Ryūjō (1931)

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Ryūjō / 龍驤
Ryūjō
Ryūjō
Naval Ensign of Japan.svg
Aluksen vaiheet
Rakentaja Mitsubishi, Jokohama
Kölinlasku 26. marraskuuta 1929
Laskettu vesille 2. huhtikuuta 1931
Palveluskäyttöön 9. toukokuuta 1933
Palveluskäytöstä upotettu 24. elokuuta 1942
Tekniset tiedot
Uppouma 10 600 t (standardi)
13 650 t (kuormattu)
Pituus 179,9 m
Leveys 20,8 m
Syväys 7,1 m
Koneteho 65 000 hv
Nopeus 29 solmua (65 km/h)
Miehistöä 924
Aseistus 6 × 127 mm/40 type 89 -tykkiä
6 × nelipiippuista 13 mm type 93 -ilmatorjuntakonekivääriä
48 × lentokonetta

Ryūjō (jap. 龍驤) oli keisarillisen Japanin laivaston vuonna 1933 palvelukseenotettu lentotukialus toisessa maailmansodassa. Se oli Japanin ensimmäinen alkuvaiheista suoraan lentotukialukseksi tarkoitettu, ilman välimuunnosvaiheita. Alukselle tehtiin muutoksia jo vuosina 1934–1936.

Alus osallistui toiseen Kiinan-Japanin sotaan, jossa se tuki maajoukkojen operaatioita Shangain ja Kantonin ympäristöissä. Toisessa maailmansodassa alus tuki lentokoneillaan operaatioita Filippiineillä, Malakassa ja Hollannin Itä-Intiassa, jossa se osallistui toiseen Jaavanmeren taisteluun. Huhtikuussa 1942 keisarillisen Japanin laivaston syöksyssä Intian valtamerelle aluksen lentokoneet iskivät brittien kauppamerenkulkuun, minkä lisäksi se upotti joitakin aluksia myös tykein. Aleuttien ja Kiskan valtauksessa kesäkuussa aluksen lentokoneet jälleen suojasivat maihinnousua. Yhdysvaltain laivaston lentotukialukselta nousseet lentokoneet upottivat aluksen Itäisten Salomonien taistelussa 24. elokuuta 1942.

Taustaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alus suunniteltiin alun perin vesilentokoneiden emälaivaksi korvaamaan Wakamiya, mutta se päätettiin myöhemmin suunnitella 9 800 tonnin lentotukialukseksi. Pieni uppouma oli seurausta vuoden 1922 Washingtonin laivastosopimuksen rajoitusten kiertämisestä, minkä mukaan Japanin keisarikunnan laivaston lentotukialusten yhteenlaskettu uppouma ei saanut ylittää 81 000 tonnia. Toisaalta alle 10 000 tonnin aluksia ei laskettu lentotukialuksiksi. Rakentamisen aikana tehty Lontoon laivastosopimus poisti tämän mahdollisuuden ja alus oli siten ainoa näin pieni lentotukialus keisarillisen Japanin laivastossa.

Suunnittelu ja valmistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alus valmisteilla telakalla vuonna 1931

Alus tilattiin Mitsubishin Jokohaman telakalta ja sen köli laskettiin 26. marraskuuta 1929. Alus laskettiin vesille 2. huhtikuuta 1931 ja se hinattiin 25. huhtikuuta Jokosukan laivastontelakalle varustettavaksi. Aluksen varustamisesta vastaavaksi upseeriksi nimitettiin 1. joulukuuta Matsunaga Toshio. Alus otettiin palvelukseen 9. toukokuuta 1933, jolloin Matsunagasta tuli samalla aluksen ensimmäinen päällikkö.[1]

Alukselle oli alun perin suunniteltu ainoastaan yksi hangaarikansi, mutta laivasto kaksinkertaisti konemäärätarpeen 48 lentokoneeseen aluksen käyttökelpoisuuden parantamiseksi. Tämän seurauksena valmistettiin toinen hangaarikerros ensimmäisen päälle. Aluksen pienen uppouman ja kapeuden seurauksena aluksen vakaus oli huono kovassa merenkäynnissä korjaamiseksi alukselle asennetuista Sperryn gyrovakauttamista huolimatta.[2]

Aluksella ei ollut kannellaan siltarakennetta, vaan sen merenkulku ja komentosilta oli lentokannen etuosan reunan alla lasiseinäisenä viherhuoneena. Hangaarit olivat aluksen takaosassa 23 metrisenä "laatikkona" jättäen aluksen keulan avoimeksi. Aluksen päällä oli 156 metrin lentokansi, joka ylitti perästä hangaarit. Lentokannen takaosa oli tuettu kahdella teräspilarilla. Lentokannelle oli asennettu kuusi jarruvaijeria ja kaksi hissiä, jotka siirsivät kummastakin hangaarista koneita lentokannelle.[2]

Savuhormit oli yhdistetty vasemalle kyljelle lähelle keskilaivaa ja savukaasut ohjattiin vaakatasoon lentokannen alapuolella.[2]

Valmistuessaan aluksen omasuojana oli kuusi 127 mm/40 type 89 -ilmatorjuntatykkiä, jotka oli asennettu pareittain kummallekin puolelle lentokantta. Lisäksi aluksella oli kuusi nelipiippuista 13,2 mm type 93 ilmatorjuntakonekivääriä.[2]

Laivan uppouma oli 10 150 tonnia, huippunopeus 29 solmua, sekä miehistön määrä muutostöiden jälkeen 924 henkeä. Aluksen pituus oli 175,5, leveys 23 ja syväys 5,5 metriä.[3]

