T-34

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
T-34-76A
T-34 Model 1940.jpg
esisarjan A-34-prototyyppivaunu
Pituus
– putki edessä 5,92 m
– pelkkä runko 6,68 m
Leveys 3,00 m
Korkeus 2,45 m
Taistelupaino 30,9 t
Telaketjut 500 mm
Maksiminopeus
– tiellä 55 km/h
– maastossa 30 km/h
Toimintasäde 300 km tiellä
Pääase 76,2 mm L-11-panssarivaunukanuuna
Muu aseistus 2 x 7,62 mm DT-pikakivääriä
Panssarointi 45 mm
Moottori V-2-34 V-12 Diesel 38,88l
500 hv
373 kW
Miehistö 4, johtaja/lataaja, ajaja, ampuja, radiomies/kk-ampuja
Valmistusmaa Neuvostoliitto
T-34-85
S2020016.JPG
T-34-85
Pituus
– putki edessä 8,15 m
– pelkkä runko ? m
Leveys 3,00 m
Korkeus 2,74 m
Taistelupaino 35 t
Telaketjut 500 mm
Maksiminopeus
– tiellä 55 km/h
– maastossa 30 km/h
Toimintasäde 300 km tiellä
Pääase 85 mm D-15T-panssarivaunukanuuna
Muu aseistus 2 x 7,62 mm DT-pikakivääriä
Panssarointi 75 mm keula muuten 35-65
Moottori V-2-34 V-12
500 hv
373 kW
Miehistö 5: johtaja, lataaja, ajaja, ampuja, radiomies/kk-ampuja
Valmistusmaa Neuvostoliitto

T-34 (lyhennys sanasta танк-34) on neuvostoliittolainen keskiraskas panssarivaunu, jonka valmistus alkoi 1940. T-34 oli neuvostojoukkojen pääkalustoa läpi toisen maailmansodan ja sitä käytettiin laajasti sen jälkeenkin.

T-34:ään saatiin vaikutteita 1930-luvun BT-sarjan vaunuista. Nopeat BT-vaunut olivat kevyesti panssaroituja ja aseistettuja, ne perustuivat yhdysvaltalaisen suunnittelijan J. Walter Christien vaunuihin. Kyseiset vaunut myytiin Neuvostoliittoon koska Yhdysvaltain armeija kieltäytyi ostamasta niitä. T-34-vaunussa käytettiin Christie-tyyppistä ratkaisua jousituksessa: jokaisen telapyörän vaappuvivussa oli rungon sisällä oma pystysuunnassa oleva kierrejousensa, paitsi etummaisissa telapyörissä, joissa oli kaksi kierrejousta sisäkkäin. Christien peruja oli myös telapyörästön toteuttaminen suurilla alatelapyörillä ilman ylätelapyöriä, muuten vaunu oli täysin uutta suunnittelua. Uuden muotoilun lisäksi vaunussa oli voimakas V-12 diesel ja maastokelpoiset leveät telaketjut, mikä teki siitä erittäin vaarallisen vastustajan, joka ei syttynyt helpolla tuleen.

Kehitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

T-34 syntyi Neuvostoliiton Espanjan sisällissodan, Mantšuriassa Japania vastaan käymien taisteluiden sekä talvisodan kokemuksien perusteella. Vuoden 1937 lopussa oli käynnissä kolme projektia T-28:n seuraajaksi. Harkovan veturitehtaalla suunniteltiin A-20-vaunu. Alkuvuodesta Harkovassa oli puhdistusten aalto, jossa BT-sarjan vaunujen kehityspäällikkö A. Firsov pidätettiin ja nuori Mihail Koškin Leningradin OKMO:lta nimitettiin A-20-ohjelman johtoon. A-20 lainasi etenkin BT-sarjaan kehitetyiltä BT-SV/2 ja BT-IS-vaunuilta. BT-SV oli ensimmäinen vaunu, jossa panssari asetettiin kulmaan sen tehollisen vahvuuden parantamiseksi.[1] A-20:n jatkokehitysversiona syntyi A-32. Ensimmäiset kaksi T-34:n protyyppiä valmistuivat 1940 alussa ja niitä testattiin mm. 1200 kilometrin mittaisella koeajolla Harkova-Moskova-Mannerheim-linja-Minsk-Harkova. Saksan panssarien menestys länsirintamalla vaikutti siihen että vaunu määrättiin sarjavalmistukseen keväällä 1941.[2]

