Kuuterselän taistelu

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kuuterselän taistelu
Osa Kannaksen suurhyökkäystä jatkosodassa
Suomalaisia jääkäreitä matkalla vastaiskuun Kuuterselkään 14. kesäkuuta 1944.
Suomalaisia jääkäreitä matkalla vastaiskuun Kuuterselkään 14. kesäkuuta 1944.
Päivämäärä:

14.–15. kesäkuuta 1944

Paikka:

Kanneljärven kunnan Kuuterselän kylä, VT-linja

Casus belli:

Yritys tuhota suomalaisten komentopaikkoja rintaman takana

Lopputulos:

Neuvostoliiton läpimurto

Osapuolet

Neuvostoliiton vuosina 1923–1955 käytössä ollut lippu. Neuvostoliitto

Suomen lippu Suomi

Komentajat

kenraaliluutnantti Dmitri Gusevin (21. armeijan komentaja)
kenraaliluutnantti Ivan Alfjorov (CIX armeijakunnan komentaja)

kenraaliluutnantti Paavo Talvela (IV armeijakunnan komentaja)
kenraalimajuri Aaro Pajari (3. divisioonan komentaja)

Vahvuudet

97 000 miestä
280–300 panssarivaunua

5 000 miestä
JPr 3 147 miestä [1]

Muistomerkki suomalaisille taistelussa kaatuneille
Kuuterselän juoksuhauta v. 2017

Kuuterselän taistelu oli Kannaksen suurhyökkäyksen alkuvaiheessa 14.–15. kesäkuuta 1944 suomalaisten ja neuvostojoukkojen välillä käyty taistelu, joka päättyi suomalaisten vetäytymiseen ja Vammelsuu–Taipale-tukilinjan osittaiseen murtumiseen.

Joukot ja tehtävät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

II pataljoona / Jalkaväkirykmentti 53 (majuri Aito Keravuori)
I pataljoona / Jalkaväkirykmentti 48 (majuri Eino Heino)[2]
Erillinen Pataljoona 13 (everstiluutnantti K. Loimu)
Jääkäriprikaati (eversti Albert Puroma)
Jääkäripataljoona 2 (majuri Paavo Lammetmaa)[3]
Jääkäripataljoona 3 (everstiluutnantti Jouko Hynninen)[4]
Jääkäripataljoona 4 (majuri Eero Leppänen) [5]
Panssarijääkäripataljoona (everstiluutnantti Eric Åkerman)[6]
4. tykkikomppania (luutnantti Heilala)
7. tykkikomppania (luutnantti Leikoski)
Rynnäkkötykkipataljoonan 1. komppania [7]
Panssari-ilmatorjuntapatteri (kapteeni Eino Honkanen)
  • Tykistöryhmä Nuolimaa
Raskas patteristo 14 (majuri Eero Nuolimaa) 12 kpl 150 H 40 haupitsia [8][9]
III patteristo / Kenttätykistörykmentti 16 (majuri Arnold Hallonblad) 12 kpl 155 H/17 haupitsia [9][10]
Raskas patteristo 18 (majuri Mether) 11 kpl 152 H 37 haupitsia [9]
II patteristo / Kenttätykistörykmentti 8 (majuri Kallio) 12 kpl 155 H/17 haupitsia [9]
  • Tykistöryhmä Hankipohja
I patteristo / Kenttätykistörykmentti 9
Raskas patteristo 16 (majuri Tauno Rantala)[11]