Palvelus 1933 - 1934[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alus ankkurissa kesäkuussa 1933

Kesäkuun lopusta syyskuuhun 1933 alus oli koejoissa ja erilaisissa harjoituksissa. Aluksen lentorykmenttiin kuului yhdeksän Mitsubishi type 13 B1M2 rynnäkkökonetta ja kolme Nakajima type 3 A1N1 -hävittäjää. Lisäksi aluksella oli varalla kolme rynnäkkökonetta ja kaksi hävittäjää siivet irrotettuina laatikoihin pakattuna. Koeajoissa alus saavutti suunnitellun maksiminopeuden 29 solmua, mutta alus osoittautui hyvin kosteaksi veden roiskuessa korkealle jo kohtuullisessa merenkäynnissä. Syyskuussa alus operoi yhdessä Hōshōn kanssa Isenlahdella. Tankkeri Notoron päällikkö Kuwabara Torao nimitettiin 20. lokakuuta 1933 Ryūjōn päälliköksi.[1]

Ensimmäiset muutostyöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Torpedovene Tomozurun 12. maaliskuuta 1934 kaatumisen syiden selvitys johti kaikkien laivaston alusten stabiilisuuden tarkistamiseen. Ryūjō siirrettiin 26. toukokuuta Kuren laivastontelakalle huollettavaksi ja samalla määrättiin tehtäväksi muutostöitä aluksen vakauden parantamiseksi.[1]

Muutostöiden aikana aluksen köliä vahvistettiin ja lisättiin painolastia köliin. Kummmallekin sivulle kiinnitettiin ulokkeet ja painopisteen laskemiseksi alukselta poistettiin takimmaiset 127 millimetrin ilmatorjuntatykit. Tykkien paikalle asennettiin kaksiputkiset 25 mm type 96 ilmatorjuntatykit. Lentokantta levennettiin etummaisten 127 millimetrin tykkiasemien väliltä ja etummaisen hissin kohdalta. Savuhormeja korotettiin ja ne taitettiin alaspäin etummaista hormia myös laajennettiin, mikä poisti savuhaitat lentokannelta. Alus vapautui telakalta 20. elokuuta, jolloin sen uppouma oli noussut 10 600 tonniin.[2]

Palvelus 1934 - 1935[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Syyskuusta lokakuuhun 1934 alus oli koeajoissa, joiden tuloksena todettiin parantunut vakaus. Alus oli kuitenkin edelleen kostea jo kohtuullisessa merenkäynnissä ja merikelpoisuus olivat parantuneet vain vähän. Alukselle sijoitettiin yhdeksän Mitsubishi type 13 B1M2 rynnäkkökonetta, kuusi Nakajima type 3 A1N1 ja kuusi Nakajima type 90 A2N1 hävittäjää.[1]

Aluksen päälliköksi nimitettiin 15. marraskuuta Ono Ichiro ja samana päivänä alus palasi operatiiviseen palvelukseen kontra-amiraali Wada Hidehon lippulaivana. 1. lentotukialusviirikköön kuuluivat lisäksi Hōshō ja 5. hävittäjäviirikön Asakaze, Harukaze, Matsukaze ja Hatakaze. Joulukuun lopulla alus valittiin syöksypommittajakokeiden testialukseksi. Alukselle sijoitettiin kuusi Nakajima type 90 E4N3-C ja kuusi Yokosuka type 92 B3Y1 konetta ja kummallekin tyypille kaksi reservikonetta. Lisäksi aluksella oli kaksitoista Nakajima type 90 A2N1 hävittäjää ja neljä varakonetta.[1]

Reilun kuukauden testeissä E4N3-C osoittautui liian heikoksi ja siten sopimattomaksi syöksypommittajaksi. Aichi D1A1 testattiin läheisellä maakentällä seuraavan kuukauden aikana ja se valittiin laivaston uudeksi syöksypommittajaksi.[1]

Merisotaharjoitukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ryūjō ja Hōshō liitettiin 4. laivastoon, joka toimi Yhdistetyn laivaston sotaharjoitusten vihollisosastona. Harjoitus pidettiin luoteisella Tyynellämerellä Japanin ja Kuriilien välillä.[1]

Alus lähti 22. syyskuuta laivaston mukana Hakodatesta luoteiselle Tyynellemerelle, missä osasto joutui pyörremyrskyyn. Lentotukialusten, risteilijöiden ja hävittäjien kansirakenteet kärsivät vaurioita. Ryūjōn hangaarikansille meni vettä ja sen komentosilta vaurioitui pahoin.[1]

Kunnostus ja muutostyöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alus saapui 11. lokakuuta 1935 Kureen, jossa se siirrettiin telakalle korjattavaksi ja modernisoitavaksi. Samalla alus siirrettiin reserviin.[1]

Aluksen merikelpoisuuden parantamiseksi sen etukantta korotettiin yhdellä kannella eli 3,1 metriä. Jarruvaijerit modernisoitiin pysäyttämään 6 000 kilogramman lentokone. Komentosillan ja lentokannen etuosa pyöristettiin, mikä lyhensi lentokantta kahdella metrillä.[1]

Aluksen päälliköksi nimitettiin 31. lokakuuta Kira Shunichi. Muutostyöt saatiin päätökseen 31. toukokuuta 1936 ja alus vapautui telakalta.[1]

Palvelus 1936 - 1939[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koeajoissa kesäkuusta elokuuhun 1936 todettiin merikelpoisuuden parantuneen merkittävästi helpossa ja kohtuullisessa merenkäynnissä. Muissa koejoissa testatiin syöksypommittajien toimintaa, joten alukselle sijoitettiin kaksitoista Aichi type 94 D1A pommittajia sekä 24 Nakajima A4N1 hävittäjää. Koeajot menivät tyydyttävästi.[1]

