Tämä on lupaava artikkeli.

Skotlannin maantiede

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Skotlannin maantiede
Skotlannin topografinen kartta.
Skotlannin topografinen kartta.
Maanosa Eurooppa
Tilastot
Pinta-ala 78 772[1] km²
Ennätykset
Korkein kohta Ben Nevis, 1 344[1] m
Matalin kohta Atlantti, 0 m
Pisin joki Tay, 193[1] km
Suurin järvi Loch Lomond, 56[1] km²
Ilmasto
Ilmasto lauhkea meri-ilmasto

Maantieteellisesti Skotlanti voidaan jakaa kolmeen osaan: eteläiseen ylänköön, keskiseen alankoon ja pohjoisen Ylämaihin. Skotlanti rajoittuu Englantiin etelässä, Atlanttiin lännessä ja pohjoisessa, sekä Pohjanmereen idässä. Länsirannikko on hyvin vuonoinen ja sen edustalla on lukuisia saaria. Pohjoisessa ovat Orkney- ja Shetlandsaaret.

Skotlannissa on leuto meri-ilmasto, mutta paikalliset vaihtelut ovat huomattavia. Atlantin tuulien vuoksi länsirannikko on paljon kosteampi kuin itärannikko. Lämpötila on hieman alempi kuin Englannissa ja sen vaihtelevuus pienempi.

Alkuperäisestä metsäkasvillisuudesta on jäljellä vain pieniä metsiä Ylämailla, mutta kaikkiaan metsä peittää noin 17 prosenttia Skotlannista. Okakruunuohdake on Skotlannin kansalliskukka, mutta metsien kissankello ja nummien kanervat ovat tunnuspiirteisempiä. Eläimistö on monipuolinen. Alueella elää neljä hirvieläinlajia ja 75 prosenttia Britannian oravista. Merissä on paljon merinisäkkäitä, muun muassa 70 prosenttia Euroopan halleista. Merilintuja on runsaasti Shetlandsaarilla.

Fyysinen maantiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ben Nevis on Britannian korkein vuori.

Skotlanti sijaitsee Ison-Britannian saaren pohjoisosassa. Se rajoittuu etelässä Englantiin, lännessä ja pohjoisessa Atlanttiin, sekä idässä Pohjanmereen. Skotlantiin kuuluu lisäksi lukuisia saaria, kuten siitä pohjoiseen sijaitsevat Orkney- ja Shetlandsaaret. Länsirannikkoa halkovat useat vuonot ja täplittävät useat saaret pienistä luodoista suurempiin Lewisin ja Harrisin saareen, Skyeen ja Mulliin.[2]

Maastoltaan Skotlanti voidaan jakaa kolmeen osaan. Eteläisillä ylänköalueilla (Southern Uplands) on pyöreälakisia kukkuloita ja leveitä laaksoja, joita reunustavat hedelmälliset rannikkotasangot. Maan keskiosissa on alankoalue (Central Lowlands), jonka erottaa pohjoisen Ylämaista (Highlands) suuri siirroslinja.[3] Eteläisistä ja keskisistä alueista käytetään myös yhteisnimitystä Alamaat (Lowlands). Ylämaat jakaa kahtia Glen Morin siirroslinja, jonka useista järvistä tunnetuin on Loch Ness.[2] Ylämaiden eteläosassa kohoavat Grampianvuoret, jonka korkein huippu Ben Nevis on koko Britannian korkein vuori.[4]

Näkymä Skotlannin suurimmalle järvelle Loch Lomondille.

Skotlannissa on vedenjakaja lähellä länsirannikkoa, ja siksi pääosa joista virtaa itään. Pohjanmereen laskevat muun muassa Dee, Don ja Spey. Grampianvuorilta saavat alkunsa Tay ja Forth, jotka laskevat laajoihin estuaareihin. Eteläisiltä ylängöiltä saavat alkunsa länteen Firth of Clydeen laskeva Clyde ja Pohjanmereen laskeva Tweed. Ylämailla on lukuisia järviä, joiden muoto vaihtelee moreenin patoamista altaista pitkiin ja syviin kalliolaaksoissa oleviin järviin. Alamailla ja eteläisillä ylänköalueilla on vähemmän järviä, ja ne eivät ole niin syviä.[2]

Geologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Geologisesti Skotlanti on muodostunut viidestä lohkosta, jotka yhdistyivät mannerlaattojen törmäyksissä 480–425 miljoonaa vuotta sitten. Pohjoisimmissa lohkoissa jotka muodostavat luoteisen meren pohjan ja Ylämaiden pohjoisosat, on Skotlannin vanhinta kallioperää. Grampianvuoristossakin on vanhaa kiviainesta, mutta se eroaa selvästi Ylämaiden pohjoisosista. Eteläisimmät lohkoista ovat keskiosien alamaat ja eteläinen ylänköalue. Lohkoja erottaa neljä siirroslinjaa, joista erityisesti Glen Mor ja Ylämaiden siirroslinja ovat merkittäviä maisemallisesti.[5]

Törmäysten sarja tunnetaan kaledonisena orogeniana, joka muodosti vuorijonon, josta on edelleen todisteita muun muassa Norjassa ja Appalakeilla Pohjois-Amerikassa. Skotlannin osista ensin yhdistyivät pohjoiset alueet, ja noin 425 miljoonaa vuotta sitten ne liittyivät nykyisen Englantiin, jolloin muodostui myös Skotlannin eteläinen ylänköalue.[6]