Neuvostoliitto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

72. divisioona (kenraalimajuri I. Jastrepov), vahvennuksina 185. kaartinpanssarirykmentti sekä 351. rynnäkkötykkirykmentti. Ryhmän tehtävänä oli hyökätä Kuuterselän kautta tavoitteenaan Liikola.
Jalkaväkirykmentti 14
Jalkaväkirykmentti 133
Jalkaväkirykmentti 182
109. divisioona (kenraalimajuri N. Truskin), vahvennuksina 31. kaartinpanssarirykmentti sekä 1222. rynnäkkötykkirykmentti. Tehtävänä oli hyökätä junaradan eteläpuolitse, tavoitteena Sykiälä.
286. divisioona (kenraalimajuri M. Grisin). Tehtävänä oli hyökätä Kuuterselänjärven eteläpuolitse, tavoitteena Kanneljärven kirkonkylä, ja 72. divisioonan Kuuterselkään tekemän hyökkäyksen tukeminen.
  • 1. liikkuva ryhmä (eversti A. Kovalevski). Tehtävänä tunkeutua Kuuterselkään tehdystä aukosta suomalaisen Ratsuväkiprikaatin selustaan ja katkaista sen yhteydet pohjoiseen.
152. panssariprikaati
26. kaartinpanssarirykmentti

Taistelun kulku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomalaisten pommituslento[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lentorykmentti 4:n pommikoneet tekivät 12.–13. kesäkuuta 1944 välisenä yönä yllätysiskun neuvostojoukkojen keskityksiä vastaan Kivennavan ja Mainilan välisellä tiellä aiheuttaen sekaannusta joukoissa.

Yön hämäryydessä ja matalapilvisyydessä, osittain sumussa ja sotasavuissa näkyvyyden huonous oli 38 suomalaispommittajille pikemminkin etu kuin haitta ja 30 000 kilon pommiryöppy takoi marssirivistöjä, panssarivaunu- ja rynnäkkötykkiryhmityksiä, taloissa ja kylissä majailevia joukkoja. Hyökkäys tuli kaartilaisille täytenä, operatiivisiin tekijöihin vaikuttavana yllätyksenä.

Seuraavana päivänä suomalaishävittäjien tarkastaessa pommitustuloksia tiellä ja tien ohessa lojui kuorma-autojen, panssarivaunujen, tykkien (vetovaunuineen), henkilöautojen jätteitä ja paljon kuolleita kaartilaisia. Pommituksen jälkiä näkyi myös puiden oksilla, puhelin- ja sähkölangoilla, palaneiden talorykelmien joukkojen ryhmitysalueina käytetyillä pihamailla.

30. Kaartinarmeijakunnan taistelukertomuksissa mainitaan 11., 13., ja 14.6 yksittäisiä tai pareina liikkuneiden vastapuolen koneiden pommituksista, mutta 12./13.6.44 yön 30. KaAk:n hyökkäyksen pysähtymisen tärkeä syy jätetään kertomuksesta mainitsematta. Rintamajohto ei kuitenkaan voinut sivuuttaa tapahtunutta senkään takia, että vaietusta yöstä lähtien suomalaisten ilmavoimien ja tykistön vaikutus alkaa selvästi kasvaa.

(Lähteet: (Tied.os/PM n:o 535/29.6. s.1-4), Tiihonen Tapio, Yllätys Kannaksella 1944 (2002) )

Neuvostojoukkojen hyökkäys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neuvostoliiton 21. armeijan tykistö aloitti kello 07.00 14. kesäkuuta 1944 Karjalankannaksella sijaitsevan Kanneljärven kunnan Kuuterselän kylää puolustavien joukkojen tulittamisen. Kuuterselkää puolustamassa oli jalkaväkirykmentti 53:n II pataljoona majuri Aito Keravuoren johdolla. Suomalaisten puolustuksen murskaamiseen osallistui ainakin yhdeksän patteristoa, kaksi kranaatinheitinrykmenttiä ja 100 raketinheitintä eli yhteensä noin 250 tykkiä ja heitintä. Näiden lisäksi kello 08.00 ryhtyivät Neuvostoliiton ilmavoimat pommittamaan puolustajien asemia ja tämä jatkui koko päivän.[12]