Syyskuun lopulla alus palasi operatiiviseen palvelukseen kontra-amiraali Sato Saburon lippulaivana 1. lentotukialusviirikköön, jonka toisena aluksena oli Hōshō. Aluksella oli Yokosuka type 92 B3Y1 rynnäkkökoneita, Aichi type 94 D1A1 pommittajia ja Nakajima type 90 A2N1 hävittäjiä.[1]

Alus osallistui 29. lokakuuta merisotaharjoitukseen lähellä Kobea, jolloin syöksypommitus osoittautui toimivaksi taktiikaksi. Harjoituksen jälkeen alus päätettiin muuttaa syöksypommituskäyttöön ja sen rynnäkkökoneet siirrettiin muille aluksille. Ake Katsuo nimitettiin 16. marraskuuta aluksen päälliköksi.[1]

Toinen Kiinan-Japanin sota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alus lähti 11. elokuuta 1937 viirikkönsä mukana Sasebosta Kiinan rannikolle. Ryūjō ja Hōshō laskivat ankkurit Shanghain edustalla 13. elokuuta kello kahdeksan.[1]

Viirikkö kohtasi 15. elokuuta 2. lentotukialusviirikön Kagan Itä-Kiinan merellä. Lentotukialukset liitettiin vara-amiraali Hasegawa Kiyoshin 3. laivastoon, jonka mukana alusten lentokoneet aloittivat maajoukkojen tukemisen Keski-Kiinan rannikolla Shanghain ympäristössä ja sisämaassa. Ryūjōn lentorykmenttiin kuului viisitoista D1A1 pommikonetta ja kaksitoista A4N1 hävittäjää. Lisäksi aluksella oli neljä hävittäjää varakoneina.[1]

Alus ja kaksi Aichi D1A1-konetta

Seuraavana päivänä 1. lentotukialusviirikön lentokoneet iskivät Shanghain ympäristön kiinalaisten hallussa oleville lentokentille. Ryūjōlta lähteneet koneet pommittivat Hia-Kingin lentotukikohtaa, joka oli noin 50 mailia luoteeseen Shanghaista. Kiinan ilmavoimien Curtiss Hawk III hävittäjät pakottivat koneet luopumaan pommeista ennen aikaisesti ja pyrkimään pakoon. Iltapäivällä tehtiin hyökkäys Shanghain ja Son-Tchenin välisen rautatiesillan tuhoamiseksi, mutta siitä luovuttiin huonon sään vuoksi.[1]

Aluksen D1A1 pommikoneet tuhosivat 17. elokuuta kiinalaisten esikuntarakennuksen Shanghaissa. Seuraavana päivänä aluksen pommikoneet ja Hōshōn B3Y1 rynnäkkökoneet tuhosivat kiinalaisjoukkojen tukikohdan Shanghain Ten-Ji collegen. Aluksen pommikoneet pommittivat 19. elokuuta Cha-Hsingin lentotukikohtaa.[1]

Neljä aluksen A4N1-hävittäjää kohtasi 22. elokuuta kahdeksantoista kiinalaista Curtiss Hawk III -hävittäjää lähellä Pao-Shania. Seuranneessa taistelussa viisi Curtiss Hawkia ammuttiin alas. Seuraavana päivänä vastaavassa kohtaamisessa samalla alueella ammuttiin alas kaksi kiinalaiskonetta. Ilmatorjunta pudotti yhden D1A1-koneen pommituslennolla tykistöjoukkojen varuskuntaan 25 mailia Shanghaista luoteeseen. Seuraavana päivänä menetettiin toinen D1A1.[1]

Alus lähti 1. syyskuuta viirikön mukana Shanghaista ja se saapui seuraavana päivänä Saseboon. Seuraavat pari päivää aluksen varastoja ja konemäärä täydennettiin. Viirikkö lähti 5. syyskuuta Sasebosta.[1]

Viirikkö lähti 21. syyskuuta Etelä-Kiinan rannikolle, jossa se aloitti maajoukkojen tukemisen Kantonin aluella. Kaksitoista D1A1 ja yhdeksän A4N1 konetta iski kaupunkiin. Hyökkääjiä oli torjumassa Curtiss Hawk III -hävittäjiä, joista japanilaiset ilmoittivat ampuneensa alas kuusi.[1]

Syyskuun lopun viirikön lentokoneet lensivät lähes päivittäin Kantonin alueelle, mutta ne eivät osallistuneet iskuun Koinissa ollutta Kiinan laivastoa vastaan. Viirikkö lähti 3. lokakuuta Kantonin vesiltä Shanghaihin, jonne se asapui 5. lokakuuta.[1]

Seuraavana päivänä aluksen lentokoneet siirrettiin Kundan lentokentälle, josta ne tukivat Shanghain ja Nankingin alueen maajoukkoja. Alukselle siirrettiin 17. lokakuuta Hōshōn lentokoneet, minkä jälkeen Hōshō lähti Japaniin. Ryūjō lähti marraskuun lopulla Shanghaista Japaniin.[1]

Alus siirrettiin 1. joulukuuta koulutustehtäviin ja samana päivänä aluksen päällikkyyden vastaanotti Okada Jisaku. Tammikuussa 1938 alus liitettiin kontra-amiraali Mitsanummi Teizon 2. lentotukialusviirikköön, jonka muut alukset olivat Sōryū ja hävittäjät Shinonome, Usugumo, Shirakumo ja Murakumo.[1]