T-34 oli tarkoitettu korvaamaan keskiraskas T-28-vaunu. Valmistuessaan siinä yhdistyi paras olemassa ollut panssarointi, liikkuvuus ja tulivoima. 76 mm tykki oli ennennäkemättömän järeä keskiraskaaseen vaunuun. Suomalaiset arvioivat sotasaalikseen saamiaan vaunuja ”riittävä panssarointi, hyvä nopeus, hyvä maastokelpoisuus ja dieselmoottori toimii luotettavasti jopa talvella.”[2] T-34 oli nopea rakentaa ja suhteellisen helppo huoltaa kentällä. Vaunun taistelukykyä haittasi pieni kahden miehen torni. Johtajan täytyi myös toimia ampujana, tosin miehistöä lisättiin myöhemmin viiteen. Radioita ei ollut paitsi komentovaunuissa. Taistelussa osastoa täytyi johtaa käsimerkeillä. Näkyvyys ulos vaunusta oli huono kuten kaikissa aikaisemmissakin venäläisissä vaunuissa.

Ensimmäinen malli oli aseistettu 76,2 mm L-11 -tykillä. Lisänä oli kaksi 7,62 mm DT-pikakivääriä. Lyhytputkinen L-11-tykki vaihdettiin jo vuonna 1941 valmistuneissa vaunuissa pidempiputkiseen, mutta samankaliiperiseen F-34-malliin. Operaatio Barbarossan alkaessa T-34 yllätti saksalaiset, joiden yleisin pst-tykki, 37 mm:n PaK 36, ei kyennyt läpäisemään T-34:n panssarointia. PaK 38 (50 mm) pystyi lyhyiltä etäisyyksiltä läpäisyyn mutta oli aluksi harvinainen. Sodan alkaessa vain joka kymmenes Neuvostoliiton vaunuista oli T-34-mallia, mutta 1943 puoleenväliin mennessä jo 50–60 %. T-34:n korvattua vanhemmat mallit sen vastineeksi suunniteltu saksalainen Panther ilmestyi taistelukentille.

T-34:een tehtiin 1942 pieniä parannuksia, kuten T-34M-projektista syntynyt uusi kuusikulmainen torni, joka oli tilavampi kuin vanha ja sen panssari oli edessä 70 mm ja sivuilla 52 mm.[1] Kesäkuussa 1943 panssarijoukkojen päävirasto GABTU määräsi kehittämään uuden panssarivaunun. Kirovin tehtaan suunnittelutoimisto SKB-2 Tšeljabinskissä kehitti KV-13-mallin ja GKB-T-34 Uralvagonin tehtaalla Nižni Tagilissa T-43-vaunun.[1] T-43 muistutti T-34:a, mutta panssaria oli vahvistettu edessä 75 millimetriin ja tornissa 90 millimetriin. Vaunussa oli uusi viisinopeuksinen vaihteisto ja Christie-tyyppinen ripustus oli korvattu vääntövarsityyppisellä tilan säästämiseksi. Uuteen suurempaan torniin mahtui kolme miehistönjäsentä ja siinä oli komentajan kupoli. Kahta T-43-prototyyppiä testattiin maaliskuusta 1943 lähtien. Panssarointi oli merkittävästi T-34 parempi, vaikka lisääntynyt paino heikensi vaunun maastokelpoisuutta. Uusi jousitus oli miehistölle huomattavasti mukavampi.[3] T-43 suositeltiin otettavaksi käyttöön, mutta Kurskin taistelun kokemukset muuttivat suunnitelmia. T-34:n ongelmana ei ollut panssarointi, vaan tykin riittämätön tulivoima ja aloitettiin pikaohjelma T-34:n aseistuksen parantamiseksi, joten T-43-projekti jäi kesken.[1]