Varsinaiseen hyökkäykseen osallistui kaksi CIX armeijakunnan divisioonista rinnan siten, että 72. divisioona hyökkäsi kohden Kuuterselkää ja sen vasemmalla puolella 286. divisioona. Hyökkäävien joukkojen tukena oli ainakin yksi panssariprikaati. Hyökkäävien joukkojen tavoitteena oli Liikola ja edelleen Kivennavan ja Viipurin välinen tie. Hyökkäyksen päämääränä oli pääsy Ratsuväkiprikaatin selustaan ja VT-linjalle sijoitettujen suomalaisten joukkojen tuhoaminen.[12]

3. divisioonan komentaja kenraalimajuri Aaro Pajari käski kello 08.10 reservinsä jalkaväkirykmentti 48:n I pataljoonan siirtyä Liikolan-Kuuterselän tien puoleenväliin jalkaväkirykmentti 53:n komentajalle everstiluutnantti Albert Ravilalle alistettuna.[12]

Kello 09.00 mennessä neuvostojoukot olivat tunkeutuneet suomalaisten asemiin. Puolustautuvan jalkaväkirykmentti 53 joukot vetäytyivät sulkulinjalle Kuuterselän kylässä olevalle harjanteelle ja ryhmittyivät siellä uudelleen puolustukseen. Samanaikaisesti kenraalimajuri Aaro Pajari siirsi loppuosan reserveistään, Erillinen Pataljoona 13, Liikolan itäpuolelle sekä käski jalkaväkirykmentti 48:n komentajan eversti Väinö Forsbergin sulkemaan Onkijärven - Haukijärven kannaksen ja siten suojaamaan sivustansa Kuuterselässä murtoon päässeiden neuvostojoukkojen iskuilta.[13]

Noin kello 10.00 sai jalkaväkirykmentti 48:n I pataljoona käskyn jalkaväkirykmentti 53:n komentajalta vastahyökkäyksellä lyödä VT-linjalle tunkeutunut vihollinen. 3. divisioonan komentaja kenraalimajuri Pajari kumosi käskyn saatuaan tiedon Kuuterselän tilanteesta ja käski kello 10.45 pataljoonan ryhmittyä sulkulinjalle jalkaväkirykmentti 53:n II pataljoonan vahvistukseksi.[13]

Jalkaväkirykmentti 48:n I pataljoona saapui sulkulinjalle kello 12.30 ja joutui välittömästi sulkulinjan läpi Kuuterselän kylään tunkeutuneiden neuvostojoukkojen saarrostusuhan alaiseksi, minkä vuoksi joutui vetäytymään pari kilometriä taaksepäin ja ryhmittyi taisteluun. Samanaikaisesti tukilinjalta hajalle lyöty jalkaväkirykmentti 53:n II pataljoona sai käskyn kokoontua Onkijärven pohjoispuolelle.[13]

Liikolan itäpuolella oleva erillinen pataljoona 13 sai kello 13.00 everstiluutnantti Ravilan käskyn vastahyökkäyksestä, mutta käsky kumottiin ja pataljoonan piti palata Liikolan suuntaan. Erillisen pataljoona 13:n tuli käskyn mukaan ryhmittyä puolustukseen suokannaksille kaksi kilometriä Kuuterselän järvestä pohjoiseen. Pataljoona joutui taisteluun kannaksilla ja ryhmittyi puolustukseen hieman lännempänä Myllyojan linjalle.[13]

Kaikki 3. divisioonan joukot oli sidottu puolustukseen, joten mahdollisuuksia vastahyökkäykseen ei ollut ennen kuin joukot olisi järjestetty uudelleen. Tällöin neuvostojoukot suuntasivat voimakkaan panssariyksikön Kuuterselän-Mustamäen tielle. Panssariosasto valtasi helposti Mustamäen aseman ja jatkoi hyökkäystään kohden Sykiälää. Tämä aiheutti vakavan uhan Ratsuväkiprikaatin puolustukselle.[13]

Osasto Puroman vastahyökkäys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen IV armeijakunnan komentaja kenraaliluutnantti Taavetti Laatikainen päätti noin kello 15.00 käyttää vastahyökkäykseen ainoastaan vahvennettua Jääkäriprikaatia, jolle annettiin käsky vallata takaisin VT-linja noin kello 16.00.[14]

