Sergei Koroljov

Sergei Koroljov vuonna 1934.

Sergei Pavlovitš Koroljov (ven. Серге́й Па́влович Королёв; ukr. Сергі́й Па́влович Корольо́в, Serhi Pavlovytš Korolov, 12. tammikuuta 1907 (J: 30. joulukuuta 1906) Žytomyr, nyk. Ukraina – 14. tammikuuta 1966 Moskova) oli Neuvostoliiton johtava raketti-insinööri ja avaruusalusten suunnittelija avaruuskilpajuoksun aikoina 1950- ja 1960-luvuilla. Elinaikanaan hänet tunnettiin yksinkertaisesti "pääinsinöörinä". Hän alkoi kehittää raketteja 1930-luvun alussa ja täten kuuluu alan pioneereihin.

1930- ja 1940-luku

Koroljov opiskeli ensin Kiovassa ja sitten Moskovassa lentokoneinsinööriksi. Hän suunnitteli ja rakensi ensimmäisen K-5-liitokoneensa jo 17-vuotiaana, vuonna 1924. Hän valmistui Moskovan teknillisestä korkeakoulusta (MVTU) vuonna 1929. Siellä hän suunnitteli SK-4-liitokoneen. Kuten moni muukin Neuvostoliiton raketti-insinööreistä, hän hylkäsi lentokoneiden suunnittelutyön Konstantin Tsiolkovskin avaruustekniikan kirjojen innostamana. Lokakuussa 1929 hän matkusti tapaamaan Tsiolkovskia ja keskusteli tämän kanssa stratosfääriin noususta (moottoroidulla) purjelentokoneella. Keskustelu Tsiolkovskin kanssa suuntasi Koroljovin tavoitteet uudelleen.

Vuonna 1931 hän tapasi toisen rakettialan pioneerin, Friedrich Zanderin. He perustivat syyskuussa 1931 MosGIRD-ryhmän (GIRD = Reaktiomoottoreiden tutkimusryhmä). Koroljov toimi GIRD-tutkimusryhmässä, joka rakensi vuonna 1933 kaksi metriä pitkän Neuvostoliiton ensimmäisen nesteajoaineraketin, GIRD-09. Valtio kiinnostui ryhmän toiminnasta ja siltä tilattiin rakettimoottoreille varustettuja liitokoneita ilmavoimille. Koroljovin suunnittelema RP-318 oli Neuvostoliiton ensimmäinen rakettimoottorilla varustettu lentokone. Koroljov ei kuitenkaan noussut suosioon raketti-instituutissa, koska hänen mielenkiintonsa, suuret raketit, oli armeijan lyhyen aikataulun tavoitteiden vastainen.

Koroljovin rakettitutkimusryhmä joutui 1938 alkaen Stalinin vainojen kohteeksi kuten muutkin rakettiryhmät, koska niiden rahoitus tuli puna-armeijan varustelupäälliköltä marsalkka M. Tuhatševskiltä, joka kuului puhdistusten alkuaikojen murhattuihin johtajiin. Koroljov vangittiin aeimmin pidätetyn raketti-insinööri Valentin Gluškon esittämien syytösten perusteella heinäkuussa 1938 ja joutui Kolyman vankileirille Venäjän kaukoitään. Kolyma oli kultakaivosleiri ja tuotannossa käytettyjen kemikaalien, muun muassa elohopean, vuoksi vankeus siellä oli likimain kuolemantuomio. Syyskuussa 1940 hänet siirrettiin Andrei Tupolevin (joka oli itse vangittuna lokakuusta 1937 alkaen) johtamaan lentokoneiden suunnitteluryhmään, joka toimi šaraška-tyyppisellä vankileirillä. Vuonna 1944 Koroljov asetettiin Kazanin šaraškan testausinsinöörien johtoon, hän joutui Valentin Gluškon alaiseksi. Ollessaan vielä vanki Koroljov sai kunniamerkin työstään Suuren isänmaallisen sodan aikana.

Vuonna 1945 hän matkusti Saksaan ja alkoi tutkia V-2-ohjusta ja muita saksalaisten ohjussuunnitelmia. Englantilaisten sodan lopulla tekemät Peenemündeen pommitukset vaikeuttivat venäläisten työtä, koska keskus oli raunioina. Saksassa hän luonnosteli ohjuksen, jonka kantama oli kaksinkertainen V-2:een verrattuna.