Myöhään vuonna 1943 T-34:stä alettiin valmistaa mallia T-34-85, jossa oli uusi isompi kolmen miehen torni ja ensimmäistä kertaa erillinen vaununjohtaja.

Tykki vaihdettiin tehokkaampaan 85 mm D-5T-malliin, ja hieman myöhemmin uuteen 85 mm ZiS-S-53:een. Parannettu T-34-85 oli käytössä sodan loppuun ja vielä pitkään sen jälkeenkin. Vuosina 1940–1944 rakennettiin lähes 40 000 T-34-76-vaunua. Vuosina 1944–1945 rakennettiin 31 000 lisää T-34-85-mallia. Kesällä 1944 noin 70 prosenttia Neuvostoliiton panssarikalustosta koostui T-34-vaunuista ja sen muunnoksista.[2]

Valmistus lopetettiin Neuvostoliitossa 1946. Sen seuraajaksi tuli T-54. T-34:n valmistusta jatkettiin Puolassa ja Tšekkoslovakiassa 1950-luvulle saakka. Pohjois-Korea ilmeisesti käyttää vaunua edelleen. Yksittäisiä vaununa nähtiin myös Jugoslavian hajoamissodissa.[2]

Mallit ja muunnokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • T-34-76A - Vuoden 1940 tuotantomalli
  • T-34-76B - Vuoden 1941 malli, raskaampi panssarointi ja hitsattu torni, uuden mallin tykki.
  • T-34-76C - Vuoden 1942 malli, raskaampi panssarointi ja uudelleensuunniteltu torni.
  • T-34-76D - Vuoden 1943 malli, hitsattu torni, parempi panssarointi
  • T-34-76E - Vuoden 1943 malli, vaununjohtajan kupu
  • T-34-76F - Vuoden 1943 malli, valettu versio T-34-76D-mallin tornista
  • T-34-85 - Vuoden 1943 malli, 85 mm tykki ja parannettu torni
  • OT-34 ja OT-34-85 - Runkopikakiväärin tilalla liekinheitin

Panzerkampfwagen T-34(r) oli saksalaisten nimitys sotasaalisvaunuille.

T-34:n runko oli perustana monille rynnäkkötykeille ja PST-vaunuille:

  • SU-122, rynnäkkötykki ilman tornia, 122 mm M-30-haupitsi, 1 100 rakennettu, 1942–1944
  • SU-122m, rynnäkkötykki ilman tornia, 122 mm U-11-haupitsi
  • SU-85, panssarintorjuntavaunu, 85 mm D-5S-tykki, ilman tornia
  • SU-85M, käytti SU-100:n runkoa
  • SU-100, panssarintorjuntavaunu, 100 mm D-10-tykki SU-85:n rungolla, 2335 rakennettiin

Rakenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Moottori[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