Jääkäriprikaatin kiivas hyökkäys sai vihollisen perääntymään. Aamulla 15. kesäkuuta neuvostojoukot ryhtyivät jälleen hyökkäykseen, jota suomalaiset eivät kyenneet enää pidättelemään. Jääkäriprikaati käskettiin irrottautumaan ja vetäytymään Suulajärvi-Onkijärvi linjalle. Vetäytyminen aloitettiin kello 13.00 vihollisen hyökätessä samaan aikaan uudelleen.

Taistelun seuraukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jalkaväkirykmentti 53:n II Pataljoonan tappiot olivat suuria, kahdesti lyöty taistelun aikana hajalle ja irti asemista.lähde?

Jalkaväkirykmentti 48:n I Pataljoona tappiot olivat kaatuneina ainoastaan viisi miehistöön kuuluvaa, mutta haavoittuneina viisi upseeria, 12 aliupseeria ja 51 miehistöön kuuluvaa sekä lisäksi kadonneina kaksi upseeria, yksi aliupseeri sekä 12 miehistöön kuuluvaa. Kokonaistappiot olivat siis yhdeltä päivältä peräti 89 miestä.[15]

Erillinen Pataljoona 13 kärsi tappioita, mutta ei yhtä suuria kuin kaksi muuta alueella toiminutta pataljoona.lähde?

Jääkäripataljoona 2:n tappiot olivat kaatuneina 16, haavoittuneina 107 ja kadonneina 31 miestä.[16]

Jääkäripataljoona 3 menetti suhteellisesti eniten Kuuterselän taistelussa. Sen menetti kaatuneina ja haavoittuneina yhteensä 236 miestä. Kaatuneiden joukossa olivat muun muassa kapteeni Arvo Kuukka sekä luutnantit Toivo Kantanen ja Eino Inkinen.[17]

Jääkäripataljoona 4:n tappiot olivat kaatuneina upseeri, kolme aliupseeria ja 13 miehistöön kuuluvaa, haavoittuneina 11 upseeria, 18 aliupseeria sekä 100 miehistöön kuuluvaa ja lisäksi kadonneina kaksi aliupseeria ja 30 miehistöön kuuluvaa. Jääkäripataljoona 4:n tappiot olivat yhteensä 178 henkeä.[18]

Rynnäkkötykkipataljoonan tappiot olivat kaatuneina upseeri (luutnantti Myllymaa), kaksi aliupseeria ja yksi miehistöön kuuluva sekä haavoittuneina kaksi upseeria (kapteeni W. von Troil joka kuoli kenttäsairaalassa, sekä luutnantti Aulanko), kolme aliupseeria ja viisitoista miehistöön kuuluvaa. Lisäksi menetettiin kalustosta viisi rynnäkkötykkiä, joista kolme vaunumiehistö räjäytti kahden jäädessä pahoin vaurioituneina viholliselle.[19]

Rynnäkkötykkipataljoona ilmoitti tuhonneensa 11 T-34-panssarivaunua, kolme Klim Vorosilov -panssarivaunua (KV-1) sekä kolme rynnäkkötykkiä. Näiden vaunujen lisäksi tuhottujen listalle on laitettu 26 panssarintorjuntatykkiä, kenttäkanuuna, jne.[19]