Alus syyskuussa 1938

Helmikuussa aluksella oli viisitoista D1A2 pommittajaa ja yhdeksän Mitsubishi A5M4 hävittäjää. Maaliskuussa alus lähti Japanista Kantoniin, jossa viirikön lentokoneet tukivat maajoukkoja 15. maaliskuuta - 5. huhtikuuta.[1]

Viirikön komentajaksi nimitettiin 1. syyskuuta kontra-amiraali Samejima Tomoshige. Lokakuussa viirikkö operoi Etelä-Kiinan rannikolla tukien Kantonia vastaan hyökänneitä maajoukkoja. Kanton vallattiin 12. lokauuta. Marraskuussa viirikkö lähti Kantonista Japaniin. Aluksen päälliköksi nimitettiin 15. joulukuuta Kosaka Kanae.[1]

Huolto ja modernisointi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alus saapui 15. marraskuuta 1939 Kureen, jossa se siirrettiin reserviin. Alus siirrettiin joulukuussa telakalle, mistä se vapautui tammikuussa 1940. Töiden aikana aluksen lentokansi kavennettiin etummaisten 127 millimetrin tykkien ja etummaisen hissin kohdalta alkuperäiseen leveyteen.[1]

Palvelus 1940 -[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alus oli helmikuusta heinäkuuhun koulutustehtävissä, joissa se tuki maihinnousu ja vetäytymisharjoituksia kouluttaen 12. yhdistetyn lentoarmeijakunnan lentäjiä tehtäviin. Aluksen päälliköksi nimitettiin 21. kesäkuuta Sugimoto Ushie.[1]

Alus palasi 15. marraskuuta operatiiviseen palvelukseen kontra-amiraali Kakuta Kakujin lippulaivana 1. laivaston 3. lentotukialusviirikössä, jonka muut alukset olivat Hōshō ja 34. hävittäjäviirikön Akikaze, Hakaze ja Tachikaze. Aluksella oli kahdeksantoista B5N1 ja kuusitoista A5M4-konetta.[1]

Keisarillisen Japanin laivaston 1. ilma-armeijan perustamisen jälkeen aluksesta tuli 10. huhtikuuta 1941 kontra-amiraali Kuwabara Toraon lippulaiva 1. laivaston 4. lentotukialusviirikössä.[1]

Alus saapui 28. huhtikuuta Jokosukaan, mistä se lähti 25. toukokuuta. Alus saapui 1. kesäkuuta Eniwetokille, mistä se lähti Kwajaleinille kaksi päivää myöhemmin. Alus saapui 4. kesäkuuta Kwajaleinille, mistä se jatkoi matkaansa 9. kesäkuuta.[1]

Alus saapui 13. kesäkuuta Trukille, mistä se lähti 17. kesäkuuta Saipanille. Alus saapui 19. kesökuuta Saipanille jatkaen matkaansa seuraavana päivänä. Alus saapui 29. kesäkuuta Tokionlahdelle ja lähti 7. heinäkuuta Jokosukasta Sisämerelle, missä se oli heinäkuusta lokakuuhun.[1]

Viirikön päälliköksi nimitettiin 1. syyskuuta kontra-amiraali Kakuta. Alus lähti Sisämereltä Takaoon ja Makolle, josta se lähti edelleen marraskuussa. Alus saapui Kureen marraskuussa. Alus liitettiin 29. marraskuuta taktisesti Etelä-Filippiinien tukiosaston lentojoukkoihin ja se lähti Saekista vielä samana päivänä Kororiin Palaulle.[1]

Alus vastaanotti 2. joulukuuta viestin Yhdistetyn laivaston hyökkäyksen aloittamisesta Pearl Harboriin 8. joulukuuta Japanin aikaa.[1]

Alus saapui 5. joulukuuta 1941 Kororiin Palaulla. Aluksen lentorykmenttiin kuului kaksitoista Mitsubishi type 96 A5M4 -hävittäjää ja kaksitoista Nakajima type 97 B5N1 ja kaksi B5N2 -rynnäkkökonetta. Lisäksi aluksella oli varakoneina neljä kumpaakin konetyyppiä siivet irrotettuina ja laatikoihin pakattuina.[1]

Operaatio M - hyökkäys Etelä-Filippiineille[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seuraavana päivänä alus lähti vara-amiraali Takahashi Ibon laivasto-osaston mukana merelle suojatakseen koneineen Davaoon ja Legaspiin tehtäviä maihinnousuja. Osaston muut alukset olivat hävittäjä Shiokaze, 5. risteilijäviirikkö ja 2. hävittäjälaivue.[1]

Alukselta nousi 8. joulukuuta kello 04.00 kolmetoista B5N konetta, joiden suojana oli yhdeksän A5M-konetta, iskeäkseen Davaoon. Hävittäjien tulitus tuhosi kaksi Consolidated PBY Catalina -lentovenettä, mutta lentoveneiden emäalus USS Preston vältti kaikki pommit. Paluumatkalla yksi hävittäjä joutui laskeutumaan veteen lentäjä kuitenkin pelastui. Myöhemmin samana päivänä kaksi B5N1 konetta, joiden suojana oli kolme A5M4-konetta, pommitti Davaon polttoainevarastoa. Ilmatorjunta ampui alas yhden A5M4:n.[1]