V-2-moottori Parolan panssarimuseossa

V-2 ja V2/34 olivat 12-sylinterisiä V-moottoreita, tyypiltään vapaasti hengittäviä nestejäähdytteisiä suorasuihkutusdieseleitä. Sylinterilohkot olivat 60 asteen kulmassa. Kyseessä on sivukiertokankimoottori, jossa pääkiertokanki oli laakeroitu kampiakselille ja toisen sylinterilohkon mäntien kiertokanget pääkiertokankien alapäähän. Rakenteesta johtuen iskun pituus ja puristussuhde olivat suuremmat oikeassa sylinterilohkossa kuin vasemmassa. Kiertokankien rakenteesta johtuen moottorissa oli noin 1 200–1 300 kierrosluvulla värinäalue, jota ei saanut käyttää pitkäaikaisesti. Sylinterin halkaisija oli 120 mm. Iskunpituus oli vasemmassa lohkossa 180 mm ja oikeassa lohkossa 186,7 mm. Puristussuhde oli vasemmassa lohkossa 15 ja oikeassa 15,08. Iskutilavuus oli 38,88 litraa. V-2 oli keskinopea dieselmoottori, teholtaan 500 hv / 368 kW 1 800 K/min, huippuvääntömomentti 2 200 Nm saatiin n. 1 400–1 550 k/min. Käyttökierroslukualue on 1 600–1 700 ja teho 1 700 kierroksella minuutissa 400 hv / 294 kW. Vain hetkellisesti voitiin käyttää suurinta tehoa 1 800 kierroksella minuutissa. Suurin vääntömomentti saavutettiin kierrosluvulla 1 100–1 200. Moottorin suurin kierrosluku oli 2 050.lähde?

V-2-moottoria käytettiin T-34:ssä ja KV-sarjan vaunuissa, V-2/34-moottoria puolestaan erikoisajoneuvoissa kuten telavetäjissä. Moottori painoi 750 kg. V-2-moottorin kampikammio, sylinterilohko ja sylinterinkannet olivat alumiinia. Kummassakin kannessa oli 2 nokka-akselia, joiden nokat painoivat suoraan venttiileitä. Joka sylinterissä 2 imu- ja 2 pakoventtiiliä. Moottorin kaikki apulaitteet olivat hammaspyöräkäyttöisiä. Polttoaineen siirtopumppu oli hammaspyöräpumppu ja ruiskutuspumppu 12-mäntäinen rivipumppu, joka sijaitsi sylinterilohkojen välissä. Moottorin käynnistys tapahtui T-34-vaunuissa 15 hevosvoimaisella ST-700-mallisella sähköstartilla ja varajärjestelmänä oli paineilmakäynnistys. Moottorin käyttöikä oli suomalaisten kokemusten perusteella noin 4 000 käyttötuntia.

Moottori on yhä käytössä venäläisissä (neuvostoliittolaisissa) panssarivaunuissa, vain apulaitteita on paranneltu ja sijoiteltu eri tavalla. Lisäksi suurimpaan osaan moottoreista on nykyjään laitettu turboahdin. Kyseinen moottori on edelleen myös siviilikäytössä muun muassa laivoissa ja generaattoreiden pyörittäjänä, se on myös saanut suosiota tractor pulling -harrastajien keskuudessa.

Voimansiirto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhaisten mallien kytkin on 22-levyinen kuiva monilevykytkin. Tämä kuiva monilevykytkin oli T-34:n harvoja herkkiä kohtia. Jos kytkin pääsi hetkeksikään luistamaan, kytkimen lamellit taipuivat eikä kytkin irrottanut levyjään. Tämä tekee liikkeelle lähtemisen lähes mahdottomaksi. Vaihdelaatikko oli synkronoimaton suorahampainen 4+R-siirtohammaspyörävaihteisto.

Vuonna 1943 Kirovin tehdas ja tehdas #174 ottivat tuotantoon uuden suorahampaisen synkronoimattoman 5+R-siirtoholkkivaihdelaatikon, joka oli suurimmassa osassa T-34-85-vaunuja 1943–1945, mutta pieni osa tehtiin myös vanhalla vaihdelaatikolla. Kaikissa sodan jälkeen tehdyissä T-34-vaunuissa oli uudempi vaihteisto.

Ohjausjärjestelmä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kytkin-jarru-ohjausjärjestelmän vaihdelaatikosta lähtee kumpaankin telaan oma akseli. Kummallakin telalla on oma kytkin, jolla voimansiirto voidaan katkaista ja näin ohjata vaunua hidastamalla toista telaa. Telan hidastamista tehostetaan tiukassa mutkassa rumpujarruilla.