Venäläisten lähteiden mukaan hyökkääjä menetti Kuuterselässä yhteensä 40 panssarivaunua, 49 lentokonetta ja tuhansia miehiä.[20]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Koskimaa, MattiVeitsen terällä - vetäytyminen Länsi-Kannakselta ja Talin-Ihantalan suurtaistelu kesällä 1944. Werner Söderström Osakeyhtiö, 2004. ISBN 951-0-18811-5.
  • Lappalainen, NiiloKuuterselkäkin murtui. Werner Söderström Osakeyhtiö, 1993. ISBN 951-0-18520-5.
  • Käkelä, ErkkiLaguksen miehet - marskin nyrkki Suomalainen panssariyhtymä 1941-1944. Panssarikilta ry, 1992. ISBN 952-90-3858-5.
  • Käkelä, ErkkiLaguksen rynnäkkötykit - Rynnäkkötykkipataljoona 1943-1944. Werner Söderström Osakeyhtiö, 1996. ISBN 951-0-21291-1.
  • Käkelä, ErkkiMarskin panssarintuhoojat. Werner Söderström Osakeyhtiö, 2000. ISBN 951-0-24638-7.
  • Tiihonen, Tapio: Yllätys Kannaksella 1944 -. Felix Kustannus Oy, 2002. ISBN 978-951862153-2.
  • Suominen, Pertti (toim): Jääkäripataljoona 2 - Uudenmaan Jääkäripataljoona 1921-1971. Uudenmaan Jääkäripataljoona ja Uudenmaan Jääkäripataljoonan Kilta, 1971.
  • Kauppila, Matti (toim): Kymen Jääkäripataljoonan ja Kymen Jääkäripataljoonan Killan historia. Kymen Jääkäripataljoonan Kilta, 1996. ISBN 952-90-7621-5.
  • Lehti, T Olavi ja Pihko Esko: Jääkäri eteen - Jääkäripataljoona 4:n (Hämeen Jääkäripataljoonan) taistelut Vapaussodasta Lapin sotaan. omakustanne, 2002. ISBN 952-91-4786-4.
  • Virtanen, Kari: Jalkaväkirykmentti 48 jatkosodassa. JR 48:n Asevelitoimikunta, 1986.
  • Piirto, Lauri: Kenttätykistö 16 III Patteristo jatkosodassa 1941-1944. Pohjois-Pohjanmaan Tykkimieskilta, 1982. ISBN 951-99367-0-X.
  • Jäntti, LauriRaskas Patteristo 14 vuosien 1941-1944 sodassa. omakustanne, 1954.
  • Piirto, Lauri: Raskas Patteristo 16 jatkosodassa 1941-1944. Pohjois-Suomen Tykkimieskilta ry, 1987. ISBN 951-99862-7-8.
  • Kantakoski, Pekka: Punaiset panssarit - Puna-armeijan panssarijoukot 1918-1945. PS-Elso Oy, 1998. ISBN 951-98057-0-2.
  • Piirto, Lauri: Raskas Patteristo 16 jatkosodassa 1941-1944. Pohjois-Suomen Tykkimieskilta ry, 1987. ISBN 951-99862-7-8.
  • Hakkarainen, Ritva (toim): Sai meistä suojan synnyinmaa - Utajärven veteraanikirja sodista ja sotien veteraaneista 1918, 1939-40 ja 1941-45. Sotainvalidien Veljesliiton Utajärven osasto ry, Utajärven Rintamamiesveteraanit ry ja Utajärven Sotaveteraanit ry, 1991. ISBN 952-90-3747-3.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kantakoski s. 431
  2. Virtanen
  3. Suominen
  4. Kauppila
  5. Lehti ja Pihko
  6. Käkelä 2000
  7. Käkelä 1996
  8. Jäntti
  9. a b c d Käkelä 1992 s. 315
  10. Piirto 1982
  11. Piirto 1987
  12. a b c Koskimaa s.47
  13. a b c d e Koskimaa s.48
  14. Koskimaa s.50
  15. Virtanen s.299
  16. Suominen s. 93
  17. Kauppila s.91
  18. Lehti ja Pihko s. 211
  19. a b RynnTykP:n taistelukertomus
  20. Käkelä 2000 s. 431

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kertomus Kuuterselän taistelusta 14.-15.6.44 Ryn.Tyk.P:n osalta, Laatinut luutn M Viljasalo Ryn.Tyk.P:n lähettiupseeri, Kertomuksen 1 Ryn.Tyk.P:n taisteluvaiheista 9.-29.6.44 liite 5