Aluksen lentokoneet suojasivat 12. joulukuuta Legaspin maihinnousua kohtaamatta vihollista. Alus palasi 14. joulukuuta Kororiin. Seitsemäntoista joukkojenkuljetusalusta lähti 17. joulukuuta kello 14.00 Palaulta kuljettaen Etelä-Filippiinien hyökkäysosastoa, johon kuului kenraalimajuri Sakaguchi Shozoun alaisuudessa vahvennettu 56. rykmentti, Kuren 2. merijalkaväkiosasto sekä lentokenttäjoukkoja. Saattueen suojana oli Ryūjōn ja Chitosen lentokoneet sekä kevyt risteilijä Jintsun hävittäjäviiriköt 15 ja 16. 5. Risteilijäviirikkö oli kaukosuojana.[1]

Aluksen lentokoneet suojasivat 20.-25. joulukuuta Davaon maihinnousua. Alus lähti 23. joulukuuta Jololle, jolloin seitsemän A5M4 ja kaksi B5N1 konetta siirrettiin Davaon lentokentälle suojaamaan joukkoja Alankomaiden ilmavoimien hyökkäyksiltä. Alus suojasi 24. joulukuuta Jolon valtausta ja se lähti vielä samana päivänä Davaoon. Aluksen Davaoon luovutetut koneet korvattiin 25. joulukuuta 3. kokutain A6M2-koneilla ja maissa olleet koneet palasivat alukselle.[1]

Operaation päätyttyä alus aloitti 26. joulukuuta paluumatkan Palaulle, jonne se saapui 28. joulukuuta.[1]

Operaatio S - Singapore ja Malaka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alus lähti 28. joulukuuta Palaulta ja se saapui 1. tammikuuta 1942 Makoon. Aluksen sijoitus vaihtui 3. tammikuuta Malakan joukkojen 3. ilmavoimiin. Alus lähti seuraavana päivänä Makosta Cam Ranh Bayhin, jonne se saapui 7. tammikuuta. Aluksella oli kaksitoista A5M4 ja viisitoista B5N1-lentokonetta.[1]

Alus lähti 16. tammikuuta hyökätäkseen Singaporeen (operaatio S). Parina seuraavana päivänä aluksen koneet lensivät kuitenkin ainoastaan osaston lähisuojana. Alus palasi Cam Ranh Bayhin 19. tammikuuta.[1]

Alus lähti 23. tammikuuta Malakan miehitykseen. Alus oli noin 50 merimailia itään Redangista. Joko Ryūjōn partiokoneet tai 1. sentain Ki-27 koneet ampuivat alas kaksi Britanian kuninkaallisten ilmavoimien Lockheed Hudsonia. Alus palasi 30. tammikuuta Cam Ranh Bayhin Malakan operaatioiden päätyttyä.[1]

Operaatio L - Palembang[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alus lähti 10. helmikuuta osallistuakseen operaatio L:ään Palembangin valtaukseen. Alus matkasi noin 50 merimailin päässä joukkojenkuljetussaattueen takana tarjoten sille ilmasuojan matkan aikana. Lentotukialuksen lähisuojana olivat hävittäjät Shikinami ja Shiokaze.[1]

Aluksen lentokoneet aloittivat 13. helmikuuta Singaporesta paenneiden alusten tuhoamisen. Alankomaalainen 8 226 tonnin tankkeri Merula vaurioitui pahoin iskuissa ja se upposi myöhemmin hinattaessa. Australian laivaston korvetti HMAS Toowomba pelasti eloonjääneet. Britannian laivaston apuvartioalus HMS Giang Beetä pommitettiin, jolloin se vaurioitui. Keisarillisen Japanin laivaston hävittäjät upottivat aluksen myöhemmin tykkitulella Bankansalmessa. Britannian laivaston apusukellusveneidentorjunta-alus HMS Siang Wo upotettiin pommittamalla. Lisäksi Singaporesta Palembangiin matkannut 5 424 tonnin brittiläinen höyryalus SS Subadar, jolla oli kaksi 6. raskaan ilmatorjuntarykmentin patteria ja kymmenen 3,7 tuuman ilmatorjuntatykkiä ja ampumatarvikkeita, joutui ilmapommitukseen, minkä vuoksi alus jouduttiin ajamaan matalikolle Palembangin länsipuolella.[1]

Alankomaiden laivaston kontra-amiraali Karel Doorman aloitti hyökkäyksen ajaakseen pois Bangkan edustalla olevan japanilaisten maihinnousujoukon. Iltapäivällä yksitoista Britannian kuninkaallisten ilmavoimien 84. ja 211. laivueiden Bristol Blenheimiä pommitti Ryūjōa. Pommittajien suojana oli viisitoista Hawker Hurricanea. Lentotukialuksen A5M4 konetta ampuivat alas kaksi Blenheimiä ja vaurioittivat kuutta. Saman aikaisesti lentotukialuksen lentokoneet jatkoivat alueelta pakenevien alusten tuhoamista. Koneet upottivat alankomaalaisen 8 237 tonnin tankkerin Manvantaran.[1]

Aluksen lentokoneet ampuivat 15. helmikuuta alas maihinnousujoukkoja varjostaneen lentoveneen. Raskas risteilijä Chokain kellukekone havaitsi tiedustelulennollaan Doormanin pohjoiseen matkanneen laivasto-osaston kello 10. Ryūjōlta nousi seitsemän yhdellä 250 kilogramman ja neljällä 60 kilogramman pommilla varustettua B5N1 konetta hyökätäkseen Doormanin osaston kimppuun Gasparinsalmessa. Koneet osuivat lähelle HMS Exteriä tuhoten aluksen Supermarine Walrus -lentoveneen. Hyökänneet koneet palasivat lentotukialukselle tankattavaksi ja uudelleen varustettavaksi. Toisessa tuloksettomassa hyökkäyksessä oli kuusi konetta. Kolmannen hyökkäyksen viisi konetta ja neljännen hyökkäyksen kuusi konetta eivät saaneet merkittävää tuhoa aikaan.[1]

