Tämä on lupaava artikkeli.

Siimapalpakko

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Siimapalpakko
Kukkivan siimapalpakon kuvioimaa järvenpintaa
Kukkivan siimapalpakon kuvioimaa järvenpintaa
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Yksisirkkaiset Liliopsida
Lahko: Poales
Heimo: Osmankäämikasvit Typhaceae
Suku: Palpakot Sparganium
Laji: gramineum
Kaksiosainen nimi

Sparganium gramineum
Georgi 1775[1]

Katso myös

 Commons-logo.svg Siimapalpakko Commonsissa

Siimapalpakko (Sparganium gramineum, joskus myös S. friesii) on palpakkoihin kuuluva kelluslehtinen vesikasvi, jota tavataan Pohjois-Euroopassa. Laji on hyvin rento aito vesikasvi, jonka varsi on metrien mittainen ja liereä ja lehdet kelluvia. Syvissä ja kirkkaissa vesissä lajin kasvustot muodostavat kaloille suojaisen kutupaikan, ja sen siemenet ovat ainakin joidenkin sorsien ravintoa. Pohjoismaissa kasvia on käytetty karjanrehuna.

Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kukkiva siimapalpakko

Siimapalpakko on rento, aito vesikasvi, se ei ole siis pysty rantakasvi, kuten osa palpakoista.[2] Siimapalpakon jopa metrien mittainen varsi on liereä, lehdet kapean tasasoukkia, kelluvia. Kukkaperät kohoavat kesä-heinäkuun aikana vedenpinnan yläpuolelle. Näihin ilmestyy hedemykeröitä ylemmäs eri kukkaperiin ja emimykeröitä alemmas samojen varsien varaan. Kukinta voi kestää syyskuulle. Hedelmäksi tulee emimykeröiden paikalle punaruskeita tumma- ja käyräotaisia pähkylöitä, toisen näkemyksen mukaan ne on tulkittu kuiviksi luumarjoiksi. Juurakko ei ole erityisen vankka, mutta kasvi on monivuotinen.[3][4][5]

Nimestä ja taksonomiasta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Siimapalpakkoa on kutsuttu vanhastaan kellu(s)palpakoksi sen lehtien erikoislaatuisuuden vuoksi. Näistä pitkistä ja kapeista lehdistä on käytetty nimitystä "akanhapset".[6] Monissa kielissä palpakot ovat ilmeisesti kukintoa ajatellen siiliin tai piikkeihin viittaavia, esimerkiksi ruotsiksi igelknopp, mutta siimapalpakolla on oma nimityksensä flotagräs.[7][8]

Siimapalpakkoa muistuttavista pohjanpalpakosta siimapalpakon erottaa (S. hyperboreum) kapeampien, vain pari millimetriä leveiden lehtien perusteella. Kaitapalpakko (S. angustifolium) on samantapainen, mutta sen kukinto on kiinni kasvin haarattomassa kukkaperässä.[2] Siimapalpakko voi myös risteytyä kaitapalpakon ja rantapalpakon (S. emersum) kanssa.[5] Siimapalpakkoa pidetään toisinaan pikkupalpakon (S. natans) muotona; molemmilla onkin hedelmän ota käyristynyt.[9] Osa tutkijoista lukee palpakot osmankäämikasvien (Typhaceae) heimoon.[10]

Levinneisyys ja elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Siimapalpakkoa tavataan Suomessa ainakin Kuusamon korkeudelle asti, havaintoja on pohjoisempaakin.[11] Leviämisalue ulottuu Skandinaviasta Pohjois- ja Keski-Venäjälle ja jopa Kaukoitään ja Japaniin, jossa se on määritelty uhanalaiseksi.[12][13] Se on syvissä ja kirkkaissa vesissä esiintyvä makean ja laimean murtoveden kasvi, joka ei pidä virtauksista.[5][14]

Ekologiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Siimapalpakko toimii muun vesikasvillisuuden ohella suojaisana kutupaikkana, kun vesi ei ole erityisen rehevä. Kosteikkojen ennallistamisessa on myös pantu merkille, että palpakkojen myrkyttömät siemenet ovat joidenkin sorsien mieluista ravintoa loppukesällä.[15] Runsas vesikasvillisuus suosii eläinplanktonia ja näin muun muassa petokaloja kuten ahvenia ja haukia. Vastaavasti vesikasvien vähyys on yhteydessä veden sameuteen ja särkikalojen suosimaan vesistöjen rehevyyteen.[16]