Alusta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kummallakin sivulla keskellä on viisi kierrejousitettua alatelapyörää, ei ylätelapyöriä. Telapyörät olivat yleensä kumitettuja, mutta kumipulan vuoksi niitä jouduttiin tekemään ilman kumia. Edessä kaksoiskierrejousitettu johtopyörä ja takana vetopyörä. Telaketjujen leveys on n. 500 mm. Yhdysvaltalaisessa Christie-tyyppisestä vaunusta kopioidusta edistyksellisestä alustasta johtuen telakenkiä on kahdenlaisia: joka toisessa on vetopyörään keskellä oleviin loviin vastaava harja. Nimenomaan tämä alustatyyppi isoine telapyörineen ja leveine ketjuineen teki T-34:stä niin maastokelpoisen kuin se on.

Sähköjärjestelmä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

24 voltin tasavirta (= laturi). Sähkökäyttöinen käynnistysmoottori.

Amerikkalainen arvio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Marraskuussa 1943 T-34 ja KV-1 lähettiin amerikkalaisten testattavaksi Aberdeenin koealueelle Marylandiin, jossa vaunut tutkittiin tarkasti.[4]

Dieselmoottoria pidettiin kevyenä ja erinomaisena. Moottori vaikutti myös vaunun muuten karkeaan rakenteeseen verrattuna kalliilta ja viimeistellyltä ja alumiinia käytettiin runsaasti. Amerikkalaisia ihmetytti ettei mitään erillistä järjestelmää tarvittu kylmäkäynnistyksiä varten. Saksalaisten tiedettiin rakentaneen laitteita kuuman veden johtamiseksi vaunusta toiseen tai ulkoisesta lämmittimestä.

Kytkin-jarru-ohjaus-järjestelmä oli erittäin yksinkertainen verrattuna brittiläisiin ja saksalaisiin vastineisiin. Vetopyörät ovat takana ja voimaansiirtoon on erinomainen pääsy saranoitu panssarilevy kääntämällä.

Osa osista vaikutti käsin valmistetuilta, kun kehittyneempi teollisuus olisi käyttänyt koneita niiden valmistamiseen ja näin säästänyt työtunteja. Monissa komponenteissa oli merkittävä määrä tarkastusleimoja.

Lähes kaikki panssarilevyt on asetettu siten että osumakulma on loiva. Valssatut panssarilevyt on suunniteltu siten että niitä tarvitaan vain muutamaa peruspaksuutta kuten 15 mm, 20 mm ja 45 mm. Pieniä levyjä on vain muutamia, kuten tornin katossa. Panssarilevyjen viimeistely oli karkea. Etupanssari on karkaistu 354--400 Brinell-kovuuteen, mikä oli brittiläisten panssaria kovempi.

Ammusten varastointi oli yksinkertainen ja päämääränä oli saada vaunuun mahtumaan mahdollisimman paljon ammuksia. Pikakivääreille on 35 rumpulipasta, joissa kussakin 65 ammusta. F-34-tykille on normaalisti mukana 19 panssariammusta, 53 sirpaleammusta ja 5 shrapnel-ammusta. Sirpaleammus on sama kuin mallin 1936 kenttätykin ammus. Tornin kääntömekanismi on sähköinen tai käsikammella toimiva. Torni kääntyy sähkömoottorin avulla 360 astetta 13,8 sekunnissa.

Tähtäysteleskoopissa PT 4-7 on 2,5 kertainen suurennus ja 25 asteen näkökenttä. Tähtäimessä on kolme asteikkoa konekiväärin, sirpale- ja panssariammusten käyttöä varten.

Vaunussa ei ole tornin mukana pyörivää lattiaa. Komentajan ja lataajan istuimet on kiinnitetty torniin.

Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sodat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toisessa maailmansodassa T-34:ää käytettiin itärintamalla vuodesta 1941 alkaen. Vaunu kesti suomalaisten torjuntatulta hyvin, joten Neuvostoliitto käytti sitä jatkosodan vastahyökkäyksen kärkenä.[2] Pohjois-Korea käytti vaunuja Korean sodassa, ja Pohjois-Vietnam Vietnamin sodassa. Vaunua on käytetty myös Bosnian sodassa.

Käyttäjämaat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

T-34:n käyttäjämaat Zaloga & Kinnear 1996:34:n mukaan, valtiot, joissa vaunu oli lähteen mukaan vielä käytössä vuonna 1996 on merkitty tähdellä.

Eurooppa ja Amerikat

Lähi-itä ja Aasia

Afrikka


Käyttö Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

T-34-vaunu (Ps. 231-2) Karkialammen varuskunta-alueella Mikkelissä

Toisen maailmansodan aikana Suomen armeija sai sotasaaliiksi yhteensä 10 T-34-vaunua, joista kolme oli tyyppiä T-34-76 ja seitsemän tyyppiä T-34-85.lähde? Sotasaaliiksi saatuja vaunuja paranneltiin mm. lisäämällä niihin periskooppiaukkoja.[5] Lisäksi Saksasta ostettiin kolme T-34-76-vaunua kesällä 1944.[6] Suomessa T-34-76-vaunu tunnettiin nimellä Sotka ja T-34-85 nimellä pitkäputkinen Sotka.[7] Suurin osa vaunuista säilyi koulutuskäytössä vuonna 1961 tapahtuneeseen poistoon saakka.[8][9]

Sotka-nimi syntyi, kun Panssaripataljoonassa palvellut panssarimies Suominen kertoi työskennelleensä ennen sotaa Sotka-nimisellä hinaajalla, jossa oli pitkä savupiippu. Kun kersantti, Mannerheim-ristin ritari Lauri Heino ajoi ensimmäisen valtaamansa T-34:n Äänislinnaan, joku totesi vaunun tykinputken nähdessään ”sen Suomisen Sotkan nyt tulevan”.[10][11] T-34:n on myös väitetty näyttäneen sotkalta.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Käkelä, Erkki: Laguksen miehet – Marskin nyrkki. Parolannummi: Panssarikilta ry., 1992. ISBN 952-90-3858-5.
  • Muikku, Esa; Purhonen, Jukka: Suomalaiset panssarivaunut 1918–1997. Tampere: Apali, 1998. ISBN 952-5026-09-4.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d T-34/76 Medium Tank 1941–45, Steven J. Zaloga, Osprey Publishing[1]
  2. a b c d e f Kauppinen, Jukka: Jatkosodan alussa suomalaisia vastaan vyöryi uusia panssareita, joita 40 laukausta ei pysäyttänyt – upouusi T-34 pysähtyi vasta kantoon Ilta-Sanomat. 13.2.2017. Viitattu 19.2.2017.
  3. Eugeni Boldyrev: T-43 Experimental Tank Viitattu 18.11.2017.
  4. Preliminary Report No. 20 - Russian T-34 helmikuu 1944. Military College of Science -- School of Tank Technology. Viitattu 18.11.2017.
  5. Wallenius, Mika: T 34 -panssarivaunun kehittäjän tytär löysi isänsä tehtaalta valmistuneen vaunun Suomesta Yle Uutiset. 17.12.2013. Viitattu 19.2.2017.
  6. Muikku; Purhonen 1998 s. 11
  7. Kuusisto, Reijo: Suomalainen T-34/76 lyhytputkinen Sotka. Pienoismalli, 1994, nro 1, s. 50. Helsinki: Helsinki Media.
  8. Muikku; Purhonen 1998 s. 13
  9. Muikku; Purhonen 1998 s. 191
  10. Käkelä 1992 s. 164
  11. Panssarien kunniavartio valvoo Parolassa Mtv3.fi. 22.7.2004. Mtv3. Viitattu 21.3.2009.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta T-34.