Ryūjōn lentokoneiden hyökkäykset Exeteriä ja Hr. Ms. De Ruyteriä vastaan jäivät lähes tuloksettomiksia ja ainoastaan. Maatukikohdista lentäneet Genzan kokutain Mitsubishi G3M2 -pommikoneet vaurioittivat Yhdysvaltain laivaston hävittäjiä USS Barkeria ja USS Bulmeria.[1]

Mogamin kellukekone havaitsi laivasto-osaston 17. helmikuuta, minkä jälkeen viisitoista Genzai kokutain G3M2-pommikonetta ja kymmenen Ryūjōn B5N1 konetta varustettiin pommein. Lentokoneet pommittivat Hr. Ms. Van Nesiä ja sen suojaamaa joukkojenkuljetusalus Sloet van de Beeleä, joka kuljetti joukkoja Oosthavenista Jaavalle. Joukkojenkuljetusalukseen osui G3M2-koneen pudottama pommi heti hyökkäyksen alkaessa. B4N1 koneet keskittyivät Van Nesiin, johon osui kolme pommia. Osumien seurauksena hävittäjä katkesi kahtia upoten nopeasti vieden mukanaan 68 miestä. Alankomaiden ilmavoimien Dornier Do 24 pelasti 52 miestä merestä ja heidät kuljetettiin Tandjong Priokiin.[1]

Ryūjō poistu operaatioalueelta aloittaen matkan Indokiinaan ja se saapui seuraavana päivänä St. Jacquesiin lähellä Saigonia. Alus saapui 20. helmikuuta Chokain kanssa Saigoniin.[1]

Operaatio J - Batavia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alus liitettiin 27. helmikuuta Batavian valtausta koottuun Hollannin Itä-Intian osastoon. Alus lähti St. Jacquesista osallistuakseen operaatio J:hin, joka alkoi samana päivänä. Aluksen suojana oli hävittäjä Shikinami ja alusten tehtävänä oli suojata matkalla joukkojenkuljetussaattuetta.[1]

Seuraavana aamuna kello 08.00 alus oli pisteessä 07-40 pohjoista pituutta ja 108-19 itäistä leveyttä matkaten 20 solmun nopeudella etelään. Maihinnousu Bantam Bayssä alkoi, minkä aikana Ryūjō ja 7. risteilijäviirikkö suojasivat maihinnoua 20 mailia pohjoiseen. Alusten saatua tiedon HMAS Perthin ja USS Houstonin hyökkäyksestä kuljetusaluksia vastaan lentotukialus ei kyennyt lähettämään pimeyden vuoksi lentokoneitaan ilmaan, vaan se valmistautui aamuiseen takaa-ajoon.[1]

Seuraavana aamuna alus suuntasi itään. Kello 12 alukselta nousi kuusi B5N1-pommikonetta. Koneet osallistuivat USS Popen upottamiseen. Toinen kuuden koneen hyökkäysosasto nousi alukselta kello 14.05 tukemaan maihinnousua. Koneet pommittivat Semarangin satamaa, jossa oli vain muutama pienempi alus ja 10 000 tonnin rahtialus. Rahtialus syttyi hyökkäyksen seurauksena tuleen. Alus saapui 5. maaliskuuta Singaporeen, mikä samalla päätti aluksen osallistumisen operaatio J:hin.[1]

Operaatiot D, T ja U - Andamaanit, Sumatra ja Burma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alus liitettiin 5. maaliskuuta Malakan taisteluja varten koottuun pääosastoon. Alus osallistui 15. maaliskuuta asti Sumatran rannikkoalueilla tavattujen liittoutuneiden hallussa olevien alusten tuhoamiseen operaatiossa T. Alus suojasi 16. maaliskuuta operaatioita T ja D varten koottuja saattueita sekä kolmea operaatio U:n saattuetta. Aluksen lentokoneet eivät osallistuneet sotatoimiin tehtävän aikana.[1]

Alus suojasi 20. maaliskuuta Burman operaatioihin osallistuvia joukkoja. Alus saapui 26. maaliskuuta Merguihin, mikä päätti samalla aluksen osallistumisen operaatioihin.[1]

Operaatio C - Syöksy Intian valtamerelle[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vara-amiraali Ozawa Jisaburon laivasto-osasto lähti 1. huhtikuuta kello 11 Merguista merelle operaatio C:n eli tunkeutumisen Intian valtamerelle alkaessa. Osastoon kuuluivat Ryūjōn lisäksi 4. ja 7. risteilijäviirikkö sekä kevyt risteilijä Yuran johtama 11. hävittäviirikkö. Osaston tukena oli kolme tankkeria Nichiei, Toho ja Teiyomaru. Osasto tunketutui 4. huhtikuuta Bengalinlahdelle suunnaten edelleen Intian valtamerelle.[1]

Aluksen lentokoneet tekivät 5. huhtikuuta ensimmäisen tiedustelulennon aamupäivällä. Risteilijän kellukekoneen ilmoitettua noin kymmenen aluksen saattueesta lentotukialukselta nousi kahdeksan rynnäkkökonetta pareittain etsimään kohdetta. Yksi pareista joutui palaamaan teknisten ongelmien vuokai alukselle ja se korvattiin uudella. Koneet hyökkäsivät 7 726 tonnin rahtialuksen Dardanuksen kimppuun. Alus ensin hylätttiin, mutta myöhemmin miehistö palasi alukselle ja 5 281 tonnin rahtialus Gandara otti sen hinaukseen. Lisäksi 5 082 tonnin rahtialus Harpasa upotettiin pommittamalla.[1]