Ilmasto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Skotlannissa vallitsee leuto meri-ilmasto. Maan pienestä koosta huolimatta ilmastossa on huomattavia vaihteluita.[2] Skotlannin vuoristoisuuden ja Atlantilta puhaltavien tuulien takia maan länsirannikko on huomattavasti kosteampi ja tuulisempi kuin itärannikko. Ylämaiden länsiosassa voi sataa jopa 3 000 millimetriä vuodessa, kun itärannikolla jäädään alle 800 millimetriin. Sadepäivät vaihtelevat 150–250 päivän välillä. Lunta sataa keskimäärin 15–20 päivänä vuodessa, mutta korkeimmilla vuorilla lunta voi tulla jopa 100 päivänä vuodessa.[7]

Skotlannissa on keskimäärin hieman viileämpää kuin Englannissa, mutta lämpötila myös vaihtelee vähemmän. Tammi- ja helmikuu ovat yleensä viileimmät kuukaudet, jolloin keskilämpötila on 5–7 astetta. Heinä–elokuussa lämpötila on keskimäärin 19 astetta.[7][2]

Luonto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kasvillisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Skotlannin alamaita aina 450 metriin asti peitti metsä, mutta suurin osa siitä on raivattu. Alkuperäisestä metsästä on jäljellä vain pieniä laikkuja ympäri Ylämaita, kuten Rothiemurchusin metsä Speyjoen laaksossa.[2] Vain noin prosentti Skotlannin alkuperäisestä metsästä on säilynyt. Istutusmetsät peittävät kuitenkin kaikkiaan noin 17 prosenttia Skotlannin pinta-alasta. Pääosa metsistä on havumetsää.[8]

Ruoho ja kanerva peittävät ison osan Grampianvuorista ja eteläisistä ylänköalueista, jonka maaperä ei ole yhtä kosteata kuin pohjoisten ylänköjen. Turpeisella maalla kasvaa muun muissa riekonmarjoja, variksenmarjoja ja mustikoita. Alppikasvillisuus ja arktinen kasvillisuus, kuten rikot, alppiruusut ja vaivaispajut, pärjäävät Grampianvuorten korkeimmilla huipuilla ja ylätasangoilla. Ben Lawers on tunnettu runsaasta alppikasvillisuudestaan.[2] Vaikka okakruunuohdake onkin Skotlannin kansalliskukka, niin tunnuspiirteisempiä kasveja ovat silti kissankello, joka kukkii metsissä keväällä, ja kanervat, jotka kukkivat nummilla elokuussa.[8]

Eläimistö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saksanhirviä Skotlannissa.
Kirjohylje poikasensa kanssa Skyen saarella.

Skotlannissa laiduntaa monia hirvieläimiä. Saksanhirviä on pääosin ylänköalueilla ja metsäkauriita metsissä. Lisäksi Skotlannissa elää sinne tuotuja japaninhirviä ja kuusipeuroja. Ketut ja mäyrät ovat levinneet laajalle, mutta eurooppalaisen metsäkissan Skotlannin populaatio on hyvin harvinainen.[2] Sen sijaan Skotlannissa elää peräti 75 prosenttia Britannian oravista, sillä laji on joutunut työntymään pohjoiseen Englantiin istutetun harmaaoravan tieltä.[9]

Skotlantia ympäröivissä merissä on paljon merinisäkkäitä. Pullokuonodelfiinit ja pyöräiset ovat suhteellisen yleisiä, ja kesäisin näkyy lahtivalaita. Miekkavalaita liikkuu Orkney- ja Shetlandsaarten ympäristössä. Arviolta 70 prosenttia Euroopan halleista ja 80 prosenttia Britannian kirjohylkeistä elää Skotlannin vesissä.[10]

Skotlannissa on monipuolinen lintulajisto, ja Britannian 24:stä merilintulajista elää Shetlandsaarilla 21 lajia. Merilinnut elävät siellä laajoissa yhdyskunnissa. Nummilla esiintyy muun muassa metsoja ja riekkoja – jälkimmäiset ovat Britannian ainoita lintuja, jotka vaihtavat talveksi höyhenpukuaan. Talvisin sänkipelloilla talvehtii miljoonia merihanhia. Petolinnuista Skotlannissa elävät sääksi, maakotka, muuttohaukka ja sinisuohaukka.[11]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Scotland Encyclopædia Britannica. 2014. Encyclopædia Britannica Online. Viitattu 10.6.2014. (englanniksi)
  • Wilson, Neil & Symington, Ansy: Scotland. Lonely Planet Publications, 2011. ISBN 978-1-74179-324-6.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Scotland’s Geography Scotland.org. Scottish Government. Viitattu 12.6.2014. (englanniksi)
  2. a b c d e f g h Encyclopedia Britannica.
  3. Wilson & Symington, s. 42.
  4. Geography of Scotland Embrace Scotland. Association of Scotland's Self Caterers. Viitattu 9.6.2014. (englanniksi)
  5. Scotland's geological foundations Scottish Natural Heritage. Viitattu 12.6.2014. (englanniksi)
  6. How Scotland's geological foundations came together Scottish Natural Heritage. Viitattu 12.6.2014. (englanniksi)
  7. a b Scotland's weather and climate VisitScotland. Viitattu 10.6.2014. (englanniksi)
  8. a b Wilson & Symington, s. 475.
  9. Wilson & Symington, s. 473.
  10. Sea mammals VisitScotland. Viitattu 10.6.2014. (englanniksi)
  11. Wilson & Symington, s. 474.