Siimapalpakko ja vesienhoito[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vesien virkistyskäytön, esimerkiksi uinnin, veneilyn ja kalastuksen edistämiseksi on kokeiltu eri vesikasvilajien niittoa. Siimapalpakko katoaa niittämällä helpommin kuin vidat, lumpeet ja ulpukat ja etenkin uposlehtiset lajit kuten vesirutto ja karvalehti. Palpakon niittäminen on kuitenkin työlästä, koska se kietoutuu potkureihin.[16] Toisaalta ainakin Päijänteellä on todettu, että ruovikon poistaminen ruoppaamalla on antanut tilaa siimapalpakon kasvulle.[17]

Hyötykäyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuuluisa ruotsalainen biologi Carl von Linné kertoo teoksessaan Flora Lapponica vuodelta 1737, että siimapalpakko on hevosten ja lehmien mieliravintoa, mistä juontuu sanonta "Han lefver som ko i flotagräs", (ruotsinnos T.M.Friesin 1905), mikä on abstrahoitunut suunnilleen tarkoittamaan elämistä "mitä suurimpien herkkujen äärellä".[9] Palpakkolajeja on kokeiltu myös ihmisravintona.[18]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. World Checklist of Selected Plant Families Royal Botanic Gardens, KEW. Viitattu 8.7.2013.
  2. a b Vesikasvikurssi 2003, täyd. 2005. Hämeen ympäristökeskus. Viitattu 9.7.2013.
  3. Hiitonen - Poijärvi: ”17. heimo - Sparganiaceae - Palpakkokasvit”, Sparganium - Palpakko, s. 107-108. 14. painos. Helsinki: Otava, 1966.
  4. Ilkka Kukkonen (toim): ”Siimapalpakko”, Flora, Suomen suurkasvio osa II, s. 869. WSOY, 1987. ISBN 951-0-19628-2.
  5. a b c Siimapalpakko Pinkka - Lajintuntemuksen oppimisympäristö. Helsingin yliopisto. Viitattu 9.7.2013.
  6. ”Palpakko”, Iso Tietosanakirja osa 9, s. 973. Otava, 1935.
  7. Arne Anderberg (vast.): Sparganium L. Den virtuella floran. 1998. SKS. Viitattu 13.7.2013. ruotsi
  8. Knut Cannelin: ”flottagräs”, Svenskt-finskt lexikon – Ruotsalais-suomalainen sanakirja, s. 173. 7. painos. Helsinki: SKS, 1945.
  9. a b Arne Anderberg (vast.): Sparganeum gramineum Georgi - Flotagräs Den virtuella floran. 1997. Naturhistoriska Riksmuseet. Viitattu 13.7.2013. ruotsiksi
  10. Poales/Typhaceae mobot.org. Viitattu 13.7.2013 englanniksi.
  11. R. Lampinen ym.: Siimapalpakko, levinneisyys ja yleisyys Kasviatlas 2011. 2011. Luonnontieteellinen keskusmuseo – Helsingin yliopisto. Viitattu 13.7.2013.
  12. Sparganium gramineum Georgi PESI-Portal. 2009. Pan-European Species directories Infrastructure. Viitattu 13.7.2013. englanti
  13. Typhaceae Global Red List of Japanese Threatened Plants. National Museum of Nature and Science, Tokyo. Viitattu 13.7.2013. englanti
  14. Jari Rouhiainen: Siimapalpakko (pdf) Yleistä asiaa vesi- ja rantakasveista. 2010. Nastolan Vesiensuojeluyhdistys ry. Viitattu 13.7.2013.
  15. Sanna Aitto-oja ym.: Riistakosteikko-opas, sivu 13 (verkkoversio) (ISBN 978-952-9593-88-0) 9.4.2013. Metsästäjäin keskusjärjestö, Pohjanmaan riistanhoitopiiri, Maa- ja metsätalousministerio, Helsingin yliopisto. Viitattu 9.7.2013.
  16. a b Tarja Pusa: Vesikasvien niittojen vaikuttavuusselvitys 2009. Etelä-Savon ympäristökeskus. Viitattu 9.7.2013.
  17. Jämsä, Kohde 5 - Vaheri 2002. SYKE. Viitattu 9.7.2013.
  18. sukupuutto-blogi, yksityistutkija: Hyötykasvit sukupuutto.blogspot.fi. 10.7.2009. Viitattu 9.7.2013.