä.

15.Divisioona aloitti 10.8. hyökkäyksen, jonka painopistesuunta oli Kurkijoelle. JR57:n tavoite oli edetä omalta suunnaltaan kohti Kurkijokea, ja jatkaa siitä hyökkäystä kohti Mustolaa. JR57:lle alistettu Er.RajaP. sai vallattua Kurkijoen iltapäivällä. JR15 hyökkäsi Kyläjärven suunnalta kohti Paksujalan aluetta. Seuraavana aamuna aloittivat hyökkäyksensä myös JR36 ja JR49 Hiitolan aseman seudulla yhä asemansa säilyttänyt vihollista vastaan. JR36 lähti voimakkaan tulivalmistelun jälkeen hyökkäämään Alasjärven maastosta kohti Hiitolaa, mutta vihollista ei saatu ajettua pois asemista. Kuitenkin vihollinen oli nyt entistä tiukemmin saarroksissa Hiitolan suunnalla. Sen sijaan Kilpolan suunnalta hyökännyt JR49 eteni nopeasti, kun vihollisjoukot olivat sitä ennen irtautuneet asemistaan Hiitolassa. Järvisen JR49 jatkoi vielä seuraavanakin päivänä hyökkäystään edeten Rasinselän ja Veijalanjärven väliselle Kannakselle Asilan tasalle, jossa se sai yhteyden siellä oleviin JR2:n joukkoihin. Tämän jälkeen Jalkaväkirykmentti 49:n alistus 15.Divisioonalle loppui ja se palasi takaisin 18.Divisioonaan.

Tappiot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhtymien Päämajalle tekemien määräaikaisilmoitusten perusteella 15. divisioonan kokonaistappiot kaatuneina, haavoittuneina ja kadonneina olivat yhteensä 8 422 henkilöä.[5]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Sotatieteen laitos: Jatkosodan historia. Porvoo: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1988. ISBN 951-0-15326-5.
  • Ari Raunio-Juri Kilin: Jatkosodan hyökkäystaisteluja 1941. Keuruu: Otavan Kirjapaino Oy, 2007. ISBN 978-951-593-069-9.
  • Uolevi Koskenpalo: 15.Divisioona jatkosodassa. Pori: 15.Divisioonan perinnetoimikunta, 1983. ISBN 951-99493-5-6.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Sotatieteen laitos: "Jatkosodan historia" osa 1 s.64 ja 101
  2. Sotatieteen laitos: "Jatkosodan historia" osa 1 s.101
  3. Jatkosodan tiellä, s. 241–259. 'Jatkosodan suomalaisjoukot ja niiden komentajat', laatinut Mikko Kohvakka. toim. Marko Palokangas. Helsinki: Maanpuolustuskorkeakoulu, Sotahistorian laitos, 2004. ISBN 951-25-1522-9.
  4. 15.Divisioona jatkosodassa, s. 6-8. '15.Divisioona jatkosodassa', Uolevi Koskenpalo. Pori: 15.Divisioonan perinnetoimikunta, 1983. ISBN 951-99493-5-6.
  5. Sotatieteen laitos:"Jatkosodan historia" osa 6 s.494
Tämä sotaan tai sodankäyntiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
  • Merkinnän syy: Asemasotavaihe ja Neuvostoliiton hyökkäyksen torjunta puuttuvat sekä lakkauttaminen