18. divisioona (jatkosota)
18. divisioona oli Pohjois-Hämeen sotilasläänin perustama divisioona. Kyseiseen sotilaslääniin kuuluivat Pirkka-Hämeen ja Jyväskylän suojeluskuntapiirit.[1] Divisioonaan kuului lisäksi Saimaan suojeluskuntapiirin perustamia yksiköitä.
Perustaminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Perustamisen jälkeen divisioonaan kuuluivat muun muassa seuraavat yksiköt:[2]
- Jalkaväkirykmentti 6 (JR 6) perustettiin 6. prikaatin asevelvollisista Sulkavalla
- Jalkaväkirykmentti 27 (JR 27) perustettiin Oriveden ja Mäntän alueilla
- Jalkaväkirykmentti 48 (JR 48) perustettiin Lievestuoreella, Vesangassa ja Keuruulla
- Kenttätykistörykmentti 19:n (KTR 19) I patteristo muodostettiin 6. prikaatin patteristosta ja II sekä III patteristo Keski-Suomen reserviläisistä
- Raskas patteristo 26 (RaskPsto 26)
- Kevyt osasto 7 (KevOs 7)
- Pioneeripataljoona 23 (PionP 23)
- Viestipataljoona 24 (VP 24)
- 253. ilmatorjuntakonekiväärikomppania (253. ItKKK)
18. divisioona pyrittiin varustamaan määrävahvuuksien mukaisesti, joka pääsääntöisesti onnistuikin, tosin joidenkin materiaalierien osalta määrävahvuuksia ei saavutettu.
Ennen elo-syyskuun 1941 Viipurin operaatiota divisioonaan kuului myös Kevyt prikaati T, eversti Matti Tiiaisen komentama nopeiden joukkojen pienoisyhtymä.[3]
Tammikuun puolivälissä 1942 divisioonalle alistettiin Karjalankannakselle jääneet lakkautetun 12. divisioonan yksiköt.
Karjalankannaksen valtaus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Jatkosodan hyökkäysvaiheessa, Kilpolan taistelujen aikana elokuussa 1941, 18. divisioona eteni kohti Vuoksea venäläisten puolustusrintamaan syntyneestä aukosta, ylitti Vuoksen ja valtasi sillanpääaseman Hopeasalmella. Yön pimeydessä tehty ylitys yllätti puna-armeijan, ja vastarannalla kohdattiin vain yksi kymmenmiehinen partio, joka perääntyi nopeasti. Se oli ratkaiseva murto puna-armeijan puolustusrintamaan.[4][5]
Viipurin valtausparaatin kanssa samana päivänä, 31. elokuuta 1941, Pajari käski tykistön ampua tuli-iskun Mainilan kylään – vajaan kahden vuoden takaisten Mainilan laukausten muistoksi. Tieto Pajarin tempauksesta levisi ja päätyi lehtiin kotirintamalla.[6]
Komentajat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Divisioonankomentajina olivat:[7]
- eversti Aaro Pajari (3. lokakuuta 1941 kenraalimajuri) 18. kesäkuuta 1941 – 7. tammikuuta 1943
- kenraalimajuri Paavo Paalu 7. marraskuuta 1943 – 29. kesäkuuta 1944
- eversti Otto Gustaf Snellman 29. kesäkuuta – 30. heinäkuuta 1944
- eversti Väinö Oinonen 1. elokuuta – 16. joulukuuta 1944
Tappiot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Yhtymien Päämajalle tekemien määräaikaisilmoitusten mukaan 18. divisioonan kokonaistappiot kaatuneina, haavoittuneina ja kadonneina olivat yhteensä 10 184 henkilöä.[8]
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Sotatieteen laitos: Jatkosodan historia. Porvoo: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1988. ISBN 951-0-15326-5
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Sotatieteen laitos: "Jatkosodan historia" osa 1 s.62 ja 101-102
- ↑ Sotatieteen laitos: "Jatkosodan historia" osa 1 s.101-102
- ↑ Jatkosodan pikkujättiläinen 2005, 242
- ↑ Seppälä, Helge: Vuosisatainen taistelu Karjalasta, s. 170. Taifuuni, 1994. ISBN 951-581-033-7
- ↑ Porvali, Mikko: Kohti itää. Päämajan kaukopartio-osasto Vehniäinen 1941, s. 269. Atena Kustannus Oy, 2021. ISBN 978-952-300-842-7
- ↑ Porvali s. 291.
- ↑ Jatkosodan tiellä, s. 241–259. ('Jatkosodan suomalaisjoukot ja niiden komentajat', laatinut Mikko Kohvakka. toim. Marko Palokangas) Helsinki: Maanpuolustuskorkeakoulu, Sotahistorian laitos, 2004. ISBN 951-25-1522-9
- ↑ Sotatieteen laitos:"Jatkosodan historia" osa 6 s.494