13. toukokuuta 1946 Josif Stalin allekirjoitti Neuvostoliiton ministerineuvoston päätöksen, jolla aloitettiin Neuvostoliiton ballististen ohjusten rakentamisen. Ohjelman johtoon tuli varusteluministeri Dmitri Ustinov. Ohjusteollisuutta johtava keskus NII-88 perustettiin. Huhtikuussa 1946 Korolev nimettiin sotilaallisen rakettiohjelman pääsuunnittelijaksi. Työ alkoi syksyllä 1947 V-2-ohjusten koelaukaisuilla Kapustin Jarista Volgogradin läheltä. Ohjuksien laukaisussa oltiin yhteistyössä Tiedeakatemian kanssa ja siksi ohjuksiin tuli alun alkaen tieteellisiä koelaitteita.

Neuvostoliitossa rakennettiin oma V-2-ohjuksen kaltainen raketti, joka sai tunnuksen R-1 (R=raketti). Tästä kehitettiin tehokkaampi R2-ohjus.

Koroljov nousi myös oman ohjussuunnittelutoimiston, OKB-1:n (sittemmin Energija), johtoon. Sillä oli toimipaikkoja muun muassa Samarassa (toimiala: R-7-ohjuksen valmistus ja vakoilusatelliitit) ja Krasnojarskissa (Železnogorsk) (toimiala: tietoliikenne ja navigaatio; myöhemmin tämä yksikkö itsenäistyi OKB-10:ksi pääsuunnittelija Mihail Rešetnjovin johdolla).

R-7 ja Sputnikit

Ensimmäinen täysin neuvostoliittolainen raketti oli Koroljovin suunnittelema R-5, joka valmistui vuonna 1953. Sillä tehtiin myös biologisia kokeita laukaisemalla koe-eläimiä korkealle ilmakehään.

1950-luvun alussa Koroljov alkoi neuvotella Neuvostoliiton tiedeakatemian kanssa satelliitin rakentamisesta. Tähän saatiin valtuutus vuonna 1955. 4. lokakuuta 1957 Neuvostoliitto laukaisi Sputnik 1 -satelliitin R-7-kantoraketilla. Sekä satelliitti että raketti olivat Koroljovin suunnittelemia.

R-7 oli suuri ohjus, joka ei ollut yksinomaan Koroljovin suunnittelema. Se käytti rinnakkain 20:tä Valentin Gluškon suunnittelemaa rakettimoottoria. R-7-ohjuksen ensimmäinen pitkän kantaman onnistunut koelento tehtiin 21. elokuuta 1957. Rakettiohjelman puitteissa rakennettiin Tiuratamin alueelle Baikonurin kosmodromi, jonka suunnitteluun Koroljov osallistui. Koelaukaisujen jälkeen ensimmäiset neljä ydinaseella varustettua R-7-ohjusta sijoitettiin Plesetskin tukikohtaan vuonna 1959.

1950-luvun alussa alkoivat niiden rakettien koelennot, joissa oli koiria matkustajina. Nämä testit liittyivät Koroljovin ynnä muiden raketti-insinöörien tavoitteisiin lähettää jatkossa myös miehitettyjä raketteja. Vuonna 1950 koirat Tsygan ja Dezik lensivät 100 kilometrin korkeuteen palaten terveinä takaisin. Kymmenen vuoden aikana koelennoilla oli 48 koiraa, joista 20 kuoli onnettomuuksissa tai kiertoradalla.

4. lokakuuta 1957 Maan kiertoradalta radiosignaalia lähettäneestä Sputnik 1:sta nousi kohu sekä Neuvostoliitossa että Yhdysvalloissa vasta sen jälkeen, kun brittiläinen lehdistö oli nostanut lennon etusivuille. Hruštšov otti tämän teknologisen menestyksen omaksi saavutuksekseen ja vaati Koroljovia toteuttamaan uuden lennon välittömästi. 3. marraskuuta 1957 laukaistu Sputnik 2 vei mukanaan avaruuteen Laika-koiran. Toukokuussa 1958 laukaistu Sputnik 3 painoi 1500 kg. Sen Koroljov oli suunnitellut miehitetyn avaruuslennon ja valokuvaussatelliitin kehittämisen tarpeisiin.

Yhdysvalloissa 1990-luvun alussa tuotetun televisiodokumentin mukaan Koroljeville ehdotettiin Sputnik-lennosta fysiikan Nobel-palkintoa, jonka Hruštšov esti vaatimalla palkintoa koko neuvostokansalle.