Illalla Ozawa jakoi osastonsa kolmeen osaan, joista Ozawan johtaman keskimmäisen muodostivat Shirakumo, Ryūjō, Chōkai, Yura, Yūgiri ja Asagiri. Vizagapatamin pohjoispuolella osasto hyökkäsi 6. huhtikuuta meriliikennettä vastaan. Lentokoneet hyökkäsivtä Vizagapatamin ja Cocanadan satamiin, mutta ne saivat aikaan vain vähäistä vahinkoa. Iltapäivällä tehtiin uusi tulokseton isku Vizagapatamiin, minkä jälkeen koneet keskittyivät maakohteisiin.. Päivän aikana aluksen koneet tekivät kuusi erillistä iskua Intian rannikkokohteisiin, joissa upotettiin kaikkiaan kahdeksan alusta.[1]

Pimeän laskeuduttua Ozawan osasto kääntyi paluumatkalle kaakkoon siirtyne kohtauspaikalle, jonne kaksi muuta osastoa saapuisivat ennen kotimatkan aloittamista. Osastot kohtasivat 7. huhtikuuta aloittaen matkan Penangiin ja edelleen Singaporeen, jonne osasto saapui 11. huhtikuuta.[1]

Ryūjō ja 7. risteilijäviirikkö lähtivät 13. huhtikuuta Singaporesta Indokiinaan saapuen 16. huhtikuuta Cam Ranh Bayhin, josta matka jatkui seuraavana päivänä edelleen. Ryūjōn B5N-koneet siirrettiin 18. huhtikuuta Takaon lentotukikohtaan torpedokoulutukseen ja alus saapui 23. huhtikuuta Kureen. Aluksella edelleen olevat lentokoneet luovutettiin Saeki kokutaille koulukoneiksi. Aluksen vanhentuneet A5M4 hävittäjät korvattiin A6M2 hävittäjillä. Aluksen päälliköksi nimitettiin 25. huhtikuuta Kato Tadao.[1]

Huolto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alus siirrettiin 28. huhtikuuta Kuren laivastontelakalle huollettavaksi. Saekissa olevaan aluksen lentorykmenttiin liitettiin 1. toukokuuta kuusitoista A6M2 hävittäjää. 3. toukokuuta annettiin käsky, jonka mukaan Ryūjō ja vastavalmistunut Junyō muodostaisivat 4. lentotukialusviirikön. Viirikkö liitettäisiin kontra-amiraali Kakutan laivasto-osastoon. Alus vapautui 6. toukokuuta telakalta.[1]

Operaatio AL - Attu ja Kiska[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alus lähti 18. toukokuuta Saekiin, jonne se saapui seuraavana päivänä. Matka jatkui Saekista 20. toukokuuta ja se saapui vuorokautta myöhemmin Tokuyamaan, missä alus liitettiin pohjoiseen laivastoon. Alus tankkasi 21. toukokuuta Tokuyamassa, mistä se lähti seuraavana päivänä merelle. Alus saapui 25. toukokuuta Mutsunlahdelle Ominatossa. Aluksella oli kaksitoista Mitsubishi type 0 A6M2 -hävittäjää ja kahdeksantoista Nakajima type 97 B5N -konetta. Lisäksi aluksella oli kaksi kumpaakin konetyyppiä varakoneina.[1]

Operaatio AL Attun ja Kiskan valtaus alkaa 26. toukokuuta, kun vara-amiraali Hosogaya Boshiron johtama laivasto-osasto lähtee merelle Mutsunlahdelta kohti Aleutteja. Osastoon kuuluvat 4. ja 5. risteilijäviirikkö, 4. lentotukialusviirikkö sekä 3. ja 7. hävittäviirikkö. Osastoon kuului lisäksi joukkojenkuljetusalus, varastolaiva, kaksi tankkeria ja apuristeilijä.[1]

Osasto saapui 1. kesäkuuta Paramushiroon Kuriileilla ja edelleen vielä samana päivänä Aleuteille. Lentotukialusten koneet iskivät 3. kesäkuuta Dutch Harboriin ja Unalaskan saarelle. Dutch Harborissa isku kohdistui Fort Mearsissa radioasemaan, polttoainevarastoon ja varuskuntaan sekä ankkuroituihin Consolidated PBY Catalina -lentoveneisiin. Hyökkääviä lentokoneita torjui hetken Curtiss P-40. Paluulennolla hyökkääjät havaitsivat Makushimanlahdella viisi hävittäjää. Toinen isku kohdistettiin havaittuihin hävittäjiin, mutta huono sää esti lopulta hyökkäyksen.[1]

Seuraavana päivänä kolmas hyökkäys kohdistettiin jälleen Dutch Harboriin, jossa pommitettiin öljyvarastoa, ilmatorjunta-asemia, sairaalaa, lentotukikohtaa ja laiturialueita. Lentokoneiden palattua lentotukialuksille laivasto-osasto lähti etelään kohdatakseen Nagumon johtmaan laivasto-osaston. Käsky kuitenkin peruutettiin 6. kesäkuuta.[1]

Hosogayan laivasto-osaston lentokoneet suojasivat 6. kesäkuuta Attun ja Kiskan maihinnousuja, jotka saatiin vallattua seuraavana päivänä. Laivasto-osasto saapui 24. kesäkuuta Ominatoon.[1]

Alus lähti 28. kesäkuuta Ominatosta kontra-amiraali Kakutan laivasto-osaston mukana Aleuteille. Osaston tehtävänä oli suojata Kiskalle matkannutta toista joukkojenkuljetussaattuetta ja sen jälkeen partioida Kiskan lounaispuolella Yhdysvaltain vastahyökkäyksen varalta. Alus poistui alueelta osaston mukana 7. heinäkuuta.[1]

Alus saapui 13. heinäkuuta Kureen, jossa se huollettiin, kunnostettiin ja aluksen varastot täydennettiin. Midwayn operaatioiden jälkeisissä uudelleen järjestelyissä alus liitettiin 3. laivaston 2. lentotukialusviirikköön Junyōn kanssa.[1]

Itäisten Salomonien taistelu - tuhoutuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdysvaltain operaatio Watchtower alkoi 7. elokuuta. Operaatiossa noustiin maihin Guadalcanalilla.[1]

Alus lähti 15. elokuuta Kuresta Hashirajimaan, josta se lähti seuraavana päivänä laivaston mukana Trukille osallistuakseen operaatio GA:han. Laivasto-osastoon kuuluivat Zuikaku, Shōkaku, Hiei, KIrishima, 8. risteilijäviirikkö ja kevyt risteilijä Nagaran johtama 10. hävittäjälaivue. Ryūjōlla oli yhdeksän B5N2 ja 24 A6M2-lentokonetta.[1]

Alus erkani 24. elokuuta 1942 kello 02.00 5. lentotukialusviiriköstä aloittaen matkan kaakkoon lähettääkseen lentokoneensa Guadalcanalille. Aluksen suojana olivat Tone, Amatsukaze] ja Tokitsukaze. Tiedustelulennolla ollut Yhdysvaltain Consolidated PBY Catalina -lentovene havaitsi osaston kello 08.05. Toinen samanlainen tiedustelulennolla ollut kone havaitsi osaston kello 10.30.[1]

Ensimmäinen hyökkäysosaston kuusi B5N2-konetta saattajinaan viisi A6M2-konetta lähti matkaan kello 11.20 kohti Henderson Fieldiä. Toisen osaston yhdeksän 60 kilogramman pommein varustettua A6M2-konetta nousivat alukselta kello 12.48. Ensimmäinen osasto saapui kello 12.15 Guadalcanalille, jossa ne kohtasivat torjumassa olevat kymmenen merijalkaväen VMF-223:n ja VMF-212:n Grumman F4-F hävittäjää sekä kaksi Bell P-400 hävittäjää. Seuranneessa taistelussa kaksi merijalkaväen konetta, neljä B5N4-konetta ja kolme A6M2-konetta tuhoutui.[1]

Alus pommikoneiden maalina 24. elokuuta 1942.

Yhdysvaltain laivaston lentotukialus USS Saratogalta kello 13.15 nousseet 30 SBD ja kahdeksan TBF-konetta hyökkäsivät kello 13.57 Ryūjōn kimppuun. Hävittäjätorjunta kykeni ampumaan alas yhden suojanneen TBF:n, mutta lentotukialukseen osui neljä pommia ja yksi torpedo. Lisäksi useita pommeja osui aluksen viereen. Torpedo-osuma aiheutti vasemman puoleisen konehuoneen täyttymisen vedellä, mikä aiheutti pahan kallistuman ja nopeuden vähenemisen.[1]

Alus kääntyi kello 14.08 pohjoiseen pyrkien pois alueelta. Pommien sytyttämän tulipalon sammuttaminen pahensi kallistumaa entisestään aina 21 asteeseen. Alus pysähtyi kello 14.20 koneiden sammuessa ja miehistön käskettiin kello 15.15 jättämään alus. Hävittäjä Amatsukaze siirtyi lähemmäs alusta vastaanottaakseen miehistöä suoraan vaurioituneelta aluksesta.[1]

Pelastustyön aikana B-17 pommittivat kello 16.10-16.25 osastoa, mutta ilmassa olevat hävittäjät kykenivät torjumaan pommittajat. Kello 17.30 B-17 koneet palasivat pommittamaan alusta, mutta eivät saaneet uusia osumia. Amatsukaze sai alusken miehistön turvaan ja pian sen jälkeen kello 17.55 Ryūjō kaatui. Oltuaan hetken pinnalla alus vajosi mereen perä edellä. Neljä lentokonetta tuhoutui aluksen mukana. Aluksella sai surmansa seitsemän upseeria sekä 113 aliupseeria ja miehistönjäsentä.[1]

Amatsukaze, Tokitsukaze ja Tone pelastivat Ryūjōn päällikön Kato Tadaon ja muut eloonjääneet. Pelastuneet siirrettiin myöhemmin Toeimarulle ja Tohomarulle. Tuhoutunut alus poistettiin alusluettelosta 10. marraskuuta 1942.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Crawford, Steve: Taistelulaivat ja lentotukialukset – 300 maailman mahtavinta sota-alusta. Karisto, 2010 (suom. Petri Kortesuo). Alkuteos: Amber Books, 1999. ISBN 978-951-23-5234-0
  • Lengerer, Hans: The IJN Light Carrier Ryūjō. Warship, 2014, XXXVI. vsk, s. 129–145. Lontoo: Conway Maritime Press. ISBN 978-1-84486-236-8. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z aa ab ac ad ae af ag ah ai aj ak al am an ao ap aq ar as at au av aw ax ay az ba bb bc bd be bf bg bh bi bj bk bl bm bn bo bp bq br bs bt bu bv bw bx combinedfleet.com
  2. a b c d e CF-ryujo
  3. Crawford 2010, s. 275.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Naval Ensign of Japan.svg Edeltäjä:
Kaga
Keisarillisen Japanin laivaston lentotukialusluokat Seuraaja:
Sōryū