Keskeinen rooli avaruuskilvassa

Koroljov Neuvostoliiton 10 kopeekan postimerkissä vuodelta 1969

Avaruuskilvan aikana Koroljov oli Neuvostoliiton yhden miehen avaruusohjelma ja avaruusjärjestö (joka organisaationa syntyi vasta Venäjälle Neuvostoliiton hajottua). Hän suunnitteli Neuvostoliiton miehitetyt alukset, avaruusasemat, vakoilu- ja tietoliikennesatelliitit.

4000 kg painavasta Zenit-vakoilusatelliitista kehitettiin miehitetty Vostok-avaruusalus. Vuonna 1960 sillä tehtiin koelentoja, joilla mm. koirilla testattiin miehitetyn lennon turvallisuutta. 12. huhtikuuta 1961 Koroljovin valitsema kosmonautti Juri Gagarin kiersi Maan 108 minuutin avaruuslennolla. Vuonna 1962 Koroljov oli suunnitellut miehitetyn Sojuz-avaruusaluksen. Vuonna 1964 Koroljov laajensi Vostokin kolmipaikkaiseksi Voshod-alukseksi, jossa kolmen hengen miehityksellä miehistöllä ei ollut tilaa käyttää avaruuspukuja. Voshod 2 -aluksen miehistöön kuulunut Aleksei Leonov teki ensimmäisen avaruuskävelyn, joka kesti 10 minuuttia.

Planeettaluotainten onnistuminen riippui avaruuskilvan alkuvaiheessa siitä, miten tarkkaan kantoraketti ne sinkosi kohdettaan kohti. Täten Koroljovin vaikutus oli merkittävä niissäkin. Koroljov oli myös suunnitellut Mars- ja Venus-luotaimia. Vuonna 1959 Luna 2 -luotain törmäsi suunnitelman mukaisesti Kuuhun. Sen jälkeen Luna 3 kuvasi Kuun "pimeän puolen". Tammikuussa 1966 Luna 9 pystyi tekemään pehmeän laskun Kuun pinnalle. Maaliskuussa 1966 Venera 3 oli ensimmäinen alus, joka kiersi toista planeettaa, Venusta.

Neuvostoliiton Kuu-ohjelman eteneminen hiipui Koroljovin kuollessa 14. tammikuuta 1966 rutiinikirurgiassa, joka kesken leikkauksen muuttui massiivisen suolistosyövän poistoyritykseksi ja päättyi laajaan verenvuotoon. Hänet haudattiin Kremlin muuriin.

Koroljov oli johtanut Apollon kanssa kilpailevan suuren N-1-kuuraketin suunnittelua. Koroljovin kakkosmies Vasili Mišin jatkoi sen toteuttamista, mutta N1-raketin kehitys päätyi kahden koeraketin tuhoutumiseen ja ohjelma keskeytettiin vuonna 1974.

Sojuz

24. huhtikuuta 1967 laukaistiin miehitetty Koroljovin suunnitteleman Sojuz 1 -avaruusalus. Sen epäonnistunut paluu ilmakehään johti kosmonautti Vladimir Komarovin kuolemaan laskuvarjojärjestelmän vajaatoiminnan vuoksi. Aluksen modernimpi versio on edelleen käytössä mm. kansainvälisen avaruusaseman puitteissa miehitettynä aluksena.

R-7-ohjuksesta (kutsumanimi Zemjorka eli "vanha seiska") kehittyi kuusitoista kantorakettiversiota, mm. Molnija ja Sojuz. Vuoteen 2000 mennessä 1630 R-7-ohjukseen perustuvaa rakettia oli laukaistu. ESA ottaa käyttöönsä Sojuz-kantoraketin, jonka laukaisut ovat tapahtuneet Kourousta Ranskan Guayanasta.

Huomionosoituksia

Koroljev sai Lenin-palkinnon 1971 ja kahdesti sosialistisen työn sankarin arvonimen. Hänet valittiin akateemikoksi 1958.

Moskovan alueen entinen Kaliningradin kaupunki (noin 170 000 asukasta), jossa Koroljovin perustaman Energijan päätoimipaikka sijaitsee, nimettiin 1996 uudelleen Koroljoviksi. Kaupungissa on myös Venäjän avaruuslentojen lennonjohtokeskus TsUP. Kuun pimeällä puolella on Koroljov-niminen kraatteri, samoin Marsissa. Koroljovin mukaan on nimetty myös asteroidi 1855 Koroljov.

Lähteitä

• James Harford: Korolev John Wiley & Sons, Inc., New York, 1997, ISBN 0-471-32721-2 (392 sivua)
• Korolev Encyclopedia Astronautica. www.astronautix.com (englanniksi)

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Sergei Koroljov Wikimedia Commonsissa